Taapero vie poliisien alennukset?

Poliisiylijohtaja: ABC:n ale liian iso - tässä menee poliisien raja

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poliisi ei voi syödä puolihintaisia aterioita.
Satakunnan poliisit ovat saaneet ABC-asemilta 50 prosentin alennuksen ruuista. Myös hampurilaisketju McDonalds on antanut eri puolilla maata poliiseille alennusta aterioista paikallisten yrittäjien oman linjauksen mukaan, kertoo Iltalehti.

Alennuksia poliisi on perinteisesti saanut myös virkapuvussa kulkiessaan muun muassa julkisissa kulkuneuvoissa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero pitää puoleen hintaan syötäviä aterioita liian suurena etuna. Poliisin ulkopuolisilta yrityksiltä saamia alennuksia käsitellään poliisipäälliköiden kokouksessa 22. -23. syyskuuta. Paateron mukaan linja on käyty läpi aikaisemminkin päällystön kanssa, eikä se ole muuttunut, mutta sitä pitää tarkentaa myös työntekijäpuolen osalta.

- Tietty vieraanvaraisuus on mahdollinen, eiköhän se jossain kahvikupin tasolla ole, Paatero linjaa.

Paatero pitää puheita poliisin saamista lahjuksista yliampuvana.
- Oleellista on se, miltä se ulospäin näyttää.
Millaisia alennuksia poliisiylijohtaja itse saa?
- En ole huomannut alennuksia eteeni tulleen. Aina tietysti siviilinä koittaa tinkiä joissain kaupoissa, Paatero kertoo.

Paatero uskoo, että nyt julki tulleita alennuksia tarjoavat yritykset vetävät omat johtopäätöksensä keskustelusta.
Satakunnan osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi sanoo, että heillä selvitellään parhaillaan poliisien saamien alennusten kohtaloa. Mitään linjauksia he eivät vielä ole tehneet puoleen tai toiseen.

Satakunnan poliisit ovat saaneet puolihintaisia aterioita juuri osuuskaupan omistamilta ABC-asemilta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/poliisiylijohtaja-abcn-ale-liian-iso---tassa-menee-poliisien-raja/art-1288412160148.html
34293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ai, PAM:lta?
Ai, niinkuin tavallinen, kuten esim. myyjä.

Taapero suuttuu....
Sen käsiä pyörittää
Objektisti
Ja isikin on ihan kiukus hukassa.
Se istuu poliisissa kusi sukassa.

Mistä sä tämän tiedät?
No, siitä diplomista ja iskästä ja sen serkusta ja Henrystä.
Vaikka Taapero suuttuukin, hänelle tarjotaan läskiensä kanssa mahdollisuutta. Yhä edelleen sama vastaus.
Onko iskä läski?
Miksi se tuntui siltä?

Äänestä
  • Tämän koko kohun seuraus on se, että alennukset viedään tiskin alle ja paatero joutuu entistä suurempaan epäsuosioon alaistensa keskuudessa.

    Ja hyvä niin, maalaisjärki voittaa ja kentällä työnsä tekevät saavat edelleen eväänsä palkkaansa nähden kohtuuhintaan.

    Äänestä

ruoka lähtee poliisin suusta ylijohtajan toimesta

Äänestä

Törkeitä alennuksia ovat kyllä saaneetkin, toivottavasti myös verottaja puuttuu tähän. Ilmoitus verojallekin on jo kuulema tehty.

Jos etu kerralta on esim.6 € se tekee noin 1440 € vuodessa.

Jos tuo raha on jollekin pikkusumma, minulle voi sen lahjoittaa lupaan maksaa verot siitä.

Äänestä
  • ne saa paljon muitakin lahjuksia. esim paikallisen sanomalehden tilauksen ilmaiseksi.

    Äänestä

Kolikossa kaksi puolta. On väärin muita asiakkaita kohtaan, jotka maksavat täyden hinnan.

Toisaalta noin ruoka tulee sellaiseksi hinnaltaan että sitä on mahdollisuus ostaa työpäivin. Normaali työpaikkaruoka on n. 5 e/ateria. Ainakin liikkuvan poliisin voi rinnastaa rekka-, taksi- ym sellaisiin ammattikuntiin, joilla ei ole kunnon ruokaan helposti mahdollisuutta ilman huoltoasemia. Ymmärrettävää siitä näkökulmasta että 25 e viikko on kohtuuhinta työpaikkaruokailusta. Liikkuvat eivät normaalisti tee rikostutkintaa tms missä etua poliisin suosiosta on. Muilla poliiseilla ei oikein ymmärrettävää ole.

Äänestä
  • Kentällä työskentelevät Poliisit saavat virkaehtosopimuksensa mukaisesti palkan päälle maksettavan verottoman täyspäivärahan, joka on 36€ päivässä.

    Poliisin työvuori kestää 12 tuntia ja virkaehtosopimuksen raja täyspäivärahalle on yli 10 tuntinen työvuoro. Palkan lisäksi verottomana maksettava päiväraha on tarkoitettu kalliimpien ruokailukulujen kattamiseen.

    Tästä syystä on väärin sanoa, että poliisilla ei muka ole varaa syödä täysihintaisia aterioita juurikin tästä syystä he ovat neuvotelleet itselleen verottomat päivärahat.

    On mielestäni mielenkiintoista, että poliisi vetää täydet päivärahat jotka on laskettu täyshintaisten aterioiden mukaan, mutta silti syö puoleen hintaan ja on syönyt jo vuodesta 2004 saakka.

    Äänestä

  • Virkaehtosopimukset kirjoitti:

    Kentällä työskentelevät Poliisit saavat virkaehtosopimuksensa mukaisesti palkan päälle maksettavan verottoman täyspäivärahan, joka on 36€ päivässä.

    Poliisin työvuori kestää 12 tuntia ja virkaehtosopimuksen raja täyspäivärahalle on yli 10 tuntinen työvuoro. Palkan lisäksi verottomana maksettava päiväraha on tarkoitettu kalliimpien ruokailukulujen kattamiseen.

    Tästä syystä on väärin sanoa, että poliisilla ei muka ole varaa syödä täysihintaisia aterioita juurikin tästä syystä he ovat neuvotelleet itselleen verottomat päivärahat.

    On mielestäni mielenkiintoista, että poliisi vetää täydet päivärahat jotka on laskettu täyshintaisten aterioiden mukaan, mutta silti syö puoleen hintaan ja on syönyt jo vuodesta 2004 saakka.

    Nyt puhut kyllä ihan höpöjä. Satun tietämään, että täyspäivärahaa ei makseta noilla perusteilla. Tietosi ovat vajavaisesti oikein, tai sitten olet tahallasi jättänyt osan totuudesta pois.

    Poliisille maksetaan mainitsema täyspäiväraha ainoastaan, jos tämä työskentelee vuorostaan yli 10 tuntia oman piirinsä ulkopuolella toisessa piirissä, esim. komennuksilla.

    Itse ''lahjus'' skandaaliin en ota kantaa. Täytyy vain todeta, että miksei samanlaista haloota synny, vaikka taksinkuljettajat, rekkakuskit yms. ammattilaiset saavat samanlaisia, joskus jopa suurempia alennuksia...

    Äänestä

  • Paha maailma kirjoitti:

    "Täytyy vain todeta, että miksei samanlaista haloota synny, vaikka taksinkuljettajat, rekkakuskit yms. ammattilaiset saavat samanlaisia, joskus jopa suurempia alennuksia..."

    Yksinkertaista, poliisi on virkamies.

    Abc-yksiköt säästävät tietoisesti tällä valinnalla, ei tarvitse käyttää niin paljon vartiointipalveluja kun saadaan virkapukuiset tasaisesti käymään kahvilla/syömässä jne…

    Näin osuuskaupat tekevät suoran tulonsiirron yhteiskunnan maksettavaksi halusi valtio tai ei. Jokainen veroa maksava suomalainen osallistuu ABC-asemien vartiointiin, maksamalla poliisien ruokakulut.
    Sillä ei ABC-asemien einesroskassakaan ole 50% myyntikatetta.
    Tämä on väärin ja laitonta muita yrittäjiä kohtaan. No onneksi poliisiylijohto puuttuu tähän asiaan !

    Äänestä

  • virkamies. kirjoitti:

    Höpöhöpö.
    Nykyresursseilla ja keikkamäärillä ei poliiseillta todellakaan ole lyhyttä ruokataukoa ja väkisin pidettyä paria kahvitaukoa enempää aikaa "vartioida" mitään liikenneasemaa.

    Äänestä

  • 64rtgf kirjoitti:

    Johan paskaa jauhat!!!

    Jokainen näkee ABC-asemilla kävijä näkee miten poliisipartioilla ei ole kiiree mihinkään ollaan Absilla.
    Siellä istutaan vähintään se ruokatunti, no siihenhän on toki poliisilakin oikeus.

    Mutta ei ole kyse ajasta olkoon se 1min tai 2 päivää, on kyse virkamiehen lahjonnasta!

    Poliisi viettää tauot missä saa parhaat lahjukset, joten se on lain rikkomista. Lisäksi se on myös väärin muita yrittäjiä kohtaan, jotka joutuvat ostamaan vartioinnin yksityisiltä yhtiöiltä.

    Abc-asemat maksattavat osan vartioinnistaan kaikilla veronmaksajilla.

    Äänestä

  • 64rtgf kirjoitti:

    Höpöhöpö.
    Nykyresursseilla ja keikkamäärillä ei poliiseillta todellakaan ole lyhyttä ruokataukoa ja väkisin pidettyä paria kahvitaukoa enempää aikaa "vartioida" mitään liikenneasemaa.

    Höpöhöpö.
    Ei ole muillakaan kansalaisilla. Silti heiltä peritään täysi maksu eineksistä söi nopeasti tai hitaasti. Kyllä palkanlisä verottomana ateriaetuna täysillä päivärahoilla toisi heillekin mukavaa palkanlisää kuten poliisille.

    Äänestä

  • 64rtgf kirjoitti:

    Höpöhöpö.
    Nykyresursseilla ja keikkamäärillä ei poliiseillta todellakaan ole lyhyttä ruokataukoa ja väkisin pidettyä paria kahvitaukoa enempää aikaa "vartioida" mitään liikenneasemaa.

    Niin poliisirikolliset.

    Eikö se poliiseille riitä että vittuilevat ja tekevät rikoksia jatkuvasti! Ovat töissä suojatyöpaikassa. Varastavat auton polttimoista lähtien kaiken Suomen kansalta....

    Niin vielä pitää perkele syödessäkiin käydä taas rehellisen kansalaisen taskulla. Kyllä se taas ruoka maittaa kun puoleen hintaan saa, ja TYHMÄ kansa maksaa!

    Sitten on taas kiva naureskella tyhmille Suomen kansalaisille!

    Äänestä

Abc-yksiköt säästävät tietoisesti tällä valinnalla, ei tarvitse käyttää niin paljon vartiointipalveluja kun saadaan virkapukuiset tasaisesti käymään kahvilla/syömässä jne…

Näin osuuskaupat tekevät suoran tulonsiirron yhteiskunnan maksettavaksi halusi valtio tai ei. Jokainen veroa maksava suomalainen osallistuu ABC-asemien vartiointiin, maksamalla poliisien ruokakulut.
Sillä ei ABC-asemien einesroskassakaan ole 50% myyntikatetta.
Tämä on väärin ja laitonta muita yrittäjiä kohtaan. No onneksi poliisiylijohto puuttuu tähän asiaan !

PS.
Abc-asemien ruoka on sellaista roskaa, että olen joskus ihmetellyt miksi poliisit siellä jatkuvasti syövät, mutta kyllä silläkin einespaskalla nälkä lähtee kun puoleen hintaan saa !

Äänestä

Ihan oikea kanta.

Sellaisia liikkuvia yöammatteja on paljon, jotka joutuvat pakosta syömään ulkona, harvat jaksaa vääntää eväät messiin. Ja niin se pitää olla, että ammatista riippumatta normihinta tai eväät reppuun.

Äänestä

Tässä Paatero on oikeassa.

On törkeää korruptiota, että poliiseille annetaan ABC:lla ruokaa 50 prosentin alenuksella, sekä Mc Donaldseissa.

Tuollainen alennuksen saaminen lahjusten antoa, korruptiota, ja sen on loputtava, jos poliisi aikoo mitään uskottavuutta säilyttää.

Äänestä

Kyllä se väärin on jos poliisit syövät puoli-ilmaiseksi ABC:lla, samalla kun muut asiakkaat maksavat täyden hinnan. Se on yksinkertaisesti lahjuksen antamista ihan lainkin mukaan.

Millä perusteella poliisilla on oikeus syödä puolta halvemmalla kuin kaikki muut?

Onhan tuo ABC:n alennus väärin myös saman alan muita yrityksiä ja yrittäjiä kohtaan, koska tuollainen lahjonta nyt selkeästi vääristää kilpailua. ABC voittaa poliisialennuksella pysyviä asiakkaita jotka taas ovat pois muilta. Verottajankin olisi syytä puuttua ABC:n toimintaan.

Se pitää olla reilu peli, eli poliisi maksaa sen saman hinnan safkasta kuin muutkin asiakkaat. Ei se varmaan ole kivaa jollain pitkää matkaa ajavalla tavis kuljettajallakaan maksella täyttä hintaa, mutta onpahan reilua jos myös poliisi maksaa sen täyden hinnan ateriastaan.

Laitan henkilökohtaisesti tämän tapauksen takia ABC:n boikottiin. En osta mitään ABC:lta niin kauan kuin poliiseja lahjotaan törkeästi ja muita ihmisryhmiä syrjivästi.

Kaikkiaan muuten näyttää lehtikeskusteluiden ja keskustelupalsta keskustelujen perusteella sillä, että kansalaiset ovat suhteellisen vihaisia tämän ABC:n poliisien lahjonnan takia. Useimmat kansalaisista ovat sitä mieltä, että poliisi toimii väärin kun nauttivat 50% alennuksen jota muut eivät saa.

Äänestä
  • Eh... Mitä? Oletko tosissasi? Yritykset nyt ovat antaneet erilaisia alennuksia kautta historia erilaisille ryhmille. On rahatari alennuksia, opiskelija alennuksia, eläkeläis alennuksia, itse plus työtoverini saamme alennusta viereisestä ruokalasta ihan vain koska työskentelemme lähellä sitä. Niinkauan kuin syrjintälakeja ei rikota saa yrittäjä antaa alennusta kenelle lystää.

    Euroopan unionin yleissopimuksen mukaan lahjonta tarkoittaa "lahjuksen tai muun perusteettoman edun tai edun mahdollisuuden pyytämistä, tarjoamista, antamista tai hyväksymistä joko suoraan tai välillisesti siten, että se vaikuttaa tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen tai käyttäytymiseen, jota lahjuksen, perusteettoman edun tai edun mahdollisuuden vastaanottajalta edellytetään"

    Milläköhän tavalla alennus hampurilaisesta vaikuttaa poliisin tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen?

    Paskat... Ihmiset ovat jälleen kerran vain kateellisia, ja muutama tupauuno nähdnyt taas mahdollisuuden räksyttää poliisille.

    Äänestä

  • ergetjh kirjoitti:

    Eh... Mitä? Oletko tosissasi? Yritykset nyt ovat antaneet erilaisia alennuksia kautta historia erilaisille ryhmille. On rahatari alennuksia, opiskelija alennuksia, eläkeläis alennuksia, itse plus työtoverini saamme alennusta viereisestä ruokalasta ihan vain koska työskentelemme lähellä sitä. Niinkauan kuin syrjintälakeja ei rikota saa yrittäjä antaa alennusta kenelle lystää.

    Euroopan unionin yleissopimuksen mukaan lahjonta tarkoittaa "lahjuksen tai muun perusteettoman edun tai edun mahdollisuuden pyytämistä, tarjoamista, antamista tai hyväksymistä joko suoraan tai välillisesti siten, että se vaikuttaa tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen tai käyttäytymiseen, jota lahjuksen, perusteettoman edun tai edun mahdollisuuden vastaanottajalta edellytetään"

    Milläköhän tavalla alennus hampurilaisesta vaikuttaa poliisin tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen?

    Paskat... Ihmiset ovat jälleen kerran vain kateellisia, ja muutama tupauuno nähdnyt taas mahdollisuuden räksyttää poliisille.

    Alennuksi voi antaa, mutta virkamies eri mies.

    Rikosoikeuden professori Pekka Viljakainen tähdentää, että pelkkä epäily lahjuksen ottamisesta ja tasapuolisuuden vaarantumisesta riittää syytteeseen.

    Äänestä

  • poliisi on virkamies kirjoitti:

    Turhaa kuitenkin yrittää selittää. Katsos, kun poliisi ei ymmärrä, että laki koskee myös poliisia! Se vaan nauttii lahjuksista:)

    Äänestä

  • poliisi on virkamies kirjoitti:

    Alennuksi voi antaa, mutta virkamies eri mies.

    Rikosoikeuden professori Pekka Viljakainen tähdentää, että pelkkä epäily lahjuksen ottamisesta ja tasapuolisuuden vaarantumisesta riittää syytteeseen.

    Olen töissä eräässä toisessa isossa valtiollisessa organisaatiossa. Meillä on hyvin yksiselitteiset eettiset ohjeet vieraanvaraisuus- ja kestityskysymyksissä. Tuommoinen jatkuva -50% alennus ABC:lle olisi kiistatta lahjontaa - ei epäilystäkään.

    Paheksun sekä osuuskaupan että poliisin toimintaa tässä asiassa.

    Äänestä

  • poliisi on virkamies kirjoitti:

    Alennuksi voi antaa, mutta virkamies eri mies.

    Rikosoikeuden professori Pekka Viljakainen tähdentää, että pelkkä epäily lahjuksen ottamisesta ja tasapuolisuuden vaarantumisesta riittää syytteeseen.

    Väännettäänpä nyt rautalangasta kun ei muuten näköjään perille mene... Kysyn uudellee:
    Milläköhän tavalla alennus hampurilaisesta vaikuttaa poliisin tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen? Tai johtaa käyttäytymiseen jota lahjuksen, tässä tapauksessa hampurilaisalennuksen antajaa odottaa?

    Kukaan tervejärkinen, joista tälläpalstalla on kylläkin selvä pula, ei villeimmissä kuvitelmissaankaan näkisi ABC:n ruoka-alennuksia yrityksenä lahjoa poliiseja, ja ne jotka nyt niin täällä väittävät, niin vastatkaapa noihin ylläoleviin kysymyksiin.

    Ainoa syy miksi kukaan tätä melua tyhjästä millään tapaa todesta ottaa, on se, että poliisin tulee vaikuttaa luotettavalta kaikkien, jopa niden suurimpien ilmapäiden joukossa joiden uutislähteinä toimii lähinnä keltainen lehdistö. Mielestäni tässä tyhmimmän kansanosan paapomisessa mennään liiankin pitkälle.

    "Milläköhän tavalla alennus hampurilaisesta vaikuttaa poliisin tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen? Tai johtaa käyttäytymiseen jota lahjuksen, tässä tapauksessa hampurilaisalennuksen antajaa odottaa?"

    Yksikertaista, se on Suomen lain vastaista!

    Rikosoikeuden professori Pekka Viljakainen tähdentää, että pelkkä epäily lahjuksen ottamisesta ja tasapuolisuuden vaarantumisesta riittää syytteeseen.

    Äänestä

  • helppojuttu! kirjoitti:

    Tyhmyys sentään...! Mistä lähtien se että syytetään on ollut sama kuin syyllinen? Lisäksi, jos sinä olisit poliisi, joku tarjoaa sinulle purkkaa, sinä otat sen vastaan, niin yritätkö nyt selittää että OIKEASTI uskot jonkun asettavan sinut syytteeseen, koska siihen ei tarvita muuta kuin " epäily lahjuksen ottamisesta ja tasapuolisuuden vaarantumisesta "? Äly ohoi... En tiedä mistä kyseisen lainauksen olet kaivanut, googlella sitä ei löydy kuin mielipide kirjoituksesta ilman lähdeviitteitä, mutta epäily tarkoittaa tässä tapauksessa aivan jotain muuta kuin sitä että joku idiootti netissä on kateellinen. Kuinkakohan monta syytettä muuten luulet tästä jutusta nostettavan? entäpä tuomiota? PFFFF :)

    Länsi-Savo Pääkirjoitus (jos osaat lukea)
    http://www.lansi-savo.fi/Mielipiteet/11553809.html

    http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2011/09/05/professori-illle-abc-ravintoloiden-poliisialennukset-voivat-olla-lahjontaa/201112402/12

    Ps. opettele sitä googlen käyttöä!

    Kuinkakohan monta syytettä muuten luulet tästä jutusta nostettavan? entäpä tuomiota? PFFFF :)

    Aika näytää, syytteitä ja tuomioita voi tulla ja paljon...tai sitten ei yhtään.
    on tärkeää että asia selvitetään

    Äänestä

  • haloo, kuuleko kuu? kirjoitti:

    "Länsi-Savo Pääkirjoitus (jos osaat lukea)
    http://www.lansi-savo.fi/Mielipiteet/11553809.html

    http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2011/09/05/professori-illle-abc-ravintoloiden-poliisialennukset-voivat-olla-lahjontaa/201112402/12

    Ps. opettele sitä googlen käyttöä! "

    Palstalta MIELIPITEET... Juurikin se SAMA artikkeli johon viittasin sanomalla: " googlella sitä ei löydy kuin mielipide kirjoituksesta ilman lähdeviitteitä "

    Ja jos tästä jutusta tulee yksikin syyte tai tuomio niin minä syön hatullisen paskaa.

    Äänestä

  • ergetjh kirjoitti:

    Tyhmyys sentään...! Mistä lähtien se että syytetään on ollut sama kuin syyllinen? Lisäksi, jos sinä olisit poliisi, joku tarjoaa sinulle purkkaa, sinä otat sen vastaan, niin yritätkö nyt selittää että OIKEASTI uskot jonkun asettavan sinut syytteeseen, koska siihen ei tarvita muuta kuin " epäily lahjuksen ottamisesta ja tasapuolisuuden vaarantumisesta "? Äly ohoi... En tiedä mistä kyseisen lainauksen olet kaivanut, googlella sitä ei löydy kuin mielipide kirjoituksesta ilman lähdeviitteitä, mutta epäily tarkoittaa tässä tapauksessa aivan jotain muuta kuin sitä että joku idiootti netissä on kateellinen. Kuinkakohan monta syytettä muuten luulet tästä jutusta nostettavan? entäpä tuomiota? PFFFF :)

    tosiaan nostettaisiin?

    Lyhyt lainaus Iltalehden Juha Ristamäen kolumnista sallittanee lopussa.

    Tässä on poliisille mietittävää miltä tämä koko "lahjusjuttu" näyttää ulospäin:

    "Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on luvannut selvittää asiaa, hänen mukaansa väärinarvointia on tapahtunut molemmissa päissä, niin alennusten tarjoajien kuin vastaanottajien.

    Nyt päästään banaanitasavallan ytimeen.

    Meillä poliisien vastaanottamia mahdollisia lahjuksia selvittää, niin, poliisin johto. En ole huomannut, että muut viranomaiset, syyttäjälaitos tai eduskunnan oikeusasiamies, olisivat ilmaisseet haluaan penkaista poliisirabattia.

    Poliisiylijohtajan mukaan tämä on "normaali tapa", muut viranomaiset odottelevat, mitä poliisihallinto omassa asiassaan sanoo. Varmaan jotain veret seisauttavaa..."

    Äänestä

Aivan oikein. Kyllä kauppias saa päättää antaako se alennuksen Poliiseille.

Poliisin läsnäolo luo muissa asiakkaissa turvallisuuden tunnetta ja kyllähän he ovat hyviä asiakkaista ja samalla ilmaisia vartiota syödessään vai moneko meinaatte ryhtyvän rikollistekoihin virkavallan järsiessä burgeriaan.

ABC:lle nostan hattua kyseisestä eleestä.

Minkä hiton takia pitää olla kateellinen ? Ukot pienellä palkalla painaa duunia silloin kun me nukumme painien kusipäiden kanssa ja peitellen ruumita.

BRAVO ABC

Äänestä
  • Pienellä tai olemattomalla palkalla se tavan kansalainen joutuu täyden hinnan ruoastaan maksamaan. Poliisin palkka päivärahoineen ei muuten ole pieni. Miksi valvoa harmaata taloutta, jos ei verottajalle poliisi ilmoita tällaista ateriaetua palkanlisänä itsekään?

    Äänestä

Jumatsukka! Saako ne vielä taskurahaakin aakkosilta? Ja jäätelöt matkaan....
ettei vaan piirasta...... ;)

Äänestä

Paatero on kaikessa kiireessä unohtanut että poliisihallituksen päälliköt käyvät RAY ja Veikkauksen tilaisuuksissa. Tuliko silloin maksettua syömiset ja muut? Tämä kentällä olevien poliisien muutaman euron ruokaetu on pientä näpertelyä isojen poikien leikkeihin nähden.

Vieläkö linja-auton kuljettajat saavat ilmaiset ateriat ym. huoltoasemilta? Vai onko nekin viety pois kateuden vuoksi?

Sen verran vielä että näyttää siltä että Paatero ottaa hanakasti kiinni tähän alennus ongelmaan joka on ihan ok, mutta samalla isot ja hankalat asiat näyttävät unohtuvan. Mainittakoon nyt esim. perusoikeudet, poliisipalvelujen saatavuus Suomessa, kansalaisten yhdenvertaisuus, SUPO:n valvonta ym.

Äänestä
  • "samalla isot ja hankalat asiat näyttävät unohtuvan."

    esimerkkejäsi voisi jatkaa vaikka..

    ..tuomittujen poliisirikollisten jatkaminen viroissaan..

    Äänestä

Mihin Paatero unohtaa sen, että poliisipäälliköistä ja poliisihallituksen isoista pampuista iso osa kuuluu vapaamuurareihin ja on vannonut heille uskollisuuttaan. Monikohan ABC on vannottanut alennusta vastaan uskollisuudenvalan, jossa luvataan että jos tämän rikon niin "suoleni saa repiä ulos yms. hauskaa..."

Äänestä

itse teen yö/viikonlopputöitä tehtaassa, ei tuu päivärahoja, vaan omat eväät siwasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alennuksille loppu? kirjoitti:

Poliisiylijohtaja: ABC:n ale liian iso - tässä menee poliisien raja

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poliisi ei voi syödä puolihintaisia aterioita.
Satakunnan poliisit ovat saaneet ABC-asemilta 50 prosentin alennuksen ruuista. Myös hampurilaisketju McDonalds on antanut eri puolilla maata poliiseille alennusta aterioista paikallisten yrittäjien oman linjauksen mukaan, kertoo Iltalehti.

Alennuksia poliisi on perinteisesti saanut myös virkapuvussa kulkiessaan muun muassa julkisissa kulkuneuvoissa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero pitää puoleen hintaan syötäviä aterioita liian suurena etuna. Poliisin ulkopuolisilta yrityksiltä saamia alennuksia käsitellään poliisipäälliköiden kokouksessa 22. -23. syyskuuta. Paateron mukaan linja on käyty läpi aikaisemminkin päällystön kanssa, eikä se ole muuttunut, mutta sitä pitää tarkentaa myös työntekijäpuolen osalta.

- Tietty vieraanvaraisuus on mahdollinen, eiköhän se jossain kahvikupin tasolla ole, Paatero linjaa.

Paatero pitää puheita poliisin saamista lahjuksista yliampuvana.
- Oleellista on se, miltä se ulospäin näyttää.
Millaisia alennuksia poliisiylijohtaja itse saa?
- En ole huomannut alennuksia eteeni tulleen. Aina tietysti siviilinä koittaa tinkiä joissain kaupoissa, Paatero kertoo.

Paatero uskoo, että nyt julki tulleita alennuksia tarjoavat yritykset vetävät omat johtopäätöksensä keskustelusta.
Satakunnan osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi sanoo, että heillä selvitellään parhaillaan poliisien saamien alennusten kohtaloa. Mitään linjauksia he eivät vielä ole tehneet puoleen tai toiseen.

Satakunnan poliisit ovat saaneet puolihintaisia aterioita juuri osuuskaupan omistamilta ABC-asemilta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/poliisiylijohtaja-abcn-ale-liian-iso---tassa-menee-poliisien-raja/art-1288412160148.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu