Ainoa kontaktini vapaa-ajalla ollut viimeiset pari vuotta poikaystävä ja erokin tuli tässä nyt. Kymmenien vuosien pituinen ystävyyssuhde parhaan kaverinkin kanssa kaatui puolisen vuotta sitten, ja muita tosiystäviä ei ole ikinä ollutkaan. :o
Olen 21 vuotias tuleva nainen (tyttö kai vielä) jaja.. Mulle ei tuota ongelmia puhua tuntemattomille esim kadulla, ihmiset selittää et sä oot niin sosiaalinen. Luulee et mul on jonkinlainen elämä. Mä oon ihan onnellinen ihminen, mutta miksen pääse semmoseen aaltopituuteen kenenkään kanssa?
Aina tuntuu et yksin on parasta. En sovi parisuhteeseen, eikä ystäviä enää ole. :( Kaikki mitä teen, teen sen yksin.. Ilosesti, mutta en tiedä jaksanko loppuelämää olla yksin. :o En halua semmosia selän takana ilkeileviä naikkosia mun ystäviksi, tuntuu että kaikki on semmosia. Ihmiset sanoo et oon hassu ja sympaattinen, mutta kukaan ei ikinäikinä vois samaistua muhun, aina ne vaan sanoo et sä oot niin erilainen ja sun kanssa jutellessa tuntuu ku olis jossain toisessa maailmassa.
ÄÄÄÄ miten oppia tutustumaan perusteellisemmin ihmisiin?
Oon asiakaspalveluammatissa, rakastan auttaa muita parhaani mukaan ja oon utelias. Olisin ehkä aika hyväki kaveri, mutta en vaan sopeudu tavallisiin tilanteisiin ihan normaalimmin.. :(
Olen 21 vuotias tuleva nainen (tyttö kai vielä) jaja.. Mulle ei tuota ongelmia puhua tuntemattomille esim kadulla, ihmiset selittää et sä oot niin sosiaalinen. Luulee et mul on jonkinlainen elämä. Mä oon ihan onnellinen ihminen, mutta miksen pääse semmoseen aaltopituuteen kenenkään kanssa?
Aina tuntuu et yksin on parasta. En sovi parisuhteeseen, eikä ystäviä enää ole. :( Kaikki mitä teen, teen sen yksin.. Ilosesti, mutta en tiedä jaksanko loppuelämää olla yksin. :o En halua semmosia selän takana ilkeileviä naikkosia mun ystäviksi, tuntuu että kaikki on semmosia. Ihmiset sanoo et oon hassu ja sympaattinen, mutta kukaan ei ikinäikinä vois samaistua muhun, aina ne vaan sanoo et sä oot niin erilainen ja sun kanssa jutellessa tuntuu ku olis jossain toisessa maailmassa.
ÄÄÄÄ miten oppia tutustumaan perusteellisemmin ihmisiin?
Oon asiakaspalveluammatissa, rakastan auttaa muita parhaani mukaan ja oon utelias. Olisin ehkä aika hyväki kaveri, mutta en vaan sopeudu tavallisiin tilanteisiin ihan normaalimmin.. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa niin tutulta,mullekin on sanottu et oon sosiaalinen ja huumorintajuinen yms.enkä koe mitenkään ongelmalliseksi puhua tuntemattomille ihmisille tms. mut kuitenkin seurustelukumppanin lisäks on vain muutamia kavereita.Jotenki niitä uusia ystävyyssuhteita ei vaan muodostu(sosiaalisuudesta huolimatta).Itse 24v nainen,Jos haluat vaihtaa ajatuksia,laita vaikka sähköpostia [email protected].
Sulla menee kuule ihan hyvin.
Aika sama homma oikeastaan minullakin. Perus kanssakäyminen hoituu oikein mallikkaasti, siis muukin kuin sellainen opittu kohteliaisuus esim. kaupoissa asioidessa, mutta mitään syvempää yhteyttä en saa keheenkään luotua.
Keskustelutaitojeni perusteella aika monet varmaan voisivat luulla, että olen kovinkin sosiaalinen ja menevä tyyppi, mutta todellisuudessa minulla ei ole juuri minkäänlaista elämää eikä ainuttakaan kaveria/ystävää ja enimmäkseen pähkäilen syntyjä syviä neljän seinän sisällä.
En osaa varmuudella sanoa olenko oikeasti epäsosiaalinen. Siltä ainakin on tuntunut. Perimmäisenä ongelmana vain on, että ajatukseni ovat yleensä aivan toisesta maailmasta, kuin muiden ihmisten, ja se on ajanut minut eristäytymään omiin oloihini.
Niin kauan kun puheenaiheet pysyvät triviaalilla tasolla, juttu luistaa, mutta kun tulee kyseeseen henkilökohtaiset näkemykset ja moraali, niin aika moni alkaa vieroksumaan totaalisesti minua.
Itse olen ollut suhteessa 7 vuotta, joista 2 vuotta asunut paikkakunnalla josta en tuntenut alun perin itse ketään. Töissä olen seurallinen ja juttu luistaa kahvipöydässä, kuitenkin olen tuon 2 vuotta viettänyt ilman ystäviä. Vanhoja koulu-/opiskelukavereita on muutamassa kaupungissa, mutta ei ainoatakaan joka olisi vuosiin soittanut ja kysynyt että mitä mulle kuuluu? Aina on pitänyt itse olla se aktiivinen osapuoli ja soitella, eikä siltikään välttämättä ole itse "päässyt" kertomaan omista asioistaan. Ketään ei vaan kiinnosta.
Nyt on suhdekkin pikkuhiljaa kariutumassa, eli olen jo kotonakin yksin vaikka toinen onkin läsnä. Pikkuhiljaa on kypsynyt ajatus, että jos suhde loppuu, niin lähden ulkomaille töihin ja etsimään itselleni elämää. On se kumma miten joskus niin onnellisesta ja hymyilevästä nuoresta miehestä on pikkuhiljaa tullut netistä masennustestejä etsivä kolmekymppinen...