Tämmönen

Osasitko arvostaa häntä heti alusta alkaen vai tuliko se ajan kanssa ?
Vai arvostatko ollenkaan ?

Itellä se tuli viiveellä, liian pitkällä viiveellä.
14163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä arvostin, mutta huomasin että hän ei arvostanut minua.

Äänestä

Häntä, heti alusta alkaen.

Mikä lie vaikuttanut sun tapauksessa? Saitko (tai otitko) hänestä eri kuvan alun perin? Et havainnut kaikkea mitä hänessä on? Vai onko sulla taipumus olla arvostamatta ihmisiä noin lähtökohtaisesti?

Äänestä

Arvostin alussa kun en tiennyt hänestä mitään ja uskoin hyvään.

Nykyisin ällöttää koko ihminen, hyi saatana

Äänestä

pidin häntä alkuun jotenkin ihmeellisenä, aitona ja välittävänä. yksi kaunis päivä heräsin todellisuuteen. kaikki ne piirteet joita hänessä ihailin ja saivat sydämeni hakkaamaan olivatkin jotain unta.

Äänestä
  • tapahtui, kun heräsit todellisuuteen?

    Äänestä

  • Ei kannata odottaa ihmisistä liikoja. Jokaisessa meissä on hyvät puolemme, mutta myös huonot puolemme. Joskus myös ihmisellä on kausia jolloin hän ei ole parhaimmillaan. Ihmiset tekevät virheitä. Mutta pohjimmiltaan olemme varmasti kaikki suht hyväntahtoisia ja välittäviä, omalla tavallamme.

    Äänestä

Jo vain, ehkä vähän liikaakin. En ikinä uskaltanut mennä juttelemaan niitä näitä, kun arvelin, etteivät mun hölmöt löpinäni kumminkaan kiinnosta niin fiksua ihmistä. Olisi vain nolo tilanne molemmille.

Äänestä

Arvostin isosti kunnes osoitti ettei hän ollutkaan ollut aito vaan oli esittänyt toisten vuoksi muuta. Nyt en enää tiedä kuinka suhtautua edes siihen muistoon joka oli niin ihana. Itse hän varmaan sanoisi että pelko sai hänet olemaan jotakin muuta kuin olisi halunnut olla.
Mielestäni ihminen on silloin kauneimmillaan kun on aito, kaikkine puolineen.
Esittäminen tekee ihmisestä epämiellyttävän kanssaihmisilleen.

Äänestä
  • Ehkä siitä on osa totta? Ovathan ihmiset työpaikoillaankin yms. eri rooleissa kuin vapaa-ajalla, silti sekin on totta.

    On aina ikävää, jos joku ei voi olla oma itsensä. Silloin hän on aina paljon vähemmän.

    Äänestä

menee joskus niin,että ajan kanssa se häviää tuhkana tuuleen.
Tai sitten se menee niin että se arvostus pysyy ja lisääntyy vaan :)

Äänestä

Viiveellä ja liian pitkällä sellaisella.

Äänestä

käydä niinkin että on elänyt kuin horroksessa
ja tunteet ovat heränneet vasta myöhemmin

Äänestä

Arvostan ja arvostin heti alusta saakka. Pidän ja pidin luotettavana heti ensi juttelusta lähtien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


question. kirjoitti:

Osasitko arvostaa häntä heti alusta alkaen vai tuliko se ajan kanssa ?
Vai arvostatko ollenkaan ?

Itellä se tuli viiveellä, liian pitkällä viiveellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu