oliko sillä jokin tarkotus että me tapasimme silloin ja olimme toistemme elämässä kunnes meidän polut lähtivät valitettavasti eri suuntiin...
Mietin
usein
16299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
se tarkoitus, että meidän kuuluu pariutua.
Vaikee sanoa, kun on tavannut niin monia ihmisiä elämänsä aikana.
Niin mäkin mutta eräs mies on kyllä sellaisen vaikutuksen muhun että ei unohdu noin vaan.
ei ehtinyt puraista mua korvasta
Ethän sä kuule, vaikka sulla on kaksi korvaa, silmät ja suu...kaksi kättä, jotka rattia pyörittää, kaksi jalkaa, jotka tanssiakin osaa, mut lie sitten niin, että nekin kaikki on varattu jollekin välkylle, umpi-impilammelle, jolle maailma on ruusunpunainen.
Ainahan ihmisestä jokin "jälki" jää. Olkoon lyhyt tai pitempi vierailu elämässä. Matka jatkuu ja uusia ihmisiä tulee vastaan. Ehkäpä joku pysähtyy vielä minunkin kohdalleni.
No, sulle sillä ilmeisesti oli joku merkitys. Ehkä hänellekin, hän yksin tietää... milloin tapasit hänet?
Tapasin hänet ensimmäisen kerran noin pari vuotta sitten ja viimeksi pari kuukautta sitten.
Niin tavattiin ja erottiin ja taas tavattiin..ja ehkä..mitä lie nyt? Kerro mulle!!
Ikävä on sua joka päivä ja joka ikinen yö!!!!
Kyllä kevät oli mukavaa aikaa.Olit aina mielessäni, oli kiva odottaa tapaamista ja nähdä sinut. ja vieläkin usein olet mielessäni, mutta en tiedä oliko sillä jokin tarkoitus. Luulin kyllä että kuuluisimme yhteen mutta se oli omaa kuvitelmaani.
Never say never
Kuulostaa ihan joltain sadulta tai kohtalolta, ken tietää? Olisipa minullakin tuollainen että minut olisi tarkoitettu jollekkin tietylle ihmiselle.
Ei ollut sitten niin minkäänlaista tarkotusta. Ihan yhdentekeviä ollaan toisillemme.
Turhaahan se oli, ei voi kieltää.
turhaan aivan turhaan!
Oli sillä tarkoitus. Ehkä se ei ole vielä paljastunut. Onko mikään muuttunut sen jäljiltä? Vaikkette toisianne ikinä saisikaan, on hän ollut jotain jota olet etsinyt ja kauniin muistijäljen tajuntaasi tatuoinut. Ei muistella sellaista pahalla vaan vaalitaan sitä aarretta. Odottavin, avoimin mielin katse eteenpäin....