Kävi juuri kuin jo vuosia sitten "ennustin". Liike ja mies kaatuvat seksuaalialueen lankeemukseen! Näin on käynyt useimmille. Näin kävi Koivistolle. Harhaopin julistajien yleisin kuolinsyy",
Toinen lankeemuksen alue raha, sehän on ollut nähtävillä koko ajan.
Selviääkö porukka, se jää nähtäväksi. Jos keula uppoaa, niin åaha sitä purtta on pelastaa. Jäljelle jääneet johtajat ovat roskeita saaneet ja viisainta heidänkin katsella järjellisempiä porukoita. Ainakin hengellisesti terveempiä.
Rikkonut seksuaalisia rajoja, kuuluu selitys. Homostellutko, vaimostahan ei ole havaintoa koko toiminnan ajalta!!!!
Markku Koivisto erotettu!!!!
46
933
Vastaukset
- DoctorT
Hölmö olet! Mies on herätysliikkeen johtaja, HARHAOPETTAJA, katteettomin lupauksin vuosia. Ihmisten hengellistä hyväksikäyttöä, rahastamista, katteettomia ihmeitä ja niillä ratsastamista. Erilaisten harhaopettajien maahantuontia jne jne!
SANAN mukaan heillä on SUUREMPI VASTUU! Hengellinen johtajuus on muuta kuin olla seksuaalinen olento. Sitäkin sellainen on luonnostaan ja pitää ollakin. Mutta HENGELLINEN JOHTAJUUS ON MUUTA.
Siinä palvelusuhde on IANKAIKKISEEN JUMALAAN, HÄNEN POIKAANSA, ALISTETTUNA SANALLE JA PYHÄLLE HENGELLE.
Pahan merkit olivat havaittavissa meille, jotka olemme harjaantuneet erottamaan oikean väärästä jo siinä vaiheessa, kun rettelö lut kirkon kanssa alkoi.
Armahtavaisuus on lahja, hengenlahja, mutta sen käyttö tällaisessa tilanteessa on lapsellisuutta. Minä olen varoittanut jo vuosia tästä liikkeestä. Ja pitänyt huolen, ettei sen saastutus ole päässyt minuun vaikuttamaan. Sinuun on!- tämä oli alku
Muistakaa että liike lähti tavallaan siitä liikkeelle kun helluntaisaarnaaja sai käskyn kaksi kertaa mene ja voitele Nokian kirkkoherra.Hän sai luvan Koivistolta tavata ja tämän jälkeen Koivisto parani syövästä myös itse.Liike on auttanut monia pelastumaan, samoin tekee lähetystyötä monissa maissa, eli siis alku oli varmaan Jumalan työtä.Kannattaa tuntea aina historia mistä mikin on saanut alkunsa.
- Doctorille
Lueppas apostolientekoja ja vielä se Jeesuksen lähetyskäsky, kyllä Missio on noudattanut niitä oppeja paljon paremmin kuin tavallinen luterilaisuus.
Molemmista jo pitkä kokemus kolmenkymmenen uskossaolovuoden jälkeen.
Lisäksi ennen olin todella laajassa luterilaisessa piirissä mukana, heitä on ystävinä edelleen ja suvussa, mutta syvyyttä ja eloa eteenpäin evankeliumin sisällön myötä sain Missiossa ja kukin voi tietty valita seurakuntansa.
Mistähän tuo vihasi oikein juontaa, itsekkyydestä vai?
Jeesus on sama tänään! - eihän Jeesus tarkoit
Doctorille kirjoitti:
Lueppas apostolientekoja ja vielä se Jeesuksen lähetyskäsky, kyllä Missio on noudattanut niitä oppeja paljon paremmin kuin tavallinen luterilaisuus.
Molemmista jo pitkä kokemus kolmenkymmenen uskossaolovuoden jälkeen.
Lisäksi ennen olin todella laajassa luterilaisessa piirissä mukana, heitä on ystävinä edelleen ja suvussa, mutta syvyyttä ja eloa eteenpäin evankeliumin sisällön myötä sain Missiossa ja kukin voi tietty valita seurakuntansa.
Mistähän tuo vihasi oikein juontaa, itsekkyydestä vai?
Jeesus on sama tänään!Voi hyvänen aika sentään, eihän Jeesus ole tarkoittanut lähetyskäskyssään, että Nokia missionin oppia pitäisi levittää yhtään minnekään. Ei tämä missio eikä helluntailaisuus, vanhoillislestadiolaisuus eikä luterilaisuuskaan ole sellaista oppia, jota kenellekään pitäisi tarjota kristinuskon korvikkeena, ei missään tapauksessa.
Muistakaa hyvät ihmiset, ettei Jeesuskaan koskaan maininnut mitään Nokian missiosta ja hän olisi aivan varmasti tullut kaatamaan tämän mission sirkushuvit ja valheellisen teeskentelyn, jos olisi koskaan tiennytkään siitä. - ecclesia
Doctorille kirjoitti:
Lueppas apostolientekoja ja vielä se Jeesuksen lähetyskäsky, kyllä Missio on noudattanut niitä oppeja paljon paremmin kuin tavallinen luterilaisuus.
Molemmista jo pitkä kokemus kolmenkymmenen uskossaolovuoden jälkeen.
Lisäksi ennen olin todella laajassa luterilaisessa piirissä mukana, heitä on ystävinä edelleen ja suvussa, mutta syvyyttä ja eloa eteenpäin evankeliumin sisällön myötä sain Missiossa ja kukin voi tietty valita seurakuntansa.
Mistähän tuo vihasi oikein juontaa, itsekkyydestä vai?
Jeesus on sama tänään!Jos/kun Nokia Missiosta löytyy moitittavaa, ei se tarkoita, että luterilaisuus on oikeassa. Ja jos/kun luterilaisuudesta löytyy moitittavaa, ei se tarkoita, että Nokia Missio on oikeassa. Molemmat näistä on hylättävä, Jumalan seurakunta on yksi, eikä siihen kuulu kirkot ja lahkot.
- Sam Andreevitsh
Surullista, että näin on Koivistolle käynyt. Mutta johtajilta on tosiaan syytä odottaa esikuvallisuutta, joten jos/kun kerran seksuaalisuuden alueella on joitain rajoja rikottu, niin on varmaankin tehty oikea päätös tässä erottamisessa.
Olin lauantaina ja sunnuntaina parin vuoden tauon jälkeen NokiaMission kokouksissa. Sen perusteella voi kyllä ennustaa, että herätysliike ei missään tapauksessa ole kuolemassa.
Sam Andreevitsh
Tampere- otan osaa!
Siellä olikin la ja su vieraana melkoinen huutajapuoskari ulkomailta. Katselin vähän netistä. Itse kiertäisin tuollaiset kaukaa.
- Jaakko Paakkanen
Erottaminen on varmasti oikea päätös, mutta minua askarruttaa nyt se, mitä kaikkea tässä on taustalla. Onko NokiaMissio nyt "puhdistettu" vai onko tämä oire jostain syvemmästä ja laajemmasta?
Seksuaalinen haureus on nimittäin usein oire siitä että on ensin langettu hengelliseen haureuteen eli epäjumalanpalvontaan - näin varsinkin saarnamiesten kohdalla.
Gordon Binning kirjoittaa kirjassaan "Olkaa Jumalalle Alamaiset" mm. seuraavaa:
"Haureus on henki, joka johtaa hengelliseen uskottomuuteen...joissain ihmisissä tämä saa aikaan seksuaalista moraalittomuutta" - - "Olen tuntenut ihmisiä, joissa on haureuden henki. He kuulevat mielessään tämän hengen äänen, ja luulevat sitä Jeesuksen ääneksi, ja seuraavat sitä." - - "Mikäli sinulla on haureuden henki ja haluat saada muita tulemaan Jeesuksen luo, yrität pakottaa heidät kääntymään Jeesuksen puoleen" - - "Se dominoi alitajuisesti ja aiheuttaa pakon tunteen tehdä "minun tahtoni", mikä on eräänlaista noituutta". Binning nimittää tällaista haureutta "Iisebelin hengeksi" (ks. Ilm 2:20, I Kun 16:30).
Nähtyäni Markku Koiviston livenä ja keskusteltuani hänen kanssaan aloin epäillä että hänessä vaikuttaisi Binningin kuvaama manipulaatiohenki. Siksi en ollut yllättynyt tästä seksikohusta. Jos taustalla tosiaan on tällaista, kyse on vakavammasta asiasta kuin moni ymmärtää. Tällöin liikkeessä vaikuttaa demoninen painostushenki, joka saa aikaan karismaattisia ilmiöitä, joita ihmiset erehtyvät luulemaan Pyhän Hengen työksi.
En vastusta karismaattisuutta, armolahjat ovat olleet itselleni suureksi siunaukseksi. Mutta aito on erotettava epäaidosta, jumalallinen saatanallisesta, rakkaudellinen siitä, mikä "ei ole mitään" (1 Kor 13). Onko Suomen Siionissa tänä päivänä tähän kykenevää hengellistä kypsyyttä?- llllll
Olisko parempi olla yhden seurakunnan jäsen ja käydä kirkossa, lukea raamattua ja rukoilla yksin ollessa kotona? Lisäksi kävisi pienpiirissä, jossa luetaan raamattua ja rukoillaan yhdessä toisten uskovien kanssa. Onko mitään järkeä lähteä eri uskonnollisiin tilaisuuksiin, jossa on joku kuuluisa ja hyvä puhuja. Säästyisi samalla rahatkin. Kyllä minusta se nokian mission touhu on ollut joskus niin erikoista ja outoa. Ystäväni käy siellä aika usein ja on jotenkin saanut sellaisen opetuksen, että kun rukoillaan ja ylistetään niin se täytyy huutaa niin kovasti, että Jumala kuulee. Kyllä Jumala kuulee, vaikka sitten hiljaa tai mielestä ylistät ja rukoilet Jumalaa avuksi.
- Kysyn vaan
llllll kirjoitti:
Olisko parempi olla yhden seurakunnan jäsen ja käydä kirkossa, lukea raamattua ja rukoilla yksin ollessa kotona? Lisäksi kävisi pienpiirissä, jossa luetaan raamattua ja rukoillaan yhdessä toisten uskovien kanssa. Onko mitään järkeä lähteä eri uskonnollisiin tilaisuuksiin, jossa on joku kuuluisa ja hyvä puhuja. Säästyisi samalla rahatkin. Kyllä minusta se nokian mission touhu on ollut joskus niin erikoista ja outoa. Ystäväni käy siellä aika usein ja on jotenkin saanut sellaisen opetuksen, että kun rukoillaan ja ylistetään niin se täytyy huutaa niin kovasti, että Jumala kuulee. Kyllä Jumala kuulee, vaikka sitten hiljaa tai mielestä ylistät ja rukoilet Jumalaa avuksi.
Missä kirkossa voi enää nykyään käydä - kirkothan ovat täynnä Jumalaa pilkkaavia homo/lesbopappeja ym pilalleleikattuja pertti-leenoja?
- llllll
Kysyn vaan kirjoitti:
Missä kirkossa voi enää nykyään käydä - kirkothan ovat täynnä Jumalaa pilkkaavia homo/lesbopappeja ym pilalleleikattuja pertti-leenoja?
Tarkoitin, että on oma seurakunta, johon on liittynyt. Se voi olla, vaikka helluntaiseurakunta, vapaaseurakunta tms. Sellainen, jossa on yksi Jumala, yksi usko ja yksi kaste. Nokian missio on hyvin sekava siinä mielessä, että se noudattaa sekä lapsikastetta että uskovien kastetta. Itse kuulun vielä kirkkoon, mutta tulevaisuus näyttää sen, että hyväksytäänkö kirkossa samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkiminen. Sitten eroan kirkosta, jos homoja ja lesboja aletaan vihkiä kirkossa. Uskon, että kirkko kaatuu sitten kokonaan.
- 18
niin no kieltämättä ne jotkut tilaisuudet ovat olleet luonteeltaan manipuloivia.
- kotona taas
llllll kirjoitti:
Olisko parempi olla yhden seurakunnan jäsen ja käydä kirkossa, lukea raamattua ja rukoilla yksin ollessa kotona? Lisäksi kävisi pienpiirissä, jossa luetaan raamattua ja rukoillaan yhdessä toisten uskovien kanssa. Onko mitään järkeä lähteä eri uskonnollisiin tilaisuuksiin, jossa on joku kuuluisa ja hyvä puhuja. Säästyisi samalla rahatkin. Kyllä minusta se nokian mission touhu on ollut joskus niin erikoista ja outoa. Ystäväni käy siellä aika usein ja on jotenkin saanut sellaisen opetuksen, että kun rukoillaan ja ylistetään niin se täytyy huutaa niin kovasti, että Jumala kuulee. Kyllä Jumala kuulee, vaikka sitten hiljaa tai mielestä ylistät ja rukoilet Jumalaa avuksi.
olen täysin samaa mieltä että vähemmälläkin huutamisella ja kiljumisella JUmala kuulee.Minä kävin joitakin kertoja nokiamissionin tilaisuuksissa(noin kymmenen kertaa) mutta en voi sanoa nauttineeni tilaisuuksista.Sain kyllä heti koivistosta sellaisen kuvan että on hiukan "ylempiarvoinen" joskus yritin jotain mennä hänelle juttelemaankin mutta ei vaivautunut juttusille kauhea härdelli ja kiire tuntui olevan kokoajan.(no nyt se on varmaan loppunut)
Ei kiinnosta enää muidenkaan lahkojen touhut(helluntai ja vapaakirkko)joissa kävin useinkin.Minä ainakin nautin luterilaisen kirkon tapahtumista, raamattu ja rukouspiirit ovat myös mieleeni, monen vuoden etsimisen ja kulkemisen jälkeen on ollut hyvä palata"kotiin"oman kirkon piiriin.
- Greesesrt
Onko Markku homoseksuaali ?
Noh niin tai näin niin varmaan saa jatkaa julistajaan uraa ja vissiin vielä menestyksellä kunhannäm moralistit tippuu pois.. - Anti-karismaatikko
Partaisen Binningin opit ovat menestysteologiaa pahimmillaan. Äijä opetti "kukkua" Palatsi srk:ssa Tampereella pariinkin otteeseen.
Aikoinaan nuhtelin Markku Koivistoa (joulukuu 1997) pitkällä kirjeellä (ja oheismateriaalilla) Binningin väärän demonologian hyväksymisestä eräässä kirjassaan. Pakkoylistys on Binningin satusedän keino tavoitella Jumalan mielisuosiota.
Menestystelogeja niin Markku kuin Gordon Emily!- armoa ihmisille
En millään tavalla ole mukana missään hengellisessä liikkeessä, mutta jos Markku erotetaan homoseksuaalisuuden vuoksi, niin se rakkaus, minkä minä näen kristillisyydessä, ei toteudu. Lehdet kertovat että Markkua ei syytetä mistään lainvastaisuudesta. Jos joku rakastaa ja te tuomitsette, niin missä on menty vikaan?
On helppoa olla hurkas, mutta kun pitäsi muistaa, että olemme ihmisiä kaikkine puutteinemme.
Markulle tsemppiä ja elämän iloa, jaksa rakastaa! - Jaakko Paakkanen
En ota kantaa siihen ovatko Markku ja Gordon Emily menestysteologeja, riippuu varmaan miten menestysteologia määritellään. Uskon että opetuksessa on sekä oikeaa että väärää. Se, että siteerasin Binningien kirjaa ei tarkoita että olisin heidän kanssaan samaa mieltä kaikesta. Enkä toisaalta väitä että Koivisto olsi läpeensä demoninen tai mitään sellaista. Tuo ajatus Iisebelin hengestä on kuitenkin pohtimisen arvoinen. Ilmestyskirjan kirje Tyatiran seurakunnalle kuvaa hyvin tilannetta, jossa osa seurakunnasta on demonisen opetuksen vallassa, osa ei - ja yksin Kristus osaa tuomita näiden kahden välillä. Se, että henkivalloista puhutaan epäsovinnaisesti ei sinänsä ole välttämättä menestysteologiaa. Uskon että nykypäivänä tarvittaisiin entistä hienosyisempää analyysiä siitä, mitä eri hengelliset ilmiöt syvimmältään ovat, kun pintaa vähän raaputtaa.
- Jaakko Paakkanen
armoa ihmisille kirjoitti:
En millään tavalla ole mukana missään hengellisessä liikkeessä, mutta jos Markku erotetaan homoseksuaalisuuden vuoksi, niin se rakkaus, minkä minä näen kristillisyydessä, ei toteudu. Lehdet kertovat että Markkua ei syytetä mistään lainvastaisuudesta. Jos joku rakastaa ja te tuomitsette, niin missä on menty vikaan?
On helppoa olla hurkas, mutta kun pitäsi muistaa, että olemme ihmisiä kaikkine puutteinemme.
Markulle tsemppiä ja elämän iloa, jaksa rakastaa!Eipäs hypätä johtopäätöksiin, kukaan ei ole julkisesti sanonut että kyseessä olisi nimenomaan homoseksuaalisuus. Vai onko jollain sisäpiirin tietoa? Perättömien huhujen levittäminen on synti.
Mutta ylipäätään kun puhutaan seksuaalietiikasta, ei perusteluissa kannata lähteä tuolle rakkaus-antaa-kaikkien-kukkien-kukkia-linjalle, se on kalteva pinta joka avaa pandoran lippaan. Rakkaus on sana jolla voi perustella mitä vain, mutta kristillinen rakkaus on aina ollut rajojen rakkautta, eikä se ole maallinen laki joka määrittelee missä rakkauden rajat kulkevat. - pyh!
armoa ihmisille kirjoitti:
En millään tavalla ole mukana missään hengellisessä liikkeessä, mutta jos Markku erotetaan homoseksuaalisuuden vuoksi, niin se rakkaus, minkä minä näen kristillisyydessä, ei toteudu. Lehdet kertovat että Markkua ei syytetä mistään lainvastaisuudesta. Jos joku rakastaa ja te tuomitsette, niin missä on menty vikaan?
On helppoa olla hurkas, mutta kun pitäsi muistaa, että olemme ihmisiä kaikkine puutteinemme.
Markulle tsemppiä ja elämän iloa, jaksa rakastaa!Kristillisessä moraalietiikassa ei ratkaisevaa ole se, mitä Suomen laki sanoo, vaan se, mitä Jumala Raamatussa sanoo.
- Mitä pakanat pauhaa
armoa ihmisille kirjoitti:
En millään tavalla ole mukana missään hengellisessä liikkeessä, mutta jos Markku erotetaan homoseksuaalisuuden vuoksi, niin se rakkaus, minkä minä näen kristillisyydessä, ei toteudu. Lehdet kertovat että Markkua ei syytetä mistään lainvastaisuudesta. Jos joku rakastaa ja te tuomitsette, niin missä on menty vikaan?
On helppoa olla hurkas, mutta kun pitäsi muistaa, että olemme ihmisiä kaikkine puutteinemme.
Markulle tsemppiä ja elämän iloa, jaksa rakastaa!Jos seurakunnan johtaja ELÄÄ synnissä, sitä Ei tule suvaita, näin opettaa Raamattu, joka sentään on YLIN auktoriteetti seurakunnassa.
Jos Raamatun periaatteet eivät sinulle merkitse mitään, kirjoituksesi on arvotonta ja maallista roskaa. - niin kristittyjä ett
pyh! kirjoitti:
Kristillisessä moraalietiikassa ei ratkaisevaa ole se, mitä Suomen laki sanoo, vaan se, mitä Jumala Raamatussa sanoo.
Näin on ja nyt pitää vielä tarkentaa, että tulkinta on vielä kaikkein tärkein asia. Jos kristillistä moraalietiikkaa joudutaan soveltamaan maallikkosaarnaajaan, niin meillä ei ole mitään huomautettavaa, mutta tavallinen kuolevainen saa täydellisen tuomion kadotukseen, sillä meidän tulkintamme on niin pätevä.
Toki meidän protestantismimme on kaikkein oikeinta kristillisyyttä, vaikka hyvin tiedetään, ettei Kristus itse tiennyt siitä yhtään mitään.
Totuus kuitenkin muhii yhden ihmisen perustamissa lahkouskonnoissa, ja me itseämme kristittyinä pitävät olemme sitten niin kristittyjä että.
- Yksijatoinenliikenne
Vähän samanlaista keissiä pukkaa kus noi dopingtapaukset jossa ihmisten usko puhtaaseen urheiluun meni lahden mm-hiihtojen lukuisten dopingtapausten myötä. Mittään rikollista tai tollat rikosoikedellista ei kuitenkaan tapahtunut mutta helkkarin traagillista ja tommosta surullista ohjelmanumeroa j anäytelmää leikittiin pitkään jolla ei loppujen lopuksi ole merkitystä juuri ollenkaan tai mihinkään.
Samanlainen tapaus tämä Markku Koivisto jonka nyt "oikeat", "puhasoppiset" kristityt lyttää maan rakoon ja saa näin lisää trakediaa peliin. Niin ihan niikuin asialla olisi jottaan suurempaa merkitystä kuin Markun omaan henkilökohtaiseen elmään ja taas muiden illusio järkkyi. BIG DEAL..Yeah..Mutta maailmassa ollut muutama maailmansota,jääkausi, dinosaurukset hävinneet ja nyt ilmaston muutos et Haloo..
Toi on varsin yleistä tollat rikkoa seksuaalissia rajoja ainajkin länsirintamalla jos siittä joutuu helvettiin niin siellä on paljon jengiä..HALOO- pla pla plaaa
NO haloo haloo, mistä saatais sun päähän valoo.
- erttkl
Oisko aids tautiset menneet parannettaviksi ja tauti tarttunut!?
- Niin varmaan juu
Mitä oikein tarkoitat? eihän AIDS tartu kuin sukupuoliteitse tai veriteitse.
Vai oliko tämä jonkinlainen tsoukki?
- Heenokki
1. Joh. 5:16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.
Ellet ole rukoillut Koiviston puolesta, myös sinä olet tehnyt syntiä. Korjaa tilanne nopeasti.¨ - ex-missiolainen
Tottakai olen rukoillut Markun, entisen pastorini puolesta.
Markku, jos luet tätä, älä menetä toivoasi - AINA on toivoa, olet sitten tehnyt mitä vaan. Nyt on vaikeaa, mutta se menee ohi, jos vaan teet parannuksen.
Tee vaan parannus pahasta/pahoista teoistasi ja kadu sitä/niitä, sitten pyydä Jumalalta armoa - Varmasti hän armataa sinua.
HUUDA Jeesuksen puoleen, hän kuulee sinua!!!
Sinä annoit meille vuosia niin paljon iloa ja toivoa Jeesuksessa Kristuksessa - palaa takaisin, aloitetaan alusta!!!
Uusi alku, uusi armo - Olet saarnannut niin paljon Evankeliumia, eikä Jumala ole unohtanut sitä, vaikka nyt lankesitkin.
Sinä aloitit hienosti, ÄLÄ menetä toivoasi, vaikka tuntuu, että koko Suomi vihaa sinua.
Jumala ei vihaa sinua kuitenkaan, vaan rakastaa!!!
Jeesus rakastaa sinua MARKKU!!!- Äänestä Jä
Markulla ei ole mitään hätää, hänellä on loistava tulevaisuus kansanedustajana, vertaistensa joukossa!
Arkadianmäeltä löytyy pettäjäpappia, homoa, seksuaalistahäiritsijää, jne, jne, jne...
- Anti-karismaatikko
Rukoilkoon, ken pystyy ja kokee kehotusta. Entinen Nokian vastuunkantaja sanoi jo Markun toisen syövän aikaan, ettei pysty ollenkaan rukoilemaan tämän puolesta. Hän koki jo silloin, että MK oli tehnyt PH:n pilkan jakaessaan Toronton pastorien voimavaikutuksia muka Pyhän Hengen manifestaatioina.
Cindy Jacobsin pehmoprofioita NM jakoi 2000 luvun puolessa välissä kuin ilmestystietona. 95%:sta korvasyyhyyn sopivaa valheprofetiaa - ja mitään ei toteutunut! Lakelandin Outpouring-kukkua oltiin metsästämässä kuin hullut puuroa kolmisen vuotta sitten. Liikkeen keulahahmo Todd Bentley lankesi kuitenkin kesken herätystoiminnan yllättäen haureuteen ja hajotti perheensä mennen uusiin naimisiin. Rukoilla tietysti voi, että mahdollisimman moni NM:oon sekaantunut siivoaisi liikkeen tomut jaloistaan ja lähtisi etsimään Jeesusta jostain muusta srk:sta kuin Koiviston & hänen pastoritiiminsä takinliepeestä. - Anti-karismaatikko
Jorrpe parkakin on juonut tätä Uutta Viiniä, joka juovuttaa. Kielipolitiikkasi kertoo aivan kaiken. "Uusi viini juovuttaa" on erittäin hyvä kirja, jonka löytää netistä kokonaisuudessaan. Juhani Aitomaan kirja kertoo hyvin mistä oli kotoisin tämä voima, jota on ollut Nokialla tarjolla vuodesta 1995 lähtien.
Mokia Mission yhteydet Rodney Howard-Browneen, Benny Hinniin ja muihin eksyttäjiin selviävät heikommankin sisälukutaidon haltijoille esim. heidän postituksistaan. Mellerin puljun "Tuli on irti" (1995, Kuva Ja Sana) kertoo mm. Markun retkistä tämän voitelun saamiseksi. Markkuhan on käynyt näiden sahureiden käsien alla hakemassa voimaa ja voitelua! Sitä saa mitä tilaa. - .......
Sairasta sakkia koko mission porukka. Toivottavasti hajoaa koko paska.
- Arvido Ylä-Börsä
Hyi hemmetti, että on oksettavaa lukea tämän ketjun tekpyhyyttä ja hurskastelua!! Kaikki lahkot ja uskonnot ovat samaa p*askaa erivärisissä papereissa. Turhaan täällä Koivistoa syyttelette vaahto suussa hekumoiden, ihan yhtä totaalisia sekopäitä olette aivan kaikki. Teissä on kyllä kristitty kristitylle susi, tai oikeammin hyeena. Naatiskelkaa nyt kunnolla haaskalla. Tutkikaa sen jälkeen sitä malkaa siellä omassa silmässänne, sehän on lempisitaattejanne.
Kaikilla uskovaisilla jotain outouksia tietenkin seksielämän tiimoilta, mitä hurskaampi niin sen rikollisempia, kun uskovaiselle yksi edellytys on nimen omaan olla jonkinsortin sekopäisyyden lisäksi seksuaalisuuden kompleksisuus ja omien tarpeiden ja tunteiden tukahduttaminen. Sekoaa sitä vähemmästäkin, kun sen hirvittävän synnin pitäisi heti seuraavana päivänä vihkimisestä olla velvollisuus. Naiminen on aina mielessä uskovaisella, kun ei siihen osata suhtautua luonnollisesti. Sekaisin menee vähemmästäkin. Siksipä sekaannutaan lapsiin ja alistetaan naisia, kun ei normaali seksi aikuisten vapaaehtoisten kesken ole luvallista muiden silmissä. Sinne kotien sisään piilotetetaan hurskastelun julkisivun taakse ne omat synnit ja perversiot.
Jos kerran Koiviston kohdalla ei ole rikosta tapahtunut, niin mitä hemmettiä vouhkaatte täällä? Tumputatteko miettiessänne, mitä hekumallista (ja kadehdittavaa) Koivisto on mahtanut kokea? Jokaisen seksielämä on hänen yksityisasiansa. Nokia Mission toiminta on kyllä paheksuttavaa ja rikollista yksityiselämän loukkaamista. Hyvä vaan jos on alkanut Koivistokin vihdoin elää, ja toteuttaa itseään. Ehkä siitä uskovaisuusharhastakin vielä paranee, kun näkee mitä rupusakkia ympärillä pyörii ja mitä kaikkea p*askaa sen uskon nimissä tehdään.- pyh!
Tee parannus. Olet matkalla helvetin tuleen.
- Mikä on Totuus?
2. Kor. 11:29
Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?
Room. 2:1
Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
En uskalla heittää ensimmäistäkään kiveä.
Ja keskeisin ja pyhin asia on Raamatussa minusta anteeksiantaminen, koska Jumala lähetti sitä varten oman rakkaan poikansa.
En syntiä puolustele, mutta aina nämä uutiset tekevät araksi ja saavat tutkimaan omaa sisintään, olenko itse vapaa, vai olenko ulkokullattu tuomitsija.
Herra palvelijansa nostakoon kirkkaisiin toivon näköaloihin ja antakoon voimaa,,,kuin myös muille Nokia-missiolaisille. - pastori-yo,n setä
oliko käräyttäjä uhri vai kateellinen, epäilen jälkimmäistä.
- SDP-äiti
Markku Koivisto on antanut rakkautta hätääkärsiville herran paimenille tekemättä pienintäkään eroa sukupuolten välille. Joukkoon on sitten mahtunut kateellisia mätämunia, jotka eivät osaa pitää intiimejä asioita omana tietonaan. Elämän pitäisi antaa jatkaa omaa virtaansa. Ei pitäisi tehdä sensaatioita jumalan valitsemien uskonjohtajien hyvinvoinnin kustannuksella.
Korkea-arvoisia poliitikkojakin arvostellaan nykyisin julkisesti ilman syytä. Jos ihmiset keskittyisivät omiin asioihinsa, vältyttäisiin monelta kiusalliselta tilanteelta. - Totuus esiin
Onneksi en ole ollut tukemassa taloudellisesti tätä ukkoa tai liikettä enää 2000-luvun alun jälkeen. Ties mihin rahat olisivat menneet?
Sakarille vain tiedoksi, että tätä samaa Toronton demonisen nauruherätyksen henkeä on Koivisto kaupannut vuodesta 1995 lähtien. Hedelmistään puu tunnetaan.
Tuskin häntä olisi paljastettu, jos paine muun median kautta olisi kasvanut liian suureksi. Nyt loppuu Pyhän Hengen puhaltelu ja muut sairaat ilmiöt ainakin Koiviston osalta ja hyvä niin! Sääliksi käy hänen uhrejaan, lapsiaan ja vaimoaan. Jeesus heitä hoitakoon! - Lueskellut
Kun hieman tuossa lueskelin noita viimeisiä Markku Koivistoon liittyviä kirjoitussarjoja, niin häikäisevällä kirkkaudella on tullut esiin raamatun iäti kestävä totuudellisuus, esim. "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Johannes Kastaja) tai "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä." (Jeesus Kristus).
--- ---
" Kuinka on sun sielus laita?
Minne kuljet matkamies?
Kaita tie on vaivalloista,
Siksi harvat löytää sen,
Helpompaa on käydä toista,
Joukos' naurain, kiroillen.
Helvettiin tie päättyy väärä,
Elämään vie kaita tie.
Minne päättyy Sinun ties?
Mieti tarkoin matkamies." - Hullujen touhua
Hullujako työ ootta.EIHÄN MIES OLE VIELÄ JULKISUUDESSA MITÄÄN SANONUT SAATIKKA SITTEN TEHNYT.Pitäisi pistää hameet teidän kaikkien päälle.Entinen savolaismieskin sanoi kun viidenneltä työpaikalta sai potkut,että miten työ silleen,enhän mie mittään oo tehnynnä.Täällä ollaan jo helvetinporttia availemassa.Ossaasitta ees hävetä.Tiä mitä työkin touhuiletta kun silmä välttää.Eiköhän jäetä nää tuomiotouhut isomman isännän kässiin.Meistä ei ole kuin kuormien lisääjiksi.
- Vaistosinko oikein
Tämähän se varsinainen armoketju on.Verraten muihin, joissa Koivisto on jo kivitetty aivan lyttyyn.
Oli niin tai näin, kaikkien jokatapauksessa kannattaa ensin kuulla mitä Koivistolla itsellään on sanottavaa.
Spekuloikaa vasta sen jälkeen selvemmin sävelin.
Toivottavasti Koivisto tosiaan tulee ja kertoo nyt rehellisesti epätietoisille mistä on kysymys.
Vaikka radio dein välittämä melko selvä ensikäden uutinen olisikin totta.
Mitä meistä kukaan hyötyy jos tuomitsemme tämän hairahtuneen ja eksyneen?Niin kauan kuin elämme ihmisruumiissamme, me kaikki olemme alttiita, niille inhottaville ja irstaille viettelyksille.Vaikka sisäinen äänemme kuinka meitä varottaisi lankeamasta ja sanoisi miten väärää ja se on.
Koivistokin on ehkä nyt valinnut tiensä ja antanut periksi.Ymmärtänyt heikkoutensa ja myös sen, vaikka ihmisiltä voi salata asioita Jumalalta pysy salassa tälläiset.Hän haluaa ihmisten olevan rehellisiä.
Antaa Koiviston kuitenkin elää elämäänsä kuten me muutkin, valitsemallaan tiellä.
Hän itse kantaa siitä vastuun, jos onkin tehnyt vääryyttä.Kuten me jokainen joskus omalla tavallamme.
Ja jos hän on tehnyt mitä uutinen kertoo...
Se on tietysti selvää, että mahdollisilta uhreilta hänen tulee pyytää julkisesti anteeksi.Myös monilta muilta, jotka ovat pettyneet johtajansa toimintaan.
Sillä hän ei ollut tavallinen seurakuntalainen, vaan sen johtaja ja julistaja.
Mutta tätä korostan yhä, että kuulisimme ensin mitä hänellä on
sanottavanaan ensi sunnuntaina.Malttakaa siihen asti.
Itse olen käynyt mission kokouksissa muutaman kerran, uskoen parantuvani siellä.Mutta tulinkin vaan sairaamaksi.Sanoin tilaisuuksissa aina miehelleni, että tuossa Koivistossa on jotakin mikä häiritsee minua kovasti.
Kaikki ei täällä missiossa ole sillä lailla kuin pitäisi.Poistuin aina alakerran kahvioon lopun kokouksen ajaksi odottamaan miestäni.
Lopulta sanoin, etten halua tulla kokouksiin enää.Koska minulla oli siellä aina kummallinen tunne ja erittäin paha olla.Myös mieheni lakkasi käymästä kokouksissa sen jälkeen.
Nyt jos uutiset paljastuvat todeksi, myös minä saan todistuksen vaistoistani, että vaistosin oikein. - DoctorT
"Vaistosinko oikein" Jumalan Henki vilpittömässä uskovassa ei yhdy "VALHEHENGEN" läsnäoloon.
Tällöin on tärkeä sulkea sydämensä valheopilta, ei päästää sitä sisäänsä, huolimatta siitä, että opetuksessa on oikeitakin piirteitä ja vaikka Raamattu kädessä seilataan pitkin lavaa.
Koivisto oli valheprofeetta, asia, jota toimittaja Timo Seppänen jo vuosia sitten ohjelmassaan Koivistolta suoraan kysyi!
Kiittäkää Herraa, että varjelluitte eksytykseltä! - jää nähtäväksi
Nokia Mission lehti putkahtaa aina silloin tällöin postiluukusta. Aina on joku hätä heillä, ja rahankerjuukirje tulee taatusti mukana. Yleensä jotain äärettömän dramaattista on tapahtunut, ja siihen hätään olisi heti tultava rahaa. En ole antanut, koska touhu vaikuttaa jotenkin hallitsemattomalta. Uskottavuus on puuttunut aina.
Pakko ajatella että onhan siellä liikkeessä niitäkin miehiä, jotka eivät ole MK:n lähentelystä kärsineet. Ne miehet pitävät suunsa kiinni tapahtuneesta. Sitten on niitä miehiä, jotka menevät terapiaan, kun sielunhoidossa pappi lääppii ja lähentelee. Kuinkahan yleinen ilmiö tuollainen homostelu on Nokia Missiossa? Nyt on yksi pistetty vastaamaan kaikkien edestä, mutta kyllä sieltä vielä muitakin löytyy. Olisikohan jopa tiettyyn rajaan asti jopa ihan sallituakin hipelöintiä?- vähän hämmästyttää
Rahastahan tällaisissa missioissa on kyse, joten rahaa siellä sitten kerätäänkin kaikilla tavoilla, koskaan sitä ei saada tarpeeksi. Esimerkiksi on niin monta maallikkosaarnaajaa, joiden pitää päästä kilpailukykyisille palkoille, muutenhan he voivat siirtyä saarnaamaan kilpailevaan lahkoon.
Mission uskovaisilla näyttää olleen hyvä usko lahkom rahankeruuseen ja he ovatkin hyväuskoisesti kartuttaneet siellä puuhastelevien pankkitilejä. Onko rahoille sitten saatu tarpeeksi uskonelämyksiä, se jää jokaisen uskovaisen omaan harkintaan, millainen hinta-laatusuhde firmassa on ollut.
Näin ulkopuolista vähän hämmästyttää, kun lähes kaikki mission pääsaarnaajat näyttävät olevan naimisissa olevia piilohomoja, niin miksi ihmeessä he ovat saarnoissaan niin paljon tuominneet toisia homoja? Ovatko he saarnanneet rahoituksen varmistamiseksi vai ovatko he toivoneet itse pääsevänsä sillä tavalla eroon omasta homoudestaan?
Kaikesta huolimatta voidaan vain todeta, että aika onnettomia ovat nekin, jotka kaiken tämän ovat vapaaehtoisesti kustantaneet.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082575
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411741Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1441359Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3271239Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3361204Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen241121Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571093- 55956
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H13942Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21863