Silloin oli kristillisyys vielä puhdasta. Ihmisiä tuli uskoon. Ei pidetty hoitokokouksia eikä ollut pedofiliaa. Lakihenkisyys oli poissa. Seuroja pidettiin kodeissa, kansakouluilla, jopa työväentalolla.Ja niissä oli paljon väkeä, uskovaisia ja muuuten vain kiinnostuneita. Ei ollut tietokonetta eikä televisiota vaivoina. Miksi maailman pitikään muuttua. Olisi ollut hyvä jäädä vuoteeen 1957. Kaikki sen jälkeinen on turhuutta. Ei olisi ollut enää sota- eikä pula-aikaa, mutta eksyttävät turhuudet olisivat kaikki poissa.
Kaipaan 50-lukua
kaihoisa vanh.lest.
13230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minun syntymäpaikkakunnalla oli ekumenia kunniassaan. Seuroissa toinen puhuja oli vl ja toinen körttipappi. Näin saatiin maalaistalon katon alle koko kylän väki.
Sen jälkeen alkoi armoton suvaitsemattomuuden aika.
Minä muistan kuinka pirttiseuroissa oli lämmin tunnelma vielä 70-luvun alussa. Jopa talon alkoholisoituneet aikamiespojat istuivat seuraväen joukossa, ilman että kukaan olisi heitä hyljeksinyt. Naapurit tulivat kaikki eikä ketään tuijoteltu. 70-luvun puolessavälissä alkoivat hoitokokoukset ja kaikki muuttui.
Seurapuhujan saapuminen kylään oli suuri uutinen. Polkupyörällä ja linja-autolla saapuivat. Polkupyörä kulki myös mukana linja-auton peräkoukuissa.Uutisia ja tarinoita muualta kuunneltiin korvat tarkkana.
Amen.
Silloin oli vielä Pyhä Henki läsnä ja Jumalan kirkkaus loisti Jeesuksessa niin, ettei kyselty keneltäkään mitään, vain siunattii toisia.
Kes.
Mutta yksi asia ei ole muuttunut.
Jumala oli mielikuvitusolento silloin, niin kuin myös tänään.
Toistat juttujasi aitoon vl-tapaan.
Muistan minäkin, kun isä mietti TV:n hankkimista 60 -luvulla. Siitä keskusteltiin vl-uskovainen keskuudessa, monet ottivatkin ja seuraukset olivat katastrofaaliset.
Muistan myös, miten veljeni pelasi jalkapalloa OTP:ssä. Minä kävin seurakunnan pyhäkoulussa.
Sitten alkoi hoitokokoukset, jonka jälkeen nuori elämäni turmeltiin. Minut hoidettiin kososlaisesta hengestä suorittamaan SRK:n syntilistaa kymmeniksi vuosiksi. Nuoruuteni ja aikuisuuteni turmeltiin, SRK:n hoitokokoukset turmelivat elämäni.
"monet ottivatkin ja seuraukset olivat katastrofaaliset"
Mitä silloin tuli telkkarista? uutiset, Rin-Tin-Tin,,,
LOL, olipas kadottavaa.
http://www.mtvmedia.fi/historia/historia_juttu.shtml?633038
50-luvulla väki oli aktiivista ja herätysliike todella herätteli.
Hyvä on muistaa ja ymmärtää se, että Suomi vuonna 2011 on TÄYSIN eri valtio kuin 50-luvulla. Niin yhteiskuntarakenne, ammattijakauma, ihmisten koulutustaso kuin monet muutkin muuttujat ovat asiaan vaikuttaneet.
Aika myös kultaa muistot. Läheskään kaiki asiat eivät olleet todellisuudessa paremmin. Moni "ruma" asia oli vain siististi piilossa.
50-luvulla enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta.
Uskomatonta että tuollainenkin laki on ollut olemassa.
Jumalanpilkka kun oli rikos ilman uhria.
Aloittajalle ja muillekin
Muistan hyvin tuon vuosikymmenen, ainakin sen loppuvuodet ja siitä eteenpäin. Silloin kokoonnuttiin sekä pirttiseuroihin että kylän Ry:lle, jossa "petromax- lamppu" valaisi seurasalia ennenkuin sinne saatiin sähköt.
Muistan ainakin sen aikuisista saarnaajista Armas Peterin, Lauri Ylisiuruan, Pauli Korteniemen , Lenna Anttilan ja Pietikäisen, jonka etunimi on unohtunut.
Monesti seurapuhe tempasi mukaansa mutta toisinaan väsytti ja odotinkin sitä millloin puhuja sulkee Raamatun ja laittaa sen saranat kiinni. Siitä tiesi ettei puhe kestä enää kovin kauan.
Isojen seurojen väliajalla nautimme keittiön antimista, olin joskus siellä pikkuapulaisena.
Kerhoa pidettiin eräässä talossa. Muistan ohjaajana hyvin ystävällisen Tulkin Leenan (nyk. Rauhala). Leena kertoi lempilaulukseen "On Jeesus nimi ihanin.."
Ajan myötä, hyvin nuorena muutin Ouluun, jonne pääsin töihin ja sen ohessa sain ammatinkin. Oulun vanha puurauhanyhdistys oli tuttu jo aiemmilta vuosilta kun pääsin vappu- ja syysseuroihin. Väkeä virtasi Tuomiokirkon ja Rauhanyhdistyksen välillä.
Sitten alettiin rakentaa uutta Ry:tä, jossa olin talkoolaisena jne.
Nuo muistot eivät (ainakaan vielä) ole unohtuneet. Eivät myöskään monet suviseurat ja erityisesti seurateltan iltalaulamiset. Silloin tuntui kuin taivas kosketti maata..
Ajan myötä sain perheen, työtä ja toimintaa riitti. Aina oli hyviä ystäviä ja vierailimme paljon perheittäin toistemme kodeissa.
Sitten alkoi kuulua kummia aluksi toiselta paikkakunnalta. Hoitokokoukset olivat alkaneet...
Jaa. En 50 luvulla ole elänyt mutta muistan 70 luvun alun tilaisuudet jotka hyvin lämpimiä oli. ihan todella hyviä puhuttelevia saarnoja eikä kukaan siellä mesonnut. Nykyänkin toivoisi yksinkertaista seurakuntaa jossa tärkeintä olisi Jumalan sana ja puhuttelevat virret. Mukavaa että ihmiset lämmöllä muisteleevat näitä aitoja asioita.