Olen ensi vuoden abi, ja nyt olis kohtapuolin mietittävä, että kumpaan on tähtäin. Kertokaa vähän opiskelusta molemmissa. Kuulin että yliopistossa voi itse tehdä lukujärjestyksensä ja suunnitella sen niin, ettei tule liian rankkaa. Miten tämä käytännössä toimii? Onko oppitunneille tulopakkoja, minkä pituisia päiviä on, onko kirjat huippukalliita jne.?
Toisaalta mieleni tekisi valmistua nopeasti ammattiin ja hakeutua vähemmän teoreettiseen oppilaitokseen (lukeminen alkaa kyrsiä jo). Millaiset päivät ammattikorkeassa on, onko opiskelu rankempaa suhteessa yliopistoon, entä kirjat? Kummasta valmistuva saa paremmin töitä?
Kiitoksia etukäteen vastauksistanne!
Toisaalta mieleni tekisi valmistua nopeasti ammattiin ja hakeutua vähemmän teoreettiseen oppilaitokseen (lukeminen alkaa kyrsiä jo). Millaiset päivät ammattikorkeassa on, onko opiskelu rankempaa suhteessa yliopistoon, entä kirjat? Kummasta valmistuva saa paremmin töitä?
Kiitoksia etukäteen vastauksistanne!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Auttais varmaan kertoa mille alalle ajattelit suuntautua.
Yliopisto on noin pääsääntöisesti aika kaukana "koulumenosta" jota peruskoulu ja lukio on. Poikkeuksia tietysti on myös.
Tossa on jotain tekstiä sulle trade/KTM -vertailusta. Aika ympäripyöreetä, mut on siinä kokemuspohjastakin asiaa sivun verran.
http://www.kypalvelu.fi/kylterifi/navi2/kylteri204.pdf
No minä olen saanut sen käsityksen, että yleisesti ottaen yliopisto-opiskelu on rankempaa, mutta poikkeuksia on. Luultavasti AMK:ssa pääsee kokeista kuitenkin helpommin läpi eikä vaatimustaso ole niin korkea kuin yliopistossa.
AMK:ssa ei kuitenkaan ole niin suurta valinnanvapautta opiskeltavien kurssien suhteen ja aikataulu on tiukka.. ja sitten kyllä opettajat jaksavat muistutella roikkuvista kursseista. Luennoille osallistuminen on vapaampaa kuin ns. tavalliseen lähiopetukseen osallistuminen, joilla on yleensä läsnäolopakko. Etäpäiviä on myös ihan kivasti, mutta kokemukseni mukaan ne käytetään vallan kaikkeen muuhun kuin opiskeluun!
Kirjoja on aina silloin tällöin osteltava, mutta näyttää siellä moni pärjäävän pelkillä muistiinpanoillakin. Lukemista on kuitenkin aikalailla vähemmän kuin yliopistossa, sillä osa opiskelusta tapahtuu käytännön harjoitteluna. Harjoittelusta saa joillain aloilla jopa palkkaakin.
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta saat kyllä varmemmin töitä AMK-tutkinnolla kuin yliopiston papereilla.
AMK:ssa kaiken lähtökohtana on muka teoria, mutta ei siellä mielestäni olla motivoituneita teoreettiseen opiskeluun. Puheet teorioista kuulostavat kyllä korkeatasoiselta mutta taitavat olla vain silmänlumetta.
Suosittelenkin sinulle AMK:ta, joka on kuitenkin ihan varteenotettava vaihtoehto yliopiston rinnalla, keskittyen tulevan ammattisi kannalta siihen olennaiseen!
Kiitti siis jo vastanneille, lisää mielipiteitä saa laittaa myös! Vakavan mietinnän alla oleva ala on kauppatieteet.
Itse valitsisin kauppakorkean. Opiskelin vuoden AMK:ssa, tosin täysin eri alaa, mutta itse en saanut juuri mitään AMK:sta. Opinnot olivat lähinnä lukion kemian ja matematiikan kertausta...
Pyri ihmeessä yliopistoon. Tradenomien työtilanne on todella surkea.
Ehdottomasti yliopistoon. Itse kävin käytännössä ihan turhaan amk:n, kun ei sieltä jäänyt minkäänlaista asiantuntijuutta käteen. Duunareita siellä koulutetaan ja joutonomeja. Nyt hain yliopistoon ja sinne aion myös sisään mennä.
Tee hyvä päätös, kun olet vielä nuori!
valmistuu valmiita asiantuntijoita.
Ei mikään koulutus takaa työnsaantia. Myös maistereita on työttömänä ja mitään koulutusta ei voi suositella siten, että "täältä kun valmistut niin pääset töihin"! Kyllä se työnhakijasta on kiinni, oli tutkinto mikä tahansa. Nuorena pitää olla valmis muuttamaan työn perässä, jos ei omalta paikkakunnalta ala töitä löytyä. Eikä rimaa pidä nostaa pilviin työpaikan suhteen, jos ei ole työkokemusta...
Niin, se riippuu tietysti siihen mihin tähtäät. Amk-tutkinnon ongelma on se, että vastaan tulee urakehityksessä ns. lasikatto, mikä pätee myös palkan suhteen monella linjalla...eli vaikka osaisit asiat kuinka hyvin tahansa, niin vaikkapa julkisella sektorilla ei amk-tutkinnolla voi sääntöjen puolesta yletä tiettyä porrasta ylemmälle, tai maksaa tiettyä rajaa suurempaa palkkaa. Yritysmaailma on tietysti eri, mutta tämäntyyppinen menestys on varmistetumpaa jos hankit yo-tutkinnon.
Riippuu tietysti siitä mitä haluat...ota selvää yritysmaailmasta minkälaisia ihmisiä on minkäkinlaisissa asemissa, ja näet varmasti hyvän läpileikkauksen.
Mitä tulee opintojen teoreettisuuteen/käytännöläheisyyteen, niin mielestäni ei opiskeluaikaa kannata tuhlata käytännö asioihin. Ne on kuitenkin opittava ja pakostakin oppii työelämässä, joten ehkä on viisaampaa hankkia opiskelusta maksimaalinen teoriaosaaminen...käytännön hommat opit sitten vaikka kesätöissä ja muussa..
Noh, mitään faktatietoa tässä ei ollut pohjalla, ajatuksia vain, ja kokemuksia omista jutuista...eikä tilanne välttämättä edes näin ole...mutta tältä minusta näyttää ;) -Joku paremmin tietävä varmasti oikaisee...?
Ratkaisevaa on, että minkälainen tyyppi olet. Hyvät tyypit pärjää, samoin ne, jotka puhuvat kieliä hyvin. Ruotsinkielen merkitystä vähätellään, mutta sen merkityksen näet kyllä itse kunkatselet työpaikkailmoituksia tai muuta.
"Ruotsinkielen merkitystä vähätellään, mutta sen merkityksen näet kyllä itse kunkatselet työpaikkailmoituksia tai muuta."
Muuaallakin kuin Hesarissa?
No okei, ehkä korkeammissa viroissa tms. tarvitaan jonkin verran ruotsia, mutta kun yleisesti ottaen sanoit, että ruotsinkielen merkitystä vähätellään, niin syytä onkin.
Valtaosassa Suomen työpaikoista ei tarvita ruotsia (käytännössä), ja vaikka monissa (esim. valtion viroissa) sitä pyydetäänkin osaamaan, sitä työssään harvoin tarvitsee.
Tästä syystä ruotsin kielen virkamieskurssi onkin naurettava pelleily yhden nopan kurssi, mikä ei käytännössä todista ruotsin kielen osaamisesta juuri mitään. Miksi vaadittaisiinkaan tiukkaa virkamieskurssia, kun kaikki tietävät, että ei sitä ruotsia tule juuri tarvitsemaan. Tästä syystä - helppo kurssi.
En silti väitä, että esim. saksaa tarvittaisiin Suomessa enemmän kuin ruotsia, ei tietenkään, mutta kyllä ruotsin kielen merkitystä vähätellään aiheellisesti. Sen osaamista todella tarvitsee vain kourallinen ihmisiä Suomen työelämässä.
Mihin biologi, lääkäri, juristi tai it-alan ammattilainen tarvitsee ruotsin kieltä? Suomenruotsalaisten ja muiden ruotsinkielisten palvelemiseen Suomessa. Kun käytännön kielitaito on kuinkin mitä on, eivät ruotsinkieliset saa hyvää ruotsinkielistä palvelua juuri missään, jopa Turussa ja Vaasassa on ongelmia.
Ainoastaan kauppatieteiden maisterit tarvitsevat jossain määrin ruotsia, mutta heidän kyllä kannattaa ruotsin ja englannin lisäksi osata vielä yksi vieras kieli muutenkin. Yleisesti ottaen saksa (Suomen suurin kauppakumppani)
Taisinpa sohaista ampiaispesään ;) -Huomaamatta tosin, ja niinpä taisi kirjoitukseni varsinainen anti jäädä taka-alalle tuon yhden lauseen takia ;)
No, mutta kun nyt haluat keskustella tästä, niin sen verran voin sanoa, en puhunutkaan kielen 'tarvitsemisesta', niinkuin sanot, vaan ylipäätään merkityksestä. Ei kyse ole ruotsinkielestä, suomenkielestä tms, vaan ylipäätään, osoituksesta että osaa kieliä, ja se, että jos hallitsee yhden tai useamman kielen, osoittaa että on kykeneväinen oppimaan niitä.
No, mutta jokatapauksessa kirjoitukseni tarkoitus oli valottaa näkökulmia tohon amk-korkeakouluteemaan josta alunperin oli puhe. Ei liene paikallaan puhua tästä kielikysymyksestä tässä foorumissa...
Mutta tosiaan, tuo lause oli tosiaan vahinko tekstissäni...
"Kuulin että yliopistossa voi itse tehdä lukujärjestyksensä ja suunnitella sen niin, ettei tule liian rankkaa. Miten tämä käytännössä toimii? Onko oppitunneille tulopakkoja, minkä pituisia päiviä on, onko kirjat huippukalliita jne.?"
Tämä varmaankin muuttuu jonkin verran tutkinnon uudistuksen myötä. Toivottavasti ei, mutta luulen että yo-opinnoistakin tulee kautta linjan varsin "putkimaisia" - etenkin perustutkinnosta (eli kandin tutkinnosta).