Melatoniinin annos

ainoa keino

Kuinka suuri annos teille on määrätty melatoniinia? Minun on otettava melatoniinia 9 mg. Pienemmällä annoksella en kerta kaikkiaan saa unta. Onko kenellekään määrätty näin suurta annosta? Luin artikkelin, jossa sanottiin, että yli 10kin mg annokset ovat turvallisia ja ulkomailla myös myydään 10 mg tabletteja.

20

6261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ##

      Hei! Kiitos tästä kirjoituksesta. Minä itse poden uni-ongelmaa, ja viestisi oli kullanarvoinen. Itselläni 3 mg jonka tuplaan tarvittaessa. Rinnalla oxamin 15 mg, josta haluisin eroon. Voiko todellakin lääkäri määrätä noinkin ison annoksen kuin sulla? Minulle ei ole edes kerrottu suuremmista määristä lääkärin taholta.

      Nimittäin jos voi, niin voisin vapautua tuosta unta antaasta oxaminista, jota on joskus aivan pakko käyttää, ja se on kova koukuttamaan, en haluaisi turhaa riippuvuutta. Mutta sairastan myös paniikkihäiriötyyppistä jännittämistä, joten se on kulkenut rinnalla.

    • Ent-melatonisti

      Hei, melatoniini ei ole varsinaisesti unilääke, vaan hormoni, jota lisätään keinotekoisesti lääkkeellä.

      Itsellä oli pienet annokset, en enää muista lääkemääriä.
      Mutta yleensä melatoniini otetaan keväällä ja kuurina, oliskos 21 päivää?

      Ja mä jouduin ottamaan aamulla, sillä mulla oli aika huikeat unet jotka tulivat melatoniinista. Siis öö.. seksiaiheisiä.. mutta oli myös seikkailua sademetsässä ja muuta. Tilanteen rauhoittamiseksi sitten otin pillerin aamulla.
      Kun kuuri oli ohi, kesä meni loistavasti, syksyn tulllen olisin sitä tarvinnut, mutta lääkäri meinasi, että vain keväällä, kun melatoniinin oma eritys voi olla heikohkoa.

      Wikipedia; melatoniini.. siinä vähän puutteellista tietoa, mutta ehkä suht oikeata kuitenkin.

      • Ent-melatonisti

        Piti sanoa, että on hormoneita = melatoniini
        Unilääkkeitä xxx
        ja nukahtamislääkkeitä, mm. Stella.

        Stellaa napsin silloin tällöin puolikkaan. Mutta mulla ei ole varsinaisesti unihäiriöitä.
        Ja olen tosi herkkä lääkkeille ja niiden vaikutuksille.

        Toinen keino on kuunnella kuunnelmia dvd:ltä hiljaisella, sellaisia missä nyt ei ainakaan murhia tai muuta lennokasta ole, vaan ihan tavallista pälpätystä kertomuksena ja hiljaisella volyymillä, niin että korva joutuu hiukan tekemään töitä. Korvakuullokeet, jotka tipahtavat itsestään tyynylle kun kääntyy..


    • melato niini

      melatoniini 3mg 1-2 tbl iltaisin,unta parantava lääke... näin lukee minun purkissani

      ..tämähän ei todellakaan ole uni- tai nukahtamislääke vaan hieman 'rauhoittava'

    • ainoa keino

      Hei ##!

      Valitettavasti joudun kertomaan, että minulle ei ole määrätty 9 mg, olen vain viime aikoina ottanut sen verran. Tarkoituksena on ottaa yhteyttä lääkäriin lähiaikoina ja kysyä voisiko sitä jatkaa. Halusin kysellä olisiko jollekulle määrätty näin suurta annosta, jotta voisin sanoa lääkärille, että muillekin on määrätty. Ainakin ulkomailla myydään noita 10 mg tabletteja, joten luulisi, että sen verran saisi ottaa. Jos otan 6 mg, niin on se sama kuin en olisi ottanut ollenkaan. Unilääkkeetkään eivät enää auta.

      • Ex-melatonisti

        Hei
        Oikeasti se on hormoni, se melatoniini. Älä ihmeessä häslää pillereiden kanssa, joiden vaikutusta et tiedä. Sitä nimitetään pimeäksi hormoniksi, jonka kuvittelen saavan aikaan sen, että ihminen nukahtaa öisin ja herää aamuisin.
        Ja sitä syödään kuurina, ei rouskuttamalla joka päivä. Se ei ole sokeri.

        Mutta sokerista tulee mieleen se, että voihan olla niin, että koska saat melatoniinia purkista, sun oma elimistö ei sitä kohta enää osaa tehdä itse. (vrt. insuliini).

        Mene asiantuntijalle juttelemaan uniongelmista, välttämättä terveyskeskuslääkäri ei niistä tiedä. Tai ainakin voit pyytää konsultoimaan häntä uniasiantuntijalta, mitä kanssasi voi tehdä. Totta kai uniongelmat on vakava asia, voi viedä hengenkin, jos ei pysty nukkumaan. Tarkoitan, että tulee mokia ja sen sellaista.
        Itse olen ollut nukkumatta 3 vuorokautta, siinä vaiheessa lääkäri antoi Stella-purkin ja hermostui. Ja sitten myöhemmin, keväällä, kokeiltiin melatoniini-kuuria, joka auttoi saamaan hormonitasapainon kuntoon.

        En tiedä, voiko labrassa mittailla hormoneita, mutta esim. mun hormonit on mitattu Laakson sairaalassa. Sitä, oliko melatoniini mukana, en tiedä. Oli sellainen pitkä ritirampsu, jonka sain käteen kopiona.

        Tsemppiä rauhallisiin, pitkiin uniin!


    • ainoa keino

      On myös melatoniinireseptoreihin vaikuttavia lääkkeitä: ainakin ramelteoni ja agomelatiini. Ajattelin pyytää niitä, jos en voi saada melatoniinia niin paljon.

    • melatoniiniuni

      Minulle laitettiin reseptiin 3 mg lyhytvaikutteista melatoniinia. Mutta olen usein ottanut vain puolikkaan, huomasin semmoisen asian, että tuolla normiannoksella yöheräily lisääntyy minulla.

    • jaahasjaahas....

      Hmmm.... Minä myös ottanut aiemmin 3 mg ja nyt parina yönä 2mg, ja yöheräily on vähentynyt, liekö syynä liian iso annos.

    • uniongelmainen

      itselläni on 3mg resepti,ohjeena 3-4 tablettia iltaisin jotta saisin nukuttua. lääkäri nää mulle määräs kun valitin unettomuudesta ja painajaisista.

    • 11+3

      Oon saanu itte säätää ja 6mg ja pimee huone riittää, hoidon teho näkyy vasta 4 vk kuluessa jos näkyy.
      Valmiste on tällä tietoo vaaraton vaikka ottas 100 mg, teho ei siitä parane eikä
      eikä henki lähde.

      • PS¨20 € loota

        Joillekkin teho voi tulla myöhemminkin, pirun kallista vaan, KELA syöttää kai
        tahallaan riippuvuutta aiheuttavia aineita esim. Tenoxia.


      • Sama^
        PS¨20 € loota kirjoitti:

        Joillekkin teho voi tulla myöhemminkin, pirun kallista vaan, KELA syöttää kai
        tahallaan riippuvuutta aiheuttavia aineita esim. Tenoxia.

        Ja vielä esim. jenkeissä aine on käsikauppatavaraa. Ja Tääl Suomessa saa
        pulittaa jo 2 mg 20€..


    • ll

      No ei tod.maksa _lyhytvaikutteinen_ noin paljoa. Tässä ketjussa ei ole puhuttu depot-valmisteesta johon sinä viittaat...

      Ex-melatonisti; sinulla on paljon mutu tietoa, vähän faktatietoa.

    • Lääkäri sanoi mulle

      että 9mg on max pväannos melatoniinia. Mutta sopiva voisi olla 6mg. Sanoja oli kokenut lääkäri.

    • fernard

      Helvetti ootte pellejä, melatoniini on paskaa, vetäkää vaikka subua

    • Tutele

      Aika helposti googlettamalla tulee vastaukseksi että 10milligramman jälkeen määrän nostamisella ei enää ole merkitystä eli vaikutus ei tehostu.
      Minä yritän korvata melatoninilla toisen kovemman luokan lääkkeen josta pitää päästä eroon.
      Univaikeuteni ovat mallia hankalat ja nyt olen mennyt 10mg annostuksella jonka työterveyslääkäri minun tapauksessani hyväksyi mutinoitta. Jätin lauantai yönä kokeeksi tämän lääkkeen kokonaan pois josta pitäisi päästä eroon ja 10mg:n melatoniiniannoksella nukuin 3-4h.

      • zzz--zz----z----

        Oletko kokeillut pitkävaikutteista melatoniinia ?


    • parempimyöhää

      9 mg menee, ja on mennyt jo vuoden, en nuku niilläkään kunnolla, tosin vasta todettiin uniapnea, keskivaikea, joten ehkä uniongelmiin löytyy vihdoin syy, saa nähdä

    • Tietolähteet

      Tietolähteet kertovat melatoniinimääristä eri tavalla;
      - joku sanoo että 6mg enempää ei kannata ottaa
      - toinen sanoo että 10mg enempää ei kannata ottaa

      Veikkaan että määrät ovat erilaisia, eri ihmisillä. Luulen että oman kokemuksen
      kautta oppii tietämään määrän. Ja kaiken lisäksi samallakin ihmisellä määrät saattavat
      vaihdella, riippuen elämäntilanteesta ja päivän tapahtumista. Ainakin itsellä olen
      huomannut tuon. Otan 2mg nopeaa ja 2mg hidasta. Ja vaikutukset ovat eri iltoina erilaisia.
      Olen huopmannut että oikein stressaantunut olo vie tehon melatoniinista tai oikeammin
      mieli käy niin kiivaana että mikään määrä ei riitä, sitä vaan valvoo, Noita (lähes) valvottuja
      öitä tulee n. 1-2kpl / 3:ssa viikossa. Mutta olen oppinut suhtautumaan asiaan, siten että
      en murehdi asiaa seuraavana päivänä. Motto on joskus "elämä on"....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      275
      3942
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      97
      3600
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      163
      2580
    4. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      35
      2360
    5. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      62
      2335
    6. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1922
    7. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1727
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      34
      1298
    9. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      31
      1297
    10. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      46
      1212
    Aihe