Kuntaliitos....

Kuntaliitos tulee, oletko valmis?
Pohjois-Savon kunnat liitetään kolmeksi kunnaksi. Varkaus, Kuopio ja Iisalmi.
Siilinjärvi ei ole kovin huonossa asemassa Kuopion läheisyyden vuoksi. Palvelut täältä kyllä karkaavat tai paremminkin lakkautetaan. Eipähän tuota enää ole edes verotoimistoa tai poliisiakaan ja Kela häviää pian.
Sitten täytyy asioida Kuopiossa, ei muu auta.
Toivottavasti jäisi jäljelle edes kauppa tai vähintään elintarvikekioski.
50212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Tämä hallitus kaatuu ennen kuin lumi tulee maahan. Ja samalla menee suuri kuntauudistus. Hallituksen liitokset nitisevät mm Kreikkapaketissa ja Merkelkin alkaa osavaltiovaalituloksen jälkeen entistä tiukemmaksi Suomen erityisvaatimusten tyrmäämisen suhteen.

Äänestä

mutta lehdessäpä luki että ''olisi aika outoa jos siilinjärvi jäisi vahvasta peruskunnasta pois''. ja siilinjärvihän jää.

Äänestä
  • Nyt on tilanne muuttunut niin, että meiltä ei kysytä liitoshalukkuudesta. Kuntaliitoksiin pakotetaan, koska nyt on tullut otollinen hetki Keskustan hävittyä eduskuntavaalit. Hallitus runnoo lakiesityksen lävitse ja se on menoa sitten.

    Saattaa olla, että Keskusta häviää myös vuoden päästä olevat kuntavaalitkin, puolue on kovin eripurainen. Pohjois Savoon tulee kolme mahdottoman isoa kuntaa, joita ei enää voi edes sanoa kaupungeiksi. Ne ovat maalaiskuntia, joilla on vähän suurempi keskusta. Niillä ei ole enää kaupungin tunnusmerkkejä.

    Äänestä

  • Ei kysytä.... kirjoitti:

    Nyt on tilanne muuttunut niin, että meiltä ei kysytä liitoshalukkuudesta. Kuntaliitoksiin pakotetaan, koska nyt on tullut otollinen hetki Keskustan hävittyä eduskuntavaalit. Hallitus runnoo lakiesityksen lävitse ja se on menoa sitten.

    Saattaa olla, että Keskusta häviää myös vuoden päästä olevat kuntavaalitkin, puolue on kovin eripurainen. Pohjois Savoon tulee kolme mahdottoman isoa kuntaa, joita ei enää voi edes sanoa kaupungeiksi. Ne ovat maalaiskuntia, joilla on vähän suurempi keskusta. Niillä ei ole enää kaupungin tunnusmerkkejä.

    Ei se ole pelkästään Keskustasta kiinni, vaan ylivoimaisesti suurin puolue kannatukseltaan eli Perussuomalaiset vastustavat myös tätä älytöntä kuntauudistusta. Ja hallitus ehtii vielä muutamassa kuukaudessa minkä korkeitaan on pystyssä töppäillä kannatuksensa vielä pahemminkin alas. Eikä tämä touhotus kuntaliitoksista ole tosiaankaan ainoa tulevan vaalitappion syy hallituksen voimapuolueille kokkareille ja demareille. Ensi keväällä on tavataan sitten kolmesti vaaliuurnilla, kaksikertaa pressan vaaleissa ja eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

  • ei tule liitosta kirjoitti:

    Ei se ole pelkästään Keskustasta kiinni, vaan ylivoimaisesti suurin puolue kannatukseltaan eli Perussuomalaiset vastustavat myös tätä älytöntä kuntauudistusta. Ja hallitus ehtii vielä muutamassa kuukaudessa minkä korkeitaan on pystyssä töppäillä kannatuksensa vielä pahemminkin alas. Eikä tämä touhotus kuntaliitoksista ole tosiaankaan ainoa tulevan vaalitappion syy hallituksen voimapuolueille kokkareille ja demareille. Ensi keväällä on tavataan sitten kolmesti vaaliuurnilla, kaksikertaa pressan vaaleissa ja eduskuntavaaleissa.

    Eihän PerSu:t ole sentään suurin puolue. On siinä sentään matkaa vielä Kokoomukseen ja Demareihin, sitäpaitsi PerSu:t eivät halunneet hallitukseen ja pettivät näin äänestäjänsä.
    Kuntaliitokset toteutuvat varmuudella.
    Oikeastaan olisi ollut parempi aikoinaan, että ei olisi toteutettu lääniuudistusta, vaan olisi yhdistetty entisten läänien kunnat keskenään. Näin olisi Pohjois-Savossa ollut vain yksi kunta ja se olisi aivan hyvin riittänyt.
    Siilinjärveläiset asioivat tulevaisuudessa Kuopiossa, eikä siinä mitään. Ei sinne ole edes pitkä matka ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Palvelut heikkenevät, mutta mitäpä me sille mahdamme.

    Äänestä

  • Suurin...?? kirjoitti:

    Eihän PerSu:t ole sentään suurin puolue. On siinä sentään matkaa vielä Kokoomukseen ja Demareihin, sitäpaitsi PerSu:t eivät halunneet hallitukseen ja pettivät näin äänestäjänsä.
    Kuntaliitokset toteutuvat varmuudella.
    Oikeastaan olisi ollut parempi aikoinaan, että ei olisi toteutettu lääniuudistusta, vaan olisi yhdistetty entisten läänien kunnat keskenään. Näin olisi Pohjois-Savossa ollut vain yksi kunta ja se olisi aivan hyvin riittänyt.
    Siilinjärveläiset asioivat tulevaisuudessa Kuopiossa, eikä siinä mitään. Ei sinne ole edes pitkä matka ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Palvelut heikkenevät, mutta mitäpä me sille mahdamme.

    Mielipidetiedustelujen mukaan Perussuomalaiset ovat nousseet jo aikaa sitten pysyvästi suurimmaksi puolueeksi. Eikä perussuomalaisten kannatus ole tulevaisuudessa ainakaan hallituksen nykytoiminnalla laskemaan päin. En ole perussuomalaisten kannattaja, mutta eivät Ps-läiset mitenkään pettäneet äänestäjiään, vaan pitivät kiinni periaatteistaan.

    Kuntaliitoksia varmaankin toteutuu, mutta ei näillä Kataisen hallituksen kuntaministeri Virkkusen esittämällä tyylillä ja laajuudessa. Siilinjärvi jatkaa itsenäisenä toisten vastaavien kehyskuntien tapaan. Pienempiä kuntia tulee liittymään Siilinjärven kanssa kuten muuallakin on tapahtunut.

    Vanha lääni on todella huono perusta kunnaksi. Siinä sitä tarvittaisiin kunnan sisään vähintään nykyisellä kuntajaolla lähidemokratia parlamentteja ja vastaavia.Suomessa olisi yksi lähes kahden miljoonan asukkaan kunta, 5kpl 0,5-1 miljoonan asukkaan ja loput "pikkukuntia". Silloinhan voitaisiin Pohjois-Savo liittää Itä-Suomen kuntaan tai mieluummin suoraan Keski-Suomeen.

    Äänestä

  • Ei kysytä.... kirjoitti:

    Nyt on tilanne muuttunut niin, että meiltä ei kysytä liitoshalukkuudesta. Kuntaliitoksiin pakotetaan, koska nyt on tullut otollinen hetki Keskustan hävittyä eduskuntavaalit. Hallitus runnoo lakiesityksen lävitse ja se on menoa sitten.

    Saattaa olla, että Keskusta häviää myös vuoden päästä olevat kuntavaalitkin, puolue on kovin eripurainen. Pohjois Savoon tulee kolme mahdottoman isoa kuntaa, joita ei enää voi edes sanoa kaupungeiksi. Ne ovat maalaiskuntia, joilla on vähän suurempi keskusta. Niillä ei ole enää kaupungin tunnusmerkkejä.

    Se tämä kokoomus-demarilainen kuntauudistus vahvoine keskuskuntineen - vai pitikö kirjoittaa -kaupunkeineen? - johtaa autioituviin kirkonkyliin (vaikka Kaavi, Juankoski, Maaninka), joissa ei ole enää mitään palveluita - julkisia tai yksityisiäkään - ja toisaalta palveluiden, ihmisten ja siten palvelutarpeenkin keskittymiseen sinne keskuskuntaan/-kaupunkiin - joka taas johtaa siellä lisärakentamisen tarpeeseen ym. Missä on siis säästö, saati järki?
    Maailmalla tätä on kokeiltu, tuloksena jopa nälkäkuolemaa, kun ei enää jäänytkään niitä maanviljelijöitä, jotka olisivat tuottaneet sitä ruokaa...

    Äänestä

hulluhan siili on jos ei liity. sitä on turha uumoilla että täällä alue jotenkin liitoksen jälkeen kuihtuisi. päinvastoin siili on jo nyt yksi p-savon eniten kehittyvistä alueista. liitoksen jälkeen kuopio saa itselleen kauan himoitsemansa rakennusmaat ja silloin tänne vasta alkaakin tulla palveluja ja kaikkea mahdollista kun uusia taloja syntyy kuin sieniä sateella. mikäli liitos olisi ymmärretty tehdä 20 vuotta sitten nyt täällä olisi jo saaristokaupunki ja ikea.

Äänestä
  • Varmuudella Siilinjärvi kuihtuu ainakin palvelujen puolesta. Kaikki kunnalliset palvelut siirretään Kuopioon. Eihän kuntaliitos muuten olisi Kuopion osalta kannattava, jostain on pakko karsia.

    Äänestä

  • Siilinjärvi tulee kuihtumaan, kun loputkin palveluista siirretään Kuopioon. Ehkä ihan Vermersalmen kohtaloa se ei koe, mutta jää pelkäksi nukkumakaukioksi.

    Kun ohittaa Kuopion kunnan rajan saa ajaa kymmeniä kilometrejä metsässä tuli sitten melkein mitä tietä tahansa. Ei rakennusmaasta ole todellakaan pulaa ;=)

    Oli oikein hyvä kun Kuopioon ei liittynyt siilinjärvi ja siten rakensivat Saaristokaupungin. Kuopiolle on ollut alueesta paljon myönteistä imagonkohotusta. Jos Kuopio olisi sitä vastoin rakentanut nykyisen Siilinjärven aluetta, olisi kaupungin imago paljon huonompi. Talojahan olisi molemmissa tapauksissa suurinpiirtein samanlaiset määrät. Kuntaliitos ei olisi siihen paljoakaan vaikuttanut. Oulun seutu kuten myös nyt yhdeksi kunnaksi liittynyt Jyväskylä ovat olleet kovemmassa kasvussa jo pitkään ilman kuntaliitoksiakin.

    Äänestä

  • Olen käynyt Saaristokaupungissa: Näin pusikkoa siellä, jonkun talon täällä, vieriv-viereen rakennettuja rivitaloja - mutten vettä juuri missään?
    Ikeako pelastaa? Kaupan alalla vain osastojen vastaavat ovat mm. enää täysiaikaisia työntekijöitä, muut osa-aikaisia, eli ei se ainakaan hyviä työpaikkoja tuo - ja voittohan menee jonnekin veroparatiisiin, ei Ruotsiin (onneksi?).

    Äänestä

  • Kyllähän sinne kuopion torimonttuun tuntuisi rahaa sopivan lisää vaikka ympäristökunnista viedä.

    Äänestä

ei kai siitä maasta pulaa ole mutta kun juuri etelä-siilin alue on monesta syystä juuri se p-savon ideaalein kasvukeskus. nyt tämän alueen kehitys on laahannut. kuntaliitoksen myötä alue ja samalla siilinjärvi kokisi ennen näkemättömän kasvun. itseasiassa pöyristyttävää että muuttotappioinen p-savo joutuu pitämään ihanteellisimman alueensa "jäissä" siilin kepujörmyjen takia.

totta kai kunnallisia palveluja siirrettäisi kuopioon. johan niitä nytkin siirretään vaikka ei liitoksia tehdä. maaningalta ja nilsiästäkin siiliin siirtynyt vaikka mitä. se on ihan luonnollista eikä liity juuri kuntaliitoksiin. hölömö on jos noiden syiden takia vastustaa kuntaliitosta. ne ei juuri kuntaliitos asioita ole. kunnan kuihtuminen ei noihin liity mitenkään.

nukkumalähiöksi siili on itse itsensä tehnyt kaavoittamisella ja rakentamisella. kun vertaa kuopion malliin niin kuntaliitoksen jälkeen ei muututtaisi ainakaan enempää nukkumalähiöksi.

kovin vähän on asioista perillä jos luulee että siili joka sijaitsee juuri siellä minne kuopio haluaa laajentua tulisi liitoksen jälkeen kuihtumaan. asia on juuri päinvastoin. edellinen kirjoittajakin ilkeää maalata kuihtumispiruja seinille vaikka itsekin myöntää(="ei saaristokaupunkia vaan kasvu siiliin päin") että mikäli liitos olisi aikaisemmin tehty olisi nykyinen siili lähes puolet nykyistä suurempi ja kehittyneempi. muistetaan että kuopion oli tarkoitus suunnata saaristokaupungin(20 000 asukasta) ja eteläisten yrityskeskusten(ikea ja muut suuret) sijaan kasvu siilin alueille kun uskoivat kuntaliitoksen tapahtuvan 1980/90-luvulla. eipä olisi siis täällä 40 000 asukkaan siilissä nykyään palveluista pulaa tai kuihtumisesta pelkoa. edelleen tämä kasvu on mahdollinen sillä nyt kuopiolla vasta onkin pula ihanteellisesta lähellä olevasta maa-alueesta kun saaristokaupungin aluekin on kohta rakennettu täyteen.

kapeakatseista verrata kuopiota joihinkin kaukaisiin metsä kyliin kuten vehmeriin. siili on jo nyt petoseen verrattava kuopion kaukainen kaupunkimainen lähiö joka kasvanut kiinni kiinteästi kuopion kaupunkirakenteeseen.

jyväskylä oli muuten ennen kuntaliitoksia kaupunkien keskisarjassa mutta nyt se on pompannut kerralla raskaaseen sarjaan ja se huomioidaan kansallisesti nyt aivan erilailla. kun sen asukasluku on vain jokunen 10-tonni turkua vähemmän niin se todellakin kiinnostaa nyt ihmisiä ja yrityksiä enemmän kuin ennen.

Äänestä
  • Ei Siilistä olisi tullut 40 tuhannen aluetta ei sitten millään. Moista kasvusa ei ole tapahtunut edes etelän isojen kaupunkien viereisissä vuosikymmeniä sitten kaupunkeihin kiinnikasvaneissa kehyskunnissa. =) Alueen sisäisestä siirtymisestähän tässä on kyse. Maakunta ympärillä kuihtuu ja sekä Kuopion että Siilinjärven väestö ikääntyy. Ei alue ole tulevaisuudessa kuin hitaassa kasvussa. Jos Siili olisi nyt 40, niin Kuopio olisi reilut 70.

    Saaristokaupunki on tuonut Kuopiolle imagopotkun, jota Siilin alue ei olisi pystynyt tuomaan. Etelä Siili ei ole mitenkään erityisen houkutteleva. Esimerkiksi lentokentän ja radan läheisyys on samanlaista Sorsasalossa, mutta eipä vaan sinne ole kummoistakaan syntynyt. Onkohan Kuopio kenties tehnyt vain kiusaa kaavoittamatta jättämisellä ?;=)

    Jyväskyssä liitos tehtiin vanhan maalaiskunnan kanssa ja siinä liittyi kaksi vanhastaan oikeasti yhjteenkasvanutta "kaupunkia" yhteen. Ja yhteensähän se teki yli 130 tuhatta eli yhden siilin 20 tuhatta enemmän kuin kuopio-siili. Jyväskylän ympäristöön jäi vielä kunnon kehyskuntia liitoksenkin jälkeen. Kummasti Jyväskylän seutu kiinnosti paljon Kuopion seutua enemmän jo ennen kuntaliitosta =)

    Kuopio haluaa siilin vain saadakseen sinne valuvat verotulot Kuopion keskustan palvelujen maksamiseen. Niin kuten sanoit maaningalta ja nilsiästä on siirtynyt palveluita siiliin siis siiliin !=) Antaisivatko siililäiset niiden kuntaliitoksen jälkeen siirtyä kuntansa eli Kuopion päätöksellä siirtyä Kuopion keskustaan. Nykyisellä väestöpohjalla ne pysyvät kyllä siilissä varsinkin kun niiden väestöpohjana on nuo maaninkalaisetkin ja nilsiäläiset.

    Äänestä

Joo jo vuosikymmeniä on sähkötolpissa ollut lappuja Jeesus tulee oltko valmis. Maailmanloppujakin on pitänyt tulla se harva vuosi, mutta ei vaan ole näkynyt. Samaa sarjaa lienee...

Äänestä

"Ei Siilistä olisi tullut 40 tuhannen aluetta ei sitten millään. Moista kasvusa ei ole tapahtunut edes etelän isojen kaupunkien viereisissä vuosikymmeniä sitten kaupunkeihin kiinnikasvaneissa kehyskunnissa. =) Alueen sisäisestä siirtymisestähän tässä on kyse."

Totta kai kyse olisi ollut alueen sisäisestä siirtymisestä. Juuri siitähän puhuin. Nyt ne 20 000 asukasta asuvat Saaristokaupungissa ja parantavat sen alueen palveluja. Mikäli liitos olisi tehty ei Saaristokaupunkia olisi tehty vaan Kuopio olisi kaavoittanut vastaavan alueen Siilin maille ja nyt Siilin alueilla olisi ne 20 000 asukasta. Kysehän oli nimenomaan siitä miten käy Siilin kuntaliitoksessa. Joku hullu sanoi, että kuihtuu kun totuus on että päinvastoin asukasmäärä täällä räjähtäisi kasvuun kun Kuopio kaavoittaisi tänne uudet alueensa.

Äänestä
  • Outoa porukkaa Siilissä, kun haluavat nurkkansa täyteen taloja ja asukkaita. Meillä etelässä taas haluamme asumista hyvien yhteyksien päässä, mutta mielellään vähemmän asutusta ja enemmän luontoa.

    Äänestä

  • Palveluita? Joku koulu ja pari kauppaa - siinä ne palvelut. Korpilähiö, ei se mikään muu ole.

    Äänestä

Miksi sitten asut etelässä jota juuri rakennetaan täyteen ja ahtaaksi. Muuta tänne P-Savoon jos haluat enemmän luontoa ja vähemmän naapureita. Voin taata että sitä täällä riittää vaikka yksi E-Siili rakennettaisi täyteen.

Hauskaa porukkaa täällä. Ensin valitetaan että Siili kuihtuu, ihmiset karkaa, eikä sinne enää mitään rakenneta liitoksen jälkeen. Sitten valitetaan kun saatetaankin rakentaa :D Saman mitenpäin niin valitus on taattu. On teillä varmasti hieno elämä kun pitää itkeä joka asiasta.

Äänestä
  • Täysi alue etelä siiliin vau upeeta =) Asukkaita vaan ei riitä taloihin, mutta mitäs siitä, kun kerran saadaan rakennuksia =)

    Äänestä

Olipa muuten hyvä kommentti eduskunnassa yhdeltä edustajalta. Meni suunnilleen että jokaisen suuren keskuksen ympärille on Suomessa syntynyt veroparatiisikunta. Pääkaupunkiseudulla nämä on Espoo ja Kauniainen. Täällä Siilinjärvi. Nämä ovat kuntia jotka eivät koskaan suostu vapaaehtoisesti liittymään kuppaamaansa keskuskaupungiin. Näiden kuntia takia pakkoliitos-laki on runnottava nopeasti läpi ja liitettävä nämä keskuskaupunkiin. Muunlaisia kuntia ei mielestäni pidä liittää pakolla vaan niille pitää jättää oikeus päättää itse asioistaan. Näitä täällä on ollut mm. Vehmersalmi ja Karttula, sekä on edelleen mm. Maaninka, Rautavaara ja Pielavesi. Kupaajakunnat taas on liitettävä elikkä ainakin nämä pakkoliitokset tehtävä

Joroinen ja E-Leppävirrta->Varkaus
Kaavi->Juankoski
Rautalampi->Suonenjoki
Siilinjärvi ja P-Leppävirta->Kuopio
Lapinlahti->Iisalmi

Nuo ovat siis sellaisia kuntia jotka sijaitsevat 10min ajomatkan päässä alueen keskuskaupungista, mutta silti väkisin pitävät kiinni kunnastaan. Noilla liitoksilla saataisi useampi isompi ja vahvempi kaupunki P-Savoon. Kolmea kuntaa P-Savoon en kannata. Ajatelkaa että joku 100km päässä oleva Rautavaara kuuluisi Kuopioon. Hulluutta, mutta aivan kaupunkirakenteessa kiinni olevat pitää liittää.

Äänestä
  • Eikö kuntien välillä voi tai saa olla kilpailua? Siilinjärvi kilpailee Kuopion kanssa asukkaista tarjoamalla ihmisten haluamia rakennuspaikkoja, toontteja ja valmiita asuntoja, sekä palveluja.
    Miksi se on kiellettyä ja miksi Kuopio ei pysty samaan?

    Eikö markkinataloudessa kilpailu tuota kuluttajille parhaan lopputuloksen?

    Äänestä

  • "Kupattaville" kaupungeille tekee oikein hyvää, että joutuvat pikkuisen tsemppaamaan naapurikuntien kilpaillessa asukkaista. Tekee hyvää myös omalle suurimmalle "kupattavalle" kotikaupungille. Pöhöttyneisyyttä syntyy lisää varmasti myös Kuopioon, jos Siili ei ole siinä vähän tsemppaamassa. Veroparatiisi kuulostaa hassulta nimitykseltä vaikka Siilin osalta. Eihän siellä ole erityisen houkutteleva veroprosentti ja kunta velkaantuu joutuessaan satsaamaan asukkaidensa vaatimiin palveluihin kouluihin, tonttimaanhankintaa jne. Toki siililäiset käyvät kulttuuririennoissa Kuopiossa kuten nuo espoolaiset meillä.

    Äänestä

Kuopio ei pysty samaan vaan paljon parempaan. Kuopiohan houkuttelee vuosittain paljon enemmän asukkaita kun Siili. Puhumattakaan palveluista, tonteista ja yritysten rakennuspaikoista. Kuopio vie Siiliä satanolla. Yhdessä 130 000 asukkaan Kuopion huokutusvoimalla, vaan pystyttäisi vielä paljon nykyistäkin parempaan. Nyt Kuopio porskuttaa 90 000 asukkaan vetovoimalla kohtuullisen hyvin ja Siili taas puuhastelee yksin hyvin pienellä hiekkalaatikolla, jossa mm. kunnan amatööristen toimijoiden takia ei osata tarjota suurille yrityksille sellaisia paketteja, jotta he kiinnostuisivat tulemaan tänne. Ainut ketä Siili kiinnostaa on ok-talojen rakentajat. Sijainti huomioon ottaen tässäkin laahataan huikeasti perässä. Tuskin mikään suhari saisi Siilin väestökehitystä yhtään alhaisemmaksi niin itäsuomalaisittain unelmapaikalla maantieteellisesti kunta on.

Kyse on siitä että kilpailla pitäisi muita vastaan ei keskenään. Sama kun jääkiekossa oman ketjun miehet kampittaisi toisiaan sen sijaan että yrittäisivät voittaa vastustajan. Täällä(kuten muuallakin) voimat pitää yhdistää jotta alueesta saadaan kilpailukykyisempi ja pystymme näin voittamaan tänne yrityksiä ja asukkaita muualta. Kuopion ja Siilin ei pitäisi koskaan nähdä toistaan kilpailijana. Tilanne on yhtä sietämätön, kun jos Siili ja Toivala kilpailisivat keskenään. Pitää siis ymmärtää että me kaikki olemme yhtä Kuopion kaupunkiseutua, joiden pitää yhdessä "taistella" muita vastaan. Ehkä sinä et tätä ymmärrä mutta onneksi mm. Siilin päättäjät ymmärtävät ja ovat sen monesti julkilausuneet. Ainut missä ovat väärässä on se että heidän mielestään he pystyvät yhdessä Kuopion kanssa kilpailemaan muita vastaan parhaiten kun pysytään omana kuntana. 130 000 asukkaalla Kuopion nousisi aivan eri kiinnostavuusasteelle muualla olevien ihmisten ja yritysten silmissä. Näin se vain menee vaikka liitosvastustajat sanovat että ei liitos ihmismäärää nosta. Ihmismieli on kuitenkin perin outo ja sitä meidänkin pitäisi käyttää hyväksi.

Äänestä
  • Kuopion seudulla ja varsinkin Kuopiossa pitää oikein kunnolla toivoa, että tämä suunniteltu kaupunkiseutujen liittäminen yhdeksi kunnaksi ei toteudu. Kuopio jää nimittäin 130 000 asukkaalla rutkasti nykyistäkin pienemmäksi kaupungiksi vertailuissa. toisten suurten kaupunkinen koko huitelee 180 tuhannesta ylöspäin. Kuopio luokitellaan silloin varmasti keskisuurten kaupunkien kastiin jonkun Vaasan, Joensuun, Porin, kouvolan ja vastaavien kanssa.

    Äänestä

  • Minua ei ainakaan kiinnosta yhtään joku 130.000 asukkaan kunta. Ja kauppamiehenä osaan kyllä harpilla tai nykyaikaisemmalla välineellä piirtää kartalle haluamani läpimitan omaavan ympyrän ja saada selville sen sisällä olevan asukas- tai asiakasmäärän - riippumatta ihan kokonaan siitä, onko siellä jotain kunta- tai heimorajoja.

    Äänestä

Omaa napaansa tuijottavat juntit eivät ymmärtäneet miten ratkaisevan tärkeä kilpailukykyinen kasvukeskus on koko alueelle. Kun kannatuksesta hävisi puolet olisi luullut kepunkin ymmärtävän, että sulkeutuminen omaan hiekkamonttuun ei ole tästä maailmasta.

Mutta ei. Kun päätoimittaja käy hakemassa kh:n puheenjohtajalta haluamansa mielipiteen, paikallisen hiekkalaatikon vahtimisen pääteemakseen ottaneeseen Vieteriin, puheenjohtaja on suorastaan RAIVOISSAAN!

Raivoaminen on nyt kuitenkin turhaa. Omaa etuaan ymmärtämättömät otettiin jo holhoukseen.

Äänestä
  • Onpas täällä paljon jostain syystä katkeroituneita kaupunkilaisia ärisemässä...

    Äänestä

  • On Kuopion etu, että Kokoomuksen johdolla ajettava kuntauudistus ei toteudu! Me jäämme pikkukaupunkiluokkaan.

    Äänestä

  • Tarkoitatko sitä Kuopion torin hiekkamonttua ja sen ympärillä olevaa, miljoona euroa maksavaa terästukea kalahallin ympärillä? Ja hallihan saatetaan purkaa, joten tuokin milli meni hukkaan...
    Kuopion kaupungin päätöksistä on kyllä hauska lukea lehtijuttuja: Päätös, valitus, päätös, valitus - toimikunta, päätös, valitus, taas uusi toimikunta, hovioikeus, korkein hallinto-oikeus... Hauskaa, paitsi että kaupunkilaisten rahaa palaa koko ajan.

    Äänestä

""Kupattaville" kaupungeille tekee oikein hyvää, että joutuvat pikkuisen tsemppaamaan naapurikuntien kilpaillessa asukkaista. Tekee hyvää myös omalle suurimmalle "kupattavalle" kotikaupungille. Pöhöttyneisyyttä syntyy lisää varmasti myös Kuopioon, jos Siili ei ole siinä vähän tsemppaamassa. "

tämä on muuten aivan täyttä puppua.

kaupunkilaiseksi tosiaan itseni tunnen vaikka koko elämän asuinkunta on ollut siilinjärvi. kyllä ainakin e-siili on jo täysin osa kuopion kaupunkialuetta.

Äänestä
  • Pöhöttyneisyyttä näyttää lehtien perusteella olevan Kuopiossa jo aivan tarpeeksi ihan nykyiselläänkin. Pistäisivät omat asiansa kuntoon. Siili on todella hyvä Kuopion tsemppaaja. Jatkakaa samaan malliin. Saman toivon jatkuvan myös täällä isommissa ympyröissä.

    Kannataisikohan käydä katsomassa maailmaa vähän laajemmalta.

    Minä taas tunnen itseni kuntalaiseksi, vaikka olen asunutkin synnyinkuntani siilin lisäksi parissa suuressa kaupunkinimeä kantavassa kunnassa ja nyt tässä suurimmassa sellaisessa. Yhtenäistä aluetta vaikka kaupunkirakennetta on kaikkien kaupunkikuntien ympärillä ja ainoa asia joka ihmisiä vaivaa on joukkoliikenteen hinnoittelu kuntien mukaan. Taidetaan olla täällä menossa vyöhykelippuihin kaupunkikunnan sisälläkin ja kuntarajojen yli matkan pituuden mukaan, joten siinäkin häviää sekin kuntarajan merkitys.

    Äänestä

  • Oletko Marika V?

    Äänestä

  • Hevonen kadulla kirjoitti:

    Oletko Marika V?

    Voipihan täällä sellainen kirjoittaakin, mutta voipi että ei. En tunne sellallaista nimeä.

    Äänestä

"Pöhöttyneisyyttä näyttää lehtien perusteella olevan Kuopiossa jo aivan tarpeeksi ihan nykyiselläänkin. Pistäisivät omat asiansa kuntoon. "

Sitten on lehdissä väärää tietoa. Kuopio elää kunnon nousukautta ja johdossa on tekijämiehiä jotka ovat saaneet kaupungin imagonkin aivan eri tasolle mitä se oli 90-luvulla. Siilissä taas kepun sisäpiiri kampittaa koko ajan oman edun nimissä kunnan kehitystä. Uusille kaupoille ja liikepaikoillekaan ei anneta lupia, kun kunnassa iät ajat olleet yrittäjät kuuluvat samaan sisäpiiriin. Kuopiossa ei tällaista pienen kunnan sairautta kyräilyä ja pöhöttyneisyyttä ole.

Äänestä
  • Savon Sanomatko sitä väärää tietoa Kuopiosta muka levittävät =) Eikös se Paronenkin ollut mm linnoittautunut sinne huoneeseensa ja muuta sellaista, että tekijämiehiä =). Uutis-Jousea myös lukevana olen huomannut sinne kaavoitetun runsaasti liikepaikkoja. Joten taitaa olla siellä e-siilissä väärää tietoa.

    Äänestä

kerropa lisää keskustan uusista liikepaikoista viime vuosikymmeninä? taitaa saksan halpamarketti olla ainut joka on kylälle ilmestynyt. tokmannit, maksit ja muut kinusivat pitkään siiliin mutta siilin kepun mahtikäskyllä tulo porpattiin. keskustan kilpailua on todellakin rajoitettu sisäpiirin taholta vuosikymmeniä. se uskotko sinä sitä ei minua kiinnosta.

parosen lasikoppi juttu oli muuten jonkin aivan muualla asuvan arvio joka aika nopeasti tosiaan todistettiin höpöpuheeksi. parosen aikana kuopio on kehittynyt nopeammin kuin edellisten yrittäjien.

Äänestä
  • Eikös sitä liiketilaa ole kaavoitettu Rissalan tienristeykseen. Ainakin siellä harjoitettiin kauppaa nimittäin mullanmyynti-kyltti seisoi monta vuotta jo aikaa sitten kaavoitetulla "huippuhyvällä" sijainnilla varustetulla tontilla aivan lentokentän ja valtateiden ristetyksessä. Ja nyt tässä viereisessäkin ketjussa pohditaan tuleeko siihen Green Valleyhin kauppoja vai ei. Eikös se ole jo jopa rakennusliikkeen omistuksessa ja tietysti kaavat valmiina. Muistelisin ainakin Kasurilasta löytyvän myös liiketilaa uutisoiduissa uusissa kaavoissa.

    Mihinkä muuten sijoittaisit liiketilan keskustaan. Ehkäpä Patakukkulan monttuun. Se kun olisi oikeasti keskustaa ja oletettavasti kunnan maata. Eihän tuohon keskustaan enää oikein mahdu. Leppäkaarteen risteykseen tietysti voisi tulla, mutta kenties kunnan ei haluta kaavoituksella yksityisille maille hyödyntävän maanomistajia.

    Tokmannit ja Maxit ovat sama firma eri nimellä. Täällä se tunnetaan Tarjoustalona. Kunnan firman kyselyissä ehdottomat tontit eivät varmaankaan kelvanneet. Ja nykyisen Herkkupadan paikalle se ei voinut tulla Sparin myynnin jälkeen, koskapa se ei halunut perustaa päivittäistavarakauppaa, jonka sparin tiloihin piti kilpailuviranomaisten mukaan Siiliin tulla. Jopa näin Hesassa Uutis-Vieteriä lukeneena tietää tuon sinun sisäpiirin salaliiton harhaksi. =)

    Tässä muutama kuukausi sitten kesällä yksi muistaakseni Tradekan entinen iso johtaja arvioi kovin sanoin Kuopion kaupungin johtoa ja sen kyvyttömyyttä. Hirvensalmella Etelä-Savossa vapaa-ajanasujana ja siten Savon asioita seuraavana hän vertasi osuvasti Kuopiota Jyväskylään ja Jyväskylä oli selvästi paremmin johdettu. eikös siellä ollut johtajana aikaisemmin se vanhempi Häkämies, jota nyt heitellään pikkukunnasta toiseen.

    Äänestä

kuten sanoin ei kiinnosta jos et usko ja näköjään et usko, mutta voin kertoa että totta puhuin ja asia tosiaan on niin. ei noin kun sinä sanoit. sisäpiirin puuhastelu oli pirun kieroa aikoinaan ja monen kaupan tulo keskustaan estettiin yksissä tuumin.

Äänestä
  • Ja ulkomainen kauppa sai tontin ja rakentaa vieläpä suoraan vanhojen kauppoille kilpailijan. Pikkuisen loogisuutta sisäpiiri salaliittoteorioihin =) Toki varmaan Siilissäkin s-miehet pitää osuuskaupan puolta. Lidl ei ole monessakaan kunnassa saanut noin erinomaista kauppapaikkaa kuin Siilissä.

    Äänestä

  • Kuopiossa tuo sisäpiiri tuntuukin olevan tarkoin suojattu ja varjeltu, eipä tunnu löytyvän yhteystietoja kansan valitsemille edustajille mistään, kuten lehdestä lukea saimme. Saavat puuhastella ihan rauhassa, kun ei tyhmä kansa pääse häiritsemään. Avoimuus on arvo, Kuopiossa vielä ihan omaa luokkaansa oleva "arvo"...
    Upea osoitus Kuopiolaisten hallintotavoista, jälleen kerran.

    Äänestä

"..Eipähän tuota enää ole edes verotoimistoa tai poliisiakaan ja Kela häviää pian"

Eli palvelut häviää ilman kuntaliitostakin.

Äänestä
  • Tuo oli hyvä pointti.
    Kannattaa liittyä Kuopioon niin saa valittaa, että Kuopio hävittää meidän palvelut.

    Äänestä

Missään en ole tavannut yhtä sisäänlämpiävää kuntapäättäjien kuppikuntaa kuin nämä kepun vanhat juntit. Vallansa tunnossa he kuvittelivat, että valta on ikuista ja säilyy parhaiden sulkeutumalla omaan pikku piiriinsä.

Rajat ja silmät sulkemalla ei tässäkään tapauksessa yhteiskunnan muutosta voitu estää. Kepu romahti pikkupuolueeksi joka on hinta siitä mittavasta vahingosta jonka tuo täydellinen yhteistyökyvyttömyys on tällekin alueelle aiheuttanut.

Äänestä
  • Taisi jäädä sulta huomaamatta, että siilissä on vain Kokoomus kannattanut kuntaliitosselvitystä Kuopion kanssa. Siis vain yksi pikkupuolue nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Muista puolueista valtakunnan tason kanta on erilainen kuin paikallinen.

    Äänestä

  • Jep, nyt on sossut ja persut oikein euroopanlaajuisesti sitä yhteistyökykyisyyttä levittämässä, niin että koko muu eurooppa siitä suureen ääneen riemuitsee...

    Äänestä

  • väkjuu kirjoitti:

    Jep, nyt on sossut ja persut oikein euroopanlaajuisesti sitä yhteistyökykyisyyttä levittämässä, niin että koko muu eurooppa siitä suureen ääneen riemuitsee...

    Seuraa vähän uutisia. Esimerkiksi Saksan sossut olivat jyrkkäsanaisia suomalaisten sossujen vakuusvaatimusten suhteen. Ja Katainenhan sen vakuusvaatimuksen keksi, mutta kuten Savon lehdistön ulkopuolella on laajasti muistutettu sossut ottivat pahaksi onnekseen sen kynnysvaalilupaukseksi.

    Äänestä

  • ei sossu kirjoitti:

    Seuraa vähän uutisia. Esimerkiksi Saksan sossut olivat jyrkkäsanaisia suomalaisten sossujen vakuusvaatimusten suhteen. Ja Katainenhan sen vakuusvaatimuksen keksi, mutta kuten Savon lehdistön ulkopuolella on laajasti muistutettu sossut ottivat pahaksi onnekseen sen kynnysvaalilupaukseksi.

    Jaa ei näköjään ollutkaan sitten ironia tuttu taiteen laji jollekin...

    Äänestä

  • väkjuu kirjoitti:

    Jaa ei näköjään ollutkaan sitten ironia tuttu taiteen laji jollekin...

    Jotkut sitä katselevat niin suppeakatseisesti vain ´Suomea. Eikä saa yhtään valistaa =) Pyöri vaan Savon sisässä niin tiedät mitä kukin taho asioista ajattelee tai ehkäpä pelkkä Siilinjärvi riittää alueeksi =)

    Ironian kuuluu perustua edes pääperusteeltaan faktoihin =)

    Äänestä

  • ei sossu kirjoitti:

    Jotkut sitä katselevat niin suppeakatseisesti vain ´Suomea. Eikä saa yhtään valistaa =) Pyöri vaan Savon sisässä niin tiedät mitä kukin taho asioista ajattelee tai ehkäpä pelkkä Siilinjärvi riittää alueeksi =)

    Ironian kuuluu perustua edes pääperusteeltaan faktoihin =)

    Ironia ei uppoa ja hernekin näkyy nenään sujahtavan hyvin mallikkaasti. Valistusta ja valistajiakin on monenlaisia, toinen toistaan parempia, vaikka jutut olisi päin prinkkalaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varmuudella.... kirjoitti:

Kuntaliitos tulee, oletko valmis?
Pohjois-Savon kunnat liitetään kolmeksi kunnaksi. Varkaus, Kuopio ja Iisalmi.
Siilinjärvi ei ole kovin huonossa asemassa Kuopion läheisyyden vuoksi. Palvelut täältä kyllä karkaavat tai paremminkin lakkautetaan. Eipähän tuota enää ole edes verotoimistoa tai poliisiakaan ja Kela häviää pian.
Sitten täytyy asioida Kuopiossa, ei muu auta.
Toivottavasti jäisi jäljelle edes kauppa tai vähintään elintarvikekioski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu