Taidan lähettää sulle viestin tuntemattomasta numerosta. Kun en muuta uskalla tehdä. Siinäpä ihmettelet keneltä se on. Sain takiasi nukuttua vain kaksi tuntia ja olit unissani koko sen parituntisen ajan. En jaksa enää. Ei olisi pitänyt olla eilen kiukkuinen. Anteeksi.
väsynyt
Senkin ilkiö
3148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Asia ei mitenkään minulle kuulu mut otanpa kantaa kuitenkin tämän verran..
Ensinnäkin, numero näkyy aina viestiä lähettäessä, oli se sit salainen tai ei..
Ja toinen asia, turha on kenenkään piikkiin lähetellä yhtään mitään. Tarkoitan vain et turha on sotkea sellaista ihmistä johonkin juttuun joka ei edes halua siihen kuulua. Eli ei ole mitenkään kiinnostunut kohteesta. Että näin.
Mutta hyvää huomenta kuitenkin.
Siis en kai nyt sentään sitä viestiä joinain toisena lähettäisikään. Ja kiitos kannaotosta, olet niin oikeessa yhdessä asiassa tuossa viestissäsi. Asia ei kuulu sinulle:)
Enpä itsekään nukkunut yötäni ollenkaan hyvin. Mutta ei kai siitä voi muita syyttää.