menkat kateissa...

Hei! en tiedä mille palstalle tämä kuuluisi mutta kysyn täältä kumminkin. Eli tarvisin apua, tai en tiedä osaako tähän edes kukaan vastata :/ Eli minulla on taas kerran menkat myöhässä, tällä kertaa noin viikon. Olen lopettanut nuvaring-renkaat alkuvuodesta ja sen jälkeen tyhjennysvuoto tuli normaalisti, seuraava kierto oli 72 päivää, sitten 50 ja nyt muutama kierto on ollut 36päivää, ehdin jo kuvitella että menkat ovat vihdoin ja viimein normalisoitunut mutta mitä vielä... taas kerran menkkoja olen odotellut jo viikon. yhdistelmäehkäisyn jälkeen minulle tuli ensimmäisen kerran elämässäni menkkoja ennustavia oireita, mm. rintojen arkuutta, alavatsan vihlontaa, turvotusta ym.ym. mutta näinä muutamana kertana jolloin kierron pituus oli täsmälleen sama, ei oireita ollut ollenkaan. nyt taas kun menkat ovat myöhässä, oireita on.. viime tortaina alkoivat alavatsan vihlaisut, mutta tällä kertaa hieman erilailla, ne alkoivat yöllä, hirmuisella pistävällä kivulla johon sitten heräsin. siitä lähtien vihlaisuja on tullut 2-3 kertaa päivässä mutta ei sellaisella kivulla millä öisin. jokatoinen yö herään kipuun ja menen vessaan. tänään tuli uusia "oireita". kokopäivän kestävää huimausta ja horjahtelua, pääkipu, ja aivastaessa,noustessa tai liikunnan jälkeen todella kovaa vihlontaa alavatsassa. lämmöt ovat olleet kolme päivää 37.4, normaali lämpöni on 36.4 ja tämän takia kärsin palelusta päivästä toiseen... mutta mielenkiintoista tästä tekee se, että olen tehnyt 2 testiä, molemmat negaa. Mietin vain, jotta johtuuko nämä oireet vieläkin siitä yhdistelmäehkäisyn lopettamisesta? siitä kumminkin on jo 8kk, mutta käytin niitä 8vuotta.Toki raskauskin voi olla mahdollinen sillä emme käytä ehkäisyä, mutta emme myöskään yritä lasta, eli tulee jos on tullakseen.
Osaako kukaan auttaa? vai pitäisikö vain suoraan soittaa aikaa lääkäriin? ja testissä jonka tein, mainittiin että testi voi näyttää virheellistä negaa jos HCG hormoonitaso on todella korkealla, tai virtsanäyte on liian laimea... mistä niitä nyt voi sitten tietää...! aag.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

häkeltynyt!? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu