rakkahat ystävät !kuinka moni on samaa mieltä kanssani?elikkä supistuksethan ne siinä synnytyksessä sattuu ja kun on kokonaan avautunut niin kivut ovat poissa ja alkaa ähkittää eli tulee tarve ponnistaa.ei mua ainakaan sattunut ponnistusvaihe yhtään,vasta istukan ulostulo nippas kunnolla.
kivusta
nora
121851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Supistuksethan ne siinä sattuu. Ei mullakaan ponnistusvaihe sattunut yhtään, eikä kyllä istukan ulostulokaan...sitä en sitten tuntenut ollenkaan. Huomasin vasta, kun kätilö piti sitä käösissään ja siitä otettiin jotain näytteitä.
supistukset oli minulla aiva helv..tiä..
mut onneksi viimein epiduraalin sain ja kaikki kivut meni pois enkä tuntenut koko aikana enää mitään muuta kuin ponnistuksen tarpeen.. edes istuminen ei sattunut koskaan..
mutta kun hoitava kätilö sanoi kysyessäni kivun lievitystä,ettei voi antaa koska tulet noin iloisella naamalla sitä pyytämään,enkä kuulemma ollut vakuuttava että sattuu,vaikka sattuikin paljon..se sano vaan mulle että koita pärjätä ilokaasulla.tämä päijät-hämeen keskussairaalassa vuonna 2001
Joo, eihän siinä suoranaista kipua enää tuntunut, mutta ei se nyt mitenkään miellyttävääkään ollut, paineen tunne oli niin kova - no mitä muutakaan, kun niin iso jötikkä pitää työntää niin pienestä reiästä. Istukan ulostulosta en tiedä mitään, kun otettiin pois nukutuksessa.
Kyllä mulla ainakin ponnistus vaiheessakin sattui, ja jos saa epiduraalin niin eihän sen vaikutuksen alaisena saa edes ponnistaa? Minä en ainakaan saanut.
minulle laitettiin vain lisää puudutusta vaikka sanoin että se syntyy. Kätilö sanoi ettei vielä pariin tuntiin.. siitä vartti niin syntyi 5 kiloinen tyttö (arvio 3,4kiloa) ja ei kukaan kieltänyt ponnistamasta. Tuli vain kamala tärinä joka johtui kuulemma siitä lääkkeestä.
mulla alkoi kivut tuntumaan tosi pahasti n. tuntia ennen kuin aloin ponnistaa, oli vielä laitettu sitä supistuksia nopeutaavaa että aukeaa nopeammin... heti kun alkoi tuntua tosi pahasti kysyin että voiko sitä puudutetta laittaa lisää niin kätilö sanoi että ei kun kohta aloitetaan ponnistamaan...
,, ja paljon sattuikin.. ja mitkä jälkisupparit, söin kolmekuukautta helskutin vahvoja lääkkeitä jotta pystyisin edes välillä nukkumaan..
Nippas!!! Oletko järjiltäsi? Siinä meinaa taju lähteä, todennäköisesti jalan katkeaminen sattuu vähemmän. Nippas. Tsiisus. En edes halua tietää miltä alapääsi näyttää jos suunnilleen paskansit koko lapsen istukoineen. Kauheeta. Tai kuinka iso emätin saa olla ettei useamman kilon ponnistus tunnu juuri missään.. Mua yrjöttää.
Etkö vielä tiedä sitä, että kaikilla on erilainen synnytys!! Katsos kun noi puudutuksetkin on olemassa ym. kivunlievitykset. Toisilla meinaa taju lähteä, mutta toisilla ei!
en ole samaa mieltä!!!!!!!!!!! heh,itselläni avautumisvaihe oli kivuton ja nopea,mutta herrajumala sitä ponnistusvaihetta...hui olkoon! mutta kuten jo sanottu synnytykset erilaisia!
Minun mielestä ponnistusvaihe oli kivuliain,en saanut koko synnytyksen aikana kivunlievitystä kun oli niin nopea synnytys.aukesin tunnissa joka oli yhtä helvettiä..supistuksissa ei taukoa ollenkaan ja ponnistusvaihe kesti 11min ja tuntui että repeän kahti lihas lihakselta,tosin luulen että tämäkin siksi kun minun jalkoja revittiin auki kahden kätilönvoimin.Olin makuuasennossa enkä jostain syystä saanut asentoa vaihtaa vaikka lapsella kaikki oli hyvin,teki mieli päästä kontilleen mutta syntyi se tytteli makuulteenkin =)
en nyt tällä halua pelotella ketään,tuskin teillä muilla ensisynnyttäjillä tälläistä tulee.
Oma synnytykseni on todella harvinaista ensisynnyttäjälle(että kaikki menee noin nopeasti) ja luulenkin että sen takia kaikki oli niin hirvitttävän kivuliasta.
Oli siinä tietenkin etunsakin ettei tarvinnut montaa tuntia tyttöä odotellla.Niin ja oli synnytys kuinka kivulias tahansa se unohtuu ja loppuu se kipu heti kun vauva on sylissä=)kuin seinään =))) TSEMPPIÄ KAIKILLE!