Ajattelin kirjoittaa tämän jonnekin, kun en enää kavereille kehtaa asiasta puhua.
Mutta siis, kolme vuotta sitten erosin silloisesta miesystävästäni.
Ja ikävöin häntä edelleen, jatkuvasti. Joskus vähemmän, joskus enemmän.
Tämä mies vain oli täysin erilainen, verraten kehen tahansa.
Parhaimmillaan seurustelun aikana meidän mielemme olivat kuin yhtä, rakastuimme toisemme tavattuamme lähes heti ja ensitapaamisesta noin 4 kuukauden jälkeen aloimme seurustelemaan.
Meillä oli aivan uskomattoman hyvä yhteys toistemme kanssa, saimme aina toisemme nauramaan, kirjoitimme paljon erilaisia tekstejä yhdessä, toisinaan riitti vain katse ja molemmat tiesivät mitä toinen ajatteli.
Reppureissasimme yhdessä, teimme kaikkea hölmöä, liftasimme ympäri Espanjaa, kävimme kahdestaan baarireissuilla, olimme niin paljon enemmän. kuin tiedän kenenkään tutun pariskunnan koskaan olleen.
Ja se seksi.
Molemmat olemme täysin samaa mieltä edelleen siitä, että parempaa seksiä ei tule. Mies osasi koskettaa minua täysin erilailla kuin kukaan muu (ja suhteen jälkeen seksikumppaneitakin on ollut jo parisenkymmentä), ja samaa hän sanoi minusta. Yli vuoden ajan, joka kerta kun hän kosketti minua niin vatsa oli täynnä perhosia ja oli se Sex and the Citystäkin tunnettu zsa zsa zsu päällä.
Lähes vuoden me olimme täysin varmoja, että tulisimme viettämään koko elämämme yhdessä, se oli meille täysin absoluuttinen ajatus.
Kuitenkin se mikä väliin tuli, oli täysin erilaiset haaveet elämästä.
Mieheni oli maalta Pohjois-Suomesta, minä kaupungista Etelä-Suomesta. Hän halusi muuttaa takaisin synnyinseudulleen, tehdä taidetta, elokuvia ja musiikkia ja saada nopeasti lapsen, minä taas en halua lapsia, vaan halusin muuttaa Barcelonaan ja elää ns. vain itselleni ilman perheen tuomaa rasitetta.
Ja niin se pääsi kummasti väliimme, etenkin kun minun kaveripiirini ei missään vaiheessa sietänyt miestä, eikä mieheni kaveripiiri sietänyt minua.
Jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin koko maailma olisi saanut ylipuhuttua meidät irti toisistamme.
Laitoimme suhteen ensin tauolle, sitten kokonaan poikki.
Silloin ajatus tuntui vielä siedettävältä, jopa hyvältä ja jännittävältä, enkä olisi ikinä voinut uskoa että se saattoi ehkä olla elämäni huonoin ratkaisu.
Molempien opiskelut samassa kaupungissa loppuivat ja tosiaan muutimme molemmat sinne minne alunperin halusimmekin.
Ja nyt tästä on jo kolme vuotta, ja minä edelleen löydän itseni iltaisin itkemästä hänen peräänsä ja katselemasta valokuvia, sillä tiedän, että jos oikeasti on olemassa vain Se yksi, niin se on hän.
Tapaamme miehen kanssa välillä, otamme hotellihuoneen, käymme syömässä ja harrastamme seksiä läpi yön.
Meillä on aina hauskaa, välillä yhtä hauskaa kuin seurusteluaikanammekin.
Mutta koskaan emme puhu siitä, olisiko meillä vielä mahdollisuuksia toisiemme suhteen, vaikka kuinka itse haluaisinkin.
En uskalla, sillä pelkään säikäyttäväni hänet niin, että sitten emme näkisi enää ollenkaan.
Sillä vaikka mies soittelee minulle aina välillä ikävä-puheluita, niin hän on kuitenkin tehnyt erittäin selväksi sen puheissaan, että hänen on hyvä olla yksin.
Ja sitten löydän aina itseni sanomasta, että niii-in, niin minullakin.
Tämä ikävä riivaa, se tuntuu välillä suorastaan sattuvan niin paljon, että tekisi mieli repiä sydän ulos rinnasta ja heittää se kadulle.
Sillä oikeasti, minä rakastan vieläkin niin paljon. Minä rakastan niin paljon, ettei tule koskaan kukaan rakastamaan.
Nyt on taas parin viikon päästä tulossa yksi yhteinen yö ja päivä, ja ***** kun minua pelottaa.
Itse olen lähdössä Suomesta ulos taas töiden perässä kuukauden päästä, eli tiedän etten edes voisi jäädä tänne hänen vuokseen, sillä en halua päästää unelmistani irti.
Ja hän ei koskaan lähtisi mukaani, sillä hän ei taas pystyisi toteuttamaan itseään missään muualla niin hyvin, ja sen lisäksi hänellä on kesken erään elokuvan kuvaukset, eikä pystyisi siksikään lähtemään.
*****.
Auttakaa joku, miten voi toisen unohtaa?
Oikeasti.
Auttakaa.
En tiedä mitä tehdä itseni ja hänen kanssaan.
Tai miten olla edes tekemättä mitään.
********.
Mutta siis, kolme vuotta sitten erosin silloisesta miesystävästäni.
Ja ikävöin häntä edelleen, jatkuvasti. Joskus vähemmän, joskus enemmän.
Tämä mies vain oli täysin erilainen, verraten kehen tahansa.
Parhaimmillaan seurustelun aikana meidän mielemme olivat kuin yhtä, rakastuimme toisemme tavattuamme lähes heti ja ensitapaamisesta noin 4 kuukauden jälkeen aloimme seurustelemaan.
Meillä oli aivan uskomattoman hyvä yhteys toistemme kanssa, saimme aina toisemme nauramaan, kirjoitimme paljon erilaisia tekstejä yhdessä, toisinaan riitti vain katse ja molemmat tiesivät mitä toinen ajatteli.
Reppureissasimme yhdessä, teimme kaikkea hölmöä, liftasimme ympäri Espanjaa, kävimme kahdestaan baarireissuilla, olimme niin paljon enemmän. kuin tiedän kenenkään tutun pariskunnan koskaan olleen.
Ja se seksi.
Molemmat olemme täysin samaa mieltä edelleen siitä, että parempaa seksiä ei tule. Mies osasi koskettaa minua täysin erilailla kuin kukaan muu (ja suhteen jälkeen seksikumppaneitakin on ollut jo parisenkymmentä), ja samaa hän sanoi minusta. Yli vuoden ajan, joka kerta kun hän kosketti minua niin vatsa oli täynnä perhosia ja oli se Sex and the Citystäkin tunnettu zsa zsa zsu päällä.
Lähes vuoden me olimme täysin varmoja, että tulisimme viettämään koko elämämme yhdessä, se oli meille täysin absoluuttinen ajatus.
Kuitenkin se mikä väliin tuli, oli täysin erilaiset haaveet elämästä.
Mieheni oli maalta Pohjois-Suomesta, minä kaupungista Etelä-Suomesta. Hän halusi muuttaa takaisin synnyinseudulleen, tehdä taidetta, elokuvia ja musiikkia ja saada nopeasti lapsen, minä taas en halua lapsia, vaan halusin muuttaa Barcelonaan ja elää ns. vain itselleni ilman perheen tuomaa rasitetta.
Ja niin se pääsi kummasti väliimme, etenkin kun minun kaveripiirini ei missään vaiheessa sietänyt miestä, eikä mieheni kaveripiiri sietänyt minua.
Jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin koko maailma olisi saanut ylipuhuttua meidät irti toisistamme.
Laitoimme suhteen ensin tauolle, sitten kokonaan poikki.
Silloin ajatus tuntui vielä siedettävältä, jopa hyvältä ja jännittävältä, enkä olisi ikinä voinut uskoa että se saattoi ehkä olla elämäni huonoin ratkaisu.
Molempien opiskelut samassa kaupungissa loppuivat ja tosiaan muutimme molemmat sinne minne alunperin halusimmekin.
Ja nyt tästä on jo kolme vuotta, ja minä edelleen löydän itseni iltaisin itkemästä hänen peräänsä ja katselemasta valokuvia, sillä tiedän, että jos oikeasti on olemassa vain Se yksi, niin se on hän.
Tapaamme miehen kanssa välillä, otamme hotellihuoneen, käymme syömässä ja harrastamme seksiä läpi yön.
Meillä on aina hauskaa, välillä yhtä hauskaa kuin seurusteluaikanammekin.
Mutta koskaan emme puhu siitä, olisiko meillä vielä mahdollisuuksia toisiemme suhteen, vaikka kuinka itse haluaisinkin.
En uskalla, sillä pelkään säikäyttäväni hänet niin, että sitten emme näkisi enää ollenkaan.
Sillä vaikka mies soittelee minulle aina välillä ikävä-puheluita, niin hän on kuitenkin tehnyt erittäin selväksi sen puheissaan, että hänen on hyvä olla yksin.
Ja sitten löydän aina itseni sanomasta, että niii-in, niin minullakin.
Tämä ikävä riivaa, se tuntuu välillä suorastaan sattuvan niin paljon, että tekisi mieli repiä sydän ulos rinnasta ja heittää se kadulle.
Sillä oikeasti, minä rakastan vieläkin niin paljon. Minä rakastan niin paljon, ettei tule koskaan kukaan rakastamaan.
Nyt on taas parin viikon päästä tulossa yksi yhteinen yö ja päivä, ja ***** kun minua pelottaa.
Itse olen lähdössä Suomesta ulos taas töiden perässä kuukauden päästä, eli tiedän etten edes voisi jäädä tänne hänen vuokseen, sillä en halua päästää unelmistani irti.
Ja hän ei koskaan lähtisi mukaani, sillä hän ei taas pystyisi toteuttamaan itseään missään muualla niin hyvin, ja sen lisäksi hänellä on kesken erään elokuvan kuvaukset, eikä pystyisi siksikään lähtemään.
*****.
Auttakaa joku, miten voi toisen unohtaa?
Oikeasti.
Auttakaa.
En tiedä mitä tehdä itseni ja hänen kanssaan.
Tai miten olla edes tekemättä mitään.
********.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä saatanaa sinä selität? Muutat sinne landelle ja perustat perheen tän ihanuuden kanssa tietysti. Lapet on hetken pieniä ja sitte saat tehdä mitä huvittaa. Olla yksin parseloonassa tai rakkaasi kosketuksen kanssa.
ei se parseloona sieltä mihinkään häviä. sinä oot vaan kerran nuori kuule ja jos kokemusta muistakin on niin mitä sitä vielä mietit??
Tai sitte muutat sinne parseen mutta säästä meidät tälläseltä. joku itkee sitä kun ei kukaan oo koskemassa tai että rakkaat kuolee tai että mitä tahansa ja sulla riittää kaikkea joka solulle.
oikeastaan sun pitäisi hävetä!
Näin on, aivan turha romaani tänne.. Panee sinne sun tänne ja voi voi ja nyyh nyyh, mitä mä teen oi ja voi! Yök, mikä vosu.
Tehkää sopimus suhteesta, joka on tuollainen. Simple. Ja jos mies haluaa perheen ja lapsia, ettiköön akan, joka hyväksyy sut. Simple. :)