En tiedä onko tämä oikea palsta (ihmissuhdepuolikin voisi olla), mutta kirjoitan nyt tänne. Kirjoitan siis miesystäväni asiasta, tosin pian taitaa olla mulla(kin?) masennus..
Tilanne on se, että ihan onnellsesti ollaan seurusteltu noin vuosi, ei asuta yhdessä mutta nähdään useita kertoja viikossa (ei joka päivä). Periaatteessa ollaan tosi samantyylisiä rauhallisia ihmisiä eikä ole juuri mitään mielipide-eroja tai muuta. Ollaan n. 25 v. molemmat.
Taustalla on kuitenkin miehen vaikeudet, eli perheessä on tapahtunut ikäviä asioita tänä aikana, lisäksi hänellä on ollut terveyden kanssa ongelmia. Terveysongelmat eivät ole toisaalta mitään pahoja, mutta varmasti henkisesti vaikeaa on huomata olevansa väsynyt ihan normaalin työpäivän jälkeen. Toisaalta onhan hänellä ollut hetkittäin sellaisia pieniä masennushetkiä, varmaan ihan sitä normaalia mitä nyt kaikilla joskus on, ei siis "oikeaa" masennusta. Oma roolini on ollut tietysti tukeva ja olen yrittänyt piristää ja uskon että kun näytän rakkauteni, niin se auttaa. Olen todella yrittänyt ymmärtää ja tehnyt parhaani ja tämä ei ole ollut ongelma, vaikka kivahan se olisi ettei olisi raskasta, eikä koko ajan olekaan ollut.
Nyt sitten kuitenkin menin mokaamaan, loukkasin häntä ihan typerästä asiasta. Jotenkin oma olo on ollut huono (e-pillerit varmaan syynä) ja tilanne kärjistyi. Tästä sitten tapahtui sellaista, että totta kai kyseessä on ihan oikeutettu suuttuminen, mutta myös hän on alkanut sanoa ettei ole oma itsensä ollut ja muutenkin että hän on jotenkin muuttunut tänä aikana, siis tämän vuoden aikana. Saattaa olla koko suhdekin vaakalaudalla.
Tästä kaikesta voisi tulkita että jos hänellä onkin ollut jo pitkään masennus. Kovin hyvä hän ei ole asioistaan puhumaan ja perheongelmatkin ovat jääneet liian vähälle käsittelylle. Mitähän tässä nyt mun pitäisi tehdä. Oma paha olokin on jo jatkunut useita päiviä, mutta jotenkin näen jo valoa tunnelin päässä.
Kertokaapa onko se paha vai hyvä, jos minä yritän auttaa, olen kuitenkin osittain syyllinen tähän tilanteeseen. Mitä pitäisi tehdä tilantessa, jossa mies ei juuri tuntemuksiaa näytä (negatiivisia siis lähinnä, pelkään että kerää niitä sisälleen huonoin seurauksin)? Liikaa jos patistan puhumaan, niin ei siitä voi hyvä seurata. Olisiko tässä ihan oikeasti tilanne, jossa pitäisi hakea ammattiapua?
Itse olen tosi väsynyt, halu selvitä on kuitenkin aika vahva. En tiedä pitäisikö antaa aikaa vai mitä, oma fiilis on vain niin kurja..
Tilanne on se, että ihan onnellsesti ollaan seurusteltu noin vuosi, ei asuta yhdessä mutta nähdään useita kertoja viikossa (ei joka päivä). Periaatteessa ollaan tosi samantyylisiä rauhallisia ihmisiä eikä ole juuri mitään mielipide-eroja tai muuta. Ollaan n. 25 v. molemmat.
Taustalla on kuitenkin miehen vaikeudet, eli perheessä on tapahtunut ikäviä asioita tänä aikana, lisäksi hänellä on ollut terveyden kanssa ongelmia. Terveysongelmat eivät ole toisaalta mitään pahoja, mutta varmasti henkisesti vaikeaa on huomata olevansa väsynyt ihan normaalin työpäivän jälkeen. Toisaalta onhan hänellä ollut hetkittäin sellaisia pieniä masennushetkiä, varmaan ihan sitä normaalia mitä nyt kaikilla joskus on, ei siis "oikeaa" masennusta. Oma roolini on ollut tietysti tukeva ja olen yrittänyt piristää ja uskon että kun näytän rakkauteni, niin se auttaa. Olen todella yrittänyt ymmärtää ja tehnyt parhaani ja tämä ei ole ollut ongelma, vaikka kivahan se olisi ettei olisi raskasta, eikä koko ajan olekaan ollut.
Nyt sitten kuitenkin menin mokaamaan, loukkasin häntä ihan typerästä asiasta. Jotenkin oma olo on ollut huono (e-pillerit varmaan syynä) ja tilanne kärjistyi. Tästä sitten tapahtui sellaista, että totta kai kyseessä on ihan oikeutettu suuttuminen, mutta myös hän on alkanut sanoa ettei ole oma itsensä ollut ja muutenkin että hän on jotenkin muuttunut tänä aikana, siis tämän vuoden aikana. Saattaa olla koko suhdekin vaakalaudalla.
Tästä kaikesta voisi tulkita että jos hänellä onkin ollut jo pitkään masennus. Kovin hyvä hän ei ole asioistaan puhumaan ja perheongelmatkin ovat jääneet liian vähälle käsittelylle. Mitähän tässä nyt mun pitäisi tehdä. Oma paha olokin on jo jatkunut useita päiviä, mutta jotenkin näen jo valoa tunnelin päässä.
Kertokaapa onko se paha vai hyvä, jos minä yritän auttaa, olen kuitenkin osittain syyllinen tähän tilanteeseen. Mitä pitäisi tehdä tilantessa, jossa mies ei juuri tuntemuksiaa näytä (negatiivisia siis lähinnä, pelkään että kerää niitä sisälleen huonoin seurauksin)? Liikaa jos patistan puhumaan, niin ei siitä voi hyvä seurata. Olisiko tässä ihan oikeasti tilanne, jossa pitäisi hakea ammattiapua?
Itse olen tosi väsynyt, halu selvitä on kuitenkin aika vahva. En tiedä pitäisikö antaa aikaa vai mitä, oma fiilis on vain niin kurja..
Vastaukset 1
Vanhimmat
se vain on joskus niin pahuksen vaikeaa, varsinkin jos masennus pukkaa päälle, silloin voi patistelu lukita tilanteen vielä pahemmin.
Vaikea on kenenkään neuvoa tuollaisessa tilanteessa kun ei tunne kumpaakaan osapuolta, hyväkin neuvo saattaa olla sopimaton juuri teille.
Ammattiauttaja voisi olla paikallaan, jos on depressiota, sen hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin, hoito kun vaikeutuu sitä mukaa kun depis syvenee.
Kaipa se olisi viisainta kertoa omista tunteistaan hyvin pehmeästi, vaatimatta mitään ... pyytää yhteistyötä tilanteen selvittämiseksi yhteisen onnen nimissä.