Jonkun planeetan asennon aiheuttama vetovoiman muutos on paljon pienempi kuin kahvikupin vetovoiman aiheuttama ero keittiön kaapin hyllyn eri kohdassa. Saatika eri paikkaan pysäköidyn auton vaikutus.
Miksi joku uskoo horoskooppeihin, mikä niissä on se muka vaikuttava tekijä?
Miksi joku uskoo horoskooppeihin, mikä niissä on se muka vaikuttava tekijä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi joku uskoo Jumalaan? Mikä siinä on se vaikuttava tekijä?
Enkä minä oikeastaan edes tunne ketään, joka uskoisi horoskooppeihin sanan varsinaisessa merkityksessä. Viihdettä se pidemmän päälle on. Ja onpahan yksi selitys ihmisistä ja heidän käyttäytymisistään.
Ei kaikkeen tarvitse olla aina fysikaalista tahi tieteellistä selitystä. Siksihän ihmisellä on mielikuvitukseksi kutsuttu juttu päässä. Älkää nyt hyvät immeiset ruvetko väittelemään tällaisista asioista!
Eikö niitä voida sitten kutsua uskomuksiksi, eikä yrittää todistaa jonain päivänä syntyneen jotain ominaisuutta johtuvaksi jostain ihan keksitystä?
En jaksa ruveta taistelemaan tällaisista asioista, joita ei voi todistaa olemassaolevin keinoin. Ehkä kuoleman jälkeen saamme kaikki käsiimme kirjan, joka kertoo, mikä oli horoskoopien(kin) oikea laita.
Olkoon vaikka uskomusta, mutta minulle se on viihdettä. En todellakaan osaa tulkita ihmisen horoskooppimerkkiä ulkonäön perusteella tai vastaavaa. Osaltaan se johtuu siitä, että minusta moinen on TURHAA.
Kerropas, Ossi, jos saan sinutella; mitä pahaa näissä asioissa on? Horoskoopit, yhtä lailla kuin joku Jumalakin, toimivat joillekin ihmisille nk. oljenkorsina elämän varrella. Minusta sellaisessa ei ole mitään pahaa. Eri asia ovat hörhöt, mutta he ovatkin vähemmistö.
jokainen uskoo siihen mitä itse pitää tärkeänä asiana uskoakseen...
itse uskon horoskooppeihin koska niitä olen ikäni tulkinnut ja lukenut...nyt voi jo ihmisestä päällepäin katsoen sanoa millainen hän on...
mutta en voi pakottaa sinua uskomaan asiaa...eihän jumalaankaan usko kaikki...
käy joskus kuuntelemassa vaikka joku Skepsis ry:n esitelmä. Saattaisi antaa vähän kriittisyyttä.
Yksi Skepsiksiksen perustajista Nils Mustelin esitteli horoskoopeille kilpailevan, mutta yhtä tarkan ennustusmenetelmän, sporalogian. Siinä ennustetaan asioita raitiovaunujen kulkemista.
Osaat varmaan päätellä, mikä olen merkiltäni. Annan vihjeen: Naistenklinikan pihalla oli kuulemma kuorma-auto syntyessäni, joten se kumoaa kaikkien planeettojen vetovoimavaikutuksen!
Tai ei oikeastaan kumoa, mutta oli niin voimakas, että planeettojen merkitys jää olemattomaksi.
Jos kerran uskot horoskooppeihin, mikä on se vaikuttava asia? Minulle on sanottu, että planeettojen asennot, mutta miten se vaikuttaa ihmiseen?
VITTU TYÖ OOTTE TYHMIÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Siis ketkä? Vai hyökkäätkö varmuuden vuoksi koko maailmaa vastaan?
todellakin! miksi täsmentäis, kihise sä vain pikku maailmassas
Siis kuka kihisee, jää väitteesi vähän epäselväksi?