Olen katsellut sillä silmällä työkaveriani jo ainakin pari vuotta. Lähennyimme yhteisessä illanvietossa ja olemme tavanneet nyt pari kertaa todella intohimoisissa merkeissä. Tulemme hyvin juttuun keskenämme ja nyt minua vähän pelottaa, että mitä tästä seuraa. Millaiselta tulevaisuus näyttää suhteen kannalta?
Keskiyö
Huumaantunut
673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei
minun nähdäkseni te olette kumpikin varattuja osiltanne. teidän on helppoa tulla juttuun, koska tapaamisillanne ei ole mitään tekemistä arjen kanssa.
jos suot itsellesi tällaisia tapaamisia, silloin et saa pelätä. sinä tiedät leikkiväsi tulella ja se on luonnollisesti vaarallista.
no, minusta teillä ei ole suhdetta, ainoastaan muutama romanttinen kokeilu.
sinun ihmissuhteesi näen jossakin aivan muualla. olehan varovainen, et saa tuota miestä itsellesi vaikka haluaisitkin. hän on jo varattu.
t: Keskiyö
Tiedän, että hän on varattu, mutta minä en ole. Olen eronnut 2 vuotta sitten ja hän on ensimmäinen mies sitten eron. Olen ajatellutkin ettei hän ole mies minua varten, mutta vetovoima välillämme on todella vahva molemmin puolin. Minun on vain elettävä tämä nyt, vaikka taidan satuttaa tässä vain itseäni.
... sekä miestä, että hänen kumppaniaan.
Vielä lisäystä.
Tietenkin tiedän tekeväni väärin, en vain voi itselleni mitään ja tunnen itseni tosi huonoksi ihmiseksi tämän takia.
Kysyisin tästä jossakin muualla olevasta ihmissuhteesta. Millaisen suhteen näet ja millainen mies on? Tapahtuuko lähitulevaisuudessa?
Työtkin ovat loppumassa ensi kuun alussa. Tuleeko työhön jatkoa? Löydänkö pian kenties jonkun muun työn? Pidän tosi paljon nykyisestä työstäni. Vai olenko jälleen kerran talven työttömänä?
Kiitän sinua sydämestni Keskiyö! Kaikkea hyvää sinulle!
Hei
sinulla on yksinäisyyttä ja nyt kohtasit miehen, jonka kanssa sinun kemiasi räjähtivät. ole varovainen, ettet rakastu. tuo mies on varattu, eikä hän ole jättämässä puolisoaan.
näen sinut miehen käsipuolessa, hänellä on joitakin koneita. saattaa olla yrittäjä ja ahkera sellainen.
tuo sinun työsi on tälläerää vaakalaudalla, mutta pidä silmäsi auki ja katsele muitakin työpaikkoja kaiken varalle. ei toki syytä paniikkiin, jotakin työtä sinä löydät. voisit myös harrastaa jotakin kivaa, vaikka tanssia, niitäkin on niin monenlaisia.
t: Keskiyö
Kiitos Keskiyö! Ihan oikeassa olet yksinäisyyden puolesta ja yritän olla rakastumatta. Kemiamme todellakin räjähtivät ja en usko hänen olevan eroamassa puolisostaan. Toivottavasti löydän vapaan miehen, jonka kanssa voin olla vapaasti.
Muita työpaikkoja olenkin jo alkanut katselemaan, sillä jatkoa ei todennäköisesti ole luvassa nykyisessä työssä.
Kiitos vielä sinulle!