tutustuttas paremmin ja mä kertoisin että mä käyn terapiassa joidenkin ongelmieni takia(mm. sosiaalisten tilanteiden pelko ahdistuneisuus/masennus) niin hylkäisitkö sä mut samantien?
Jos me
yks kysymys vaan
32760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
älä nyt ensimmäiseks mee tollasii kertoon, mut tutulle/rakkaalle kertominen helpottaa. Ja ihan varmasti rakas on tukenasi niin että itsekin jo voit nauraa pelollesi.
no en mä nyt heti ajatellutkaan kertoa, mutta yleensä pyrin olemaan kaikissa asioissa avoin ja rehellinen.
Jotenkin mä ajattelen niin,että jos ihminen on kärsinyt jostain niin paljon,että on siihen apua hakenut, niin se pelko tai kyseinen ongelma, ei ole naurettava,eikä väheksyttävä, se on, tai on ollut ahdistava ja totta, ei leikkiä.Siinä tilanteessa ja silloisena aikana ei ainakaan.
Ehkä joskus sille voi itsekin hymähtää ja sen unohtaa ja jatkaa entistä vahvempana eteenpäin.Kuitenkin se on aina osa sitä ihmistä.
Joka pystyy näistä keskustelemaan ja on hakenut apua, on kuitenkin -vahva .
Kyllä hetken tuntemisen ja molemminpuolisen kuulostelun jälkeen on hyväkin kertoa, että toinen ymmärtää paremmin niissä ongelmakohdissa.
Jos toinen tuntuu alkuunsa ymmärtämättömältä, niin ehkei sitten kannata kertoa.
ei kai kukaan rakasta ihmistä hylkää. kaikilla on omat ongelmansa, eikö meidän ole tarkoitus tukea toinen toistamme ?
sehän se olis tarkoitus ja näin pitäis olla jotta homma toimii.
Voi kuule, nuo on jo aika monella muullakin. Itsellä on masennusta, ahdistaa mennä toisten ihmisten keskelle, joutua puhumaan toisille ihmisille muuta mukavaa. Enkä käy, enkä mene terapiaan. Ei ne terapialla mun ongelmat ja murheet katoa. En kelpaa muille, en ole ikinä kelvannut muille, sitä ei terapiakaan pysty muuksi muuttamaan. Ei muhun kukaan edes halua tutustua, ei koskaan ennenkään kukaan ole halunnut olla mun kanssa tekemisissä. Mä olin se, josta sanottiin, että pitääkö tuon tulla taas pilaamaan tämäkin päivä.
Taidat ajatella itsestäsi liian negatiivisesti. Kyllä susta oikeasti tykätään ja joku varmasti piristyy kun sut näkee.
Sun olis varmaan korkea aika jutella jollekkin ihmiselle johonka sä luotat. Huomaat että se helpottaa kun jakaa pelkojaan ja murheitaan.
Pitää vaan löytää se ihminen johonka luottaa.
kun mulla noi ongelmat vaikeuttaa mun jokapäiväistä normaalia elämää, melkein esti sen kokonaan, joten oli korkea aika hakea apua. ja aina se ei vaan riitä pelkästään että juttelee jollekin läheiselle.
Mulla ei ole ketään johon luottaisin ja kukaan ei oikeasti jaksa nykyään kuunnella toista ihmistä. Monella asiat pyörivät vain oman itsensä ympärillä ja muilla on oikeus ja velvollisuus kuunnella heidän ongelmiaan ja asioitaan, mutta toisin päin vuorovaikutus ei sitten pelaa minkään vertaa. Ei mulla ole ystäviä, joten haudon asioitani vain omassa mielessäni. En mä, eikä mun elämä tai asiat kiinnosta ketään pätkän vertaa. Musta ei ole kukaan koskaan tykännyt ollenkaan. Jospa mun ei tarvitsisi kovin pitkään enää kitua tässä helvetissä, jota elämäksi sanotaan. Ei mulle ollut paikkaa, ei ystävyyttä, ei rakkautta, ei yhtään mitään muuta kuin pelkkää ilkeyttä, pahoja sanoja ja tekoja. Ihan sama olenko olemassa vai ei. Ei sekään kiinnosta ketään minkään vertaa :)
Jos olisit hän- mies joka on saanut sydämeni pakahtumaan - en saanut hänelle kerrottua kuinka harvinaislaatuisen kiehtova hän onkaan.
Mikäli hänellä olisi kuvaamiasi ongelmia haluaisin häntä auttaa ja yrittää ymmärtää hän on harvinaslaatuinen ihminen johon haluaisin tosissani tutustua oikein toden teolla.
n->m / pks
mä antaisin sulle erityisterapiaa 24/7 ja sylihoitoa. Ihania läheisyyden harjoitustehtäviä, jotka sun pitäis suorittaa, eikä niistä sais ikinä lintsata. Masennusta hoitaisin puhumalla sun kans kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Ahdistusta hoidettaisin suloisella rentoutusterapialla, johon mulla on takuukeinoni.
En hylkäisi.
Jos olet mies niin minä ainakin arvostaisin ja tykkäisin siitä ettei ole/luule olevansa täydellinen. Hieno homma jos uskallat kertoa. ja itellä varmasti nuo ongemat helpottaa kun kerrot.
En ole mies, mutta kiitos kaikille positiivisista ja rohkaisevista kommenteista, ne todella piristivät, ehkä tästä vielä selvitään :)
Mulla on joskus ollut juuri nuo, se oli tosin elämäntilanteen luoma ja toinen asia johti toiseen ja toinen kolmanteen. Näinhän ne yleensä taitaa mennä. Se elämän vaihe meinasi imeä sellaiseen syöksyyn, onneksi olen taistelija ja vahva ihminen vaikka herkkis olen myös. Myös paniikkikohtaus on tullut tutuksi. Terapiassa ei ole tullut käytyä. Nykyään vaivaa vaan krooninen alakulo. Koitan hoitaa sitä liikunnalla ja terveellisellä ravinnolla, millä on tutkitusti ehkäisevä ja voimia antava vaikutus. Alkoholin lisääntyminen on tosin huono puoli nykyään.
Aloittajalle; joku saattaisi hylätä joku toinen ei, riippuu ihmisestä ja kokemuksista, iästä. Jos rakastaa ja välittää tuskin kukaan kuitenkaan hylkää.
Itse en missään nimessä.
Minulla meni kauan ennen kuin uskalsin kertoa paniikkihäiriöstäni. Itkin ja pelkäsin, että rakkaani hylkää minut, kun en ole "normaali". "Höpsö, miten voit edes ajatella tuollaista, että tuollaisen takia sinut hylkäisin" sanoi hän ja ajattelin, että tuon ihmisen sydän täytyy olla puhdasta kultaa :) Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja ensimmmäistä kertaa elämässäni koen olevani turvallisissa käsissä :)
Oikea rakkaus ei hylkää,...ei koskaan...
sulla on pillu ja tissit :)
mut se ei riitä mulle et ne riittää sulle :)
Mua ei haittaisi ,mutta uskon että kukaan ei hyväkyisi todellisuudessa
vaikka olisit käynyt vain yhden päivän terapiassa
Ihmiset ovat liian kipeitä ja julmia ,olet onnellisempi kuin pidät ihan omana tietona (kunnes voit paremmin)
Itse kävin pitkän avoeron jälkeen keskustelu terapiassa ja kerroin siitä uudelle ihastukselleni
se riitti ,ihastus lopahti minuun samantien.
Ei kuulosta kovin reilulta, ajatellen miten monet joutuvat käymään terapiassa. Eivät kaikki ihmiset toimi noin. Itsellänikin on ahdistuhäiriö, ja aloittelen siihen myös terapiaa. Olen kertonutn siitä kaikille ystävilleni ja läheisilleni eikä kukaan ole alkanut hyljeksiä sen takia. Se vähän jännittää, jos tapailisin jotain miestä ja saisin hänen seurassaan paniikkikohtauksen, mitä hän siitä ajattelisi. Mutta eipä taida tuota pelkoa tässä vähään aikaan olla edessä:). Olit rohkea kun lähdit käsittelemään asioitasi terapiaan ja aivan varmasti löydät jossain vaiheessa jonkun joka arvostaa sitä.
en, ku mä kävisin apteekista hakee d-vitamiinia ja e-epaa syöttäsin sulle ja sit sust tulis terve. mut haittaisko sua jos mä sanon, että mulla on jalat nivelist hajalla ja siitepöly/eläinkarva-allergia?
Hakunila?
Ei. Kaupunki alkaa K:lla.
Kiuruvesi?
Miksi arvuuttelet? No eipä ole sekään.
kemi?
no eipä oo sekkään.
Kaarina - Kajaani - Kalajoki - Kankaanpää - Kannus - Karkkila - Kaskinen - Kauhajoki - Kauhava - Kauniainen - Kemijärvi - Kerava - Keuruu - Kitee - Kiuruvesi - Kokemäki - Kokkola - Kotka - Kouvola - Kristiinankaupunki - Kuhmo - Kuopio - Kurikka - Kuusamo?
enpä taida kuitenkaan paljastaa ihan kaikkea täällä.
Juuri uutisoitiin, että yli kolmasosalla eurooppalaisista on jonkin sortin mielenterveydellisiä ongelmia. Eli siinä valossahan olet melkein keskimääräinen :).
Joo eli heipparallaa. "masentaako tyttöä," "eikö töissäkäynti maistu". Siinä se ymmärtäminen.
Mullekin kerran yks jo entinen tuttava sanoi, kun olin allapäin, että ootko muka masentunut eli se siitä toisen ymmärtämisestä. Vaikka toinen kulkis pää kainalossa, niin siitäkään ei kukaan nykyään piittais minkään vertaa. Ihmiset ajattelevat suurimmalta osalta vain itseään ja muitten tehtävä on heidän mielestään tukea heitä ja pönkittää heidän egoaan. Mutt jos erehdyt pyytämään apua, saat varmasti pärjätä ihan omin voimin, ei heidän tehtäviin kuulu sun auttaminen, vaan sun kuuluu kiltisti auttaa vain heitä ja pitää omat mölyt mahassasi.