Miten voi oikeasti olla niin... Maailmassa tapahtuu paljon asioita, tää mun tällä hetkellä toivottoman yksipuoliselta tuntuva ikävöinti on yks naurettavan pieni osa kokonaisuutta. Miks muhun sattuu vaikkei mulla ole siihen oikeutta. Minkä takia mä en voi tajuta ettei hän halunnutkaan mua. Olenko oikeasti pilalle hemmoteltu vai vaan pelkästään typerä. Miksen pysty jatkamaan ennallani. Mikä siinä ihmisessä oli niin ihmeellistä, ihan tavallinen mies, jäbä, tyyppi what ever. Miksei hän voinut sanoa mitään, jätti hiljaisuuteen vaan. Kaikki tuntui olevan niin hyvin, alku oli hyvä. Mä en vaan voi ymmärtää. Mikään ei auta, ei ikäväpalsta, ei biletys, ei työnteko, ei nukkuminen, ei syöminen, ei niin mikään.
Mikä saa mut irti tästä pienestä kehästä pääni sisällä, mikä katkaisee sen viimeisenkin toivon. Mikä estää mua jatkamasta elämääni. Mitä hän on mulle tehnyt ja miksei sitä voi peruuttaa. Miksen kadu mitään, enkö ikinä opi. Eikö se mies tosiaan ihastunutkaan samalla tavalla, eikö hän ikävöi, eikö kiinnosta. Tää on mulle liian vaikeaa taas, koko vuosi mennyt yhdestä ojasta toiseen. Aina uusi mutka edellisen jälkeen, tää viimeinen, tää toteutumaton joku, ehkä tää herättää mut. Mä hyppään nyt hetkeksi pois kyydistä ja toivon ajatuksiini enemmän kuin mitään muuta - hiljaisuutta.
Mikä saa mut irti tästä pienestä kehästä pääni sisällä, mikä katkaisee sen viimeisenkin toivon. Mikä estää mua jatkamasta elämääni. Mitä hän on mulle tehnyt ja miksei sitä voi peruuttaa. Miksen kadu mitään, enkö ikinä opi. Eikö se mies tosiaan ihastunutkaan samalla tavalla, eikö hän ikävöi, eikö kiinnosta. Tää on mulle liian vaikeaa taas, koko vuosi mennyt yhdestä ojasta toiseen. Aina uusi mutka edellisen jälkeen, tää viimeinen, tää toteutumaton joku, ehkä tää herättää mut. Mä hyppään nyt hetkeksi pois kyydistä ja toivon ajatuksiini enemmän kuin mitään muuta - hiljaisuutta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
iki uni....aah...öitä eikä kaduta...
sanasta sanaan mun kirjoittama aloitus...
on yks joka olis voinu kirjoittaa ihan samalla tavalla...
Ihastuin! Ehkä ikävönkin, mutta mitä siitä? Tykkäsin silloin, miksi en tykkäisi nytkin? -Ihan samalla tavalla kuin sinäkin, suloinen! Ihan samalta minustakin tuntuu, että aina mutkasta toiseen. Pitää vaan vetää henkeä ja ajatella... huooh .-|
Ei auta biletys tai työnteko, ehkä vähän.. Mutta normaali elämä ystävien kanssa auttaa kyllä. Ei mikään estä jatkamasta elämää! En minäkään ole olemasta lakannut :)
Juttuhan on niin, että elämä on jatkunut, oon tehnyt kaikenlaista ja vähän enemmänkin. Keskittymiskyky on ainakin töiden suhteen parantunut, sellaisella tahdonvoimalla että siltä osin onkin tapahtunut parannusta. Mutta, sitten kun tulee hetkiä, kun haluais jakaa jonkun kanssa vaikka sitä hiljaisuutta, ne on pahimpia. Ja silloin en voi kun ihmetellä tätä tapahtumasarjaa ja sen loppumista.
Muut ei huomaa mitään. Luin joskus jostain, että aivoja voi huijata hymyilemällä, sitten ne luulee että on oikeasti iloinen. Ehkä se pitää paikkansa. Mulla on vaan kovin ristiriitaiset ajatukset. Hymyilen :D --> joku hymyilee takaisin, samalla mä ajattelen, että se on ihan väärä ihminen. Missä on hän?
stressata. muista aina että ihmiset ovat kaikki kovin erilaisia ja ensivaikutelma on yleensä se mikä pitää paikkansa. hänkin olisi yhtä iloinen nähdessään sinut kuin silloinkin erittäin todennäköisesti. loppu saattaa olla vain luonteesta johtuvaa jota et ehkä ikinä päässyt sen kummemmin tutkiskelemaan. jos se siis on tarinasi takana. olenko oikeassa ?
vastasin koska viesti tuntuisi siltä että voisi olla minulle kirjoitettu
En tiedä mikä siinä takana oli. Ehkä se luonne sitten, mutta miten... siis että kun en mä vain ymmärrä. Ujousko, sitäkö haet? Olis kyllä hienoa jos saisin tietää. Jälleennäkemisen ilosta voi olla montaa mieltä.
Kuten sanoin tuossa aiemmin, tää ei liity mitenkään työhön, oikeastaan lomaan. Ei sillä etteikö työ olis yks niistä ykkösjutuista mulle.
"Ehkä ikävönkin, mutta mitä siitä?"
No ei mitään siitä, jos sillä ei kerta ole mitään erityistä väliä. Jatka vaan sitä ihanaa elämääsi kavereiden kanssa, jos sua ei oo mikään jääänyt haittaamaan ja kaikki on hyvin. Ihmettelen, mitä sitten teet netissä palstalla, jonka nimi on "ikävä" jos et ketään jäänyt kaipaamaan eikä kukaan sulle mitään erityisesti merkkaa.....
viimeksi toisenne?
Kun luin viestisi, ajattelin heti erästä naista ja minua. Tilanteemme oli sellainen, että jo ensimmäisellä kerralla tunsin suurta vetoa häntä kohtaan, vaikka vaihdoimme silloin vain pari sanaa. Hän tuli uutena työpaikkaamme ja kävi vain esittäytymässä. En olisi hänen halunnut poistuvan luotani, niin miellyttävältä hänen seuransa tuntui.
Aikaa myöten tapasimme lähes päivittäin useimmiten kahden kesken lounaalla ja juttelimme niitä näitä. Ja se vetovoima välillämme vain kasvoi... Mutta silloin olin vielä varattu, joten periaatteen miehenä en voinut tehdä mitään aloitetta, vaikka haluja ei todellakaan puuttunut! ja sitäpaitsi hänkin eli vakiintuneessa suhteessa ja suunnitteli avioitumista.
Näin meni useita kuukausia, mutta sitten hän muutti käytöstään. Enää emme nähneetkään toisiamme kovin usein ja muutenkin hän muuttui vältteleväksi. Mietin, olinko loukannut häntä jotenkin, löysikö hän uuden seuralaisen vai loppuiko muista syistä kiinnostus. Itse ajattelen häntä edelleenkin usein ja mietin, entä jos...
Emme tavanneet työpaikalla eikä meillä ole töiden suhteen yhteisiä intressejä muutenkaan. Vähän niin kuin jing ja jang oikeastaan, eri maailmoista tietyllä tavalla. Mutta tasapainoa ei olis ilman vastakohtia.
Ja nyt palautus maan kamaralle, tää on ihan tavallinen lauantaiaamu eikös vaan :)
Pitihän tämä arvata! Vaikka muuten olen optimisti, tällä palstalla olen pessimisti: täällä eivät IKINÄ ne oikeat kohtaa!!! Never ever!!!
Never say never. Sulla oli kiitettävän paljon informaatiota tekstissäsi, ehkä tuo viestisi tavoittaa hänet, ehkä ei. Mutta en usko että tästä haittaakaan kenellekään on, täällä sen kun purkaa ajatuksensa ja voi sanoa, että on sentään tehnyt jotain. Kriitikot sanoo ettei tätä lasketa, oikean elämän teot ratkaisee. Mutta onhan tämäkin oikeasti jotain, joku oikea ihminen kirjoittaa näitä juttuja. Ja sinä päivänä kun tietokoneet pystyy tuottamaan tällaisia ajatuksia mä en halua olla sitä näkemässä. Kehottaisin jatkamaan optimistisella linjalla, se sopii sulle varmasti paremmin kuin synkistely :)
Olisin voinut olla myös aloittaja. Samanlaiset fiilikset, heti ensi kerrasta lähtien. Tapasimme usein ruokailun ja liikunnan merkeissä. aikaa on kulunut jo muutama kuukausi ja vieläkin ajattelen häntä.