Tuntuu että kaikki menee päin helkuttia ja omat voimavarani ovat lopussa. En jaksa enää hymyillä ja olla iloinen kun tuntuu että kaikki seinät kaatuu päälle. Elän toki perusarkea,teen työni ja yritän nähdä ystäviäni ja tehdä heidän kanssaan asioita, mutta olen niin onneton että välillä sekin käy jo työstä. Onko tähän näkyvissä helpostusta?
keskiyölle
1
56
Vastaukset
Hei
sinulla on upea nimimerkki! sinun aurasikin on sininen, vaikka sen tummuus onkin tällä hetkellä väljähtänyt. sininen on paras väri kaikista.
sinä olet joka paikan höylä, etkä osaa sanoa "ei". kas siinä pulma.
miksi ihmeessä sinun olisi pakko hymyillä, se johtaa tällä hetkellä loppuunpalamiseen, jos et lopeta. työssä on hymyiltävä, mutta kotona ei.
minusta tuntuu, että sinun ystäväpiirisi ei ole sitä aitoa, mitä sinä tarvitset.
olet väärillä jäljillä, etkä saa heistä enää mitään irti. joskus ystävienkin on hyvä vaihtua, tarvitset raikasta sielun ruokaa ja pieniä haasteita.
olet sitä paitsi fiksu ihminen, et jaksa puhua ja kuunnella yksinkertaisia jokapäiväisyyksiä.
enkä näe sinua onnellisessa suhteessakaan. olet jättänyt itsesi jonnekin menneeseen, tavallaan vain enää kuori on mukana toimimassa.
sielusi on minun nähdäkseni nukkumassa ja odottamassa parempaa.
näen sinulle enemmänkin kuvia ja voisin kertoa niistä lisää paremman ajan kanssa. ota yhteyttä profiilini kautta, niin katsotaan miten.
t: Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2185227Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy465030Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2062797Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352368- 652002
- 671804
- 2081694
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1841333Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.3081136Talokauppoja
Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj8936