jos vihaa itseään. Vihaa silloin lähes kaikkea ympärillä olevaa. Kaikki vaan tuntuu niin negatiiviselta. Mistään et näe posiivista ja jos hetken siltä tuntuu sekin muuttuu negatiiviseksi.
Hirveetä
:(
3132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On synti vihata itseään. Meidät jokaisen on Jumala luonut ja meissä kaikissa on hienoja ominaisuuksia ja myös huonoja.
On typerää ajanhukkaa vihata itseään kun ei ole sen huonompi kuin toisetkaan! Nuorena sitä vaan saa moisia tolkuttomuuksia päähänsä.
Itse voin noin viisikymppisenä sanoa, että viimeinkin en enää ujostele, pelkää ja nöyristele ihmisiä. Vaan turhan monta vuosikymmentä meni itsensä haukkumiseen ja toisten turhaan orjailuun aivan suotta!!!!!!!!!
Ole sinä viisaampi! Ala tästä päivästä lähtien sanoa; mä olen hyvä, ja sillä siisti!
Uskon että tuo on totta mitä sanoit. Viha itseä kohtaan tunkee huokosista, vaikuttaa negatiivisesti kaikkeen ja leviää ympäristöön.
Jos olet teini, voi olettaa että tunteesi kuuluu tuohon ikävaiheeseen ja menee ohi. Jos kuitenkin olet jo aikuinen, kannattaisi mielestäni tehdä jotain sisälläsi olevalle vihalle. Mistä vihasi johtuu? Oletko tehnyt jotain pahaa, josta syytät itseäsi ja siksi vihaat? Miten voisit sovittaa tekosi ja tyynnyttää omatuntosi, jotta viha lievenisi tai poistuisi? Johtuuko vihasi kateudesta? Vihaatko itseäsi siitä että kadehdit muita ja samalla vihaat ympärilläsi olevia, koska heillä aina on jotain paremmin ja enemmän kuin sinulla? Mitä kateudelle voisi tehdä ettei se hallitsisi ja pilaisi elämääsi ja muiden elämää?
Ajattelen, että olet hyvässä alussa itsesi kehittämisen suhteen, kun olet tunnistanut vihasi ja ymmärrät sen saastuttavan ympäristöä. Harva tuohon edes pystyy.
Hae apua itsellesi. Pyri tietoisesti positiivisuuteen. Lähes kaikista asioista löytyy aina myös se positiivinen puoli. Yritä löytää asioista ja tilanteista kaunis ja hyvä. Voimia tilanteeseesi.
En vihaa itseäni vaan ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisen ihmisen elämää, ihmisyyttä, toisen ihmisen valinnan vapautta ja ystävyyttä, rakkautta, vaan pyrkivät päättämään toisen puolesta asioita hänen omasta puolestaan, kuten ketkä ovat hänen ystäviään, mitä hänen pitää tehdä milloinkin, mitä ajatella, mitä sanoa ja miltä hänen pitää näyttää milloinkin, mihin hänen on tyydyttävä elämässään, miten oltava, ketä hänen pitää kumartaa, rakastaa, mielistellä, kunnioittaa jne, (voi vittu, päätän itse!)