Saunalahden as.palvelu - sitä ei ole

ex-asiakas

Saunalahdelta tuli liittymä kaksi viikkoa luvatusta myöhässä. Laite toimi puoli päivää, sitten meni jumiin. Kolme varttia kestänyt jonotus tuotti langan toiseen päähän henkilön, joka osasi sanoa ettei osaa auttaa, mutta laitetta ei saa palauttaa ja jos haluaa laitteesta jotakin tietoa, sitä saa omaguru-palvelusta. Hän unohti mainita sen olevan 2 € per minuutti.

Hän sanoi Saunalahdella olevan asiakaspalvelua ja Saunalahden ottavan vastuun toimittamistansa laitteista, mutta edellä olevasta näkyy miten hän valehteli. Saunalahti ei toimittanut käyttöohjekirjaakaan, jonka avulla olisi ongelmatilannetta voinut selvittää. Saunalahden asiakaspalvelu kieltäytyi ottamasta asiaa hoitaakseen.

Kun jätin ongelmasta mahdollisimman tarkan kuvauksen Saunalahden vikailmoitukseen kirjallisesti, Saunalahti ilmoitti pelkkään yhteydenottoon menevän kolme vuorokautta.

Kaikesta näkyy, että Saunalahdelle on jäänyt pelkkä laskuttajan rooli. Asiakaspalvelua ei ole, käyttöohjeita ei tule laitteen mukana, puhelinjonotus kestää kohtuuttoman kauan, asiakaspalvelija keskeyttää koko ajan ja vetäytyy vastuusta, työntää asian hoitamisen Saunalahden myymästä tuotteesta jollekin täysin ulkopuoliselle taholle, jolla on kahden euron minuuttiveloitus.

Varokaa Saunalahtea! Olisi itsekin pitänyt uskoa muiden varoitukset kyseisestä firmasta.

6

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pettynyt asiakas

      Siis saunalahti on aivan uskomaton firma. Pojallemme otettiin saunalahden liittymä, määräaikainen ja määräaikaisuus on nyt loppunut, mutta laskujen tulo ei. Kaiken huippu on se, että nyt uudessa laskussa on, että olisi otettu norppaliittymä käyttöön, vaikka sellaista ei koskaan ole otettu.

      Aivan uskomaton firma. Olen jo mietiskellyt oikeustoimia kyseistä firmaa kohtaan.

      • järkeä saa käyttää

        Määräaikainen liittymähän siis pysyy auki määräajan loppumisen jälkeenkin jos asiakas ei sitä sulje ja näin laskujakin tietysti tulee. Ette kai odota, että operaattori auromaattisesti sulkee liittymän määräaikaisuuden päätyttyä? Määräaika on vain minimiaika mille asiakas liittymän ottaa.


    • '''

      Eikös nettiliittymässä siole kahden viikon koleiluaika ensin? Ei kanaata sen aikana uskoa myöskään JÄLLEENMYYJÄN POTASKAA jostain huolloista ja että nopeudet kohta nousee yms myms...pelkkää valehtelua. On se ihme ettei kotimainen firma saa vakituisia asiakkaita muuten kuin ktekuilemaslla, aika outoa...
      Ja jos liittymä ei toimi, sopimuksen saa purkaa kahden viikon sisällä. Siis tarkoituksellista asiakkaan petkuttamista.
      Ongelmakuvauksia EI KANNATA JÄTTÄÄ, EIKÄ MYÖSKÄÄN KAAPPAUSKUVIA TAI MUUTA MATERIAALIA niistä ilmaseksi, vaan pyytää niistä joko asianmukainen korvaus ENSIN, tai kirjallinen sopimus siitä että se p**'sopimus katkaistaaan ilman kuluja, koska se ei toimi. Vasta sen jälkeen vikakuvaus firmalle, joka ei tajua yhtään mistään mitään, kusetttaa vaan

    • '''

      Ja tuo omagurupalvelu on perseestä. Se ei auta yhteysongelmiin mitenkään, kunhan nyhtää rahaa tyhmiltä.
      Jos koneella on jotain muuta vaikeutta kuin Saunalahden tai Elisan sotkema käyttöjärjestelmä, kannattaa googlata itsensa suomalaiseen virustorjuntaportaaliin, virustorjunta.net palstalle
      Muussa tapauksessa karhuamaan Elisalta korvausta kivusta, haitasta ja ansionmenetyksestä.

    • EI IKINÄ ENÄÄ

      Saunalahti huijaa puhelinmyynnissä.
      Sopimus paperilla eri kuin on puhelimessa sovittu.
      Tarkastakaa tarkaasti pienellä präntätyt. Voi olla yllätyksiä.
      Asiakaspalvelu pesee kätensä kaikesta.

    • ----

      kantsii olla tarkkana. otin saunalahdeen 3gn nettiliittymän sim kortilla, koska kortilla toimii paljon paremmin yleensä mitä paska tikulla. sauniksen ukko huijas, että ei tartte muka sanoa irti ite soneraa. se on kyllä aika paksua puhetta, soneralle soitin, niin onneks se onnistuu vielä, ja totta kait se pitää sanoa, jos ei oo kiinteä laajakaista vaan 3g. Mistäpä näitä tiiät, jos sauniksen ukko kehottaa jo nyt laittamaan kortin koneeseen, mutta mites laitat kun sopimus päättyy 2v tiettynä pvnä, ja silloin vasta voi tilata ´tietoturvankin uuden..sauniksen ukot ei vaan tätä tajua koska heillä ei oo tota 2v myyntiä niin paljoa mitä soneralla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe