Dancenter mökinvälitysfirma kusettaa

kävinpä kerran

Olimme viikon lomalla Tanskassa heinäkuussa. Olimme varanneet kivannäköisen mökin pohjois-sjaellandin vejbystä, joka maksoi noin 1300 € viikko. Sinne mahtui sopivasti kaksi perhettä ja näin kulut olivat kohtuulliset.

Mutta: mökki oli todella likainen kun tulimme. emme siinä vaiheessa jaksaneet valittaa, vaan pistimme mökin asuttavaan kuntoon. mm. lattiakaivon ympärillä oli karvaa kuin isommassa pöheikössä. ovenkahvat jäivät käteen avatessa jne. viimeisenä iltana ulko-oven lukko hajosi, mutta onneksi pääsimme sisälle ikkunasta.

isoin ärsyyntyminen tuli kuitenkin siitä, että teimme lähtösiivouksen todella hyvin ja ohjeiden mukaan. siitä huolimatta firma ei palauttanut 200e panttia meille, koska mökkiä ei muka oltu siivottu kunnolla. se oli silti ainakin 10x siistimpi kuin meidän tullessamme.

todennäköisesti ne veloittaa siivousmaksun kaikilta, mutta eivät kuitenkaan siivoa niitä, jos kerran jälki ei miellytä. sähköpostivalitukset eivät ole auttaneet.

eli suosittelen jotain toista firmaa tanskan mökkilomia ajatellen. maa on hieno ja muuten mukava!

2

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BCN

      Toivottavasti maksoitte luottokortilla niin voitte riitauttaa tuon summan luottokorttiyhtiössä

    • Dan paska

      Meillä on kans huono kokemus kyseisestä firmasta! Vuokrattiin Norjasta kesäkuulle mökki, kuvissa oli hieno ja hinta liki 1000e. Melko pian huomattiin yläkerran katossa pahoja kosteus ongelmia. katto oli vuotanut ja siihen oli päälle vedetty vaan pakkelia ja maalia..Ilman laatu oli sen mukainen! Aloin imuroimaan niin imuri oli aivan järkyttävässä kunnossa! pussi ei ollut paikoillaan niin kaikki roskat oli muualla kun pussissa, oli kuitenkin pakko se puhdistaa että pystyi imuroimaan.Yök!
      Ympäristö oli myös siivoton ja kesken eräinen mutta kuvat oli otettu niin ettei sitä nähnyt.
      Sattuipa sitten pieni vahinko, ikkunan edessä roikkui kaksi pientä lamppua. Vetäisin rullaverhoa alaspäin niin toinen lampun kupu särkyi. Nyt omistaja vaatii siitä 180e!!! mitä rahastusta!!!
      Eli en voi suositella kenellekkään viikoksi ulkomailta mökin vuokrausta.Jos taidat englannin kielen täydellisesti ja jaksat alkaa tappelemaan kesken loman joka asiasta niin kokeilkaa sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe