Miksi olen näin yksinäinen? Onko enää mitään toivoa löytää miespuolinen ystävä? Miksi naisystävätkin tuntuvat häipyvän läheltäni? Jaksanko työssäni eläkeikään asti?
Keskiyö!
Anneliinu
385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
kuule, toivo kuolee viimeisenä! niin se on.
minusta tuntuu, jos saan sanoa, että sinusta on tullut melkoisesti sisäänpäinkääntynyt aikojen saatteessa. et jaksa nähdä missään mitään hyvään ja energiasi lähentelevät nollaa.
siitä johtuu, että jotkut saattavat pitää seuraasi väsyttävänä.
mutta siitä pääsee ponnistamalla pois ja oloa voi kohentaa.
sinä et saa aina verrata itseäsi toisiin, vaan sinun tulisi löytää omat upeat puolesi, joita sinulla on.
näyttää siltä, että olet myös laiminlyönyt naisellisuuttasi ja eroottisuuttasi.
miehet huomaavat sellaisen, he etsivät naisellista naista rinnalleen.
työssä sinä jaksat, kun otat sen kannan ja suunnan, että myös palkitset itsesi silloin tällöin! älä nuukaile turhia, sinäkin tarvitset kaunista päällesi ja hyviä tuoksuja, juuri ne saavat mielesi iloiseksi.
sitten voisit leikkauttaa hiukset toisella tavalla ja laittaa niihin uutta väriä.
kaikenlainen touhuaminen itsesi ympärillä nostattaa voimavarojasi.
tee itsellesi joka ikinen päivä jokin hyvä työ ja viikoittain jollekin toiselle. tee siitä aivan kunniaohjelma!
siitä se eroottisuuskin taas herää hiljalleen.
näen sinut risteilyllä ja pitämässä hauskaa mukavassa seurassa, siinä on miehiäkin mukana. katso nyt vain peiliin ja hymyile itsellesi. sinä et tarvitse toivoa löytääksesi kumppanin, sinä tarvitset hyvää itsetuntoa ja väriä!
t: Keskiyö
Kiitos! Olet todella oikeassa siinä että energiatasoni on jostain syytä lähellä nollaa. Istun kotona ja syön liikaa... En jaksa juuri muuta työnteon lisäksi.
Nyt pitää ottaa itseä niskavilloista kiinni! Tuo sisäänpäinkääntyneisyyskin taitaa olla totta... Nuukailla tosin pitää kun on velkoja jotka pitäisi saada maksetuksi...
Kiitos vastauksesta!
Ole hyvä vain.
jos tahdot joskus syvempää ja pidempää katsantaa, ota yhteyttä profiilini kautta, sieltä saat osoitteeni.
hyvät jatkot, Keskiyö
ps. ja aina samalla nimimerkillä