Vähän

Itse kukin varmaan joskus mutta ehkä siihen voisi auttaa jokin asia, et ei hävettäis enää, ainakaan niin paljon.

Mä olin niin kusipää sille kun vaa voi olla. En tajuu kyl itekkään itteeni.

kai joitain asioita olisin voinut tehdä toisin, mutta lähinnä olen surullinen.

Joo. On tullut kyllä käyttäydyttyä typerästi, useampaan otteeseen, ja sitkeästi. Joka ainoa ihastuksen kohdalla on pitänyt sählätä jotain, en vaan opi niistä mitään. Ihastus pistää ihan sekaisin pään, enkä osaa päättää, pitäisikö paeta vai lähestyä, joten teen sitten jotain ihan ufoa siitä välistä. Ja paniikissa en tietenkään yhtään osaa edes lukea, mitä toinen mahtaa ajatella.

Nykyiselle en alkuun kehdannut edes puhua mitään, hävetti niin oma älytön ihastuneisuus, ja nyt oltuani riittävän hankala en varmaa enää edes uskalla. Putkeen meni taas! :D

Häpeä on joskus terve tunne. Osoittaa, että ihmisellä on edes joku roti ja selkäranka, vaikka ei uskoisi.

Juu, häpeän. Häpeän sitä että edes kuvittelin hänenlaisensa voivan pitää mun näkösestä ja samalla häpeän kaikkia muitakin yksipuolisia ihastumisiani. Ei kukaan mies voi oikeasti pitää tämän näköisestä naisesta. Melkein pitäisi pyytää anteeksi että edes katsoin häneen päin. Häpeä on aina mielessä, enää en katso ketään, koska häpeän itseäni, rumuuttani. Ei näin rumalla ole oikeutta katsoa ketään tai tuntea mitään ketään kohtaan. Onneksi häpeän, enpähän enää nolaa itseäni tai muita. Toivottavasti ei tosiaan tarvitsisi kohdata enää, varmaan vaipuisin maan alle häpeästä =/

Nolottaa et olin juonut liikaa, mut en mä sitä häpeä.

tätä ette voi kukaan alittaa

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6117369#comment-51030647

En häpeä. Ei ole mitään hävettävää.