Paatero lupaa rattijuopoille pikakäsittelyn

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poliisilla on valmiudet siirtyä lievien rattijuopumustapausten käsittelyssä nopeutettuun järjestelmään vuoden 2014 alussa.

Samassa yhteydessä Paatero haluaisi laskea promillerajaa ja koventaa rattijuoppojen rangaistuksia.

Poliisi voi Paateron mukaan parin vuoden kuluttua kirjoittaa rutiinitapauksissa rattijuopolle sakon ja määrätä tämän ajokieltoon välittömästi tien päällä. Jos kuski ei tyydy poliisin ratkaisuun, jutun voi viedä oikeuteen. Törkeät rattijuopumustapaukset käsiteltäisiin jatkossakin raastuvassa.

Paateron mukaan poliisin käyttöön tuleva vitjatieto-järjestelmä tarkoittaa sitä, että asiat voidaan hoitaa jatkossa poliisiautossa tapahtumapaikalla.
– Järjestelmä on valmis vuoden 2014 alkuun mennessä. Tiettyjä välineitä tarvitaan vähän lisää, mutta poliisin näkökulmasta aikataulu on tämä, Paatero kertoi perjantaina Suomenmaalle.

Paateron mukaan poliisi on ollut jo pitkään sitä mieltä, että rattijuopumustapausten käsittelyä pitäisi nopeuttaa.
Paateron mukaan uuden järjestelmän käyttöönoton yhteydessä rattijuopumuksen promilleraja pitäisi laskea nykyisestä puolesta promillesta 0,2:een.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan poliisin suoralla rangaistuksella voitaisiin säästää huomattavasti valtion menoja, kun rattijuoppoja ei tarvitsisi viedä oikeuden eteen.

Paatero ja Räsänen ovat yhtä mieltä siitä, että rattijuopumuksen promilleraja tulisi laskea nykyisestä puolesta promillesta 0,2:een. Myös liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on ilmoittanut kannattavansa nykyistä tiukempaa promillerajaa.

Sisäministeri Räsänen näkee rattijuoppojen nopeutetun oikeuskäsittelyn säästökysymyksenä.
Jos promillerajaa lasketaan, poliisiylijohtaja Paateron mukaan juttujen määrä lisääntyy ainakin aluksi.

Kun Ruotsi ja Norja laskivat promillerajan 0,2:een, rattijuoppojen määrä nousi alussa, mutta kääntyi sen jälkeen laskuun.

– En uskalla lausua mitään säästöistä. Riippuu siitä, minkälainen sovellutus tulee käyttöön. Luonnollisesti siitä jää työvaiheita pois. Asiakkaan kannalta päätökset tehdään heti. Uskon, että siitä hyötyisivät periaatteessa kaikki osapuolet, Paatero sanoo.

Promillerajan laskulla olisi Paateron mielestä ennalta ehkäisevä vaikutus, kun ei tarvitse laskea ryyppyjen määrää, milloin voi mennä rattiin. 0,2 vastaisi käytännössä nollatoleranssia.

Paateron mielestä nykyistä kovemmilla rangaistuksilla liikennejuopumuksesta olisi myös oma merkityksensä.
– Kun tavallisesta rattijuopumuksesta ei tule käytännössä koskaan vankeusrangaistusta, osa ihmisistä ei suhtaudu siihen kovin vakavasti. Samassa yhteydessä kannattaisi miettiä, ovatko rangaistukset kohdallaan. Olisihan sillä merkitystä, jos seuraamukset olisivat vähän kovemmat. Varmaan harkintakin olisi silloin vähän tarkempaa näissä asioissa, Paatero uskoo.

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/paatero_lupaa_rattijuopoille_pikakäsittelyn_5442776.html
5109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eipä tarvitsisi rattijuoppo poliisejakaan rahdata tuomioistuimeen näytille ja nekin rikokset pysyisivät piilossa.

Äänestä
  • aivan... rattijuoppopoliisien rikokset voitaisiin hoitaa "toveri" piirissä hyvässä yhteishengessä, eihän tässä oikeastaan mitään käynytkään....

    ajanhan nyt kotiin siitä, äläkä ota ennen kuin kotona.. no okei voit sä sen yhden kossupullon juoda ajaessa, mutta ei sitten muuta:) äläkä sitten aja ketään kuoliaaksi, lupaathan?

    turvallista matkaa toivottaa poliisi.

    Äänestä

  • Häh !
    Rahdata tuomioistuimeen näytille ? Etpä paljon asioista tiedä. Nyt rattijuopot lähes 90 prosenttisesti suotuvat kirjalliseen menettelyyn, jolloin koko juttu hoidetaan ihan kirjoituspäydän äärellä ilman oikeudenkäyntiä. Tosin nykyään rattijuoppo pitää kuulustella ja valmistaa asiasta syyttäjälle pöytäkirja ja myöhemmin haastaa käräjille. Tämä jäisi uudistuksessa kokonaan pois. Kirjallisessa menettelyssä tosin on se epäkohta, ettei sitä voi soveltaa alle 18 vuotiaaseen.

    Käräjille joutuisi kuitenkin edelleen lähettämään ne jutut, missä rattijuoppo pässittää, esim. väittää juoneensa vasta ajon jälkeen. Ne tuottaisivat edelleen saman verran työtä verikokeineen ja taaksepäin laskemisineen, sekä kuulusteluineen, pöytäkirjoineen ja käräjille haastamisineen.
    Luonnollisesti edelleen pöytäkirja pitäisi valmistaa niistä jutuista, mistä rattijuoppo kiistää saamansa rv:n.

    Äänestä

  • 2 kirjoitti:

    Häh !

    Häh?

    Meinaatko, että media alkaa kysellä syyttäjiltä millaisia sakkoja on vahvistettu?

    Tuomioistuimet antavat ratkaisuistaan infoa joista media poimii uutisoitavat.

    Näppärää siis! Rattijuoppo poliisien saamat sakot jäisivät suurella todennäköisyydellä piiloon kansan syviltä riveiltä:)

    Äänestä

Yrittävät vaan koko ajan todistella olevansa tarpeellisia tien päällä kyyläämässä ja rahastamassa, vaikka Suomessa tapahtuu onnettomuuksia paljon vähemmän, kuin Euroopassa keskimäärin ja rattijuppojakin on paljon vähemmän. Alle puolen promillen ei onnettomuuksia tapahdu muita enempää, eikä ylinopeuksienkaan tiukemmasta valvonnasta ole mitään hyötyä. Rajoja kiristämällä saadaan näyttämään, että kytille muka olisi tarvetta.

Ketkä ajaa muista välittämättä VAARALLISESTI, ne tekee sen joka tapauksessa mittariin katsomatta ja alkoholista aiheutuvissa onnettomuuksissa promillet ovat aivan eri luokkaa. Nämä myös tulevat juomaan jatkossakin, onpa rajat mitkä tahansa, kuten kiinni jääneet kytätkin osoittaa.

Törkeiltä juopoilta auto valtiolle ja alkolukko on paras ratkaisu. Turhasta nopeuden valvonnasta oikeita rikoksia tutkimaan ja kadonneita etsimään. Akat ja tossusankari äijät (taapero, räsäskä..) pois tärkeistä tehtävistä ja täysjärkiset tilalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

taapero inisee kirjoitti:

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poliisilla on valmiudet siirtyä lievien rattijuopumustapausten käsittelyssä nopeutettuun järjestelmään vuoden 2014 alussa.

Samassa yhteydessä Paatero haluaisi laskea promillerajaa ja koventaa rattijuoppojen rangaistuksia.

Poliisi voi Paateron mukaan parin vuoden kuluttua kirjoittaa rutiinitapauksissa rattijuopolle sakon ja määrätä tämän ajokieltoon välittömästi tien päällä. Jos kuski ei tyydy poliisin ratkaisuun, jutun voi viedä oikeuteen. Törkeät rattijuopumustapaukset käsiteltäisiin jatkossakin raastuvassa.

Paateron mukaan poliisin käyttöön tuleva vitjatieto-järjestelmä tarkoittaa sitä, että asiat voidaan hoitaa jatkossa poliisiautossa tapahtumapaikalla.
– Järjestelmä on valmis vuoden 2014 alkuun mennessä. Tiettyjä välineitä tarvitaan vähän lisää, mutta poliisin näkökulmasta aikataulu on tämä, Paatero kertoi perjantaina Suomenmaalle.

Paateron mukaan poliisi on ollut jo pitkään sitä mieltä, että rattijuopumustapausten käsittelyä pitäisi nopeuttaa.
Paateron mukaan uuden järjestelmän käyttöönoton yhteydessä rattijuopumuksen promilleraja pitäisi laskea nykyisestä puolesta promillesta 0,2:een.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan poliisin suoralla rangaistuksella voitaisiin säästää huomattavasti valtion menoja, kun rattijuoppoja ei tarvitsisi viedä oikeuden eteen.

Paatero ja Räsänen ovat yhtä mieltä siitä, että rattijuopumuksen promilleraja tulisi laskea nykyisestä puolesta promillesta 0,2:een. Myös liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on ilmoittanut kannattavansa nykyistä tiukempaa promillerajaa.

Sisäministeri Räsänen näkee rattijuoppojen nopeutetun oikeuskäsittelyn säästökysymyksenä.
Jos promillerajaa lasketaan, poliisiylijohtaja Paateron mukaan juttujen määrä lisääntyy ainakin aluksi.

Kun Ruotsi ja Norja laskivat promillerajan 0,2:een, rattijuoppojen määrä nousi alussa, mutta kääntyi sen jälkeen laskuun.

– En uskalla lausua mitään säästöistä. Riippuu siitä, minkälainen sovellutus tulee käyttöön. Luonnollisesti siitä jää työvaiheita pois. Asiakkaan kannalta päätökset tehdään heti. Uskon, että siitä hyötyisivät periaatteessa kaikki osapuolet, Paatero sanoo.

Promillerajan laskulla olisi Paateron mielestä ennalta ehkäisevä vaikutus, kun ei tarvitse laskea ryyppyjen määrää, milloin voi mennä rattiin. 0,2 vastaisi käytännössä nollatoleranssia.

Paateron mielestä nykyistä kovemmilla rangaistuksilla liikennejuopumuksesta olisi myös oma merkityksensä.
– Kun tavallisesta rattijuopumuksesta ei tule käytännössä koskaan vankeusrangaistusta, osa ihmisistä ei suhtaudu siihen kovin vakavasti. Samassa yhteydessä kannattaisi miettiä, ovatko rangaistukset kohdallaan. Olisihan sillä merkitystä, jos seuraamukset olisivat vähän kovemmat. Varmaan harkintakin olisi silloin vähän tarkempaa näissä asioissa, Paatero uskoo.

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/paatero_lupaa_rattijuopoille_pikakäsittelyn_5442776.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu