olen toivonut kovasti omaa lasta,onni ei kuitenkaa ole vielä ollut myötyisä. nyt viime yönä näin sitten eriskummallisen unen,olin onnellisesti viimein raskaana,mutta lapsi oli syntyä liian aikaisin. lääkäri kutsuttiin paikalle,ja käski minun olla ultra ääni kuvauksen aika liikkumatta. kovat supistukset tosin sitten estivät sen. kerran tämä lääkäri koetti saada selkoa siitä mutta sanoi sitten ettei hän jaksa vaivautua,jos en kerta pysy edes paikoillani. olin unessa todella peloissani lapseni puolesta. yhtäkkiä siirryin ajassa eteenpäin ,taisin olla unessa 9 kuulla. ystäväni soitti ,että minun pitäsi tulla häntä vastaan joistain bileistä. lähdin ja menin tähän taloon jossa bileet pidettiin,koska ystävääni ei näkyny, yhtäkkiä huomasin polttavani tupakkaa,ja paniikissa viskasin sen ikkunasta ulos,pelkäsin vauvan puolesta. kävelin keittiöön ja siellä oli ystäväni umpikännissä,ja joitain muita nuoria jotka olivat raskaana,ja aivan umpi humalassa. siihen tupsahti sitten kaksi pitkä hiuksista äijää kaupittelemaan olutta minulle,kiltäydyin sanoen että olen raskaana,en juo edes pieniä määriä. siitähän äijät hermostuivat ja rupesivat hakkaamaan minua pulloilla, lupuksi makasin maassa suojelemassa vatsaani ja äijät hakkasivat pulloilla käteni verille, muut tytöt jotka olivat siinä vieressä huusivat näille "tulkaa hakkaamaan meitä,emme tahdo näitä lapsia" ystäväni auttoi minut ylös ja soitti ambulanssin hakemaan minua. sairaalassa lääkäri totesi vauvan kuolleen. heräsin itkien.
nyt tämä uni jostain syystä pelotta minua,pelkään että saan keskenmenon tai vauva muuten vahingoittuisi tahtomattani. vaikka tiedän että niin tuskin käy. miten pääsen yli näistä peloista?
nyt tämä uni jostain syystä pelotta minua,pelkään että saan keskenmenon tai vauva muuten vahingoittuisi tahtomattani. vaikka tiedän että niin tuskin käy. miten pääsen yli näistä peloista?
Vastaukset 2
Vanhimmat
usko että sinulle tulee mitään keskenmenoa tai mitään vastaavaa.. kirjoitan vain siksi että näin itse myös unen siitä että olisin raskaana tai no minulla oli jo pieni vauva ja lähdin vauvani ja kavereideni kanssa ulos.. yhtäkkiä jostakin tuli miehiä jotka tahtoivat nähdän lapseni kun en näyttänyt he uhkasivat tappaa sen :( otin lapseni syliin ja juoksin karkuun miehet perässäni.. seuraava kuva on kun herään jostakin vauva sylissäni ja lapseni edes tuskin hengittää.. ja on kylmissään.. Heräsin sitten oikeasti siinä vaiheessa.
Se oli aivan hirveä uni! en tiedä miten ihminen edes pystyy näkemään tuollaista itseäni pelotti ehkä kirjoitettuna ei kuulosta niin pelottavana mutta kaikkea mitä tapahtui ei pysty kirjoittamaan. Minulla ei ole lasta mutta olen toivonut 12 vuotiaasta asti että saisin oman. Ja tiedän että tulen saaamaan vielä ennen kuin täytän 20 nyt olen 16.5
Mutta onnea sinulle, unet eivät ole enteitä lapsesi tulee olemaan terve ja iloinen :) lämmintä kesää sinulle.
ollessa moni käy unissaan läpi pelkojaan, Se kun on turvallinen tapa käydä niitä läpi:)