Vasta viime vuosina olen alkanut epäilemään etten ehkä ole aivan samanlainen kuin muut.
Itse ilmeisesti olen joko psykopaatti tai sitten sosiopaatti.
Tiedän olevani keskivertoa älykkäämpi, ainakin matemaattisesti ja visuaalisesti ja pystyn esimerkiksi kaikenmaailman testauksissa saamaan haluamani tuloksen.
En tunne olevani varsinaisesti mikään rikollinen yksilö, mutta kaidalla polulla en ole täysin pysynyt. ...toisaalta minua ei ole koskaan tuomittu tai edes epäilty selvinpäin tekemästäni teosta.
En käytä fyysistä väkivaltaa kuin "itsepuolustukseksi", mutta kun sitä käytetään, käytetään sitä perusteellisesti. ...henkinen väkivalta vastaavasti toimii toisiin ihmisiin huomattavasti tehokkaammin, ja tällä pääsee nopeasti eroon ei-toivotuista tapauksista.
En kykene tuntemaan oikeaa sääliä tai syyllisyyttä, mutta sosiaalisessa kanssakäynnissä lohdutan ja tuen ihmistä jos katson sen tarpeelliseksi.
Mutta toimin näin pääsen toista lähelle niin fyysisesti kuin henkisesti.
Suurimman osan tapaamistani naisista ovat ollet sitä mieltä että olen hurmaava, empaattinen ja toiset huomioon ottava "kaltaiseni on yleensä varattu tai sitten heillä on poika-ystävä" naisen suusta otan tuon kehuna, mutta suhteen kariutuessa kuulen kuinka toinen ei voi sanoa tuntevansa minua lainkaan. ...ja siinä tilanteessa mikäs sen parempi.
Minulla ei oikeastaan ole oikeita ystäviä, on ihmisiä joista on minulle hyötyä ja sitten on ihmisiä joista ei ole. ...olen useasti kuullut että olen ystävänä ylittämätön, mutta vastaavasti vihamiehenä pahin mahdollinen. ...ja viimeisin kehu mitä olen saanut on että kaltaisiani saisi maailmassa olla huomattavasti enemmän, toisaalta kanssani ei kannata alkaa sotajalalle koska lopuksi voitan tai molemmat häviävät, enkä lopeta ennen kuin olen itse tyytyväinen.
Viime vuosiin saakka olen omasta mielestäni ollut vain elämän päähän potkima oman tien kulkija, joka ei toisten komenteluja kaipaa ja sisulla painaa läpi harmaankin kiven.
En pidä itseäni millään muotoa sairaana, tunnen usein olevani perusmassaa parempi ihminen ja olen ylpeä tavastani elää ja suurimman osan ajasta olen onnellinen.
Olen muutaman lapsen isä, joskin lapset ovat edesmenneestä avioliitosta, lapseni ovat ainut asia minkä vuoksi olen valmis tekemään kaikken niin itselleni kuin muille, myös kuolemaan.
Itse ilmeisesti olen joko psykopaatti tai sitten sosiopaatti.
Tiedän olevani keskivertoa älykkäämpi, ainakin matemaattisesti ja visuaalisesti ja pystyn esimerkiksi kaikenmaailman testauksissa saamaan haluamani tuloksen.
En tunne olevani varsinaisesti mikään rikollinen yksilö, mutta kaidalla polulla en ole täysin pysynyt. ...toisaalta minua ei ole koskaan tuomittu tai edes epäilty selvinpäin tekemästäni teosta.
En käytä fyysistä väkivaltaa kuin "itsepuolustukseksi", mutta kun sitä käytetään, käytetään sitä perusteellisesti. ...henkinen väkivalta vastaavasti toimii toisiin ihmisiin huomattavasti tehokkaammin, ja tällä pääsee nopeasti eroon ei-toivotuista tapauksista.
En kykene tuntemaan oikeaa sääliä tai syyllisyyttä, mutta sosiaalisessa kanssakäynnissä lohdutan ja tuen ihmistä jos katson sen tarpeelliseksi.
Mutta toimin näin pääsen toista lähelle niin fyysisesti kuin henkisesti.
Suurimman osan tapaamistani naisista ovat ollet sitä mieltä että olen hurmaava, empaattinen ja toiset huomioon ottava "kaltaiseni on yleensä varattu tai sitten heillä on poika-ystävä" naisen suusta otan tuon kehuna, mutta suhteen kariutuessa kuulen kuinka toinen ei voi sanoa tuntevansa minua lainkaan. ...ja siinä tilanteessa mikäs sen parempi.
Minulla ei oikeastaan ole oikeita ystäviä, on ihmisiä joista on minulle hyötyä ja sitten on ihmisiä joista ei ole. ...olen useasti kuullut että olen ystävänä ylittämätön, mutta vastaavasti vihamiehenä pahin mahdollinen. ...ja viimeisin kehu mitä olen saanut on että kaltaisiani saisi maailmassa olla huomattavasti enemmän, toisaalta kanssani ei kannata alkaa sotajalalle koska lopuksi voitan tai molemmat häviävät, enkä lopeta ennen kuin olen itse tyytyväinen.
Viime vuosiin saakka olen omasta mielestäni ollut vain elämän päähän potkima oman tien kulkija, joka ei toisten komenteluja kaipaa ja sisulla painaa läpi harmaankin kiven.
En pidä itseäni millään muotoa sairaana, tunnen usein olevani perusmassaa parempi ihminen ja olen ylpeä tavastani elää ja suurimman osan ajasta olen onnellinen.
Olen muutaman lapsen isä, joskin lapset ovat edesmenneestä avioliitosta, lapseni ovat ainut asia minkä vuoksi olen valmis tekemään kaikken niin itselleni kuin muille, myös kuolemaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vähän sosiopaattisiltahan nuo kuvailemasi piirteet kuulostaa... Mutta toisaalta, eihän kaikki ihmiset ole yhtä empaattisia...
Myös esimerkiksi masennus voi saada ihmisen välinpitämättömäksi.
Jos asia huolestuttaa sinua, niin mikset kävisi terapeutilla? Voihan sinulta löytyä jotakin huolia/ongelmia, joita torjutut defensseillä... Ehkä sinun defenssimekanismisi on juuri tuo "ylemmyydentunne".
Itse ennen kun sairastuin masennukseen tunsin olevani monien ihmisten yläpuolella. Että oma moraalini on todella vahva ja että olen todella älykäs ja empaattinen ja hyvä ihminen jne... Nyt en enää pidä itseäni minään yli-ihmisenä, vaan usein huomaan olevani jopa vähän huono monissa asioissa. Silti pidän itseäni vielä parempana ihmisenä kuin osaa tutuistani, mutta tämä vain johtuu siitä, että minulla on paljon läheisiä ihmisiä, jotka ovat aika moraalittomia.
Sanoit välittäväsi lapsistasi hyvin paljon. Se on ainakin hyvä merkki.. Sosiopaatithan saattavat olla välinpitämättömiä omia lapsiaansakin kohtaan... Eli uskoisin, että sinulla siellä on jossain tunteet... Ehkä pidät niitä vain piilossa? Tai torjut jonkin syyn takia? Entä jos vain tunnet ihmisiä, jotka eivät ole mielestäsi tarpeeksi hyviä, ja et siksi heistä niin välitä?
Toivottavasti löydät syysi ongelmiisi!:)
No masennuksesta en uskoisi olevan kyse ellei sitten ole kestänyt lähes koko ikää.
Omasta mielestä minulla ei ole ongelmia ainakaan tuolla tunnepuolella, enkä tunne tarvitsevani hoitoa.
Tiedän olevani "keskivertoa" älykkäämpi, ja hyödynnän etujani tilanteen mukaan sekä olen oppinut myös pitämään sen esimerkiksi työelämässä piilossa vaikkapa esimiehiltäni
Et ole psykopaatti, koska ne eivät epäile itseään.
Sen sijaan asperger- tai joku pershärö voi olla mahdollista.
Jos tajua ongelman, se on jo paljon.
vaikuttaisi hivenen narsismilta.käyppä lukasemassa narsisti osaston juttuja ja kerro sitten mitä itse ajattelet.mutta hyvä että itse tiedostat omia "huonoja puoliasi"..siitä ei voi ku parantaa :)
Vaikutat normaalilta ja vahvahermoiselta tyypiltä. Nyky-yhteiskunta kun on mitä on, niin ihmiseltä ei enää vaaditakaan empatiaa. Miksi sitä turhia herkistelemään :)
jaa, breivik kö siinä? kohta pamahtaa utöyalla. tai vaikkapa eduskuntatalolla. mee hoitoo, enne ku tulee ruumiita
"Itse ilmeisesti olen joko psykopaatti tai sitten sosiopaatti."
Sanoisin, että hyvin mahdollista. :)