Kaunaa ja kateellisuutta!

Bebabeba

Lähiaikoina on tapahtunut kaksi tapausta jotka osoittavat kuinka Tapani Kansaa sorretaan ja hänelle ollaan kateellisia.
Eilen oli musiikkitalon avajaiset. Solistina oli joku tuntematon Soile Isojoki tai koski.
Tapsa on maailman paras laulaja, miksi häntä ei sinne pyydetty?
Harri Holkerin hautajaisissa lauloi myös joku oopperalaulaja vaikka Tapsa on jokaista oopperalaulajaa parempi. Miten tämä väärinkohtelu voi edelleen jatkua?

45

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • musica.

      Tapani Kansa lauloi juuri taannoin kirkkokonsertissaan Yrjö Kilpisen sävellyksen Eino Leinon runosta ILLALLA, jonka myös Soile Isokoski lauloi tuossa Musiikkitalon avajaiskonsertissa eilen. Tapani Kansa lauloi sen paremmin sillä S-A-N-O-I-S-T-A S-A-I S-E-L-V-Ä-Ä ilman että piti korvat hörössä yrittää kuunnella ja arvailla sanoja kuten Isokosken laulun aikana täytyi tehdä.
      Onneksi olin kuullut laulun aikaisemminkin juuri esim. Kansan esittämänä. Muutoin olisi jäänyt täysin epäselväksi mistä ja mitä siinä laulussa oikein lauletaan

      Jaakko Ryhänen lauloi Harri Holkerin siunaustilaisuudessa. Hyvin lauloikin, vaikken henk. koht erityisemmin olekkaan mikään bassolaulajien ihailija.

      • Annu.

      • Annu.

      • Annu. kirjoitti:

        Minä olen just bassolaulajien ihailija ja tykkään kyllä Ryhäsen äänestä mutta eihän Matti Salmista kukaan voita. Aivan eri luokkaa eli ykkösluokkaa.
        http://www.youtube.com/watch?v=uka0Hp5MNKY

        Olipas aika huvittava video. Salmisen käsiliikkeet oli niin suurieleisiä , että eipä tosta tiennyt että kumpi niistä on kapellimestari hän vai se toinen äijä joka siinä huitoi.
        Ite laulaminen nyt oli semmosta mörinää, että enpä montaakaan laulua jaksais tommosta jossain konsertissa kuunnella.

      • Annu. kirjoitti:

        Tässä nieltävää niille Tapsukka-repsukan hihhulifaneille jotka väittävät että tuo kiekukaiku päihittää kaikki kuuluisammatkin artistit.
        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/konsertit/matti-salminen-taiteensa-ääripisteissä/613432

        Makuja on monia, mutta ite en kyllä noille Matti Salmisen tangoille lämmennyt alkuunkaan kun niitä kerran levyltä kuuntelin. Ei auta vaikka ääni ois hyväkin, jos/kun tulkinnoista puuttuu tangoihin kuuluva intohimoinen tunne.

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Olipas aika huvittava video. Salmisen käsiliikkeet oli niin suurieleisiä , että eipä tosta tiennyt että kumpi niistä on kapellimestari hän vai se toinen äijä joka siinä huitoi.
        Ite laulaminen nyt oli semmosta mörinää, että enpä montaakaan laulua jaksais tommosta jossain konsertissa kuunnella.

        Kuulehan pölhöpää. Sitä kutsutaan eläytymiseksi. Mutta sehän käsite on sinulle Tapsukkakiekukaiku-fanina ihan tuntematon. Ja tyhmempi olet kuin ikinä luulinkaan kun et tiedä kumpi on se kapellimestari.

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Makuja on monia, mutta ite en kyllä noille Matti Salmisen tangoille lämmennyt alkuunkaan kun niitä kerran levyltä kuuntelin. Ei auta vaikka ääni ois hyväkin, jos/kun tulkinnoista puuttuu tangoihin kuuluva intohimoinen tunne.

        Salmisen tulkitsemat tangot on aivan upeita ja laulettu tunteella ja tangoon kuuluvalla matalalla ja lämminsävyisellä äänellä. Sinun Tapsukkasi kiekuva ja kova ääni ei sovi tangoihin alkuunkaan.
        Montakos tunnustusta se Tapsukka olikaan saanut tuolla maailmalla tai edes Suomessa... vaikea muistaa kun niitä ei ole ainuttakaan.

      • 1000
        Annu. kirjoitti:

        Mitä vittua sää oikein valitat? Jos sää jätät klabin sen takia, että hänellä on avioliiton ulkopuolinen lapsi, niin kyllä sää oot vitun lapsellinen.
        Katsoitko tämän Teeman ohjelman, missä tämä tunnettu kapellimestari kertoi, että Salminen vaikein solisti, ketä ikinä säestänyt!!!???
        Lapsellinen paska!!!! Jos ei pysty tunnustamaan muidenkin kuin omien suosikkien laulamisen onnistumista!
        Taidat olla Justiinaxin toinen persoona?
        Katso 17.9!

      • 1000
        1000 kirjoitti:

        Siis 14.9 piti kirjoittaa, kun tulee tämä Tartu Mikkiin uusinta. Jos siinäkin vain näet Mäkeläisen, (joka ties monennnenko kerran mielestäni lauloi tässä hyvin, mutta niin kovin vähän), etkä voi tunnustaa, että Tapsa lauloi myös hyvin. Myönnän auliisti, että Tapsa ei osannut tuota Taavitsaisen laulua, mutta yritti sentään sitäkin. Eikös se ole tämän ohjelman juju?

        Mitäs vittua sinä täällä vaahtoat! Anna muiden olla sitä mieltä kuin ovat äläkä tuu kertomaan mitä kukakin saa olla. Lapsellinen paska oot itse! Tällä palstalla on hyvinkin yleistä että muiden kuin Tapsukan osaamista ei tunnusteta joten oiva paikka olla oman/omien artistien puolta. En voi tunnustaa että joku laulaa hyvin jos mielestäni ei laula. Miten voisi kukaan. Enkä taatusti katso mitään sinun käskystäsi idiootti, ja miksi katsoisin kun voin, kuten sanoa, poimia parhaat palat tallentimella. Maritan osuuden katson myös, pidän myös hänen esiintymisestään.
        Ja kuinka olen jättänyt Klapin? En oo sen kanssa koskaan ollut... :D No, asia ei kuulu paskaakaan sinulle enkä ole tilivelvollinen tuollaiselle nuijalle siitä miksi pidän tai en pidä jostain. Mokoma höyrypää.Piste.

      • Joku vaan

        Olet Annu kyllä niin säälittävän surkuhupaisa kitisijä ettei tuollaista uskoisi olevan olemassakaan. Miksei Tapsan fanit saa tykätä täällä omasta idolistaan ja kehuakkin häntä ilman ,että sinä ja jokunen muu umpimielinen pikkusielu tulee aina tänne dissaamaan Tapsaa ja tuputtamaan omia suosikkejaan. Sitten ollaan vihaisia kun Tapsan fanit ei teidän suosikkienne laulamista yllykkään ylistämään maasta taivaisiin.

        Tapani todentotta osaa laulaa. Hän ei ehkä ole mikään perustyypillinen iskelmälaulaja, vaan laulajanlaatunsa erottuu massasta: lauluopiskelu todella näkyy ja kuuluu hänen laulamisessaan sanotte mitä sanotte. Ehkä joillekkin jotkut hänen tulkinnoistaan voi olla liian taiteellisia, ja yliampuviakin, mutta useimmiten onnistuu tulkinnoissaan hyvin. Harvoin jää valju ja pliisu vaikutelma hänen esityksistään.
        Tapani Kansan tapaan monasti lähes klassisella laulutekniikalla laulavia viihdelaulajia oli ennenvanhaan suomalaisessakin musabisneksessä useita ( Olavi Virta, Henry Theel, Mauno Kuusisto, Juhani Eirto, Georg Malmsten, Georg Ots... jne ), En tiedä miten Tapani olisi joskus 40-50- luvuilla erottunut muista, mutta nykyään kuin tuon kaltaisia laulajia ei ole kuin oikeastaan vain Tapani, niin hän kyllä on jotakuinkin omassa kategoriassaan verrattuna joihinkin nykyajan laulajiin, joita ei juurikaan toisistaan erota.
        Kuinka moni muu, kuin vannoutunut himofani pystyy esim. tunnistamaan että laulaako radiossa esim. Myrskytuulen, Sykkeen, Taikakuun, Unelmavävyjen, Neljänsuoran tms. orkesterin laulusolisti ?

      • Annu. kirjoitti:

        Salmisen tulkitsemat tangot on aivan upeita ja laulettu tunteella ja tangoon kuuluvalla matalalla ja lämminsävyisellä äänellä. Sinun Tapsukkasi kiekuva ja kova ääni ei sovi tangoihin alkuunkaan.
        Montakos tunnustusta se Tapsukka olikaan saanut tuolla maailmalla tai edes Suomessa... vaikea muistaa kun niitä ei ole ainuttakaan.

        Huomaa kyllä että et oo kuullu livenä kun Tapsa laulaa tangoja. Ei ne oo mitään kylmää ja kalseaa kailotusta, vaan lämpöä ja syvyyttä äänessä kyllä on. Tapsa pystyy laulamaan pehmeästi tai päinvastoin ns. kovalla äänellä tarpeen mukaan. Hyvä laulaja osaa käyttää ääntään vaihtelevasti, eikä jollota samallalailla biisiä alusta loppuun .

      • Annu.
        Joku vaan kirjoitti:

        Olet Annu kyllä niin säälittävän surkuhupaisa kitisijä ettei tuollaista uskoisi olevan olemassakaan. Miksei Tapsan fanit saa tykätä täällä omasta idolistaan ja kehuakkin häntä ilman ,että sinä ja jokunen muu umpimielinen pikkusielu tulee aina tänne dissaamaan Tapsaa ja tuputtamaan omia suosikkejaan. Sitten ollaan vihaisia kun Tapsan fanit ei teidän suosikkienne laulamista yllykkään ylistämään maasta taivaisiin.

        Tapani todentotta osaa laulaa. Hän ei ehkä ole mikään perustyypillinen iskelmälaulaja, vaan laulajanlaatunsa erottuu massasta: lauluopiskelu todella näkyy ja kuuluu hänen laulamisessaan sanotte mitä sanotte. Ehkä joillekkin jotkut hänen tulkinnoistaan voi olla liian taiteellisia, ja yliampuviakin, mutta useimmiten onnistuu tulkinnoissaan hyvin. Harvoin jää valju ja pliisu vaikutelma hänen esityksistään.
        Tapani Kansan tapaan monasti lähes klassisella laulutekniikalla laulavia viihdelaulajia oli ennenvanhaan suomalaisessakin musabisneksessä useita ( Olavi Virta, Henry Theel, Mauno Kuusisto, Juhani Eirto, Georg Malmsten, Georg Ots... jne ), En tiedä miten Tapani olisi joskus 40-50- luvuilla erottunut muista, mutta nykyään kuin tuon kaltaisia laulajia ei ole kuin oikeastaan vain Tapani, niin hän kyllä on jotakuinkin omassa kategoriassaan verrattuna joihinkin nykyajan laulajiin, joita ei juurikaan toisistaan erota.
        Kuinka moni muu, kuin vannoutunut himofani pystyy esim. tunnistamaan että laulaako radiossa esim. Myrskytuulen, Sykkeen, Taikakuun, Unelmavävyjen, Neljänsuoran tms. orkesterin laulusolisti ?

        Olet kyllä nikkisi oikein valinnut. Olet oikeasti "joku vaan". En ole sitä mieltä ettei täällä saa Tapsukan fanit idoliaan kehua vaan kun se kehuminen menee hihhulismiksi ja nimenomaan fanien toimesta aina haukutaan muut artistit tällä palstalla ja siihen välillä tulee vastattua kun alkaa olla niin yliampuvaa. Ja jos yhtään osaat lukea niin en suinkaan tässä ketjussa aloittanut "omien suosikkini" "tuputtamista". Minut on helppo leimata ja vittuilla kun kirjoitan samalla omalla nikilläni, pitänee alkaa kirjoittaa vaikka nikillä "joku vaan".
        Ja valju ja pliisu... mielestäni aivan mitäänsanomaton ääni jota ei erota kuin laulajana vanhoista iänikuisista biiseistä.
        Sinä se olet surkuhupaisa kitisijä kun et kestä muiden mielipiteitä. Ei ihan riitä että sinä ja muutama muu hihhuli sanoo että se todella osaa laulaa.

      • puumainen
        Joku vaan kirjoitti:

        Olet Annu kyllä niin säälittävän surkuhupaisa kitisijä ettei tuollaista uskoisi olevan olemassakaan. Miksei Tapsan fanit saa tykätä täällä omasta idolistaan ja kehuakkin häntä ilman ,että sinä ja jokunen muu umpimielinen pikkusielu tulee aina tänne dissaamaan Tapsaa ja tuputtamaan omia suosikkejaan. Sitten ollaan vihaisia kun Tapsan fanit ei teidän suosikkienne laulamista yllykkään ylistämään maasta taivaisiin.

        Tapani todentotta osaa laulaa. Hän ei ehkä ole mikään perustyypillinen iskelmälaulaja, vaan laulajanlaatunsa erottuu massasta: lauluopiskelu todella näkyy ja kuuluu hänen laulamisessaan sanotte mitä sanotte. Ehkä joillekkin jotkut hänen tulkinnoistaan voi olla liian taiteellisia, ja yliampuviakin, mutta useimmiten onnistuu tulkinnoissaan hyvin. Harvoin jää valju ja pliisu vaikutelma hänen esityksistään.
        Tapani Kansan tapaan monasti lähes klassisella laulutekniikalla laulavia viihdelaulajia oli ennenvanhaan suomalaisessakin musabisneksessä useita ( Olavi Virta, Henry Theel, Mauno Kuusisto, Juhani Eirto, Georg Malmsten, Georg Ots... jne ), En tiedä miten Tapani olisi joskus 40-50- luvuilla erottunut muista, mutta nykyään kuin tuon kaltaisia laulajia ei ole kuin oikeastaan vain Tapani, niin hän kyllä on jotakuinkin omassa kategoriassaan verrattuna joihinkin nykyajan laulajiin, joita ei juurikaan toisistaan erota.
        Kuinka moni muu, kuin vannoutunut himofani pystyy esim. tunnistamaan että laulaako radiossa esim. Myrskytuulen, Sykkeen, Taikakuun, Unelmavävyjen, Neljänsuoran tms. orkesterin laulusolisti ?

        Joku vaan-tyypille tässä vastailen; Tapani Kansan ääni oli kunnossa 8-90-luvun taitteessa. Silloin häntä kuunteli kunhan ei tarvinnut katsoa. Katsoa ei kestänyt siksi, että Kansalla on äärimmäisen huono rytmitaju, hänen jalkansa vispasivat aina väärässä tahdissa. Näky oli yhtä kammottava kuin katsella tanssitaidottoman humppaa, aina puoli tahtia edellä tai jäljessä.
        Varmaan tuosta rytmitajuttomuudesta johtui se kämmi euroviisukarsinnoissakin.

        Nykyisin Kansan ääni on vanhan miehen vaappuva ääni, se ei toden totta enää soi ollenkaan vaan laulu on konemaista kailotusta, loppukiekaisut hän hoitaa värisyttäen. Kuka vaan pystyy samalla tekniikalla kailottamaan vaikka kuinka kauan.
        Orkesterien solisteja ei kannata lähteä vertaamaan Kansaan, he eivät edes halua sooloilla Kansan tyyliin. He ovat osa hyvää osaavaa orkesteria ja he kaikki yhdessä antavat kuulijakunnalleen nautinnon, jonka aikana ei tarvitse pelätä, että solisti haukkuu orkesterinsa, yleisönsä, kaupungin vesijohtoveden, jonkun ikätoverinsa ja hänen elämäntyylinsä tai heittelee huonekaluja ympäri salia.
        Jos pitäisi valita mainitsemiesi orkesterien ja Tapani Kansan välillä niin kyllä Kansa saisi jäädä kotiin itsekseen kiukuttelemaan. Kaikki nuo orkesterit solisteineen ovat nautittavampia kuin kiukutteleva ja elämääkin leuhkempi Kansa.
        Olavi Virran kun vedit tuohon mukaan niin olen ollut hänen keikallaan tanssimassa kun hän ei enää jaksanut seisoa. Ola tuli keppiinsä nojaten lauteille, istui jakkaralle ja alkoi laulaa.... ja millä äänellä hän lauloikaan. Kansa ei ole yltänyt siihen edes parhaimpina päivinään.

        Täällä kirjoittaa hyvin pieni piiri (jotkut mitä ilmeisemmin useilla eri nimimerkeillä) yksinäisiä naisihmisiä, joilla ei ole elämässään muuta kuin hihhuloida Kansan peesissä. Sheriffi mukaan lukien he eivät siedä yhtään kansaan kohdistuvaa arvostelua mutta itse he haukkuvat kaikki muut laulajat mitä kauheimmilla kielikuvilla. Jotkut nimittelyt täyttävät kunnianloukkauksen kriteerit mennen tullen.
        Mutta sehän ei haittaa kun sheriffi on mukana juonessa. Katsotaanpa niin tämä kirjoitus taas häviää alta aikayksikön kun tuli arvosteltua sheriffin toimintaa.

      • Konsertissa ollut
        puumainen kirjoitti:

        Tapani Kansan ääni soi nykyisellään upeammin kuin koskaan. Jos Tapanin ääneen ikä on jotenkin vaikuttaniut niin vain positiivisesti. Äänen soundiin on tullut elämän makua. Sen kauniissa väreissä ja vivahteissa soi elämän valot ja varjot. Siinä on sekä samettista pehmeyttä, että vahvaa, syvältä tulevan voimakasta jylyä.
        Taannoin olin juuri Tapanin kirkkokonsertissa Nummen kirkossa ja Tapanin tulkinnat olivat uskomattoman upeita. Samaan aikaan valtaisan herkkiä, että ylevän uljaita. äänensä kertakaikkiaan soi niin täydessä vireessä ettei siitä voinut olla pitämättä. Ei pienintäkään merkkiä ollut kuultavissa mistään äänen vapinasta eikä sen sortumista tarvinnut pelätä eikä jännittää. Niin helpon ja vapaan kuuloisesti ääni soi. Monilla laulajilla ääni käheytyy ja alkaa vuotamaan iän myötä. Tapanin äänelle niin ei ole käynyt.
        Olisin suonut sinunkin "puumainen" eli "Wanharouwa" olevan sitä kuulemassa. Ja se valtaisa intensiteetti ja lataus jolla hän laulut tulkitsi ei jättänyt toivomisen varaa. Näki ja kuuli ,että Tapani antoi kaikkensa. Ei ihme, että yleisö oli myyty ja lopun seisaaltaan osoitetut ablodit olivat lennättää kirkon katon lähes ilmaan.
        Konsertti oli useista kymmenistä tähän asti kokemistani Tapanin konserteista eittämättä paras ja sykähdyttävin.

        Tapani Kansa on sanonut ,että hänellä on kesto-ongelma itsensä kestämisessä ja se teettää hänelle jatkuvasti hirveästi hommia. Tapani siis tietää itsekkin ettei ole mikään ns. "helppo tapaus". Häneltä on ehkä joskus keikoillakin ns. "karannut mopo käsistä" ja käytäytymisensä on ollut sitten sen mukaista, mutta nyt tuolla konsertissa hän oli todella levollisen, hyväntuulisen ja tasapainoisen oloinen. Sanoisin, että vaikutti jopa seestyneeltä. Hän keskittyi laulamiseeen ei mihinkään muuhun . Välijuonnotkin puuttuivat lähes tyystin.

      • konsertissa ollut
        Konsertissa ollut kirjoitti:

        Vieressäni istunut vanhempi rouva sanoi minulle konsertin jälkeen, että Tapanin laulua kuunnellessa tuli tunne kuin enkeli olisi koskettanut : kyyneleet tuli silmään ja kylmät väreet kulki pitkin selkää.
        Tuo kuvaus kertonee jotakin Tapanin vahvuudesta laulujen vahvana ja koskettavana tulkitsijana.

      • jehee
        konsertissa ollut kirjoitti:

        Vieressäni istunut vanhempi rouva sanoi minulle konsertin jälkeen, että Tapanin laulua kuunnellessa tuli tunne kuin enkeli olisi koskettanut : kyyneleet tuli silmään ja kylmät väreet kulki pitkin selkää.
        Tuo kuvaus kertonee jotakin Tapanin vahvuudesta laulujen vahvana ja koskettavana tulkitsijana.

        Itkenyt olisin minäkin jos olis pitänyt istua sitä kaameaa kaakattamista kuulemassa. Ja tuskan kylmä hiki olisi kulkenut pitkin selkää mutta toisaalta ne kylmät väreetkin kun kokemus olisi ollut niin kammottava. Vanhat rouvat kukkahatut päässä on tunnetusti Tapsukkapapan kuumimpia faneja :D

      • Nipsus
        puumainen kirjoitti:

        Joku vaan-tyypille tässä vastailen; Tapani Kansan ääni oli kunnossa 8-90-luvun taitteessa. Silloin häntä kuunteli kunhan ei tarvinnut katsoa. Katsoa ei kestänyt siksi, että Kansalla on äärimmäisen huono rytmitaju, hänen jalkansa vispasivat aina väärässä tahdissa. Näky oli yhtä kammottava kuin katsella tanssitaidottoman humppaa, aina puoli tahtia edellä tai jäljessä.
        Varmaan tuosta rytmitajuttomuudesta johtui se kämmi euroviisukarsinnoissakin.

        Nykyisin Kansan ääni on vanhan miehen vaappuva ääni, se ei toden totta enää soi ollenkaan vaan laulu on konemaista kailotusta, loppukiekaisut hän hoitaa värisyttäen. Kuka vaan pystyy samalla tekniikalla kailottamaan vaikka kuinka kauan.
        Orkesterien solisteja ei kannata lähteä vertaamaan Kansaan, he eivät edes halua sooloilla Kansan tyyliin. He ovat osa hyvää osaavaa orkesteria ja he kaikki yhdessä antavat kuulijakunnalleen nautinnon, jonka aikana ei tarvitse pelätä, että solisti haukkuu orkesterinsa, yleisönsä, kaupungin vesijohtoveden, jonkun ikätoverinsa ja hänen elämäntyylinsä tai heittelee huonekaluja ympäri salia.
        Jos pitäisi valita mainitsemiesi orkesterien ja Tapani Kansan välillä niin kyllä Kansa saisi jäädä kotiin itsekseen kiukuttelemaan. Kaikki nuo orkesterit solisteineen ovat nautittavampia kuin kiukutteleva ja elämääkin leuhkempi Kansa.
        Olavi Virran kun vedit tuohon mukaan niin olen ollut hänen keikallaan tanssimassa kun hän ei enää jaksanut seisoa. Ola tuli keppiinsä nojaten lauteille, istui jakkaralle ja alkoi laulaa.... ja millä äänellä hän lauloikaan. Kansa ei ole yltänyt siihen edes parhaimpina päivinään.

        Täällä kirjoittaa hyvin pieni piiri (jotkut mitä ilmeisemmin useilla eri nimimerkeillä) yksinäisiä naisihmisiä, joilla ei ole elämässään muuta kuin hihhuloida Kansan peesissä. Sheriffi mukaan lukien he eivät siedä yhtään kansaan kohdistuvaa arvostelua mutta itse he haukkuvat kaikki muut laulajat mitä kauheimmilla kielikuvilla. Jotkut nimittelyt täyttävät kunnianloukkauksen kriteerit mennen tullen.
        Mutta sehän ei haittaa kun sheriffi on mukana juonessa. Katsotaanpa niin tämä kirjoitus taas häviää alta aikayksikön kun tuli arvosteltua sheriffin toimintaa.

        Tätä palstaa on tullut välillä seurattua, ja samat Tapsan morkkaajat tuntuvat täällä olevan suunapäänä jatkuvasti ( nimimerkit vaan välillä vaihtuu. Paitsi Annulla joka lienee enemmäkseen samalla nimimerkillään kirjoitellut ).

        Tapsan mollaajien juttujen taso tällä palstalla on ala-arvoista, että parempi on jättää ne vain omaan arvoonsa ja noteraamatta mutta nyt tämän kerran kirjoitan tänne ettei täällä olisi jatkuvasti suupäälaellaan ne jotka eivät edes Tapsan keikoilla koskaan tai aikapäiviin ole käynyt mutta kylläkin mieluusti ovat arvostelevat ja haukkuvat häntä vastoin parempaa tietoa.

        Olin siis viime kuussa Someron Esakalliolla tansseissa joissa esiintyjinä olivat Tapani Kansa bändeineen ja Rainer Friman bändeineen.

        Sekä Tapanin ,että myös Rainer Frimanin esiintyessä lavan edessä jammaili herttainen down-nuorukainen. Kova meno oli pojalla päällä ja huomasi hyvin ,että hän oli musikaalineen ja rytmiäveressä. Tapani monasti lauluessaan poikaan huomionsa kiinnitti ja tälle hymyili ja näyti peukkua ylöspäin. Erään laulun jälkeen kumartui lavan reunalle ja kysyi pojalta että, " mikä sun nimi on ? " Poika kertoi nimensä ja Tapani sanoi, että : " Annetaan raikuvat ablodit ----- hällä on niin mahtava svengi ! ". Kyllä oli poika riemastuneen näköinen kun yleisö Tapsan johdolla hälle suuret abldit antoi. Varmaan muistaa koko ikänsä sen.

        Keikan aikana Tapani ei kertaakaan sättinyt orkesteriaan vaan oli todella rennolla ja iloisella mielellä. Kehui mm. Rainer Frimania aina yhtä sydämelliseksi kuuluttaessaan tämän lavalle.
        Hetki ennen keikkansa alkua Tapani tuli tanssisalin puolelle, jossa odotti omaa esiintymisvuoroaan. Äitini innostui siitä niin, että riensi tapsan luokse pyytämään nimikirjoitusta juuri enenkuin tämä oli menossa lavalle. Bändi häntä siellä jo odottelikin. Vaikka Tapsalla oli kiire lavalle ja äitini vielä nimmaria meni ruinaamaan, niin Tapsa ei ollut tippaakaan töykeä, tyly eikä ylimielinen vaan ystävällisesti oli vastannut ,että: " katsotaan sitä nimmaria sitten tämän setin jälkeen."

        Äitiäni vähän nolotti se kun meni vielä niin viimehetkellä nimmaria pyytämään ( ei ollut sitä silloin innostuessaan hoksannut) ja ajatteli ettei hän kyllä kehtaa mennä myöhemmin sitä nimmaria pyytämään kuin niin töpeksi. Mutta mitä tekikään Tapsa ! Settinsä jalkeen tauon loppupuolella tuli itse siihen tanssisalin puolelle samaan paikkaan jossa äitini sitä nimmaria aikaisemmin pyysi ja jossa hän sattumalta nytkin oli. Äiti häkeltyi siitä niin ettei osannut sanoa heti mitään, mutta Tapsa hymyili ja sanoi ,että:" Nyt mä voisin kirjoittaa sen nimmarin. "
        Siinä jälleen yksi osoitus hyvästä yleisön huomioimisesta.

        Tapsan laulua oli mahtavaa kuunnella. Äänessään on niin upea sointi, että ei paremmasta väliä. Ihmeellistä miten hänen äänensä ei iän myötä ole hiipunut hitustakaan. Aivan huikeita oli ne tangot, valssit , Delilah, ynnämuut ja lopuksi kuultu Anniina.
        Olemukseltaan Tapani on todella tyylikäs ja karismaattinen. Kyllä häntä mielellään kuuntelee ja katselee.

        http://nipsus.kuvat.fi/kuvat/IMG_0171.JPG/_small.jpg

      • tarkkasilmä
        Nipsus kirjoitti:

        Mutta kuka lyhentäisi Tapsukan housunpuntit ? Eikös nuo ole vähän liian pitkät ?

    • Pettys

      Voi sinua musica parkaa! Joko olet täysin epämusikaalinen tai sitten valehtelet etkä kuunnellut Soile Isokosken laulamista eilen.
      Sillä:
      Soile Isokosken laulama laulu oli Sibeliuksen Illalle, eikä Kilpisen laulu Illalla! NE OVAT TÄYSIN ERI LAULUJA! Olen pitänyt sinua fiksuna, rehellisenä kirjoittajana, mutta ikävä kyllä nyt et toimi reilusti.

      • AllesG

        Jukka-Pekka Saraste

        John Storgårds

        Sakari Oramo

        Soile Isokoski

        Sibelius
        Finlandia
        Sibelius
        Tapiola
        Sibelius
        Den första kyssen
        Sibelius
        Illalle
        Sibelius
        Var det en dröm
        Sibelius-Akatemia
        Sibelius-Akatemian kavalkadi: Hymnus
        Stravinsky
        Kevätuhri

        http://www.musiikkitalo.fi/web/fi/tapahtumakalenteri/-/events/viewEvent/1656/;jsessionid=8F9CDB0B14A

        Siinä eilisen konsertin ohjelma. Eipä ihme ettet saanut sanoista selvää. Kyseessä on eri laulu ja siinä on täysin eri sanat. Mutta onneksi sait Sibeliuksen Illalle laulun sanoista selvää kun olit kuullut Tapani Kansan laulaman Kilpisen Illalla laulun. Aika ikävää jos täytyy suorastaan valehdella omien mielipiteittensä tueksi.

      • Musica.

        Joo anteeksi vaan erehdykseni. Vahingossa sekosin noissa lauluissa. Tarkoitin siis kyllä kokoajan tuota Sibeliuksen sävellystä ja A.V Forsmanin runosta ILLALLE, jonka Soile Isokoski lauloi ja jonka siis myös taannoin kuulin myös Tapanin kirkkokonsertissaan laulavan.

      • AllesG
        Musica. kirjoitti:

        Jos sanon suoraan, en usko sinua. Katsoit konserttiohjelmasta mitä Isokoski laulaa ja sotkit, että se on sama laulu mitä Tapsa on laulanut. Soile Isokoski on naisista selkeämpiä tekstinlausujia ja kyllä minä ainakin saan selvää hänestä. Hän on yksi maailman parhaista Mozart ja Strauss laulajista ja meriitit ovat ihan eri tasolla kuin Tapsalla.

    • Alea iacta est

      Viestisi osoittaa täydellisesti, että kannat kaunaa Tapani Kansalle. Saatat olla kateellinenkin hänelle. Mitä pahaa Tapani Kansa on sinulle tehnyt?

      • Bebabeba

        Kaikki jotka arvostelevat Tapani Kansaa ovat kaunaisia ja kateellisia? Kun hän ei pärjännyt Lappeenrannan laulukilpailussa, iskelmä Finlandiassa, kun hän ei pääse Mikko Niskasen elokuvaan, kun hän ei jollain tavoin menesty-- KAIKKI OVAT KATEELLISIA JA KAUNAISIA

        Just

      • Alea iacta est
        Bebabeba kirjoitti:

        Kaikki jotka arvostelevat Tapani Kansaa ovat kaunaisia ja kateellisia? Kun hän ei pärjännyt Lappeenrannan laulukilpailussa, iskelmä Finlandiassa, kun hän ei pääse Mikko Niskasen elokuvaan, kun hän ei jollain tavoin menesty-- KAIKKI OVAT KATEELLISIA JA KAUNAISIA

        Just

        Aloitusviestissäsi et arvostele Tapani Kansaa millään tavalla. Viestistäsi käy kuitenkin selville se, että Tapani Kansa on punainen vaate. Purat pahaa oloasi häneen kertomatta kuitenkaan syytä, miksi haluat pitää häntä kusitolppanasi. Jos kertoisit syyn, sinua voisi edes ymmärtää.

    • Annu.

      ;D

    • JP-B

      Tässä seuraavaksi lähes täydellinen esitys Kilpisen Illalla laulusta.
      Tekstiin pureutuva, hienolla legatolinjalla laulettu. Laulajalla on kauneimpia ääni mitä olen kuullut. Ylittämätön esitys

      www.youtube.com/watch?v=xt7lmqkJCZc

      • Musica.

        Kauniisti Hynninen tuon laulun laulaa ja nimenomaan selkeästi myös. Ei ole vaikeuksia saada sanoista selvää tässäkään, kuten ei siinä Tapsan esityksessäkään.

      • Aulav
        Musica. kirjoitti:

        Kauniisti Hynninen tuon laulun laulaa ja nimenomaan selkeästi myös. Ei ole vaikeuksia saada sanoista selvää tässäkään, kuten ei siinä Tapsan esityksessäkään.

        On kyllä kaunis esitys. En oikein ymmärrä miksi täällä Hynnistä morkataan.

    • i kvällen

      Wau! Kenellä on noin upea ja kaunis ääni?

    • i kvällen

      No nyt tuli mokaus. En olisi kehunut jos Hynniseksi tunnistanut.

    • Bebabeba

      Aijaa. Aika uskomatonta ja kaunaista porukkaa. Et olisi kehunut jos olisit tunnistanut Hynniseksi. Mitä pahaa hän on sinulle tehnyt, että olet niin kaunainen ja kateellinen?

      • Safira~

        Kyllähän Jorma Hynninen komeasti laulaa. Hän on omalla sarallaan oopperabaritonina loistava. Onhan hän varmaan jotain 11 vuotta opiskellut sitä varten. MUTTA!
        Tapani Kansa on loistava laulaja myös. Hän on vaan erityyppinen laulaja kuin Hynninen. Vaikea laittaa Tapsaa mihinkään kategoriaan, kun iskelmälaulaja kuulostaa jotenkin liian "vähäpätöiseltä", sillä laulaahan Tapani komeasti myös liedejä ja kevyempää klassista, eli ns. taidemusiikkiakin viihdemusan lisäksi, mutta ei ole kouluttautunut oopperalaulajaksi. Eikä hän tietääkseni varsinaisia ooppera-aarioita ole koskaan laulanutkaan eikä oopperarooleissa esiintynyt, joten oopperalaulaja hän ei ole.
        Joten jossain siinä viihdelaulajan ja oopperalaulajan välimaastossa Tapsa seilaa.

    • Safira~

      Niin ja tuosta Matti Salmisesta kanssa sanoisin kun hänetkin tässä viestiketjussa mainitaan, niin hän on aivan upea basso. Suomessa on kansainvälisestikkin todella korkea taso juuri bassoissa ( Ryhänen, tilhi, Salminen, jne... ). Mielestäni Matti Salminen on ehkä suomlaisista bassoista ja näin ollen paras ja näin ollen aivan maailman huippua.
      Edesmennyt Martti Talvela taas on ehkä kaikkienaikojen paras suomalainen basso.

      • Annu.

        En oikeesti halua käydä väittelemään paremmuudesta koska pidän kaikista noista bassoista mutta eihän mielestäni Salmista kukaan voita. Niin muhkeaa, syvää ja soinnikasta ääntä ei ole toista.

      • menninkäisten maa

        Höpön löpön.Salminen pilaa täysin Juicen syksynsävel kappaleen.Mörisköön vain oopperoitaan.Suutari pysyköön lestissään.Tapani muuten tulkitsee saman kappaleen huomattavasti herkemmin kuin Salminen.

      • näin on !!!
        menninkäisten maa kirjoitti:

        Höpön löpön.Salminen pilaa täysin Juicen syksynsävel kappaleen.Mörisköön vain oopperoitaan.Suutari pysyköön lestissään.Tapani muuten tulkitsee saman kappaleen huomattavasti herkemmin kuin Salminen.

        JEES! Kyllä Tapanilla on paljon soinnikkaampi, joustavampi, taipuisampi, moni-ilmeisempi ja vivahderikkaampi ääni, kuin mitä Matti Salmisen tasaisentappava basso örinä-mörinä on.

      • Annu.
        näin on !!! kirjoitti:

        JEES! Kyllä Tapanilla on paljon soinnikkaampi, joustavampi, taipuisampi, moni-ilmeisempi ja vivahderikkaampi ääni, kuin mitä Matti Salmisen tasaisentappava basso örinä-mörinä on.

        Jaahas, täällä fanit huutaa kuorossa :D naurettavaa. Te tai sinä yksi ja sama(kuulostaa Justiinaxilta mörinöineen)alatte taas mollaamaan ja syytätte siitä antitapsustelijoita.
        No, Tapsukka joikuu kuin susi Salmiseen verrattuna ja sen ääni on kimeä, kailottava ja on ihme jos yleisön joukossa ei prillit hajoa kun se vetäisee kovaa ja korkealta. Täydellisen järkyttävää kuultavaa.

      • mennikäisten maa

        Eihän noin kaunainen ihminen, kuin sinä pysty edes nauttimaan taiteesta.Kaikki jotka ovat erimieltä kuin sinä ovat päästään vialla tai muuten sekopäitä.Elämä on lahjaksi saatu,ei sitä pitäisi katkeruuteen tuhlata.Eikä ainakaan kehenkään purkaa henkilökohtaista inhoa.

      • Matthäus
        Annu. kirjoitti:

        En oikeesti halua käydä väittelemään paremmuudesta koska pidän kaikista noista bassoista mutta eihän mielestäni Salmista kukaan voita. Niin muhkeaa, syvää ja soinnikasta ääntä ei ole toista.

        Tämän Salminen laulaa upeasti. En ole koskaan parempaa esitystä kuullut. Bachin aaria Matteuspassiosta on myös uskomattoman kaunis, mutta voi olla liian vaikea tänne palstalle.
        http://www.youtube.com/watch?v=QF6xVtLL-l8&feature=share

      • Annu.
        mennikäisten maa kirjoitti:

        Eihän noin kaunainen ihminen, kuin sinä pysty edes nauttimaan taiteesta.Kaikki jotka ovat erimieltä kuin sinä ovat päästään vialla tai muuten sekopäitä.Elämä on lahjaksi saatu,ei sitä pitäisi katkeruuteen tuhlata.Eikä ainakaan kehenkään purkaa henkilökohtaista inhoa.

        Puhutko kenties itsestäsi ja Tapsukan faneista? Jos et ole huomannut niin täällä Tapsukan fanit toimii just noin. Mollaavat kaikkia muita ja ovat katkeria kun joku muu kuin idolinsa on pärjännyt ja on parempi. Ja kaikki jotka ovat eri mieltä ovat päästään vialla ja kuuntelevat örinää ja mörinää ja ties mitä muita eläimellisiä luonnonääniä.
        Mene sinä vaan sinne menninkäisten maahasi juttuinesi ja anna meidän pitää omat mielipiteemme äläkä tee itse kuten väität muiden tekevän.
        Kauna ei tietääkseni liity mitenkään taiteesta nauttimiseen!?! Miten ihmeessä liittyisi... Nautin erittäin paljon hyvästä taiteesta ja hyvistä artisteista. Kun sinun Tapsukkasi ei kuulu niihin niin siiskö olet sitä mieltä jollain ihmeen filosofiallasi että en nauti taiteesta? Ohhoijaa tuota itseriittoisuuden määrää.
        En ole katkera yhtään kellekään ja turha vettää sitä kateuskorttia esiin, ei mnene läpi.
        Muuten, pilkku on väärässä paikassa tuossa ekassa lauseessasi.

        Pilkuista viis .Se ei muuta asiaa miksikään.Loukkaat ihmisiä haukkumalla pölkkypäiksi ja muiksi.Ihminen joka näin toimii ei voi olla erityisen herkkä vastaanottamaan taidenautintoja saati muitakaan elämäniloja. .Vaikka kuinka yrität väittää ,että ihailet Salmista ja kumppaneita,niin tuolla kaunaisuudella varustettu ei pysty eikä kykene nauttimaan muusta kuin omasta erinomaisesta seurastaan.On aivan sama vaakkuuko sinulle varis tai satakieli tulos on aina sama.YHTÄ TYHJÄN KANSSA.Ps.opettele vaikka kirjoittamaan satakertaa mene sana,ennenkuin neuvot muita.

        Sinulle on nyt jäänyt kauna-levy päälle soimaan. Vaihda levyä.
        Et ole lukenut tämän palstan kirjoituksia jos raakut täällä ja väität että minä olen se joka haukkuu täällä muita ihmsiä. Toki vastaan saamaani hakkumiseen tai muiden arvostamieni artistien haukkumiseen.
        Mutta aivan sama mulle sinun mielipiteesi. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse tiedän mistä nautin ja mistä en.
        Tuo minun kirjoitusvirheeni on sattumaa mutta pilkku pitää tietää laittaa tiettyyn paikkaan. Sitä voi myös käydä n... viilaamaan, kuten sinä tykkäät tehdä. Ja "satakertaa" kirjoitetaan erilleen eli "sata kertaa". Ja pisteen jälkeen kuuluu tehdä välilyönti ennenkuin aloittaa seuraavaa lausetta. Siinä sinulle harrastusta jossa voit purkaa suunnatonta kaunaasi minua kohtaan.
        Sinä tunnut olevan todella kuuma-Kalle(tuliko se oikein :D), kannattaa mennä jäähylle ettei pää poksahda.
        Menenkin tästä laittamaan Salmisen levyn soimaan ja nauttimaan... ;D

    • Alibi lehtinen

      Minua ihmetyttää suuresti kuinka Tapsuliinin palsta voi ylipäätänsä olla musiikki-otsikon alla. Paremmin tämä foorumi kuuluisi tuonne "rikos ja rikollisuus" osastoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7965
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2340
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1107
    Aihe