Kysynkin nyt voidaanko puuttua siihen, että valtuutettu julkisessa kokouksessa syyttää kansanryhmän miespuolisia jäseniä laiskoiksi ja työtä vieroksuviksi.? Olisi kiinnostvaa saada juristin kanta asiaan. Kuulijoita oli paikalla liki sata. MIelestäni tässä olisi jo tutkinnan paikka poliisikunnalle. Tämmöisiä ilmauksia olen kuullut kyllä toistuvasti, mutta en julkisessa tilassa suuren yleisön kuullen ja median ollessa vieläpä paikalla.
Kansanryhmä luokitellaan työtä karttavaksi
missäpä menee raja
142375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 142
Vanhimmat
missäpä lienee raja että poliisipäällikkö haukkuu julkisesti lehden palstoilla reppanaksi?
mielestäni tutkinnan paikka.
Mitä täällä pillität, mee poliisedälle kertomaan murheesi.
Ei nuo kauaa viihtyneet, päivä tais mennä kun lopettivat työn raskautta valittaen.
nuo Lidlin ja reunatien väliä kulkee.
Nuo ja nuo kulkee jne, ettekö keksi enää muuta sanottavaa. Poliisisedän sreppana nimitys koskee pientä porukkaa ei kokonaista kansakuntaa. tässä on vissi ero.
" Poliisisedän sreppana nimitys koskee pientä porukkaa ei kokonaista kansakuntaa"
Se on ihan sama koskeeko kahta, tai useampaa . Siinä ei lainkäytön kannalta ole mitään eroa..! Ootte tekin reppanoita kun reppanoille tte saa tuottavaa työtä mistään.? Vai kuinka..! Muistaakseni työhön oikeus oli valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Tosin se unohtu tai kadotettiin jonnekkin..? Uskomatonat jos määrän mukaan saa haukkua..? Poliisisedän pitää pitäää sordiinoa tässä asiassa, sillä se on luokkitelua ja rasimia puhtaimillaan. Rasimille keksittiin vain uusi kiertoilmaisu=Reppanat
Minulla oli ennen hyvä käsitys Lieksan poliisista. Eipä ole enää.
Juridisesti on suuri ero. Kannattaa hieman miettiä.
Kun pienet kunnat yhdistetään. Toivottavasti poliisin keskuspaikka tulee Nurmekseen.
Lieksan poliisille riittää, sivupiste.
TYÖTÖVIERUKSUVIA PITÄÄ OLLA
Työtävieruksuvia ja reppanoita pitää olla sosiaalitoimisto ja kela jakaa rahaa työtä vieruksuville laiskoille työttömille tuleehan 100 euron korotus työttömyysturvaan ja saa viina rahaa työttömät juodakseen.Lieksa on laiskojen tukija
Käykää katsomassa facebookin Lieksa ryhmän keskustelua! Ovatko reppanoita nämä, jotka nimillään siellä kirjoittavat?
Aikaa pliisua keskustelua. Ei kummoista. Samat tyypit jauhaa.
Poliisin reppanat ovat ilmeisesti niitä jotka aiheuttavat heille eniten töitä ?
Jos heitä ei olsi niin ei varmaa poliisillakaan olisi mitään tekemistä ?
Jos alkoholia joisi vain siihen " tarpeeksi viisaat " niin poliisin työt vähenisi ja kukaan ei olisi edes kotimainen reppana !
Lieksassa on aivan ainutlaatuiset poliisit. Ei missään muualla Suomessa virkamies nimittele suomen kansalaisia reppanoiksi.
Kansan tai kansanryhmän leimaaminen on todella tyhmää, koska jokainen tietää, että yksilöiden väliset erot ovat aina suuremmat kuin kansojen tai ryhmien väilset erot. Julkisella leimaamisella on vaikutusta, koska aina on epävarmoja ihmisiä, joiden mieleen asia jää kytemään ja siitä saadankin sitten syrjintä peruste esim. työhönotossa. Toivottavasti joku paikalla ollut tekee tutkintapyynnön, ettei tällaisesta rasistisesta heittelystä tule yleisesti hyväksytty puhetapa.
tutkintapyyntöjesi kanssa ! Heippa!!
"että valtuutettu julkisessa kokouksessa"
Oliko julkinen vai suljettu kokous?
Laitappa tiedot tänne ennenkuin jatkat joutavaa vauhkoomista.
Olet ollut suljetussa tilaisuudessa ja nyt vuodatat ja kirjoitat asiasta ja levität tietoa,joten katsohan itseäsi peilistä!
Kuulena sie sinkomies. Tämä tilaisuus oli ihan avoin. Siellä oli lehdistö ja kameramiehet paikalla. Tilaisuudesta tuli myös pätkä ulos Itä-Suomen uutisissa. Ja sitäpaitsi: luottamushenkilön tulee käyttäytyä arvokkaasti olipa kyse sitten sujetusta tai avoimesta tilaisuudesta. Ovien paukuttelu ja sammakoiden suusta päästely ei ole arvokasta käytöstä.
Somaliedustajalle (fiksu yliopistotutkinnon suorittanut, kovia kokenut) jäi kyllä outo maksu suuhun lieksalaisten edusmiehistä.
"jäi kyllä outo maksu suuhun"
- miksi ne sille maksoivat suuhun? - ja oliko isokin summa?
Kyllä aina myöskin valtuuston kokoukset ovat avoimia kokouksia mutta puheoikeus on ainoastaan heillä ja virkamiehillä ketä on kutsuttu.
Kuitenkaan tilaisuus ei ollut siten avoin ,että siellä olisi kaikilla ollut puheoikeus.sellainen tilaisuus järjestetään myöhemmin sen tiedän.
Mutta ei ole sinulta todella tyylikästä tuoda näille palstoille keskustelua koska kaikki osallistujat eivät asiaa voi kommentoida mutta siihen on sinulla nähtävästi tarve"ihan sileen on vaan"
Eikös se ollut luottamus- ja virkahenkilöille tarkoitettu suljettu tilaisuus? Avoin tilaisuus on sellainen johon kuka tahansa voi osallistua.
Katsoppas, sinkomies alias Mattikin on tullut palstoille! Ihan virkasi puolesta voisit ohjeistaa virkamiehiä ja politikoita paremmin. Suomi 24 ei ole se paikka!
sinkomies on kaukana Matista joten tiedän nuo heitot ja rollit
Kappas sehän on Korpinen.
Kurko heippa! Niin voisi kaupungin kanslia ottaa koko valtuuston hätäistuntoon ja takoa heidän piähänsä kuinka tilaisuuksissa käyttäydytään. Vaikka aattelis mitä niin kaikkea ei tarvihe ääneen piästellä. Maan ylintä asiantuntijakaartia koolla ja puhutaan ihan mitä sylki suuhun tuo. Yksi tissien rutistelusta ja toinen koko kansan kyvyttömyydestä tehä töitä. Tämä kuvastaa erittäin ala-arvosita henkistä tasoa. Ei noussut Lieksan pisteet, ei. Negatiivinen jälki jäi kytemään pitkäksi aikaa.
Tämä on sinulle *no voi herranen aika*
No ei tuo sinunkaan henkinen taso taida ihan huippuluokkaa olla. Tietäisitpä mikä meno on pääkaupungin puolessa? Hyvä että Lieksassakin uskalletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Nuoleskele sinä ja pokkuroi ihan rauhassa sitä mielestäsi "maan ylintä asiantuntijakaartia". Taidat olla aika nenästä vedettävä polonen.
aikamoista on tämä sinunkin tasosi. Lue Jari Tervon kommentit tämän päivän Is:sta. Olet vielä pahempi, miksi Tervo suomalaisia nimittää. Surullista ja hävettävää.
Kuka puristelee ja kenen tissejä. Ei kuulune maahanmuuttotilaisuuteen, ei myöskään jonkun kansan yleistäminen laiskoiksi! Aika ala-arvoista ja tekivät itsestään naurettavan! Kaupungin pitäisi järjestää koulutusta näille herroille. Tilaisuuksissa pitää puhua etes aiheeseen liittyvää asiaa.
jos mamu puristelee tissejä, eikö saa kertoa julkisesti?
Tämä lienee ensimmäinen kerta kun valkoihoisia ruvetaan kutsumaan julkisesti laiskoiksi! Missäs se menee rajaa? Mamut on suorastaan paikallisten yrittäjien kiusana, hyvä etteivät tule väkisin töihin! Mutta tosiaan paikallisia valkoihoisia on pitemmän aikaa haukuttu laiskoiksi, mutta onneksi on paikalliset mamut jotka paikkaa tilanteen!
”Rasismi sanasta on tullut maahanmuuttajille samanlainen kuin ässä hihassa, sen voi vetää aina sopivan tilaisuuden tullen esille, jos vaikka kaikki ei mene oman mielen mukaan tai ei saa tehdä mitä vain.”
Jotta ei syrjintää tapahtuisi niin toivottavasti poliisi lähtee yhtä hanakasti liikkeelle myös meidän paikallisten "ilmiantoihin".
Aikoinaan matkustin junassa Helsinkiin ja samassa vaunussa istui romaanimies ja ryyppäsi pullosta viinaa. Kondyktööri sattui näkemään ja käski laittaa pullon pois. Silloin alkoi romaani solvata konnaria rasistiksi. On ne ennenkin tienneet sen rasisti sanan.
Juurihan umpisuosittu J tervo iltanomissa leimasi suomalaiset umpirasisteiksi. Hän on kirjoittanut kirjan kurditytöstä ja etenkin tämän prosessin aikana on törmännyt tähän ilmiöön oikein lujasti. Tietää varmaan mistä puhuu. Ihailen Tervoa, ei hullumpi jätkä ei.
Tervo on älyttömän suosionkipeä, Hesan kalja pubeissa liikaakin viihtyvä turha julkkis. Siinä hänen ansionsa Suomen kirjallisuudelle.
Elähän sie hurise. Tervo on läheltä piti Finlandia palkittu ja saanee sen seuraavalla kiekalla. Joten älykkö hän on ja tietää mistä puhuu. Kyllä nämä suuret kulttuuripersoonat ovat kautta aikojen olleet perin persoja väkevämmille aineille. Ilmeisesti se on todellisen luovuuden edellytys Sibelius, Leino, Kivi jne.
mielettömän älykäs tyyppi.
Kävi tässä muutamia vuosia sitten, että kirjallisuuspiirimme kysyi Tervoa erääseen kirjoittajatapahtumaan.
Tapahtumaan oli aikaa vielä yli 6 kk, mutta Tervolla oli jo kalenteri täynnä.
Haimme sinnikkäästi, mutta heikolla menestyksellä jotakuta tunnettua ja tunnustettua kirjailijaa.
Jouduimme sitten tyytymään erääseen, pääasiassa maaseutuaiheistaan tunnettuun - vähemmän suosittuun, itäsuomalaiseen kirjailijaan.
Tervo on uskon. Hän tietää mistä puhuu. Ostan heti uusimman kirjan ja toivon et myös muut lieksalaiset tekisivät sen. Olsi sittn näillä palvstoilla vähän pureskellumppa kirjoittamista ja voii monen kirvoittaa jopa ajatteluun. Ettei mene ihan pavlovimaiseksi refleksiksi mamu huono, en minä. raha raha raha
Osta sie kirja, mie en osta. Muutaman kerran kokkeilin. Oli niin kuivoo luvettavvoo, jotta miten osannoonni semmosta pakeltoo.
Tervo nyt yrittää pelastaa demujen mainetta kun hurahtivat tähän
mamu uskontoon vasurien ohella ,Tuskin ukko muuten kehuisi .
Totta tosiaan!
Manne saapui työvoimatoimistoon ja kysyi toimiston johtajaa. Kun vihreä valo syttyi johtajan ovella, Manne astui iloisesti huoneeseen ja sanoi:
- Kuulkaas herra johtaja! Nyt pitäisi todella saada töitä!
- Kuulepas, meillä onkin nyt melko kiva sinulle sopiva homma, myyntiedustajan paikka, palkka 3.500 euroa kuukaudessa, vapaa autoetu, työaika vain iltapäivisin, edustusta varten American Express ja Eurocard, ja kolmen kuukauden kesäloma.
- Ei, nyt sinä kyllä valehtelet!?
- Joo, mutta kumpikohan aloitti?
Tervoa en oikein osaa pitää kummoisenakaan älykkönä, en varsinkaan poliittisena- tai yhteiskuntaälykkönä. Toki hänellä on loistavat paperit opiskeluajoilta ja on tehnyt sievoisen omaisuuden kirjallisella työllään ja se taas ei keneltä tahansa onnistu. Itse asiassa arvostan häntä ahkerasta kirjojen kirjoittamisesta - se jos mikä on kovaa työtä - mutta kirjojen sisältö ja laatu ei kosketa minua millään tavalla. Suurin osa näistäkin täällä häntä kehuvista on epäilemättä ihastunut ennen muuta hänen puujalkavitseihinsä televisiossa. Todettakoon, etten ole ikinä nauranut yhdellekään hänen vitsintekeleistään. Minun mielestäni useimmat hänen jutuilleen höröttävistä ovat kaikkea muuta kuin ns älyllistä kermaa...
Kun nyt selvästikään kaikki lukijat eivät ole tilaisuudessa paikalla olleet, laitapa tähän ihan sanasta sanaan tuo mainitsemasi valtuutetun syytös, jonka hän on ääneen lausunut. Voidaan sitten vähän paremmin perustein miettiä, että oliko se rajan ylittävää vai ei. Mutta muistakin laittaa sanasta sanaan, ettei sinua päästä syyttämään toisen sanojen vääristelystä.
Toimittajilla sanelukoneet nauhoittaneet tilaisuuden, kuten myös Itä-Suomen uutiset. Varmaan todistusaineistoa löytyy. Lausunto meni näin, että somali miehet ovat laiskoja! Johon somalimies vastasi, että on väärää tietoa. Kutsuttuja puhujia loukattiin ilmeisesti, koska IOM:n edustaja oli juuri tämä vastaava henkilö. Sanojen vääristelystä ei tarvitse syyttää, nauhat esiin.
Kyllä näin on . Yle nauhoitti koko lillan . Toimittajat tekivät omaa työtään, rauha heille. Salissa ei varmaan istunut yhtään ainoata niin kuuroa jolle tuo herjaava lausahdus ei olisi käynyt korviin.
Laudahduksen kuulleena lausuja halusi tiedustella mitä varten somalimiehiä yleensä koulutetaan koska somaliassa ja somalikulttuurissa naiset tekevät työt ja miehet suurinpiirtein oleilevat eivätkä siis varmaan hanki perheelle elatusta,
.
Saman tilaisuuden loppuvaiheilla tämä lausuja ilmeisesti suutahti koska ei enää kerinnyt saamaan puheenvuoroa ja totesi että häntä ei enää kiinnosta ja poistui salista ovet paukkuen.
Tämmöinen käytös on hyvin epäkorrektia ja herättää ainakin tässä kuulijassa epäilyksen varjon kyseistä lausujaa kohtaan koska hän kuitenkin on mukana mm. vanhempainyhdistystoiminnassa sekä kaupunkimme hallituksessa sekä muissa luottamustehtävissa. Mielestäni hyvän käytöksen raja ylitettiin ja näin nolattiin taas kerran itsemme perusteellisti muualta tulleiden asiantuntijoiden silmissä. En näe sitä ollenkaan hyvänä asiana että luottamushenkilöt eivät hallitse omia tunteitaan ja käyttäytyvät huonosti.
OIkeassahan tuo sanoja oli sillä onhan yleisesti tiedossa ,ettei juuri mahan tulleet somalit ole mitenkään työhalukkaita!
Kyllä siinä työhalut viimeisetkin tippuu pois, kun sossu antaa alkuun 800 euroa näppiin, ,lisäksi työmarkkinatukea, toimeentulotukea tai peruspäivärahaa ja sossusta koko ajan lisää rahaa mm erityistarpeisiin, ilman ylärrajaa!
Heillä lähtömaassa saattoi olla tulona euro tai muutama päivässä jos ollenkaan!
Kun he pääsevät suomeen niin tulot satakertaistuu...kuka hullu siinä enää töitä tekisi?
Sanelukoneelta lainaus: Lausunto meni näin, että somali miehet ovat laiskoja!
No jo on hirvee hepuli asiasta. Kantasuomalaista saa haukkua vaikka miksi ja ette korvaanne lotkauta!
Minusta se lausahdus kaikkinen oheisvärinöineen oli pidempi ja pahempi.. Ydinsanoma oli juuri noin kuin kerrot. Lausahduksen halventava osuus oli hyrsyvä aseenteellinen yleistys, joka sinkosi voimakkaana jokaisen kuulijan iholle. Kysyjä osoitti sen, että faktat eivät ole mitenkään hallussa.Tähän IOM:n edustaja reagoi voimakkaan tunteellisesti, mutta asiallisesti mikä tietysti oli kovin ymmärrettävää. Tilanne olisi meille sama, jos olisimme seminaaarissa vaikka Marokossa ja siellä virallisen tahon edustajat toteaisivat vaan noin muina miehinä että olen muuten sitä mieltä että kaikki suomalaiset miehet ovat juoppoja tai umpihulluja. Nyt olisi kyllä tarpeen julkinen anteeksipyyntö, jonka voisi lähettää IOM:oon Said Guiletille. Varmaan netistä löytyy yhteistiedot. Hän voisi laittaa sitten infoa Lieksan somaliyhdistykselle. Jukinen anteeksi pyyntö osoittaisi, että kysyjässä on miestä moneen.
Siis ihan hirveetä. Kuka enää ilikiää kuulua tuollaiseen vanhempainyhdistykseen, jos nimimerkki nootti tuli kirjoittama selvitys on totta! Minä ainakin aion selvitellä asiaa eteenpäin ja ottaa selville kuka kuuluu moiseen vanhempainyhdistykseen.Onko tämä se sama yhdistys jossa on jopa mukana keskuskoulun rehtori? Herranen aika. Siis lapset ovat tällaisessa opissa. Jo olisi sivitysjohtajan aika ottaa asia esille ja häätää pikaisesti yhdistys koulun alueelta. Onhan tämä jo toiminnan paikka myös kaupungin johdolle ja hallituksen puheenjohtajalle. Ei tätä voi tähähän jättää. Tämähän on erittäin noloa ja halventavaa. Missä meneekään rajan rasistisen rikoksen suuntaan??
Voi ristus, en muuta sano! Puristelkoo piätänne!
Ei tarvitse pyytää anteeksi!
työvuorot lie anteeksipyynnön kohteella vaikka tulevalla viikolla,meinaan vaan ettei työt sotkeennu sen takia jos joku duuniin soittelee anteeksipyyntöjä?
Anteeksipyyntö kannattaa laittaa sähköpostilla ja tiedote asiasta maakunnalliseen ja paikalliseen lehteen. Said Guiletin yhteydtiedot löytyvät netistä.Lehdistö oli paikalla, mutta hienotunteisuussyistä eivät kirjoittaneet asiasta mitään. No Veikko saattaisi nostaa asian esille kolumnissaan, jos ei niin toivottavasti joku toinen toimittaja.
olisi lentokoneella savukiehkura anteeksi pyyntö taivaalle,mitäpä esim. Veikko tästä tuumaisi?
Niin laittakaa nyt vain sanasta sanaan tuo kysymys tänne, ei tässä taas ole tehty muuta kuin heitelty herjoja puoleen ja toiseen. Älkää nyt hyvät älymystön edustajat sortuko enää moiseen, samanlaiseen alhaiseen toimintaan kuin tässä mainittu valtuutettu. Laittakaa vain faktat pöytään, sanasta sanaan, niin pääsemme todella keskustelemaan siitä mitä valtuutettu on todella sanonut. Minulle kun nyt ei ainakaan vielä ole se käynyt ilmi, noin niinkuin fakta-mielessä. Olen lukenut tästä viestiketjusta vain muille kirjoittajille syntyneitä mielikuvia, en faktaa.
Siis edelleen, laittakaa sanasta sanaan.
Joka asiastako hernettä nokkaan pitää vetää vai onko puolue peliä .
Jos tuo oli kohdennettu minulle niin ei ole herneitä tai muitakaan vihanneksia nenässä ja puoluepeliin en koe voivani osallistua, kun minkään puolueen jäsenkirjaa en taskussani kanna. Sen verran vain alkoi tämä asia kiinnostamaan ja koska tilaisuudessa en paikalla ole ollut enkä näinollen voi myöskään tietää mitä siellä on sanottu, niin kai se on ihan luonnollista että ennen kuin asiaa haluaa kommentoida, haluaa myös jotain faktoja kommentoitavaksi. Se on vähän aivotonta alkaa kommentoimaan asiaa toisten "minä sain sen mielikuvan" lausuntojen pohjalta tietämättä faktoja. Vai?
Nauhalta faktaa:"Mitä mitä varten somalimiehiä yleensä koulutetaan koska Somaliassa ja somalikulttuurissa naiset tekevät työt ja miehet suurinpiirtein oleilevat eivätkä siis varmaan hanki perheelle elatusta". Repikää siitä. Mistä lie valtuutettu tämän "faktan" lukenut. Uskalsi sen vielä yleistää koskemaan kaikkia somalimiehiä.
IOM:n Said Guilet kumosi väittämän kertomalla ihan toista. On itse opiskellut Suomessa kaksi korkeakoulututkintoa ja elättää perheensä kuten moni muukin somali. Heille se on kunnia-asia.
Näin on täällä (Suomessa) Näin on (Somaliassa) Erotelkaa eri maiden käytännöt..! Kyllä taas näkee etttä Somalian kyltyyri on niin sanotusti hanskassa. Mitään anteekis pyyntöä ei tarvita. Kyllä kyseinen edutaja tietää itsekkin eron maiden välillä käytänössä. On taas vouhkaajat ja kukkahattutädit liikeellä, ilman asiantuntemusta.
Lieksan kaupungin tulisi kotouttaa politikkonsa hieman paremmin tuntemaan Suomen lakeja ja asetuksia. Myös ihan sivistystä käytökseen kaivattaisiin. Kuinka voi odottaa kuntalaisilta (myös maahanmuuttajilta) sivistyneisyyttä, kun päättäjät ovat tätä tasoa?
No simä julkinen teatteri että huudellaan sitä mitä sylkisuuhun tuo - eikä mikään perustu muuhun kuin olen kuullut puheisiin niin onko tuo ihme - sitä kaupunkilaiset ovat saaneet mitä ovat tilanneet eli ihmisiä joiden tieto / tilanne taju pettää yleensä pahasti .
Lieksan Mamut työllistyneet,Lieksan yritykset varmaan kilpailevat näistä ahkerista työmuurahaisista?
Kysy yrityksiltä, vai onko pitkä matka tulla kysymään? Laita vaikka äitisi asialle, jos et itse pääse.
Aika värikästä tuo oli entisen kaupunginjohtajan aikaankin nuo kokoukset. Eikä kukkaan syyttänyt kunnianloukkauksesta. Syy varmaan siinä kun demari menetti malttinsa.
Kun kaksi kulttuuria kohtaa niin silloin on oltava selvät pelisäännöt !
Suomessa ei ole kuin Suomen lajit ja siten kaikkien on osattava suomea taikka ruotsia...
kotaona voi yksikseen tehdä mitä tahansa mutta ulkona oltava lajien mukaan !
Jos ihmiset yrittävät kertoa että heillä pätee jotkut muut säännöt niin kukaan ei ole kieltänyt heitä muuttamaan maahan jossa paremmat oltavat ?
Tilaisuudessa oli paljon politikkoja, jotka eivät kysyneet yhtään mitään. Lehtien palstoilla itkivät, kun eivät saaneet vastauksia kysymyksiinsä. Demarit toimivat näin.
Eikö juuri nämä demarit saaneet aikaan tämän koko revohkan?
Kuka valtuutetuista uskaltaa tulla rehellisesti "kaapista ulos" ja kertoa mihin / kenen totuuteen päätöksensä nojasi.
Ei ole päätöksiä, vaan perustuun lakiin. Lakiin on hyvä nojautua.
"Ei ole päätöksiä, vaan perustuun lakiin. Lakiin on hyvä nojautua."
Idiootti ! Eikö se vieläkään mene kaaliin että kaupunkia ei pakotettu ottamaan mamuja ! Jos tiedät että joku taho pakotti, niin faktat esiin ja h....tin äkkiä.
Eihän ole pitkä aika kun Lieksan Lehdessä oli kuvan keralla juittu että Mamuista työvoimapulan paikkaajia Lieksaan !
Kuvassa oli esillä itse kaupunginjohtaja Lehto ja Syrjäläinen!
Kysynkin siis asiallisesti että montako mamua on työllistynyt `?
Oliskohan kuitenkin niin että mamujen seuraava sukupolvi vasta kiinnostuu töistä ....vanhemmathan elää jo melkein paratiisissa siihen asti kun lapsi on työiässä!
Yksityisyrittäjiä ei siis lasketa mukaan jotka on jo aiemmin tulleet!
Yrittäjänä voin sanoa et hyviä työharjoittelijoita olen saanut. Monella on opinnot vielä kesken. Varmasti saadaan hyviä työntekijöitä. älkää olko liian pessimistisiä.
Heh heh heh heh joo niin määkin. Ilmaisia työkyreitä on tungokseen asti.
Yheainutta työkyriä en tuu palkkaamaan pysyvästi, niin kaua kun on tämmönen järjestelmä tehty. Tuo työharjoittelu on varsinainen yritystuki. Siel on vuosien mittaan ollut päteviä ammattilaisia harjoittelemassa luulolla ett töihin pääsevät. Kun sopimus loppuu otan uuden.
Minä olen kyllä valmis palkkaamaan ulkomaalaisia. Toimialani on sellainen, ettei työtekijöiden tarvitse olla suoraan asiakaspinnassa. Muutamilta aloilta olen kuullut, että ammattitaitoista maahanmuuttajaa ei voi palkata kun asiakkaat häviäävät.Esimerkkinä tämmöisestä on juuri paljastunut omakotiyhdistyksen talkkarin tapaus. Sinänsä harmi. Sellaisia me suomalaiset ja etenkin lieksalaiset olemme, ennakkoluuloisia ja kovin asenteellisia.
Haistappa pieru. Ilmanen työkyri se on ollut tämäkin joka tuosta yhdistyksestä kenkää sai.
Vai shit asenteellisia. Yhtään vitosen luokkahitsaria et saa peruspäivärahalla hitsaamaan.
Lopeta kuule tommonen peenjauhanta. Vähääkän osaava vaikka kolmosen hitsari määrää tänään työpaikkasa ja palkkansa itse.
Hyvin hyvin harmillista. Nyt näkyy lehissä, että haluavat talkkarin takaisian. Siis hyvä. Laki ja oikeus toteutuu. Ime kuulu nimimerkin kaltaiset kirjoittajat saavat näin nokilleen.
Mitenkä määritellään rasimin rajat..? Siellä ei talonasukkaat halunneet tummaa töitä tekemään, antamatta hänelle töitä.?. Eikö omakotiasukkaalla ole oikeus valita työntekijänsä, niinkuintyönantajalla on. Noita "sinä olet rasiti" juttuja sai kuulla ihan tarpeekis etelässä, kun piti omia puoliaan.? Näköjään perse edellä puuhun mennään tässäkin asiassa. Montako kertaa puunrunkoon vielä lyödään päätä..? Ennen kuin oivalletaan, että rasimin kitkeminen lisää rasimia "valkoisia" kohtaan.
On unohdettu yksilönoikeudet, sananvapaus yms. joka kuuluu länsimaiseen demokratia käsitykseen. Ilman arvostelua , demokratia häviää kun sen yksi peruspilari häviää. Arvostelulla estetään räikeimmät ylilyönnit.
Eiköhän se kuulu yksilön oikeuksiin, ettei häntä syrjitä ihonvärin perusteella. Työntulokset ovat työpaikalla pointti, ei ihonväri.
Oman talonsa asukkailla on täysi oikeus valita talkarinsa..! Siinä on pointti onko jo viimein ymmäretty.? Jos ihonväri ei mielytä , niin kun sitä ei sano ääneen, niin välttää syrjintä syytteen. Työtuloksista välittämättä voidaan tehdä mitä mielyttää.! Vai onko sinun työpaikkasi ainut ,jossa ei joku lusmuile sukulais yms. suhteilla..?
Mikset sitä itke myös, niin olet tasapuolinen. Nostat vaan turhaan ihonvärin pinnalle , tai lehdet nosti. Heti meillä on pakkotyöllistettyjä, jotka asian tajutuaan ei tee mitään enää koskaan. Vai luuleeko joku että työnteko ja tehokkuus on ihonväristä kiinni. No ehkä sosiaalitantat, kukkahattutädit, hyyssärit yms. väittää toista jossain vaiheessa., valtion suosiollisella avustuksella.
Olinpa minäkin läsnä yhteistyökumppanina, ja jäin todella ihmettelemään eräiden valtuutettujen mielipiteitä.
Heille oli juuri esitelmöity lakeja, ja silti kysymykset osoitti, ettei oltu kuunneltu eikä ymmärretty. Minkälaisissa käsissä päätösvalta oikein on?
Pahinta oli nämä hyökkävät juoruihin pohjautuvat kysymykset: onko se totta.. minulle on kerrottu, että.. kuulema ovat tissejä puristellet.. kuulema autokoulunopettajaa, naista eivät tottele.. kuulema...kuulema.. Hevosmiesten tietotoimiston tasosia asioita. Luulis valtuutettuja kiinostavan enemmän, miten Lieksa hoitaa tämän mamu-tilanteen. Eikä vain täyttää uteliaisuuttaan.
Ja sitten se suuttuminen ja paikalta poistuminen ovia paiskomalla. Radiossakin uutisoitiin siitä.
Hävetti olla lieksalainen.
Minua ei hävetä että valtuutettu toi kansalaisten viestiä sinne kokoukseen. Iltalehden keskustelussa ruoditaan Lieksan tilannetta useammassakin keskusteluosiossa. Kirjoittajat ovat kyllä lieksalaisen perusjannun puolella ja kertovat aivan samansuuntaisista kokemuksista.
Minua hävettäisi niin prkleesti jos olisin lieksalainen virkamies, päättäjä. Tämä shou panee miettimään onko he ihan tehtäviensä tasolla olevia?
Lieksalaisen perusjannun määrittelyä kaipaisin. Lieksassa on liki 30 prossaa väestä yli 65 vuotiaita, millaisia jannuja heissä on. Eivät taida netissä paljon huudella. Siis muutaman hurjan eri nimimerkeillä kirjoittavan käsitykset voivat nousta farmille ja tällöin todellisuus muovautuu falskin todellisuuden pohjalle. Siis iltalehen tai hommafoorumin jutuista ei voi johtiksia vetää.
Komppaan. Ei hävetä olla lieksalainen. Mamu invaasioon ei kysytty kantaväestön mielipidettä.
Eihän supisuomalaisten rikollistenkaan muutosta Lieksaan kysytä kantaväeltä mitään. Jokaisella on vapaa liikkumisoikeus, yritä muistaa. jo.
Asia esillä valtuustossa vaikka kuinka monta kertaa...
Et taida juuri seurata asioita ja mitä päättäjät päättävät ?
Arvaa onko nöyryyttävää mennä naisena polisiasemalle kertomaan että yks musta puristeli tissejä tai sylki päälle? On kyseenalaista miten esim. apulaispoliisipäällikkö ottaisi asian tutkittavaksi (reppana lausunnot paikallislehdessä), mielestäni hänen pitäisi jäävätä itsensä.
On ilmiselvää että poliisin jääviyskysymykset tulevat mieleen.
Huomattavasti helpompi on mennä sanomaan tuntemattomasta maahanmuuttajasta, kuin naapurista tai työkaverista, esimiehestä puhumattakaan.
Minä olen kuullut että eräät politikot ja virkamiehet puristelevat hmm... vaikka mitä. Tulisiakin salasuhteita. Vai liekkö nämä juoruja. Jospa politikot ovat sotkeneet omat mamujen toiminnot keskenään. Vai miten lie.
Nimimerkki valtuutetun kunnia. Kyllä valtuutetut olemme aikaa sitten kunniamme menettäneet. Mitään ei osata tehdä oikein. Aina tulee sanomista. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että överiksi meni muutamien kysymykset. Ei valtuutettu voi julkisessa tilaisuudessa suoltaa suustaan ihan mitä tahansa. Sanotaanko näin, että homma ei ollut oikein kenenkään hyppysissä. Oisko pitänyt valtuuston puheenjohtajan olla kuitenkin tilaisuutta johtamassa? Täällä on kyllä pitkästä aikaa kirjoitettu ulos ihan oikeaa asiaa. Tapahtumat olivat kuvatunlaisia ja se on kovin valitettavaa. On vain niin, että tämmöisissä asioissa valtuutetut haluavat jatkaa toimintaansa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Joku voi tietysti syyttää myös vastuun pakoilusta.
Tunnen monia erittäin hyviä ja asiallisia valtuutettuja. Joidenkin kanssa teen yhteistyötä ja se sujuu poikkeuksetta hienosti.
Valitettavsti 3-4 valtuutettua on sellaisia, joiden kannattaisi opetella tapoja, kuinka esittää asiansa, ovatko repijöitä vai rakentajia. Kiihkoisuudella ei Lieksaa rakenneta. Yhteistyö näitten valtuutettujen kanssa on valitettavasti yhtä tuskaa.
Vaikka nämä edustaisivat vähemmistössä olevia, kielteisesti maahanmuuttajiin suhtautuvia lieksalaisia, heidän käytöksensä kuuluu olla luottamusmiehen arvovallan mukaista. Asioista pitää voida keskustella asiallisesti, vaikka ollaankin eri mieltä, eikä hyökkäävästi.
Mitä tulee siihen maahanmuuttaja- tilaisuuteen. Sitä ei järjestänyt valtuusto vaan Monikulttuurinen Lieksa- hanke. Juontajana ollut oli todella rautaisen asiallinen. Tilaisuus oli oppitunti valtuutetuille, virkamiehille, yhteistahoille. Menikö oppi perille, sen aika näyttää. Olen pessimisti näiden äksyjen valtuutettujen suhteen.
No eipähä siinä kokouksessa kukaan ole nukkunut kun on ollut vähän enemmän ääntä. Ihmettelen suuresti millä avuilla sinne valtuustoon pyritään. Kun päätökset on mitä on ja jos kellään ei ole mitään mielipiteitä, että kaikkiko ne on niitää joo, joo miehiä ja naisia ja äänestyksen aikana katsotaan miten kaveri äänestää. Niin päätöksetkin on viime aikoina olleet sen mukaisia. Vai hakeudutaanko sinne valtuustoon pelkkien kokouspalkkioiden takia????
Olipa mielenkiintoista, kaikki olivat rkp kannattajia tämä naiskaarti joka oli paikalla.
Sekopää. Etkö älyä lopettaa. Yksinkirjoitteluas valtaosin.
Erikoista huumoria täällä viljellään välillä. Mutta pääasia on kyllä todella suuri tragedia ja kaupungin imagoa hekentävä.
Tappouhka käännynnäisille imaamilta Ruotsin radiossa
--------------------------------------------------------------------------------
Rinkebyläinen imaami kertoi Ruotsin radiossa avoimesti, että jokaisen muslimin tulee olla valmis tappamaan käännynnäiset, jotka hylkäävät islamin ja kääntyvät kristinuskoon.
http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=275603
Saudi Arabian lajit eivät päde Suomessa !
Ei päde Ruotsissakaan, mutta siitä huolimatta tappouhkaus tuli!
"Ei lähte auto käyntin" Saat vastauksen kun soittelet mamua aamulla työpaikalle!18
"Ei lähte auto käyntin"
Ja näille ei tule edes karenssia!!
Eikö siellä olekaan sota?
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=572367
Näillekin rahoille olisi ollut kayttöä oman maan vanhustenhoidossa ja köyhyysloukussa elävien tukemisessa?
Nitä rahoja kuules vaan ei voida ohjailla mihinkään vanhustenhoitoon tai käyhyysloukkuloissa olevien elämisseen. Taitaa olla korvamekittyy rahhoo, joka on suunnattava siihen tarkoitukseen, mihin se on myönnetty. Elämä ei ole yksinkertaista.
ikäväkyllä jotkt "hyyssäri" päättäjät jättävät omanmaan kansalaiset mieluummin pulaan.
Ihmeellistä, että aikana ennen mamuja kukaan ei ollut kiinnostunut sosiaalietuuksien myöntämisperusteista. Toivottavasti nyt tulee liekslaisille sosiaaliturva tutuksi.
Oliko silloin tuet kortilla ei jaeltu omille .Ei ollut nettiäkään mistä tietoa.
Mielenkiintoista, kun vähän perussuomalaisten edustaja Esko Saastamoista vähän arvostellaan tulee välittömästi peukku alas -painiketta satoja kertoja. Helppo arvata, ketkä täällä kirjoittelevat. Kannanottoja on monenlaisia,mutta tarvittaisiin tekoja!!! Ei ovien paukuttelua, vaan oikeita tekoja. Valtuustosali on oikea paikka näyttämö.
Montakohan miinusta tämäkin kirjoitus saa, tai tuleeko jo tänä iltana uhkaus kunnianloukkauksesta!
Hauska tietää vihdoinkin kenestä oli kyse.
olis kysseessä?
Perussuomalaisten pintaa ei kärsi rapsuttaa!
ei niin. Helposti vetävät ns. herneet neniin. Pullistellaan ja paukutellaan. Onko pinta liian hauras. Mitä pelätään tulevan esiin?
onko se työväinyhdistys joka vuokraa moskeijaa lähellä SDP:tä?
Onko muuten laillista demari virkamiesten ja valtuutettujen vetää ns. kotiinpäin? Kulman kiinteistön vuokrasuhteet ei liene ainoa asia?
vt virkamies ollut SDP:N eduskunta ehdokkaana?
Miten virkamies ja demariyhdistys liittyvät vuokra-asiassa toisiinsa? Ei virkamies ole yhistyksen vuokrasuhteen takana. Yhistys on yhistys ja vuokraa jos vuokrataan vaikka siltä kuuluisalta kiinan keisarilta. Siis kita kii.Persut kaivavat ja jauhavat. Kahtokee nyt missä mennään kun Halla-ahokin sai hatkat.
Ällyy jo lopettaa tuo kepulointi. On niin idioottimaisen lapsellista rakutusta. Luulis jo kepujen paikallisjärjestö puuttuvan tuohon lapselliseen rakutukseen.
Kohta oot taasnimeltä rakuttamassa.
Oikeassa olet jepe sus siun, peukkuja tulee vain määrätynlaisista ( = perussuomalaisista) kommenteista ja miinuksia muille.
Kertoo kaiken ketä täällä kirjoittelee, toki ei ollut enenkään mikään salaisuus.
Kepuli, kepulimpi, kepulein
"onko se työväinyhdistys joka vuokraa moskeijaa lähellä SDP:tä?" Ja tähän viestin kuusi plussaa ja seuraavaan viestiin "Onko muuten laillista demari virkamiesten ja valtuutettujen vetää ns. kotiinpäin? Kulman kiinteistön vuokrasuhteet ei liene ainoa asia? " seitsemän plussaa. "ikäväkyllä jotkt "hyyssäri" päättäjät jättävät omanmaan kansalaiset mieluummin pulaan. " oikein kolmetoista plussaa.
Perussuomalaiset heränneet jälleen vaikuttamaan, mutta ei se näillä painalluksilla oikein vaikuta. Kyllä oman maan kansalaiset ovat todellisessa pulassa jos näillä keinoilla maailmaa aiotaan parantaa! Tekoja edelleenkin!!!!
Ei kukaan kirjoitellu ennen et kaupungin kamreeri hoitelee erään poliittisen yhistyksen raha-asioita tai on kansanedustajan takuumies tai muuta vastaavaa. Ketään ei kiinnostanut, miksi nyt kiinnostaa kytkennät?
Ällyy jo lopettaa tuo kepulointi. On niin idioottimaisen lapsellista rakutusta. Luulis jo kepujen paikallisjärjestö puuttuvan tuohon lapselliseen rakutukseen.
Kohta oot taasnimeltä rakuttamassa.
Kepuli, kepulimpi, kepulein
Kuules loikkaa juurilles, eli persuihin hähää jos ottaavat
pätee vanha sanonta:Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...
Sos.demit maanPAHIMPIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mamu hyyssäreitä!!!!!!
Eikös se äsken ollu rkp. koetahan päättää.
Kepun Nova-lahjukset.
Laitahan lista seuraavaksi, jos on näyttöä. Hähää Hähää
* Merja Vanhanen (kesk) 5 000 euroa (ei valittu)
* Martti Huhtamäki (kesk) 7 000 euroa (ei valittu)
* Riina Nevamäki (kesk) 3 000 euroa (ei valittu)
* Matti Vanhanen (kesk) 10 000 euroa
* Markku Uusipaavalniemi (kesk) 5 000 euroa
* Jari Isometsä (kesk) 6 600 euroa (ei valittu)
* Varpu-Leena Malmgren (kesk) 3 000 euroa (ei valittu)
* Liisa Hyssälä (kesk) 5 000 euroa
* Timo Kalli (kesk) 10 000 euroa
* Oiva Kaltiokumpu (kesk) 5 000 euroa
* Juha Korkeaoja (kesk) 5 000 euroa
* Kauko Juhantalo (kesk) 10 000 euroa (ei valittu)
* Maija-Liisa Lindqvist (kesk) 5 000 euroa (ei valittu)
* Markku Pakkanen (kesk) 2 000 euroa
* Pekka Nousiainen (kesk, 5 000 euroa) (ei valittu)
* Seija Korhonen (kesk, 5 000 euroa) (ei valittu)
* Seppo Kääriäinen (kesk) 5 000 euroa
* Ossi Martikainen (kesk) 5 000 euroa (ei valittu)
* Eero Reijonen (kesk) 5 000 euroa
* Anu Vehviläinen (kesk) 10 000 euroa
* Hannu Hoskonen (kesk) 2 000 euroa
* Mika Lintilä (kesk) 10 000 euroa
* Paula Sihto (kesk) 5 000 euroa
* Juha Mieto (kesk) 5 000 euroa
* Lasse Hautala (kesk) 10 000 euroa (ei valittu)
* Mauri Pekkarinen (kesk) 10 000 euroa
* Lauri Oinonen (kesk) 5 000 euroa
* Anne Kalmari (kesk) 5 000 euroa
* Paula Lehtomäki (kesk) 15 000 euroa
* Antti Rantakangas (kesk) 5 000 euroa
* Riikka Moilanen-Savolainen (kesk) 4 000 euroa (ei valittu)
* Hannes Manninen (kesk) 10 000 euroa
* Paavo Väyrynen (kesk) 10 000 euroa
* Ari Ruotsalainen (kesk) 10 000 euroa (ei valittu)
http://www.youtube.com/watch?v=zT0PLnuUnxI
Kandee kattoo mitä pääämmä sanoo ekaksi.
Kokoomuslaisten Nova-lahjukset
Sauli Niinistö kok 10 000
Merikukka Forsius kok 5 000
Ilkka Kanerva kok 10 000
Sampsa Kataja kok 5 000
Jari Koskinen kok 5 000
Marja Tiura kok 20 000
Jyri Häkämies kok 10 000
Pekka Ravi kok 10 000
Henna Virkkunen 5000
Petri Salo 10 000
Juha Hakola 5000
Lieksan asioista?? Onkohan joillain jäänyt tämänpäivän lääke ottamatta??
Tämän palstan pääarkkitehdilta on kyllä unohtunut kirjoituskiireiltään kokonaan lääkekuurin aloittaminen.
Kepun kurssi menee alaspäin ja on jo 12%. Niinkus lisäyksenä tuohon lahjusjuttuun.
Nyt taitaa perut kääntää keskustelun jotenkin kepu-jutuiksi. Ovien paukuttelusta ja kansan ryhmän halventamisesta pitäisi keskustella, niin ja edelleenkin vaikutuskeinoista.
eniten rahaa demareiden kassaan antoivat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, Metallityöväen liitto ja Palvelualojen ammattiliitto.
Keskustapuolue rosvosi veronmaksajien rahoja puolueelleen 2,5 miljooonaa euroa.
Nyt on laskunmaksun aika. Kymppikerho kutsuu ja lopullinen niitti tulee sen jälkeen.
Mikä puolue halveksi kansaa. KePu. Mahtaa vielä ovet paukkua.
Mennään perusasioihin, Persun raaputettavaan pintaan., joka on kovin kipinäherkkä. Kovin oli punainen mies tuo Halla-aho tänään ja Soini takelteli. Rivit sekaisin.
Samalla tavalla vaan Lieksan hälöyttelijä ruotuun kuin Halla-ahokin. Sentään Halla-ahossa on miestä anteeksi pyytämään. Miten lie Lieksan "kansanluonteen asiantuntijassa"?
puolueen jäsen se kehui ,että Mamut tuovat jopa voittoa ?
Sehän on ihan totta. Saadaan tänne ihan ilmaseksi valmiita ihmisiä ja ihmisen alkuja. Ei tartte lahjoittaa ilmaiseksi maata ja mantuja tai maksaa synnytyksestä syntyperäiselle väestölle. Moni mamu lapsi on syntynyt ja lisää on syntymässä. Katukuva sen todistaa. Monet on jo valmiita töihin hetken päästä. Siis ihan hyvä kokonaissaldo kuolemaan tuomitulle kyläpahaselle. Jep, tosi hyvä.
puolueen virallinen kanta Lieksassa?
niin, mutta minkä puolueen? Olis ihan kiva tietää. Sitä mieltä oon kuitennii, että Itä- ja pohjois-suomeen mamuja mahtuu vaikka kuinka paljon. Joka kylä kohta autiona. Koulut metsästysseurojen herroilla. Parempi et vaikka mamut asuisi.
Lopuksi Suomi tyhjennetään etelän slummeihin virumaan näin on helppo
hallita jukuripää porukkaa tuumii kai mooses kaasu pöhnässään
Eu. vie raaka aineet ilman se on nyky kommuunia .
Otahan lääkkeesi. Mjaam niin et voi ottaa, kun ei ooo reseptiä haettu. Haeppa resepti, kyllä tohtor kirjoittaa sellaista rauhoittavaa,,,,pääset irti vielä tuosta pakonomaisesta koneella roikkumisesta,,,,,,,,,eli Ratalantielle aamulla, jookos , no niin kaikki on hyvin ..,,
Liäkkeitä riittää vaikka muille jakaa. Siitä ei ou kiinni. Mielipitteitä on kiva suoltaa kun on hyvä jutun aiheet. Siis mamu kansa Lieksaan ja sillä siisti. Tilaa tuntuu olevan. Juuri naapuri vuokrasi kämpän irakilaiselle nuorukaiselle. Hyvin siisti asuja on. Vuokran tulo on varmaa.
Vaan missä on JJ. Niin missä on palstan JJ ????????????????? sanos se
Ehlottomasti kannatan mutta kun pitäis saada kännäbistä niin se lekuri ei
vissiin turaa Supu ressaa . voi voi näitä aikoja .
Kai Pontikkaan pitää taas turvautua ja turata kiljuu näin on maan
terveyshuolto retuperän tasolla kun kaikki kahelit on ulkoistettu korpeen
avoimeen terveys oma valvontaan tulee ihan ikävä sitä Paiholan koppii
niin turvallinen ja mömmöt tuli ajallaan ,Mutta pirut eväsi eläkkeen
No jäihän se lekuri itse eläkkeelle kuitenkin kiitti neuvosta kutale vielä
Joko luvataan kahelin paperit lopulta työ voittona .