nuori omainen

Hei,
Isäni suvussa on varhaisiän alzheimerin tautia, mummuni kuoli siihen 65-vuotiaana. Isäni sairaus alkoi n. 45- vuotiaana.Diagnoosiksi tuli vuonna 2001 isin ollessa 49-vuotias alzheimerin tauti ja otsalohkodementia. Isi ei olisi halunnut kuulla diagnoosia, pelkäsi niin kovin.
Äitini kuoli vuonna 2000, mikä pahensi huomattavasti jo isin alkanutta sairautta. Kaikki oli kovin rankkaa ja vaikeaa perheessämme, yrittää pitää isistä huolta, kun hänen olisi pitänyt huolehtia minusta ja pikkusiskostani.
Meidät sijoitettiin perhekotiin vuonna 2005.Se oli rankin hetki hänen elämässään, olla viikot yksin, ilman muuta tukea kuin hoitajat, jotka toivat ruoa ja lääkkeet, kaverina vain herra alzheimer, joka tulee tuhoamaan hänen aivonsa ja elämänsä. Kävimme usein isin luona, joka viikonloppu. Laitoshoitoon isäni joutui vuonna 2006. Oli outoa katsella häntä hoitopaikassa kun vierellä kulki vain ikäihmisiä, isä kun oli parhaassa iässä itse. En voi edes kuvitella isäni tuskaa, kaikkea mitä hän on joutunut elämässään kokemaan.
Vuodeosastolle hänet siirrettiin keuhkokuumeilun vuoksi keväällä 2011, crp oli silloin yli 300. Vahvana taistelijana isä selätti kuumeen ja jatkoi taistelua vain n.45-kiloisena.
Elokuun puolessa välin keuhkokuume uusi, antibioottia annettiin suonen sisäisesti taas, kuume laski, mutta nousi parin päivän päästä uudelleen. Hoidot lopetettiin, perushoitoa vain enää,kivun lievitystä, ei enää voinut syödä tai juoda, keuhkot niin täynnä limaa, että ravinto meni jatkuvasti väärään henkeen. Painoa ei varmasti enempää kuin 40kiloa.
20.8, äitini syntymäpäivänä isi nukkui pois, 59-vuotiaana, sairauden uuvuttamana. Huomenna on hautajaiset, viimeinen hyvästijättö.
Halusin kertoa tarinani, sillä haluan mielelläni kuulla teidän muidenkin tunteistanne ja kokemuksistanne. Usein ajatellaan että dementiat ovat vanhuuden höperyyttä, mutta näin läheltä useita vuosia seuranneena voisin todeta, että alzheimer on yksi maailman pelätyimmistä sairauksista. Sehän tuhoaa aivot, vie toimintakyvyn, puheen, ihminen muuttuu täysin, on kuin vastasyntynyt lapsi, ei puhu, ei kävele itse, ei syö itse, on vaipoissa, ei ymmärrä. Näin ainakin meidän perheessämme. Ja tuska on suuri. Olen 19-vuotias.