Kuinkahan paljon Kuopiossa mahtaa olla S-ketjun lahjomia virkamiehiä,oliskohan syytä vaatia päitä vadille??
S-Ryhmä
57
12293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Osuuskauppojen hallintoneuvostojen ehdokaslistat pullistelevat kunnallispoliitikkoja ja he yleensä tulevat valituksi, koska ovat jo saaneet naamansa tutuksi kansan keskuudessa. On näennäisdemokratiaa että kuka vain kansalaisista pääsisi ehdokkaaksi saati hallintoneuvostoon, politikot tai heidän lähipiiri siellä jyllää.
Itseäni lähinnä närästää se, että hallintoneuvoston jäsenet voivat vaikuttaa s-ryhmän uusien kauppapaikkojen rakentamiseen. Toki jos jäsen on hallintoneuvostossa, niin hänen tulisi jäävätä itsensä esim. kaavoituspäätöksiä tehtäessä, mutta kuka valvoo sitä etteivät nämä "s-ryhmäläiset" vaikuta päätöksiin puoluetovereidensa ja "hyväveli-verkoston" kautta.
Pitäis Mot tai supon tutkia jos meinaa asiaan saada totuuksia,nämä paikallis viranomaiset on samassa paskassa pyöritelty..
laskin tuossa että eräs kaupunginhallituksen jäsen saa palkkioina 17000 euroa/vuosi peeässältä. muita etuja voi vaan arvailla...?
Normaalisti lehdet kirjoitaa isosti Korruptio jutuissa .Outoa että Savon Sanomat ei ole käynyt kyselemässä S-ryhmän /Abc pomoilta. Ja missä haastattelu kuopion Poliisi vastaavalta,taitaa Savon Sanomia pelotaa että mainokset lopuu jos rupee mafiamaisesta ystävästä totuuksia kirjottelee...
näinhän se on. minkähän takia aikanaan kaupunki vaihtoi kuulutukset uutis-kukosta kaupunkilehteen?
ei ole sen jälkeen parosen arvostelujani julkaistu....
On kammottavaa tuo osuuskauppojen toiminta,johon liittyy lahjontaa ja korptiaa.
Eihän tämä ole oikein. Rehti yksityinen yrittäjä pelaa omillaan,eikä ole kytköksissä politiikkaan ja johtavissa asemissa oleviin,tämä on sitä oikeaa yrittämistä.
kävin äsken abc:llä ja sain lipun jolla kahvin saa alennettuun hintaan enkä ole edes poliisimies vaan ihan tavallinen yksityisen firman duunari. Mulle kyllä kelpaa tällainen "korruptio", en ole julkisen sektorin virkamies niin minua varmaan saa lahjoa kuka tahansa ihan vapaasti ;D
Niin se on kyllä mielenkiintoista että EU:kin kyllä toitottaa vapaan kilpailun puolesta ja halvin tarjous pitää kaikenmaailman urakoissa varsinkin valtion ja kunnan hommissa ottaa (ei siis paras, vaan halvin, oli odotettavissa miten paskaa laatua vaan), ja joku kilpailuvirastokin niitä vahtaa. Mutta sitten hirmu haloo nousee jos joku kahvikupin myy halvemmalla kuin joku toinen...
Niin , jos poliisin ruoka ale on 50%, sillloin 40v työuran aikana saa 20v ruuat ilmaiseksi.
Nykyään ei taida paljon vaihtoehtoja olla ilta-yöaikaan ruokailupaikoille missä saisi autonkin tankattua, ainakin Kuopiossa. Monet huoltoasemat menee yöksi kiinni ja abc:n ruoat lienevät terveellisempiä kuin jokin mäkkäriateria.
Maksavatkohan poliisit ruokansa omasta pussistaan vai laskutetaanko siitä veronmaksajia? Jos veronmaksajia, alennus on hyvä asia, vähentää edes sen verran veronmaksajien taakkaa. Jos poliisit maksavat ruokansa omasta pussistaan, kuuluuko se silloin kenellekään jos saavat alennusta vaikkakin poliisien palkka maksetaankin verovaroista?
Abc on yksityinen yritys ja hinnat lienevät teoriassa kenen tahansa neuvoteltavissa? Onhan autoillakin listahinnat mutta taitaja neuvottelija saattaa saada puhuttua hintaa alemmaksi...
Saako työnantaja tarjota työntekijöilleen ilmaiset ruuoat joka päivät? Tai vaikka 90% alennuksella? Vai meneekö ruuasta jokin verotusarvo? Miksi ravintolatyöntekijät ovat pakotettuja maksamaan ruoasta verotusarvon joka päivältä valtiolle, vaikka eivät välttämättä edes syö työpaikallaan?
Saanko myydä kunnan rakennustarkastajalle autoni 70% alennuksella, ennekuin rakennustarkastaja käy tarkastamassa rakennusfirmani urakkatilanteen kaupungin vuokra-asunto-työmaalla? Kaavoituspäällikkökin saa minulta rakennusmateriaalit kesämökilleen 50% alennuksella. Kai nyt yksityinen firma voi virkamiehelle pienen alennuksen antaa. Eihän poliisikaan hyödy kuin ehkä 5 euroa/ateria alennuksesta, joka vuositasolla on vain 1100 euroa, jos joka työvuorossa piipahtaa ABC:llä syömässä.
Ote virkamieslaista, joka käsittäkseni koskee myös polliissia:
"15 §
Virkamies ei saa vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen taikka viranomaiseen."
No mitäs se on sitten tuo alennus ABC:llä? Ei se varmaan luottamusta heikennä, mutta tuntuuhan se omassa kukkarossa vuosien varrella.