Apua uhrille

Isääsi voi vaivata monikin asia mutta pääasianahan on se miten suojaat itseäsi.
Kyllä, se on juuri näin itsekästä.

Mä olen aika samanlaisesta perheestä tullut mutta meillä oli lisäksi mm väkivaltaa, kaikenmaailman holistisia/addiktiivisia sairauksia, pelottelua, vieraita naisia lapsineen, kämpän "säpälöittämistä" aika ajoin sekä totaalinen tunnekylmyys ja useimmiten myös puhumattomuus.
Rahaa sai pirusti, enemmän kuin kaverini yhteensä, mutta siinä se sitten olikin.

Vielä myöhemmin kun olin kotoa lähtenyt, tuli esiin lisäasioita joista jouduin lopulta tekemään rikosilmoituksen poliisille ja totta kai oletin, että lopulta myös äitini kamelinselkä katkeaa. Toisin kävi.
Meikä sai lemput perheestä, ns mustalammas-ilmiö ja totta kai se, että olin ainoa joka nousi itse Hirmuvaltiasta vastaan. Sitähän ei suvaita eikä perhesalaisuuksista puhuta. Piste.

Se turhautuminen, mikä seurasi tästä, oli aika hurja ja aiheutti sen, että kuljin täydellisessä raivossa vuosikausia. Jankutin ja jankutin sitä asiaa kaikille, koetin puhua äitilleni järkeä ja raivostuin muutamia kertoja aivan silmittömästi ja otimme yhteen, puin ja puin sitä päässäni ja olin aivan raivona, oikeastaan enemmänkin nimenomaan äidilleni.

Äitini tuli ennen tätä monesti luokseni esim keskellä yötä ja tilitti tapahtuneita mutta ei koskaan ollut halukas kuitenkaan lähtemään.
Isäni kun on kiva, hän on toooodella kiva mutta ollessaan "paha", hän on toooodella "paha".

Tässä on se riski, että sinulle voi käydä samoin.
Se voi olla parasta mitä sinulle tapahtuu tai sitten ei, riippuen kuinka pääset asiaa käsittelemään. Itselleni oli kuitenkin selvää, että irtiotto on muutenkin pakollinen jotta pääsen elämään omaa elämääni. Eli jo ennen tuota dumppaamista perheestä otin etäisyyttä isääni ja tein hänelle rajat selväksi joita hän yllättäen uskoikin pienen tuijottelu-ja sanaharkkakilpailun jälkeen kerran ravintolassa, jossa alkoi taas haukkumaan äitiäni ja koetti seuraavaksi minua.

Sen jälkeen hän suhtautui minuun tasavertaisesti mutta tiesin etten koskaan tule saamaan sieltä mitään ja halusin myös suojata tyttäreni siltä sukupolvien ketjulta ja vähentää hänen vaikutusmahdollisuuksiaan.

Äitini kertoi että pitkä avioliitto (taitanee hipoa 40 v) on tehnyt heistä jo ystäviä, epäili perinteisiä "naisten juttuja" tyyliin kukapa häntä enää huolisi, mitenkä hän enää pärjäisi omillaan (rahallisesti) jne jne.

Valitettava totuus on se, että sinun pitäisi päästä työstämään (ehkä avun kanssa jos tuntuu siltä ?) irtaantumistasi, sen hyväksymistä (valitettavasti) että toisten elämään ja ratkaisuihin ei voi vaikuttaa.
Voit tuoda ilmi esim äidillesi, että olet käytettävissä avunantajana jos hän haluaa tehdä asialle jotain tai jos jaksat niin kuunnella huolia (usein se vain rasittaa tai turhauttaa) mutta muuta et oikein voi tehdä.

Jos on väkivaltainen, voit käyttää viranomaisia mutta itse poliisina, terapeuttina ja kriisityöntekijänä sekä neuvojana toimiminen vie sinulta itseltäsi elämän ja kun se on lopulta ohi, jäljellä on turhautunut, hämmentynyt ja väsynyt ihmisraunio. Poikaystävältäsikin tulee vaatimaan todellla paljon jaksaa.

Etäisyys ja yhteys vain äidin kanssa on ehkä parasta mitä sinulle on tapahtunut vaikka se hurjalta kuulostaakin. Isäsi ei halua sinua sotkemaan asioita tai mitä ikinä ja siksi olet vaarassa tulla dumpatuksi myös äitisi osalta vaikka hän salaa saattaa vähän yhteyttä pitääkin.

Kun toinen ihminen antautuu parisuhteessa toisen jatkeeksi ja käytettäväksi, alkaa se vastapuoli automaattisesti imemään itseensä lisää... ja suhde muuttuu sellaiseksi muodoltaan vaikka molemmat siinä kärsivät. Kun toinen koettaa muuttaa tätä rutiinia tai siihen joku puuttuu, seuraa väistämätön kriisi.
Näin käy pienemmässä mittakaavassa myös kaverisuhteissa monesti.

Joillakin on selkeästi "defensiivinen" tarve elää toisen kautta elämäänsä ja se näyttää uskomattomalta sivusta.

Tsemppiä isojen asioiden äärelle.

"outoa selittämätöntä ahdistusta."

Lapsuudessa ei nuita ongelmia ei ollut, mutta nyt parisuhteessa nph:n kanssa on esiintynyt varsinkin "outoa selittämätöntä ahdistusta". Tämän ahdistuksen ole selvittänyt johtuvan, "yhteen kuuluvuuden puuttumisesta" Eli kun on kuin esine hyllyssä, niin ei kehity normaalia molemminpuolista kiintymystä. Nph ei koskaan kiinny lähimpiinsä eikä puolisoonsa, voi kyllä tulla jollakin tavalla riippuvaiseksi. Normaalissa toimivassa parisuhteessa puolisot kiintyvät toisiinsa ja puolison seurassa viihtyy, mutta nph ihmisen kanssa tämä ei toimi mitenkään, ei sitten mitenkään.

Hyvin on tuttu tarina alottajalla. Työskentelen jatkuvasti narsistien uhrien parissa ja jos haluat ota yhteyttä [email protected]

Muuten ihan vain yksi kysymys tuli mieleeni, hakeutuuko narsistimies yleensä itseään hiukka vanhemman naisen kanssa suhteeseen????

Olen nyt 6 v työskennellyt autaen narsistien uhreja. Vertaistukiryhmiä on useampia ja satojen ihmisten kanssa olen puhelimitse puhunut pitkiä puheluita. Kaikkein eniten tulee hyvä mieli siitä, kun uhri pääsee taas jatkaaan elämäänsä onnellisena ja ilman kestostressiä.

Temppuilija kyllä siinä mielessä oikeassa että kalastelen narsistien uhreja, että mahdollisesti heille ihmisarvoinen elämä tulisi