Psyykkisen valmentautumisen koulutuspäivä, Tuusula

heiluh

Koirakerho Heiluhännät ry järjestää koulutuspäivän psyykkisestä valmentautumisesta 10.9.2011 klo 10–18. Kurssin hinta Koirakerho Heiluhäntien jäsenille on 30e ja ulkopuolisille 35e.

Koulutus pidetään Tuusulassa, Kratinkalliontie 61:ssä.
Koirat on jätettävä päivän ajaksi kotiin, sillä luentotilaan ei saa tuoda koiria.

Ilmoittautumiset osoitteeseen [email protected] keskiviikkoon 31.8. mennessä. Ilmoittautuessasi kerro nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Ilmoittautuminen on sitova!

Kouluttajana toimii PsM Vappu Alatalo. Vappu on toiminut urheilijoiden
parissa oman toimen ohella vuodesta 1997 ja päätoimisesti omassa yrityksessään Valmennuspalvelu Nuppijumpassa vuodesta 2008. Asiakkaina mm. koiraurheilijoita, luistelijoita, ratsastajia Suomessa ja Ruotsissa.

Päivän aikana käydään läpi psyykkisen valmentautumisen kokonaisuutta ja menetelmiä luennoin ja käytännön esimerkein. Lisäksi tehdään lyhyitä harjoituksia mm. vireen hallinnan, mielikuvaharjoittelun ja keskittymisen parantamisen alueelta.

Luennolla käsitellään mm.:
- tavoitteiden asettamista
- kilpailuun valmistautumista
- mielikuvaharjoittelua
- keskittymistä ja häiriöiden hallintaa
- suoritukselle otollisen vireystilan aikaansaamista
- jännityksen hallintaa
- itseluottamuksen vahvistamista
- harjoittelu- ja kisamotivaation ylläpitämistä

Tervetuloa mukaan!

0

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pystyisitkö pitämään

        Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
        Ikävä
        45
        3393
      2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

        Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
        Maailman menoa
        69
        3181
      3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

        Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
        Ikävä
        30
        2925
      4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

        Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
        Maailman menoa
        159
        2728
      5. Tuntuuko ettet tiedä

        Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
        Ikävä
        25
        2219
      6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

        Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
        Ikävä
        11
        2119
      7. Kirjotan ikävää ulos

        Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
        Ikävä
        14
        1658
      8. Sinä se vaan jaksat

        Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
        Ikävä
        23
        1507
      9. Onnettomuus

        Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
        Kuhmo
        3
        1377
      10. iltalehden uutinen poistettiin?

        Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
        Jämsä
        15
        1316
      Aihe