Vahva psyyke

Ihmisellä täytyy olla vahva psyyke, jos hän elää koko elämänsä vl-herätysliikkeen puristuksessa ja säilyy henkisesti terveenä.
10196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Me kaikki emme selvinneet edes hengissä. Osalla elossa olevistakin on vakavia mielenterveysongelmia, jotka pääasiassa johtuvat siitä ankarasta painostuksesta, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta, millä meitä alistettiin.

Äänestä

Olen kuullut avaajan kirjoittaman lausuman monelta asiantuntijalta. Siltä joka on kasvatettu vl liikkeeseen ja kykenee siitä irrottautumaan psyykkisen terveytensä säilyttäen vaaditaan eritätin kovia ponnisteluja ja sitkeyttä.

Yksi sielunhoidon asiantuntija (ev.lut. kirkon työntekijä) kertoi että on suoranainen ihme jos liikkeestä irrottautunut ei tavalla tai toiselal romahda henkisesti. Se saattaa olla edessä toisinaan vasta vuosia myöhemmin kuin irrottautummisesta.

Äänestä
  • Ainakin meistä (kaveripiirissä yli 20 nuorta miestä) lähes kaikki ajauduimme elämässämme jonkinasteiselle sivuraiteelle liikkeestä ulostamisen jälkeen (painostettuina tai poispotkittuina). Osa on myöhemmin saanut elämän syrjästä kiinni, osa ei saanut koskaan ja osa on edelleen syrjäytyneitä. Täydellinen juurettomuuden ja arvottomuuden tunne vei nuoret miehet mennessään rikkonaiseen elämäntyyliin, jossa päihteet ja irtosuhteet hallitsivat elämää. Eikä asiaa todellakaan parantanut vanhempien sekä entisten uskonystävien hyljeksiminen ja syyllistäminen.

    Äänestä

  • 80-luvun nuori. kirjoitti:

    Ainakin meistä (kaveripiirissä yli 20 nuorta miestä) lähes kaikki ajauduimme elämässämme jonkinasteiselle sivuraiteelle liikkeestä ulostamisen jälkeen (painostettuina tai poispotkittuina). Osa on myöhemmin saanut elämän syrjästä kiinni, osa ei saanut koskaan ja osa on edelleen syrjäytyneitä. Täydellinen juurettomuuden ja arvottomuuden tunne vei nuoret miehet mennessään rikkonaiseen elämäntyyliin, jossa päihteet ja irtosuhteet hallitsivat elämää. Eikä asiaa todellakaan parantanut vanhempien sekä entisten uskonystävien hyljeksiminen ja syyllistäminen.

    Vl-herätysliikkeestä eroavan hyljeksiminen (jopa omien vanhempien toimesta) on järkyttävää ja osoittaa sen suuren "rakkauden", joka asustaa vl-ihmisten sydämessä.

    Äänestä

  • 80-luvun nuori. kirjoitti:

    Ainakin meistä (kaveripiirissä yli 20 nuorta miestä) lähes kaikki ajauduimme elämässämme jonkinasteiselle sivuraiteelle liikkeestä ulostamisen jälkeen (painostettuina tai poispotkittuina). Osa on myöhemmin saanut elämän syrjästä kiinni, osa ei saanut koskaan ja osa on edelleen syrjäytyneitä. Täydellinen juurettomuuden ja arvottomuuden tunne vei nuoret miehet mennessään rikkonaiseen elämäntyyliin, jossa päihteet ja irtosuhteet hallitsivat elämää. Eikä asiaa todellakaan parantanut vanhempien sekä entisten uskonystävien hyljeksiminen ja syyllistäminen.

    Hyvä kommentti.

    Juuri syvä ARVOTTOMUUDEN TUNNE on jäänyt niistä ajoista ja taipumus masentuneisuuteen. Vl lapsuus, hoitokokoukset ja lopullinen läheisten hylkääminen olivat rankka yhdistelmä.

    Äänestä

  • Wounded one kirjoitti:

    Hyvä kommentti.

    Juuri syvä ARVOTTOMUUDEN TUNNE on jäänyt niistä ajoista ja taipumus masentuneisuuteen. Vl lapsuus, hoitokokoukset ja lopullinen läheisten hylkääminen olivat rankka yhdistelmä.

    Kiitos. Kyllähän se loukkaa, että SRK pitää edelleen hoitokokousoperaatioitaan siunauksellisena, sillä ainakaan siinä helevetissäö, missä me jouduimme vuosikaudet elämään, ei ollut yhtään MITÄÄN siunauksellista! Pelkkää kyttäämistä, ilmiantoja, kuulustelua, syyttämistä ja syyllistämistä, yöllisiä käräjiä ja lopuksi matkalippu helvettiin kouraan!

    Äänestä

  • "Siltä joka on kasvatettu vl liikkeeseen ja kykenee siitä irrottautumaan psyykkisen terveytensä säilyttäen vaaditaan eritätin kovia ponnisteluja ja sitkeyttä. "

    Olen hieman eri mieltä. Minun oli PAKKO oman mielenterveyteni säilyttääkseni erota liikkeestä.

    En kestänyt elää niin vastoin omaa moraaliani, käsityksiäni ja maailmankuvaani kuin vl-liikkeeseen PAKOTTETTUNA jouduin elämään.

    On hienoa tutustua itseensä uudelta pohjalta, kun on voinut jättää taakseen sairaalloisen lahkon.

    Tsemppiä kaikille irtautumista suunnitteleville.

    Äänestä

  • 16+10 kirjoitti:

    "Siltä joka on kasvatettu vl liikkeeseen ja kykenee siitä irrottautumaan psyykkisen terveytensä säilyttäen vaaditaan eritätin kovia ponnisteluja ja sitkeyttä. "

    Olen hieman eri mieltä. Minun oli PAKKO oman mielenterveyteni säilyttääkseni erota liikkeestä.

    En kestänyt elää niin vastoin omaa moraaliani, käsityksiäni ja maailmankuvaani kuin vl-liikkeeseen PAKOTTETTUNA jouduin elämään.

    On hienoa tutustua itseensä uudelta pohjalta, kun on voinut jättää taakseen sairaalloisen lahkon.

    Tsemppiä kaikille irtautumista suunnitteleville.

    Olen tasan samaa mieltä.

    Henkilö, jolle vastasit, pyrkii aivopesemään veeälliä, että huonosti käy, jos eroat vl-herätysliikkeestä.

    Asia lienee täysin päinvastoin.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Olen tasan samaa mieltä.

    Henkilö, jolle vastasit, pyrkii aivopesemään veeälliä, että huonosti käy, jos eroat vl-herätysliikkeestä.

    Asia lienee täysin päinvastoin.

    "Yksi sielunhoidon asiantuntija (ev.lut. kirkon työntekijä) kertoi että on suoranainen ihme jos liikkeestä irrottautunut ei tavalla tai toiselal romahda henkisesti. Se saattaa olla edessä toisinaan vasta vuosia myöhemmin kuin irrottautummisesta. "

    "Asia lienee täysin päinvastoin."

    Just näin, Melperi.

    Minun lähdöstäni on yli kymmenen vuotta, enkä ole romahtanut henkisesti, pikemminkin päinvastoin: aluksi olin aivan euforinen liikkeestä eroon päästyäni. Vieläkin olen ylpeä itsestäni, että sain kaiken painostuksen uhallakin voimia elää kuten itse haluan.

    Vl-liikkeen jättämistä ei pidä pelätä. Ns. epäuskoiset ovat kaikkien vl-uhkailujen vastaisesti pääsääntöisesti hyviä ihmisiä, jopa ystävällisempiä ja lojaalimpia kuin ns. vl-ystävät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ammattiauttaja. kirjoitti:

Ihmisellä täytyy olla vahva psyyke, jos hän elää koko elämänsä vl-herätysliikkeen puristuksessa ja säilyy henkisesti terveenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu