Näin pääsi käymään. Ja koen valtavaa tuskaa asiasta.
Olemme lähentyneet viime aikoina huomattavasti. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Meistä on tullut 'erottamattomat' kerroimme toisille niin paljon itsestämme. Meillä on/oli mukavaa ja läheisyys kasvoi mikä synnytti minussa ihastumisen/rakastumisen tunteen häneen. Kyllä olemme esimerkiksi pussailleet, emme suudelleet. Myös olemme olleet fyysesti muutenkin lähekkäin. halailleet. Pitäneet toisiamme kädestä. Ja kyllä hän on pitänyt myös pepustani kiinni yökerhossa. Ulkoisesti se olisi voinut näyttää muille ihmisille varmasti, että olemme pari ja siltä minustakin alkoi tuntua. Kunnes siitä lopulta sanoin ja hän meni vaikeaksi ja sanoi että ajattelee minua vain ystävänä. Se oli tavallaan myös eräänlainen shokki. EN minä näin käyttäydy ystävieni kanssa. Ja koin itseni hieman 'hyväksikäytetyksi' myös. Samalla tiedän, että olen hänen ainut 'ystävänsä' hänellä ei ole työn ulkopuolella muita ihmisiä ja olen ainut ihminen jota hän vapaa aikanaa tapailee. Hän sanoi minulle, että olen ainut ihminen joka hänellä on.
Nyt kuitenkin tämä tilanne on päällä. Pelkään menettää hänet tämän takia. Toisaalta se olisi helpompi meille molemmille. Hän sanoi, että toivottavasti tapaamme taas viikonloppuna ja olen hänen kanssaan.
Hän on luonteeltaan lempeä, hiljainen, alussa hän oli myös ujo. Nykyjään hän ei sitä enää minun kanssani ole. Mutta se miksi ystävystyimme alunperin olin että olimme kokeneet aika samanlaisia elämän kokemuksia kummatkin hieman rikki. Hän ei ole seurustellut vuoteen enkä minäkään. Hän ei ole koskaan pettäny luottamustani ja hän oli se ihminen jolle kerroin ne kipeimmätkin asiat itsestäni. Hän on luotettava eikä ole koskaan satuttanut minua ennemminkin 'suojellut'. Kun sairastuin hän oli ensimmäinen ihminen jolle kerroin joutuneeni sairaalaan ja hän oli myös ainut ihminen joka siellä luonani kävi. Ja hän oli siellä suurimman osan ajasta kun olin sairaalassa. Ja kun hän on ollut sairas, olen ollut hänen kanssaa. Jopa vessassa asti kun hän voi niin huonosti että huimasi.
Mietin mikä on ystävyyden raja?
Tunteeko hän minua kohtaa jotain mitä ei pysty myöntämään? Käytös ainaki on viitannut siihen jo kauan. Mutta ei aina. Jopa ystäväni ovat sen huomanneet ja kyselleet. Hän kuitenkin sanoi 'siellä on paljon miehiä sinulle' tällä hän viittasi yökerhoon, jossa olimme olleet viettämässä aikaa ennen kuin aukaisin suuni kyseisestä ihastumisestani. Silloin olin varma että hänkin oli. Muu ei enää käynyt mielessänikään.
Mite tälläisessä tilanteessa jatkaa?
Olen itkenyt paripäivää ja muutenkin olo on epätodellinen. En jaksa mitään enkä osaa ajatella järkevästi. En ole ottanut häneen yhteyttä eikä hän minuun. Hän saattoi minut viikonloppuna bussille kuten ennenkin. Kuten hän aina tekee ja odottaa että bussi lähtee ennen kuin itse etsiytyy omalle bussillee. Tosin tällä kertaa hän ei antanut pikku pusua lähtiessään, kuten aina ennen. Viimeisten muutaman kuukauden aikana poskelleni.
Olemme lähentyneet viime aikoina huomattavasti. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Meistä on tullut 'erottamattomat' kerroimme toisille niin paljon itsestämme. Meillä on/oli mukavaa ja läheisyys kasvoi mikä synnytti minussa ihastumisen/rakastumisen tunteen häneen. Kyllä olemme esimerkiksi pussailleet, emme suudelleet. Myös olemme olleet fyysesti muutenkin lähekkäin. halailleet. Pitäneet toisiamme kädestä. Ja kyllä hän on pitänyt myös pepustani kiinni yökerhossa. Ulkoisesti se olisi voinut näyttää muille ihmisille varmasti, että olemme pari ja siltä minustakin alkoi tuntua. Kunnes siitä lopulta sanoin ja hän meni vaikeaksi ja sanoi että ajattelee minua vain ystävänä. Se oli tavallaan myös eräänlainen shokki. EN minä näin käyttäydy ystävieni kanssa. Ja koin itseni hieman 'hyväksikäytetyksi' myös. Samalla tiedän, että olen hänen ainut 'ystävänsä' hänellä ei ole työn ulkopuolella muita ihmisiä ja olen ainut ihminen jota hän vapaa aikanaa tapailee. Hän sanoi minulle, että olen ainut ihminen joka hänellä on.
Nyt kuitenkin tämä tilanne on päällä. Pelkään menettää hänet tämän takia. Toisaalta se olisi helpompi meille molemmille. Hän sanoi, että toivottavasti tapaamme taas viikonloppuna ja olen hänen kanssaan.
Hän on luonteeltaan lempeä, hiljainen, alussa hän oli myös ujo. Nykyjään hän ei sitä enää minun kanssani ole. Mutta se miksi ystävystyimme alunperin olin että olimme kokeneet aika samanlaisia elämän kokemuksia kummatkin hieman rikki. Hän ei ole seurustellut vuoteen enkä minäkään. Hän ei ole koskaan pettäny luottamustani ja hän oli se ihminen jolle kerroin ne kipeimmätkin asiat itsestäni. Hän on luotettava eikä ole koskaan satuttanut minua ennemminkin 'suojellut'. Kun sairastuin hän oli ensimmäinen ihminen jolle kerroin joutuneeni sairaalaan ja hän oli myös ainut ihminen joka siellä luonani kävi. Ja hän oli siellä suurimman osan ajasta kun olin sairaalassa. Ja kun hän on ollut sairas, olen ollut hänen kanssaa. Jopa vessassa asti kun hän voi niin huonosti että huimasi.
Mietin mikä on ystävyyden raja?
Tunteeko hän minua kohtaa jotain mitä ei pysty myöntämään? Käytös ainaki on viitannut siihen jo kauan. Mutta ei aina. Jopa ystäväni ovat sen huomanneet ja kyselleet. Hän kuitenkin sanoi 'siellä on paljon miehiä sinulle' tällä hän viittasi yökerhoon, jossa olimme olleet viettämässä aikaa ennen kuin aukaisin suuni kyseisestä ihastumisestani. Silloin olin varma että hänkin oli. Muu ei enää käynyt mielessänikään.
Mite tälläisessä tilanteessa jatkaa?
Olen itkenyt paripäivää ja muutenkin olo on epätodellinen. En jaksa mitään enkä osaa ajatella järkevästi. En ole ottanut häneen yhteyttä eikä hän minuun. Hän saattoi minut viikonloppuna bussille kuten ennenkin. Kuten hän aina tekee ja odottaa että bussi lähtee ennen kuin itse etsiytyy omalle bussillee. Tosin tällä kertaa hän ei antanut pikku pusua lähtiessään, kuten aina ennen. Viimeisten muutaman kuukauden aikana poskelleni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla oli vastaavanlainen tilanne vuosia sitten. Itse olen mies ja hän oli silloin varattu kun tunteeni muuttuivat syvemmiksi.
Päättelin että ei olisi reilua vain kadota hänen elämästään eikä kuitenkaan kertominenkaan mitään hyödyttäisi joten päätein että kerron jos hän kysyy.
Sinulla kävi siinä kohtaa erillain että kun hän lopulta kysyi ja vastasin niin hän lähti sanaakaan sanomatta ja ystävyytemme meni poikki :/
Nykyisin olemme ihan puheväleissä mutta tilanne on kääntynyt sillainpäin että se olen minä joka ei halua olla enää tekemisissä. Pelkään että sattuu liikaa ja näinä vuosina kun olemme ollet erillään oloen miettinyt että kykenisinkö pelkkään kaverisuhteeseen..
Mielestäni juurikin tämä on se mitä sinun tulisi puntaroida: Tyydytkö/kykenetkö pelkkään ystävyyssuhteeseen?
Jos päädyt siihen että haluat vielä olla ystävä hänen kanssaan niin anna hänelle tilaa ja mene hänen ehdoillaan. Hän selvästikkin välittää sinusta etkä sinä häntä menetä.
Tulevan suhteenne muodon suhteen pallo on hänellä.
Tsemppiä