Teatterista harrastus?

pumpuliakin

Hei tytöt ja pojat! Nyt olisi minulla viimein mahdollisuus aloittaa jo jonkin aikaa haaveissa ollut teatteriharrastus, mutta nyt kun haave olisi toteutumassa, meinaa pupu mennä pöksyyn - uskallanko mennä, onko minusta siihen?

Kyseessä on siis ihan aloittelijoille tarkoitettu ryhmä. Olen reilu parikymppinen nainen, hieman ujo, vielä epävarmakin ajoittain, vaikka rohkeutta ja itsevarmuutta on vuosien saatossa rutkasti lisää tullutkin. Teatteriharrastus kiinnostaa kovasti. Lähimpien ystävien seurassa olenkin aikamoinen "esittäjä", tuntemattomien ja puolituttujen kanssa varautuneempi. Olen näytellyt viimeksi ala-asteella, pidin siitä kovasti, mutta onhan tuosta aikaakin jo pitkä tovi.

Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä teatteriharrastuksesta. Kannattaako ujon ihmisen edes harkita ko. harrastusta? Vai edetäänköhän tunneilla sen verran hitaasti, että ei tarvitse suuremmin jännittää? Uskon, että olisin ihan hyväkin, kunhan vain alkujännityksestä ja "estoista" pääsee eroon.

Kiitos kaikille vastanneille!

16

1542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vainovihtoritarkea

      Ihan varmasti tulee tilanteita joissa joutuu jännittämään. Kaikki me jännitämme aina joskus, ja ammatti näyttelijät ne vasta osaakin jännittää. Jännittäminen kuuluu teatteriin (ja niin muuten myös elämäänkin). Kyse ei ole siitä että ei pelkäisi, vaan siitä että osaa elää sen jännityksen kanssa. Mitä pidempään sitä pysyy omalla mukavuusalueellansa sitä kapeammaksi se käy, ja sitä vaikeampaa siltä poistuminen on. Että mitä ujompi olet ihmisenä ja mitä enemmän jännität sitä suuremmalla syyllä kannattaa hakeutua tämän harrastuksen pariin. Niin ja kyllä ne kaikki muutkin jännittävät vaikka kuinka esittäisivät että ei tunnu missään.

    • näyttelijäohjaaja

      Sun kannattaa jättää suosiolla väliin ja etsiä joku toinen harrastus. Tuossa iässä ujo ja epävarma; Ei tule onnistumaan teatterialalla.

      • vainovihtoritarkea

        Hitto, sun pitää kyllä kertoa tuo ammattinäyttelijöille, siellä on nimittäin paljon ujoja, epävarmoja ja sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä jotka ovat sitten ihan jotain muuta lavalla.

        Ja mihinköhän perustelut että kyseinen ihminen ei tule onnistumaan teatterialalla? Miten siellä harrastajateattereissa pitää "onnistua"? Mitäs jos sitä tekee ihan omaksi ilokseen?


      • näyttelijäohjaaja
        vainovihtoritarkea kirjoitti:

        Hitto, sun pitää kyllä kertoa tuo ammattinäyttelijöille, siellä on nimittäin paljon ujoja, epävarmoja ja sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä jotka ovat sitten ihan jotain muuta lavalla.

        Ja mihinköhän perustelut että kyseinen ihminen ei tule onnistumaan teatterialalla? Miten siellä harrastajateattereissa pitää "onnistua"? Mitäs jos sitä tekee ihan omaksi ilokseen?

        Kerronkin jos on aihetta. Olen ammatiltani näyttelijäohjaaja, ja toimin ammattinäyttelijöiden kanssa.

        Tiedän kokemuksesta, että ko. henkilöllä ei ole minkäänlaista tulevaisuutta edes harrastelijateatterissa. Harrastelijateattereissakin on syytä pitää edes jonkinlaista rajaa yleisen näytelmäkulttuurin tason nostamisen vuoksi.

        Siihen on syynsä, miksi suomalaiset näyttelijät pärjäävät niin huonosti kansanvälisesti kahta poikkeusta lukuunottamatta. Ja näitä kahdesta kumpikaan ei ole ujo tai epävarma.


      • vainovihtoritarkea
        näyttelijäohjaaja kirjoitti:

        Kerronkin jos on aihetta. Olen ammatiltani näyttelijäohjaaja, ja toimin ammattinäyttelijöiden kanssa.

        Tiedän kokemuksesta, että ko. henkilöllä ei ole minkäänlaista tulevaisuutta edes harrastelijateatterissa. Harrastelijateattereissakin on syytä pitää edes jonkinlaista rajaa yleisen näytelmäkulttuurin tason nostamisen vuoksi.

        Siihen on syynsä, miksi suomalaiset näyttelijät pärjäävät niin huonosti kansanvälisesti kahta poikkeusta lukuunottamatta. Ja näitä kahdesta kumpikaan ei ole ujo tai epävarma.

        Harrastelijateatteri on kuten nimikin viittaa harrastustoimintaa, ja sitä ymmärtääkseni tehdään sen vuoksi että se on kivaa. Minä en ymmärrä että miksi harrastelijateatterin pitäisi saavuttaa joku tietty taso? Hitto sehän on hauskanpitoa, ei työtä.

        Eli siis sun mielestä syy siihen että Suomalaiset eivät ole breikannuut maailmalla läpi on se että täällä ollaan ujoja? Jahas. Asialla ei esim ole mitään tekemistä sen kanssa että täällä puhutaan kieltä jota ei ymmärretä monissa muissa maissa? Tai että esim meidän elokuvatuotanto on niin olematonta että sillä ei saa oikein jalansijaa maailmalla?

        Katsos esimerkiksi Englannissa homma toimii niin, että jos CV:ssä lukee että olet Suomalainen ja vaikka puhuisitkin melkein täydellistä RP:tä niin elokuvan liidi roolia ei tipu. Se menee syntyjään Britille. Parhaimmillaan saat sen eksentrisen Suomalaisen sivuroolin. Tämä on varmasti yksi syy, toinen on se että kuinkas paljon luulet meidän Suomalaisten yrittäneen breikata maailmalla? Jos Englannissa tai Amerikassa koulut jauhavat jatkuvasti uutta materiaalia ja ne ihmiset yrittävät breikata läpi, niin väkisinkin he saavat enemmän näkyvyyttä.

        Ruotsi taasen joka on ollut pidempään kansainvälisempi teatterin ja elokuvan (hyvin pitkällisesti kiitos toki Bergmanin) saralla, niin sieltä on tullut muutama kansainvälinen tähti, mutta ei sieltäkään ole mitään massiivista kokoelmaa kansainvälisiä staroja tullut.

        Niin että minusta tässä on kyllä ihan kyse meidän maantieteellisesti lokaatiosta, kielestä ja ylipäätänsä meidän suht pienestä kulttuuriviennistä. Aika hiton vähän tällä on tekemistä sen kanssa että suomalaiset olisivat jotenkin enemmän epävarmoja kuin esim. englantilaiset. Oman kokemukseni mukaan molemmissa maissa on ihan yhtä paljon tai vähän epävarmuutta. Toki koulutusmetodeissa on eroa.


    • pumpuliakin

      Kiitos kommenteista. Minäkin olen tosiaan kuullut, että monet ammattinäyttelijätkin ovat ujoja, joten en siis usko että ujouteni ja ajoittainen epävarmuutenki olisi este lähteä teatteria harrastamaan (tarkoitus ei siis ole tästä ammattia itselle haalia).

      Kuten sanoin, olen ujo ja epävarma - ajoittain. Nykyään jopa nautin esimerkiksi luokan edessä pidettävistä esitelmistä. Asiakaspalvelukin on vahvuuteni, siinähän tarvii myös tietynlaista esillä oloa ja rohkeutta?

      vainovihtoritarkea, kiitos rohkaisevasta ja viisaasta kommentistasi. Se sai minut ajattelemaan asiaa uudelta kannalta, jopa rohkaistuin ja olen taas lähempänä unelmaa, että teatteriharrastusta uskallan lähteä kokeilemaan.
      näyttelijäohjaaja, oletko nimimerkkisi takanakin oikea ohjaaja? Kommenttisi hieman kummastuttaa, vaikka voithan toki olla oikeassakin. Tosin tarkoitukseni ei ole, kuten vainovihtoritarkeakin mainitsi, "onnistua" teatterialalla, vaan aloittaa mukava harrastus jossa saisin mahdollisesti uusia ystäviä, kokemuksia ja lisää rohkeutta sekä itsevarmuutta. Ja tietenkin se itse näytteleminen houkuttelee suuresti.

    • Tero The Thespian

      Ihan ehdottomasti kannattaa lähteä mukaan. Ujous ja jännittäminen ovat näyttelijöille tyypillisiä vaivoja. Varsinkin harrastajissa "teräshermot" ovat usein itseriittoisen, piittaamattoman ja typerän harrastajanäyttelijän tuntomerkki.

      Vinkkejä harrastusta aloittavalle:

      Kannattaa lukea. Aiheesta on paljon loistavia oppikirjoja. Robert Cohenin "Näyttelemisen mahti" lienee yksi perusteoksista, mutta saattaa olla vaikea löytää.

      Kannattaa lisäksi lukea hyviä ja laadukkaita käsikirjoituksia. Tämä on myös hauskaa.

      Pääsääntöisesti parhaat harrastajateatterit käyttävät ammattiohjaajia. Piste.

      Hyvän tekstin valitseminen on puoli voittoa.

      Opettele alussa ainakin näitä: parempi ryhti, avoin rintakehä ja artikulaatio.

      Opettele olemaan nielemättä puhekielen omaisesti sanojen ja lauseiden loppuja. Kiinnitä tähän erityistä huomiota.

      Opettele heti aluksi pois yhdestä harrastajien kardinaalivirheestä eli voiman hakemisesta lattiasta (=katseen painaminen lattiaan).

      Selkä ei pääsääntöisesti ilmaise mitään. Ellei ohjaaja erikseen käske pyri aina näyttämään kasvosi ja rintakehäsi yleisölle. Ymmärrä missä valo on näyttämöllä ja hakeude siihen. Jos tämä on sinulla verissä osaat jo ammattilaisten työn perusteita.

      Onnea matkaan hienon ja palkitsevan harrastuksen parissa.

      • vainovihtoritarkea

        Nyt täytyy sanoa kyllä vastaan, ei niin että minä olisin sen enempää oikeassa tai väärässä, mutta ihan vain tuodakseni toisen näkökulman tähän; Minä jättäisin ihan suosiolla Cohenin, Vakhtankovin, Stanislavskin, Beneditin, Tsehov (Michael), Marlin, Boleslavskyn, Adlerin, Starsbergit, Turkan, Mamet, Raija-Sinikka Rantalat yms yms väliin. Ne on ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta niin kauan kun ei ole käytännön omakohtaista kokemusta niistä ja ohjaajaa joka tuntisi ko. toimintavat niin parhaimmillaan ne vain sotkee.

        En myöskään kauheasti huolehtisi ryhdistä, rintakehästä tai artikulaatiosta, ainakaan jos koet että jännität todella paljon ja pelottaa. Minusta sinun pitäisi keskittyä vain siihen että olet siellä lavalla. Ole siellä, keskity itseesi ja mahdollisesti siihen toiseen ihmiseen joka on siellä. Se on paljon oleellisempaa kuin keskittyä kaikkeen siihen mikä voi fysiikassa olla vialla. Sitäpaitsi me ihmiset olemme psykofyysisiä olentoja; kun ajatus alkaa olemaan tekemisessä mukana niin se kroppakin alkaa korjautua. Toki jos sinulla on puhevika tai jotain muuta, niin sitten niihin kannatta puuttua, mutta silloin kannattaa mennä ammattilaisen juttusille (teatteriohjaaja ei ole puheterapeutti tai fysioterapautti).

        Minä en ole muuten eläissäni tajunnut että mitä voimaa sieltä lattiasta tulee? Sitä voi nimittäin tuijotella maailman napaan asti eikä sieltä minun ymmärtääkseni mitään voimaa tule? Sen sijaan ihmiset tuijottelee lattiaan usein kun eivät tiedä mitä tekevät, miksi tekevät ja kenelle tekevät, niin ja silloin kun hävettää (joka on yleensä seurausta edellämainituista). Mutta että voimaa? Hitto, täytyypä kokeilla jos sieltä tulisi jotain mysteeristä voimaa.

        Jeesh, eli mitä yritin sanoa: Minusta sinun pitäisi keskittyä vain siihen että olet lavalla ja siellä on kivaa, ja että mahdollisesti niillä muillakin ihmisillä jotka ovat siellä on kivaa. Ne muut asiat tulee sitten joskus kun on niiden aika. Mutta tämä vain minun mielipiteeni, ei mihinkään teatteriraamattuun kirjoitettu totuus. :)


      • Tero The Thespian
        vainovihtoritarkea kirjoitti:

        Nyt täytyy sanoa kyllä vastaan, ei niin että minä olisin sen enempää oikeassa tai väärässä, mutta ihan vain tuodakseni toisen näkökulman tähän; Minä jättäisin ihan suosiolla Cohenin, Vakhtankovin, Stanislavskin, Beneditin, Tsehov (Michael), Marlin, Boleslavskyn, Adlerin, Starsbergit, Turkan, Mamet, Raija-Sinikka Rantalat yms yms väliin. Ne on ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta niin kauan kun ei ole käytännön omakohtaista kokemusta niistä ja ohjaajaa joka tuntisi ko. toimintavat niin parhaimmillaan ne vain sotkee.

        En myöskään kauheasti huolehtisi ryhdistä, rintakehästä tai artikulaatiosta, ainakaan jos koet että jännität todella paljon ja pelottaa. Minusta sinun pitäisi keskittyä vain siihen että olet siellä lavalla. Ole siellä, keskity itseesi ja mahdollisesti siihen toiseen ihmiseen joka on siellä. Se on paljon oleellisempaa kuin keskittyä kaikkeen siihen mikä voi fysiikassa olla vialla. Sitäpaitsi me ihmiset olemme psykofyysisiä olentoja; kun ajatus alkaa olemaan tekemisessä mukana niin se kroppakin alkaa korjautua. Toki jos sinulla on puhevika tai jotain muuta, niin sitten niihin kannatta puuttua, mutta silloin kannattaa mennä ammattilaisen juttusille (teatteriohjaaja ei ole puheterapeutti tai fysioterapautti).

        Minä en ole muuten eläissäni tajunnut että mitä voimaa sieltä lattiasta tulee? Sitä voi nimittäin tuijotella maailman napaan asti eikä sieltä minun ymmärtääkseni mitään voimaa tule? Sen sijaan ihmiset tuijottelee lattiaan usein kun eivät tiedä mitä tekevät, miksi tekevät ja kenelle tekevät, niin ja silloin kun hävettää (joka on yleensä seurausta edellämainituista). Mutta että voimaa? Hitto, täytyypä kokeilla jos sieltä tulisi jotain mysteeristä voimaa.

        Jeesh, eli mitä yritin sanoa: Minusta sinun pitäisi keskittyä vain siihen että olet lavalla ja siellä on kivaa, ja että mahdollisesti niillä muillakin ihmisillä jotka ovat siellä on kivaa. Ne muut asiat tulee sitten joskus kun on niiden aika. Mutta tämä vain minun mielipiteeni, ei mihinkään teatteriraamattuun kirjoitettu totuus. :)

        Neuvosi ovat aivan oikeita mikäli teatterista haluaa itselleen kevyeen iltahölkkäilyyn verrattavan harrastuksen tai foorumin, jossa hankkia ensisijaisesti sosiaalisia taitoja, uusia ystäviä ja kumppaneita.

        Mikäli harrastuksessaan haluaa kehittyä kohti amatööritasoa on syytä lähestyä teatteria vakavuudella, joka on tunnusomaista esimerkiksi vakavissaan pienoismalleja rakentaville tai radioamatööreille. Kurkatkaapa vaikka Seinäjoen Harrastajateatterikesän sivustoa tai menkää suoraan SHTL:n www-sivuille.

        Väite, että lukemisesta on jotenkin haittaa suoritukselle kuulostaa tosi ikävästi itseoppineen "teatteriohjaaja/käsikirjoittajan" kommentilta. Nämä tyypit "ohjaavat" vuositolkulla samaa porukkaa tehden näytelmiä, joiden katselu on sitten näyttelijöiden sukulaisten jokavuotinen rangaistus. Eikä siinä mitään. Mukavaahan tällainen hengailu on ja varmasti baarissa istumista terveellisempää.

        Minä yritin lähinnä kertoa mistä lähteä liikkeelle jos teatteria haluaa alkaa harrastaa tarkoituksenaan kehittyä hyväksi amatöörinäyttelijäksi.

        ---

        Osaa kommenteistasi en aivan ymmärtänyt. Sanoin nimenomaisesti ettei lattiasta kannata voimaa hakea koska sitä ei siellä ole. Mainitsin asian koska katseen jatkuva painaminen lattiaan on tyypillinen harrastusta aloittavan tekemä virhe. Sitä käytetään "ilmaisemaan" raivoa, hämmenystä, ujoutta, pohdiskelua jne. Jo tämä lista kertoo siitä ettei se voi ilmaista mitään. On hyvä jos siitä oppii eroon heti alussa.

        ---

        Ryhdikkääseen ja rintakehältä avoimeen olemukseen keskittyminen auttaa nimenomaan siihen ettei tarvitse keskittyä epäolennaisuuksiin kuten siihen missä ne kädet ovat tai kuinka paljon jännittää.

        En kerta kaikkiaan ymmärrä mitä se palvelee, että mennään lavalle seisoskelemaan kädet taskuissa kysymysmerkin muotoisina epäselvästi mumisten jos sen voi välttää seisomalla suorassa.

        Ei se todellakaan sitä tarkoita, että jos yrität tehdä suorituksesi teknisesti edes jotenkin siedettäväksi, lakkaisit keskittymästä vastanäyttelijääsi.

        Mutta teatteria ja teatteriharrastusta voi lähestyä monesta suunnasta eikä kaikkien tarvitse tavoitella samoja asioita. Siksipä niin sinun kuin minunkin näkemyksellä on oikeutuksensa.

        Sillä varauksella etten ymmärrä miksi tehdä jotain huonosti jos aikoo tehdä sen vapaaehtoisesti.


      • vainovihtoritarkea
        Tero The Thespian kirjoitti:

        Neuvosi ovat aivan oikeita mikäli teatterista haluaa itselleen kevyeen iltahölkkäilyyn verrattavan harrastuksen tai foorumin, jossa hankkia ensisijaisesti sosiaalisia taitoja, uusia ystäviä ja kumppaneita.

        Mikäli harrastuksessaan haluaa kehittyä kohti amatööritasoa on syytä lähestyä teatteria vakavuudella, joka on tunnusomaista esimerkiksi vakavissaan pienoismalleja rakentaville tai radioamatööreille. Kurkatkaapa vaikka Seinäjoen Harrastajateatterikesän sivustoa tai menkää suoraan SHTL:n www-sivuille.

        Väite, että lukemisesta on jotenkin haittaa suoritukselle kuulostaa tosi ikävästi itseoppineen "teatteriohjaaja/käsikirjoittajan" kommentilta. Nämä tyypit "ohjaavat" vuositolkulla samaa porukkaa tehden näytelmiä, joiden katselu on sitten näyttelijöiden sukulaisten jokavuotinen rangaistus. Eikä siinä mitään. Mukavaahan tällainen hengailu on ja varmasti baarissa istumista terveellisempää.

        Minä yritin lähinnä kertoa mistä lähteä liikkeelle jos teatteria haluaa alkaa harrastaa tarkoituksenaan kehittyä hyväksi amatöörinäyttelijäksi.

        ---

        Osaa kommenteistasi en aivan ymmärtänyt. Sanoin nimenomaisesti ettei lattiasta kannata voimaa hakea koska sitä ei siellä ole. Mainitsin asian koska katseen jatkuva painaminen lattiaan on tyypillinen harrastusta aloittavan tekemä virhe. Sitä käytetään "ilmaisemaan" raivoa, hämmenystä, ujoutta, pohdiskelua jne. Jo tämä lista kertoo siitä ettei se voi ilmaista mitään. On hyvä jos siitä oppii eroon heti alussa.

        ---

        Ryhdikkääseen ja rintakehältä avoimeen olemukseen keskittyminen auttaa nimenomaan siihen ettei tarvitse keskittyä epäolennaisuuksiin kuten siihen missä ne kädet ovat tai kuinka paljon jännittää.

        En kerta kaikkiaan ymmärrä mitä se palvelee, että mennään lavalle seisoskelemaan kädet taskuissa kysymysmerkin muotoisina epäselvästi mumisten jos sen voi välttää seisomalla suorassa.

        Ei se todellakaan sitä tarkoita, että jos yrität tehdä suorituksesi teknisesti edes jotenkin siedettäväksi, lakkaisit keskittymästä vastanäyttelijääsi.

        Mutta teatteria ja teatteriharrastusta voi lähestyä monesta suunnasta eikä kaikkien tarvitse tavoitella samoja asioita. Siksipä niin sinun kuin minunkin näkemyksellä on oikeutuksensa.

        Sillä varauksella etten ymmärrä miksi tehdä jotain huonosti jos aikoo tehdä sen vapaaehtoisesti.

        Hei,

        Piti nyt ihan tarkentaa (ja todettakoon että mielipiteitä on monia, ei varmasti yhtä oikeaa) vain että jos kerran tässä kommenttien validiteettiä haetaan koulutuksen perusteella (kun epäilit että olin itseoppinut harrastelija), niin joo; 13 vuotta harrastuksena, mutta ammattilaiseksi päädyin kyllä ihan koulun kautta jossa tuli Stanislavskia tankattua ihan urakalla (ja meillä oli myös opettajia Venäjältä MXATsatista ja pietarin teatteritaiteen akatemiasta) ja muita vastaavia.

        Kommenttini tästä että se lukeminen ei välttämättä auta kauheasti alkutaipaalella juontaa juurensa mm. Stanislavskin väärinymmärtämisestä Suomessa (Kristiina Repo on kirjoittanut ihan mielenkiintoisen tutkimuksen aiheesta). Osaksi tämä liitty käännösongelmiin ja sitten on myös muitakin syitä. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt sitä että monensortin ohjaajat (niin harrastajat kuin ammattilaiset) puhuvat näistä metodeista vaikka kuinka, sen enempää itsekkään ehkä niitä ymmärtämättä. Tämä on johtanut siihen että joskus yksinkertaisia asioita teoretisoidaan turhan monimutkaiseksi, tai sitten ihan yksinkertaisesti johdetaan näyttelijä väärille jäljille. Usein unohdetaan se että ellei sitä pysty fyysistämään, ei sillä ole kauheasti merkitystä. Ohjaaja voi kysyä näyttelijältä Stanislavskin kymmenen (tai kahdeksan) kysymystä, mutta jos ei ymmärretä miten niitä sovelletaan käytäntöön, ollaan vain hukassa. Ja minun väittämäni on se, että niin kauan kun pelkkä lavalla olo on haaste, voi liika teoria vain lukita lisää. Tämä näkyy mm. juuri teatterikoulusta valmistuneilla. Moni kipuilee sen kanssa, että on paljon teoria tietoa takana, mutta sen käytännön sovellus on vähän niin ja näin.

        Älä nyt tulkitse tätä niin että vähättelisin näitä teoreetikkoja ja tutkijoita. En todellakaan, hehän ovat neroja! Pointtini on vain siinä, että voi mennä aika pitkään aloittelevalla harrastelijalla ennenkuin Cohenin kaksoiskytkennät tai Stanislavskin "through line action" (en tiedä mitä se on suomeksi) aukeaa niin että niillä olisi jotain merkitystä tekemisen kannalta.

        Toinen asia jota haluasin selventää: Myönnän että en ole harrastelijoita ohjannut enää useampaan vuoteen, paitsi joissakin jutuissa on käytetty avustajia. Yleensä (ei aina kuitenkaan) päädyn avustajavalinnoissa ihmisiin jotka eivät ole harrastaneet teatteria aikaisemmin. Miksi? Koska heiltä ei tarvitse kitkeä pois harrastajateattereissa (ei onneksi kaikki harrastajateatterit tätä tee) opittuja mekaanisia sääntöjä, kuten esim, että älä katso lattiiaan, tai puolimetriä etäisyyttä huonekaluihin, tai älä puhu kun liikut, tai älä näyttele selkä yleisölle. Periaatteessa ihan kivoja ohjeita, mutta kun ne yleensä on johtanut siihen että omilla aivoilla ei ajatella. Näitä ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään, että lavalla ei ole vääriä valintoja, valinnat on vain tehtävä tietoisesti.

        Miksi muuten lattialle tuijottelu ei ilmaisisi mitään? Sehän ilmaisee aivan helvetisti! Mm. sen että henkilö tuijottaa lattialle eikä esim muita henkilöitä. Näinpäs muuten viimeviikonloppuna musikaalin jossa näyttelijä lauloi yhden kokonaisen biisin lattialle tuijotellen, ja minusta se ilmaisi ihan mahdottoman paljon sillä.

        Minusta harratajateatterin hienoin puoli on siinä, että riman saa alittaa aivan vapaasti eikä se häiritse ketään. Tämän takia harrastajateatterit tekee joskus paljon raikkaampia juttuja kuin esim ammattiteatterit. Sen sijaan en voi yleensä sietää kaikensortin musiikkiteatterikoulujen puoli harrastelijatuotantoja jotka yrittävät näyttää ammattimaisilta, yleensä surkeasti siinä epäonnistuen. Harrastajateatterin vahvuus on siinä että se on harrastajateatteria eikä sitä tarvitse tehdä otsa rypyssä.


      • Tero The Thespian
        vainovihtoritarkea kirjoitti:

        Hei,

        Piti nyt ihan tarkentaa (ja todettakoon että mielipiteitä on monia, ei varmasti yhtä oikeaa) vain että jos kerran tässä kommenttien validiteettiä haetaan koulutuksen perusteella (kun epäilit että olin itseoppinut harrastelija), niin joo; 13 vuotta harrastuksena, mutta ammattilaiseksi päädyin kyllä ihan koulun kautta jossa tuli Stanislavskia tankattua ihan urakalla (ja meillä oli myös opettajia Venäjältä MXATsatista ja pietarin teatteritaiteen akatemiasta) ja muita vastaavia.

        Kommenttini tästä että se lukeminen ei välttämättä auta kauheasti alkutaipaalella juontaa juurensa mm. Stanislavskin väärinymmärtämisestä Suomessa (Kristiina Repo on kirjoittanut ihan mielenkiintoisen tutkimuksen aiheesta). Osaksi tämä liitty käännösongelmiin ja sitten on myös muitakin syitä. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt sitä että monensortin ohjaajat (niin harrastajat kuin ammattilaiset) puhuvat näistä metodeista vaikka kuinka, sen enempää itsekkään ehkä niitä ymmärtämättä. Tämä on johtanut siihen että joskus yksinkertaisia asioita teoretisoidaan turhan monimutkaiseksi, tai sitten ihan yksinkertaisesti johdetaan näyttelijä väärille jäljille. Usein unohdetaan se että ellei sitä pysty fyysistämään, ei sillä ole kauheasti merkitystä. Ohjaaja voi kysyä näyttelijältä Stanislavskin kymmenen (tai kahdeksan) kysymystä, mutta jos ei ymmärretä miten niitä sovelletaan käytäntöön, ollaan vain hukassa. Ja minun väittämäni on se, että niin kauan kun pelkkä lavalla olo on haaste, voi liika teoria vain lukita lisää. Tämä näkyy mm. juuri teatterikoulusta valmistuneilla. Moni kipuilee sen kanssa, että on paljon teoria tietoa takana, mutta sen käytännön sovellus on vähän niin ja näin.

        Älä nyt tulkitse tätä niin että vähättelisin näitä teoreetikkoja ja tutkijoita. En todellakaan, hehän ovat neroja! Pointtini on vain siinä, että voi mennä aika pitkään aloittelevalla harrastelijalla ennenkuin Cohenin kaksoiskytkennät tai Stanislavskin "through line action" (en tiedä mitä se on suomeksi) aukeaa niin että niillä olisi jotain merkitystä tekemisen kannalta.

        Toinen asia jota haluasin selventää: Myönnän että en ole harrastelijoita ohjannut enää useampaan vuoteen, paitsi joissakin jutuissa on käytetty avustajia. Yleensä (ei aina kuitenkaan) päädyn avustajavalinnoissa ihmisiin jotka eivät ole harrastaneet teatteria aikaisemmin. Miksi? Koska heiltä ei tarvitse kitkeä pois harrastajateattereissa (ei onneksi kaikki harrastajateatterit tätä tee) opittuja mekaanisia sääntöjä, kuten esim, että älä katso lattiiaan, tai puolimetriä etäisyyttä huonekaluihin, tai älä puhu kun liikut, tai älä näyttele selkä yleisölle. Periaatteessa ihan kivoja ohjeita, mutta kun ne yleensä on johtanut siihen että omilla aivoilla ei ajatella. Näitä ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään, että lavalla ei ole vääriä valintoja, valinnat on vain tehtävä tietoisesti.

        Miksi muuten lattialle tuijottelu ei ilmaisisi mitään? Sehän ilmaisee aivan helvetisti! Mm. sen että henkilö tuijottaa lattialle eikä esim muita henkilöitä. Näinpäs muuten viimeviikonloppuna musikaalin jossa näyttelijä lauloi yhden kokonaisen biisin lattialle tuijotellen, ja minusta se ilmaisi ihan mahdottoman paljon sillä.

        Minusta harratajateatterin hienoin puoli on siinä, että riman saa alittaa aivan vapaasti eikä se häiritse ketään. Tämän takia harrastajateatterit tekee joskus paljon raikkaampia juttuja kuin esim ammattiteatterit. Sen sijaan en voi yleensä sietää kaikensortin musiikkiteatterikoulujen puoli harrastelijatuotantoja jotka yrittävät näyttää ammattimaisilta, yleensä surkeasti siinä epäonnistuen. Harrastajateatterin vahvuus on siinä että se on harrastajateatteria eikä sitä tarvitse tehdä otsa rypyssä.

        Omat kokemukseni harrastajateatterista ympäristönä ovat yllättäen päinvastaisia kuin sinulla. Suurimmassa osassa nimenomaan tekniikassa on puutteita ja minkään sortin teatteriteoria tai edes perusasioiden ymmärrys ei päätä puristele. Niitä ei edes koeta tärkeiksi koska "riman saa alittaa aivan vapaasti eikä se häiritse ketään". Jos jotain käsityksiä onkin ne ovat usein vääriä.

        Ja miksipä ei? Minusta se sopii aivan mainiosti jos sellaista haluaa. Totean vain, että minun kanssani se ei toimi. Vaadin parhautta itseltäni ja muilta.

        Siinä olen 100% samaa mieltä, että ohjaaja voi aloittelevalle (harrastaja)näyttelijälle olla kammottava vihollinen. Väärien asioiden opettelu "pidemmälle ehtineen" johdolla voi jättää tulkintaan pysyviä vikoja sekä luoda täysin tärähtäneen kuvan koko taidemuodosta ja sen tekemisestä. Tätä nimenomaan tarkoitin aiemmalla kommentillani: "Pääsääntöisesti parhaat harrastajateatterit käyttävät ammattiohjaajia."

        Ja tottakai joka ainoa sääntö on tehty rikottavaksi. Voit seisoa vaikka koko 1. näytöksen selin yleisöön. Mutta perussääntöjä ei mielestäni pitäisi jatkuvasti rikkoa ellei vielä osaa tehdä asioita edes "oikein".

        P.S.

        "through line action" tarkoittaa sen ymmärtämistä mikä on suurempi motiivi joka linkittää hahmon yksittäisten tekojen motivien muodostaman ketjun.

        P.P.S.

        "Metodin" käyttöä (harrasja)teatterissa vastustan absoluuttisesti lukemattomista syistä. Elokuvissa sille voi jo löytää perusteluja.


      • vainovihtoritarkea
        Tero The Thespian kirjoitti:

        Omat kokemukseni harrastajateatterista ympäristönä ovat yllättäen päinvastaisia kuin sinulla. Suurimmassa osassa nimenomaan tekniikassa on puutteita ja minkään sortin teatteriteoria tai edes perusasioiden ymmärrys ei päätä puristele. Niitä ei edes koeta tärkeiksi koska "riman saa alittaa aivan vapaasti eikä se häiritse ketään". Jos jotain käsityksiä onkin ne ovat usein vääriä.

        Ja miksipä ei? Minusta se sopii aivan mainiosti jos sellaista haluaa. Totean vain, että minun kanssani se ei toimi. Vaadin parhautta itseltäni ja muilta.

        Siinä olen 100% samaa mieltä, että ohjaaja voi aloittelevalle (harrastaja)näyttelijälle olla kammottava vihollinen. Väärien asioiden opettelu "pidemmälle ehtineen" johdolla voi jättää tulkintaan pysyviä vikoja sekä luoda täysin tärähtäneen kuvan koko taidemuodosta ja sen tekemisestä. Tätä nimenomaan tarkoitin aiemmalla kommentillani: "Pääsääntöisesti parhaat harrastajateatterit käyttävät ammattiohjaajia."

        Ja tottakai joka ainoa sääntö on tehty rikottavaksi. Voit seisoa vaikka koko 1. näytöksen selin yleisöön. Mutta perussääntöjä ei mielestäni pitäisi jatkuvasti rikkoa ellei vielä osaa tehdä asioita edes "oikein".

        P.S.

        "through line action" tarkoittaa sen ymmärtämistä mikä on suurempi motiivi joka linkittää hahmon yksittäisten tekojen motivien muodostaman ketjun.

        P.P.S.

        "Metodin" käyttöä (harrasja)teatterissa vastustan absoluuttisesti lukemattomista syistä. Elokuvissa sille voi jo löytää perusteluja.

        Hmm, no ehkä tässä on kyse makuasioista. Minusta harrastajateatteri on harrastajateatteria, ja sillä on aivan erilaiset esteettiset lähtökohdat kuin ammattiteatterilla. Harrastajateatterin vahvuus on juuri siinä (ja tämä toki mahdollistaa kaikentasoisia esityksiä) että pakko ei ole saavuttaa mitään, ja tämän takia joskus tuleekin todella raikkaita näkemyksiä. Sen sijaan harrastajateatteri on syvästi metsässä siinä vaiheessa kun siellä yritetään tehdä samoilla ehdoilla kuin ammattiteatterissa, se ei vain toimi. Enemmän minulle pettymyksiä ja hampaankiristystä on aiheuttanut ammattiteattereiden rimanalitukset.

        En tiedä mikä on sun määritelmä ammattiohjaajasta, mutta veikkaisin että enemmistöllä harrastajateattereita ei ole varaa ammattiohjaajiin, ja toisekseen kauhean monet ammattiohjaajat eivät (ainakaan ne ketä minä tunnen, ja poikkeuksena tosin kesäteatteri) myöskään tee harrastajateatteri produktioita. Syynä ei ole harrastelijoiden ylenkatsominen, vaan se että niiden aikataulut ovat usein sellaisia että ne sotkee aika pahasti muita töitä.

        Minä kun olen niin hiton vakaasti sitä mieltä että ei ole olemassa mitään perussääntöjä, ei ole edes olemassa sääntöjä, on vain olemassa tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka toimivat huonommin tai paremmin. Minusta nämä teatteriteoriat ja "säännöt" ovat vähän sama asia kuin musiikinteoria ja säveltäminen. Se musiikinteoria on vain tapa hahmottaa ja antaa sanoja abstrakteille asioille, se ei sanele mitä pitäisi tehdä tai miten säveltää. Siinä vaiheessa kun asioista ruvetaan tekemään sääntöjä, tapetaan (minusta) kaikki luovuus ja mielenkiintoisuus.

        Ps. Kyllä minä tiedän mitä se tarkoittaa, en vain tiedä sille suomenkielistä termiä (kuten en monille muillekkaan asioille).

        Pps. Jos puhut nyt Lee Strasbergin luomasta metodista, niin veikkaisin että sitä ei Suomessa oikeastaan käytetä. En tiedä, tai en ole kuullut oikein kenestäkään suomalaisesta joka olisi koulutettu tuon tradition mukaisesti. Toki jollain kursseilla on voinut käydä ihmisiä ja sitten kirjoja lukenut, mutta se onkin eri asia. En muutenkaan usko että tämä tunnemuisti pohjainen metodi on oikein missään enää käytössä, edes yhdysvalloissa. Sillä varmasti kyllä markkinoidaan vielä paljon kursseja ja kirjoja, mutta luulen että se on saanut aikalailla väistyä muiden asioiden edeltä. Tämä tosin vain mutu tietoa.


      • Tero The Thespian
        vainovihtoritarkea kirjoitti:

        Hmm, no ehkä tässä on kyse makuasioista. Minusta harrastajateatteri on harrastajateatteria, ja sillä on aivan erilaiset esteettiset lähtökohdat kuin ammattiteatterilla. Harrastajateatterin vahvuus on juuri siinä (ja tämä toki mahdollistaa kaikentasoisia esityksiä) että pakko ei ole saavuttaa mitään, ja tämän takia joskus tuleekin todella raikkaita näkemyksiä. Sen sijaan harrastajateatteri on syvästi metsässä siinä vaiheessa kun siellä yritetään tehdä samoilla ehdoilla kuin ammattiteatterissa, se ei vain toimi. Enemmän minulle pettymyksiä ja hampaankiristystä on aiheuttanut ammattiteattereiden rimanalitukset.

        En tiedä mikä on sun määritelmä ammattiohjaajasta, mutta veikkaisin että enemmistöllä harrastajateattereita ei ole varaa ammattiohjaajiin, ja toisekseen kauhean monet ammattiohjaajat eivät (ainakaan ne ketä minä tunnen, ja poikkeuksena tosin kesäteatteri) myöskään tee harrastajateatteri produktioita. Syynä ei ole harrastelijoiden ylenkatsominen, vaan se että niiden aikataulut ovat usein sellaisia että ne sotkee aika pahasti muita töitä.

        Minä kun olen niin hiton vakaasti sitä mieltä että ei ole olemassa mitään perussääntöjä, ei ole edes olemassa sääntöjä, on vain olemassa tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka toimivat huonommin tai paremmin. Minusta nämä teatteriteoriat ja "säännöt" ovat vähän sama asia kuin musiikinteoria ja säveltäminen. Se musiikinteoria on vain tapa hahmottaa ja antaa sanoja abstrakteille asioille, se ei sanele mitä pitäisi tehdä tai miten säveltää. Siinä vaiheessa kun asioista ruvetaan tekemään sääntöjä, tapetaan (minusta) kaikki luovuus ja mielenkiintoisuus.

        Ps. Kyllä minä tiedän mitä se tarkoittaa, en vain tiedä sille suomenkielistä termiä (kuten en monille muillekkaan asioille).

        Pps. Jos puhut nyt Lee Strasbergin luomasta metodista, niin veikkaisin että sitä ei Suomessa oikeastaan käytetä. En tiedä, tai en ole kuullut oikein kenestäkään suomalaisesta joka olisi koulutettu tuon tradition mukaisesti. Toki jollain kursseilla on voinut käydä ihmisiä ja sitten kirjoja lukenut, mutta se onkin eri asia. En muutenkaan usko että tämä tunnemuisti pohjainen metodi on oikein missään enää käytössä, edes yhdysvalloissa. Sillä varmasti kyllä markkinoidaan vielä paljon kursseja ja kirjoja, mutta luulen että se on saanut aikalailla väistyä muiden asioiden edeltä. Tämä tosin vain mutu tietoa.

        Harrastajateatteria ovat (vain muutamia mainitakseni) ohjanneet sellaisetkin ohjaajat kuin Heini Tola, Tiina Brännare, Kimmo Kahra, Lars Svedberg ja Christian Lindroos.

        Aivan oikein yhdistät musiikin teorian ja teatterin teorian.

        Kuvitteleppa mielessäsi klassinen orkesteri, jossa yksikään soittaja ei hallitse soitintaan edes perustasolla, ei osaa lukea nuotteja ja soittimet ovat epävireessä.

        Erikoista sointiaan tämä "orkesteri" puolustelisi sillä, että nuotit ja soitinten virittäminen tappavat luovuuden ja mielenkiintoisuuden.

        Toki sille punkillekin on tilausta ja kehitysvammaisille bänditoiminta on hyvää terapiaa, mutta tarvitseeko näiden olla ainoa tapa tehdä amatööripiireissä musiikkia? Miksi musiikkimaailmassa on tuhottomasti ammattilaistason harrastajia? Miksi teatterimaailmassa näin ei voisi olla? Oletko varma ettei näin ole jo nyt?

        Perusasioista piittaamattomuudesta johtuu amatööriteatterin osin huono maine ammattilaispiireissä.

        Sääntöjä on kyllä olemassa. Yleisö ei kuule huonosti artikuloitua tai liian vaimeaa repliikkiä. Yleisö ei näe kasvoja selkäpuolelta. Yleisö ei näe toisen näyttelijän tai lavasteen takana seisovaa näyttelijää. Yleisö ei kuule rytmiä elleivät kaikki osaa iskujaan ja repliikkejään. paska teksti ei muutu paremmaksi vaikka sille tekisi mitä.

        Täysin muodosta vapaata taidetta ei ole olemassa ellei sitten oleteta kaiken olevan taidetta.


    • ^îlves^

      Et missään tapauksessa ole liian ujo lähtemään mukaan teatteritoimintaan. Monet löytävät itsensä ja itseluottamuksen astuessaan parrasvaloihin. Näyttelijän on myös osattava jännittää, hyvä jännitys kohottaa energiatasoa ja auttaa näyttelijää antamaan parastaan lavalla. Ilvesteatterilla pääsykokeet 16.-18.9 Et tarvitse aikaisempaa esiintymiskokemusta ja voin luvata että Ilveksen pääsykokeisa on aina hauskaa, upea meininki ja mahtavia tyyppejä. Tuu mukaan! tsekkaa osotteesta www.ilvesteatteri.com. tai facebookista meidän sivuilta: http://www.facebook.com/event.php?eid=101313789973949

      Nähdään ensi viikolla!

      :)

      Mari.

    • pumpuliakin

      Eihän minua se valmiin näytelmän esittäminen tässä eniten jännitä, vaan ne kaikki harjoitukset, toiset ihmiset (= teatterilaiset) ja uudet asiat. Että kuinka uskallan siellä harjoituksissa tehdä mitä siellä kuuluu tehdäkään, kun toiset katsovat. Se ei haittaa, vaikka satoja ihmisiä olisi yleisön puolella katsomassa, kun näytelmä on valmis - silloin tiedän jo, mitä minun kuuluu tehdä ym., vaikka toki sekin jännittäisi. Mutta ei enää ujostuttaisi.

      Vaikeintahan tässä on se, kun ei tiedä, mitä odottaa :) Minulla ei ole hajukaan mitä harrastelijateatterissa tehdään... Pitäisi vaan heittää ennakkoluulot jorpakkoon ja lähteä avoimin mielin katselemaan. Kiitos, kun olette olleet rohkaisevia!

    • akklanv

      Hei, ihan mielenkiinnosta kysyn näin vuoden jälkeen että lähditkö harrastamaan? itse pohtinut samaa, uskaltaako vai eikö :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. TV-lääkäri Pippa Laukka ottaa kantaa kauneusleikkaushuhuihin: "Parikymppisenä olisi ehkä..."

      Pippa Laukka on 51-vuotias ja hyvässä kunnossa. Huhuja Laukan kauneusleikkauksista ja hiuslisäkkeistä on kiirinyt. Laukalla on hyvä vastaus epäilyksii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      6383
    2. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      4296
    3. Hei Ohisalo, poliisi aloittaa yt-neuvottelut

      https://yle.fi/uutiset/3-12117065 Ns. poliisiministeriksi kutsuttavan sisäministerin vihreiden Ohisalon valtakaudella se nyt sitten tapahtui mitä kan
      Maailman menoa
      288
      4243
    4. Päätös epäasiallisesta käytöksestä

      otteita uusimmasta pöytäkirjasta: Judoliiton hallituksen tietoon saatetun ja useiden henkilöiden allekirjoittaman aineiston perusteella hallitus on to
      Judo
      67
      1919
    5. Minä vuonna kohtasit hänet ensimmäisen kerran?

      Oliko kohtaaminen duunissa vai siviilissä? Siinähän ne kysymykset tulivatkin. Olkaa siis hyvät ja vastatkaa. Ps. Rohkeimmat voivat kertoa pituutensa
      Ikävä
      107
      1591
    6. Kävikö Martina Tukholmassa ottamassa botoxia otsaansa

      Viimeisessä story kuvassa näkyy aika selvästi pistoskohdat ja kuhmut, ja leuka on ihan ropollinen, täynnä näppyjä. Kyllä on huono iho, sitäkö se viher
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      1401
    7. Steffu köyhtyi 25 000e

      Sentään puolet vähemmän kuin Niko.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1288
    8. En minä sinua unohda

      Hyvää huomenta naiselle kauneimmalle! 💛
      Ikävä
      64
      1097
    9. Anteeksi kaikki

      Anteeksi etten ollut veroisesi. Anteeksi että rakastuin. Anteeksi että yritin nähdä. Anteeksi että kirjoitin palstalle. Anteeksi että ajattelin sinua.
      Ikävä
      66
      1063
    10. Onko teillä mitään ajatusta miten ajattelitte

      Edetä tai lähestyä ikävöimäänne ihmistä? Vai onko tämä kirjoittaminen se joka tyydyttää kaikki tarpeet? Ei aikomusta lähestyä mitenkään ?
      Ikävä
      68
      959
    Aihe