Siskoni on saanut lapsen ja vauva on saanut perheeltäni paljon huomiota ja rakkautta osakseen. Niin myös minulta ja odotankin innoissani, että hän kasvaa ja päästään retkeilemään ja huvittelemaan lapsen kanssa.
Miesystäväni ei ole vauvaa nähnyt, mutta hän ei voi sietää, että puhun vauvasta, saatika, että näytän hänen kuviaan.
Hän on saanut niinkin sairaan ajatuksen, että YRITÄN SISKONI MIESTÄ, koska olen tätinä yhtä innoissani vauvasta kuin mumminsa.
Nyt hän sitten sanoi, että "tädit ei kuulu lapsen elämään". Tuo väite loukkasi ihan sanoin kuvailemattoman paljon. Niin kuin hän voisi määrätä millaiset perhesuhteet lapsi saa. Eihän rakkautta voi saada liikaa?
Mitä mieltä olette, onko mies mennyt liian pitkälle? Olisikohan terapia paikallaan, nimittäin en saa hänen päähään ainuttakaan järkevää ajatusta. Eikä hän hyväksy ajatusta, että kuuluisin siskoni lapsen elämään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Annahan huomiota sille kotivauvallesikin. Sitähän hän on vailla. Olet ilmeisesti jättänyt hänet paitsioon ihastellessasi uutta sukulaistasi, ja hän kokee olevansa syrjäytetty. Mustasukkaisuuteen tuskin voit vaikuttaa, mutta anna hänelle enemmän aikaasi ja huomiotasi. Muista kehua häntäkin. Miehet ovat kovin kehunkipeitä.
Eli keskity nyt enemmän OMAAN perheeseesi. Voit silti rakastaa sisaresi vauvaa, mutta oma perhe on kuitenkin se tärkein, eli sinä ja miehesi. Mikään ei saa mennä oman kumppanin ohi, paitsi ehkä omat lapset. Silloinkin on pidettävä huolta siitä, että vanhemmilla on omaakin aikaa, vain kahdestaan hoitaa parisuhdettaan.
En ole jättänyt häntä paitsioon, enkä puhu todellakaan jatkuvasti vauvasta. Ne harvat kerrat kun olen halunnut näyttää kuvia, tai olen puhunut lapsesta, hän on alkanut viljelemään sairaita väitteitä, miten en ole kiinnostunut todellisuudessa vauvasta, vaan siskoni miehestä yms...
Uusin mielipide hänellä on se, että läheiset sisarussuhteetkin on pahasta.
Hänellä itsellään ei ole läheiset välit omaan perheeseensä ja hän mollaa perhettäni tuon tuosta, enkä pysty sitä hyväksymään.
En näe enää muuta vaihtoehtoa kun ero.
Aha. Vai noita tapauksia..
Voi olla parempi erota tässä vaiheessa. Kuulostaa nimittäin vähän siltä, että hän on sellainen liian omistava. Täytyyhän kaikilla olla myös omaa elämää. Hän ilmeisesti haluaisi kontrolloida sinua. Sellaiseen ei pidä suostua.
Ehkä tuossa on sairaalloista mustasukkaisuutta. Ehkä hän haluaisi sinun olevan kokoajan hänen silmiensä alla vahdittavissa. Varo vaan, seuraavaksi hän alkaa vahtimaan ajatuksiasikin.
Hänellä ei ole mitään oikeutta mollata sinun sukulaisiasi! Se on todella loukkaavaa. Ehkä hänen tarkoituksensa on kääntää sinut heitä vastaan. Ja hän sitten olisi ainoa läheisesi... Itsekästä.
samaa mieltä tuon äläpäs ymmärräkään nimimerkin kanssa.jos aikuinen mies on kateellinen pienelle vauvalle niin jotain on pahasti pielessä.
Tai sitten vielä oudompaa. Ehkäpä innostuksesi siskosi vauvasta viestittää miehellesi, että haluaisit oman vauvan. Mutta koska sinulla ei ole, niin olet hänen mielestään "ottamassa" siskosi lapsen omaksesi. Mutta koska tämä lapsi on oikeasti toisen miehen "tekemä", luulee hän että haluat kenties leikkiä hänen kanssaan perhettä "uuden lapsesi" kanssa. ...tai muuta kummaa.
theoryZeron "teoria" on kyllä kieltämättä aivan naurettava... nyt on kyse kuitenkin ihmisistä, eikä tavaroista!