Miten saisin vauvan melkein 1v. viihtymään itsekseen? Mitään, ei YHTÄÄN mitään pysty tekemään kun vauva on hereillä. Aina roikkumassa kintuissa.
Ei se kiukuttele, paitsi jos sitten tekee jotain kiellettyä (tekee aina kun silmä välttää) ja kantaa pois kun ei usko kieltoa. Eli joko pitäisi olla vahtimassa aivan koko ajan tai sitten kulkee perässäni ja roikkuu housuissa ja pyrkii syliin, sitten taas pahojaan tekemään.
Auttakaa, olen aivan hajalla! Tiskejä pitäisi tiskata, pyykkiä pestä, ruokaa tehdä, siivota, leipoa... Niitä normaalijuttuja, mutta 2 tunnin päiväunien aikana ei kaikkea ehdi millään vaikka juoksisi paikasta toiseen. Meillä on vielä remontti kesken, kestänyt jo lähes kaksi kuukautta, ja rasittaa kun sekin tuntuu vaan seisovan vaikka iltaisin miehen kanssa sitä tehdäänkin niin usein mahdollista. Pahojaan tulee tuo yksi kuitenkin vain tekemään ja kiusaamaan niin nekin jäävät usein tekemättä.
Meillä on kissa ja pitävät toisistaan kyllä mutta leikkivät liian harvoin keskenään. Odotan vain että tulisi toinen lapsi että olisi sitten seuraa toisilleen, muuta apua en itse keksi tilanteeseen.
Ps. Anoppini on muuten sitä mieltä että minun pitäisi alkaa tehdä jotain töitä kotona kun en töihin vielä aio mennä. Minulla on kuulemma liian paljon vapaa-aikaa, senkin jälkeen kun joka päivä pitäisi olla siisti ja puhdas koti ruokineen odottamassa miestä töistä. Kahdet päiväunet olen koko vuoden aikana ehtinyt nukkua, lehdet piti peruuttaa, jäivät aina lukematta, tv:n voisi myydä pois, sitä ei ehdi koskaan katsoa. Niin paljon sitä vapaa-aikaa sitten on.
Ei se kiukuttele, paitsi jos sitten tekee jotain kiellettyä (tekee aina kun silmä välttää) ja kantaa pois kun ei usko kieltoa. Eli joko pitäisi olla vahtimassa aivan koko ajan tai sitten kulkee perässäni ja roikkuu housuissa ja pyrkii syliin, sitten taas pahojaan tekemään.
Auttakaa, olen aivan hajalla! Tiskejä pitäisi tiskata, pyykkiä pestä, ruokaa tehdä, siivota, leipoa... Niitä normaalijuttuja, mutta 2 tunnin päiväunien aikana ei kaikkea ehdi millään vaikka juoksisi paikasta toiseen. Meillä on vielä remontti kesken, kestänyt jo lähes kaksi kuukautta, ja rasittaa kun sekin tuntuu vaan seisovan vaikka iltaisin miehen kanssa sitä tehdäänkin niin usein mahdollista. Pahojaan tulee tuo yksi kuitenkin vain tekemään ja kiusaamaan niin nekin jäävät usein tekemättä.
Meillä on kissa ja pitävät toisistaan kyllä mutta leikkivät liian harvoin keskenään. Odotan vain että tulisi toinen lapsi että olisi sitten seuraa toisilleen, muuta apua en itse keksi tilanteeseen.
Ps. Anoppini on muuten sitä mieltä että minun pitäisi alkaa tehdä jotain töitä kotona kun en töihin vielä aio mennä. Minulla on kuulemma liian paljon vapaa-aikaa, senkin jälkeen kun joka päivä pitäisi olla siisti ja puhdas koti ruokineen odottamassa miestä töistä. Kahdet päiväunet olen koko vuoden aikana ehtinyt nukkua, lehdet piti peruuttaa, jäivät aina lukematta, tv:n voisi myydä pois, sitä ei ehdi koskaan katsoa. Niin paljon sitä vapaa-aikaa sitten on.
Vastaukset 14
Vanhimmat
anopille sanot vaan että höpö höpö ja että tulee teille vahtiin lasta, niin saat kaikenlaista aikaiseksi. voit myös kertoa anopille, että noin pienen muksun paikka on vielä kotona, ja sinä kerkeet olla töissä taas melkeen loppuelämäs. tohon roikkuvaan lapseen en osaa sanoo kyl mitään. itellä3,5v aina viihtyny itekseen ja 5kk josta tulee varmaan sellanen roikkuja. mun anoppi oli kans ennen aika omalaatunen, nykyään teen kyllä omat mielipiteeni niin selväks ettei oo vastaan sanomista ja nyt tullaan toimeen tosi hyvin. jaksamisia teille sinne.(eikö teillä koskaan katota teletappeja?)
niin ja tuli tossa vielä mieleen että tyttöni oli kyl jo vuoden ikäsenä innoissaan ku sai tulla syöttötuolissa tiskipöydän viereen ja oma tiskiharja käteen. myös pyykkiä voi työntää koneeseen lapsen kans. kehu häntä paljon kun tekee jotain "oikeen". käyhän se niinku hidastetussa elokuvassa, mutta ainakin lapsi saa muuta ajateltavaa ku ilkeyden teko.
Kyllä noita on kokeiltu että lapsi on mukana puuhassa, tuntuu vaan että siitä tulee aina sitten lisää hommia. Esim. kun remonttia on ollu pakko tehdä niin mukana se on ollut vasaroita ihmettelemässä ja jemmaamassa, tiellä pyörimässä ja poraa kinuamassa. Mutta, ei siinä oikeen hommat edisty kun pitää koko ajan vahtia, eikä vaihtoehtona ole että tehdään myöhemmin, pakko on saada koti valmiiksi kun on jo kaksi kuukautta ollut keskeneräinen.
Meillä tykätään välillä katsoa telkkaria, mutta mielellään en opettaisi poikaa siihen, oppii varmaan isompana itsekseen katsomaan sitä liikaakin. Joskus vaan on pakko laittaa se sitteriin telkun eteen jos tulee häiritsemään jotain hommaa jota ei voi keskeyttää. Sellaisia harvemmin tulee enää edes aloitettua kun yksin on kotona, mutta pakko on pakko, välillä.
poikasi on siis esikoinen.vanhenmuuteen täytyy totutella,minulla myös esikoisen kanssa ongelmia ja kaikkea piti vaikeana,esim kyläilyä jos kylä sijaitsi 100km päässä,kuinkas sitä nyt lapsen kanssa.....no joo,toisen lapsen myötä olen oppinut rentoutumaa!enkä nyvi stressiä joka asiasta ja kolmannen tultua,senkun helpottu.nyt neljästä ja viimeistäni odottellessa katselen kun tämän hetkinnen kuopukseni tonkii vaatekaappia.siivota kerkeän myöhemminkin jos lapsi viihtyy tunnin vaatekaappi leikeissä ketä se rassaa!!!siivota voi vaikka yhdessä jälkikäteen.teillä siellä on rempat kesken,varmasti hermoille käyvää,jos ei ole kova rahapula ulkopuolise pallkaus auttaisi varmaan.ruokapalkalla voisi houkutella myös tuttuja ja sukulaisia.lapsihan ei tee tahallaan pirruutta vain sinua ärsyttääksesi,ei osaa ajatella vielä ihan niin kuin me aikuiset.reagtion on kyllä huomannut ja aatelee saavansa edes vähän huomiota .tunti päivässä vaikka teletappeja ei varmasti haittaa kehitystä. jaksamista teille!!!! :o)
Tiedän tunteesi vaikka meillä ei nyt ehkä nuon pahan ongelma olekaan.. Oletko ajatellut puolipäivähoitoa? Lapsesi on kuitenkin tottunut siihen että äiti on aina seurana ja auttaa kaikessa. Lapsellesi voisi tehdä hyvää toisten lasten esimerkki ja seura. Silloin hän voisi uskaltaa alkaa kokeilemaan omia rajojaan ja leikkimään omia leikkejään.
vastaat varmaan kyllä tähän ei, joten tässä lisäideoita:
Anna lapsesi piirtää. Kynä käteen ja vuoraa paperilla koko ruokapöytä.
Osta legoja. Vaikkei niillä hirveästi osaisi leikkiä ne on hauskan värisiä ja niitä on paljon.
Jos et mitään muuta keksi niin osta matkasänky/leikkikä tai kasaa tuoleista jokin este viereiseen huoneeseen kun teette remonttia, niin että lapsesi näkee ja kuulee teidät, mutta ei pyöri jaloissa. En nyt meinaa että hänet pitäisi vangita jonnekin (älkää saako shokkia kukaan!!). Meillä ainakin lapsi tykkää leikkiä sängyssä päiväunien jälkeen eikä itse halua sängystä pois!!
Vaikka televisio on kin huono lapsenvahti niin voi sitä tottakai käyttää apuna. Pistä vaikka opettavaisia eläinvideoita pyörimään, niin ei tule niin huono omatunto.
niin,hyvä tässä antaa neuvoja,et koeta jaksaa.Itsellä sama ongelma esikois pojan kanssa,hän on 1v3kk.Olen viikot aina yksin pojan kanssa,kun mies on reissuhommissa.Joo,hermot on koetuksella,kun yrität samalla tehä ruokaa tai siivota,niin poika kiljuu housunpunteissa kii.Eikä ole siitä kii,ettenkö leikkisi hänen kanssaan.Saatan aamulla vaikka kolme tuntiakin kontata ja leikkiä hänen kanssaan ja kaik on hyvin.
Heti kun "yritän" mennä laittamaan ruokaa tai jotain muuta kotitöitä,niin sieltä sitä tullaan...Monet ystävät kun ovat kylässä ja huomaavat tämän,naureskelevat ja sanovat että tuohan on ihanaa ja liikuttavaa,kun poika on noin äitin perää ja ihmettelee,että miks mulla muka menee hermo ja nauti niin kauan kuin poika on mun perään....jooo,joo hei.
Eri asia jos silloin tällöin roikkusi jaloissa,mutta kun kotitöitä on pakko tehä.Olenkin miettinyt kanssa,että pitäiskö vaan alkaa yrittään toista lasta,mutta sitten alkaa ajatella,mitäs jos toinenkin vaan roikkuu kimpussa,niin sittenhän molemmat jalat on lukittu :-) et en osaa kans sanoa,mikä auttais,mut rankkaa on.Muuten heti kun porukkaa on paljon meillä,poika viihtyy hyvin,et oisko sitten vaan saanu sellasen "seurapiiri" luonteen?? ;-)
Itseasiassa en kyllä kirjoittanut koeta jaksaa =) ja jos kysytään että mitä teen niin eikö silloin yritetä antaa ehdotuksia?
Itse olin täyspäiväinen (247) lapseni kanssa siihen asti kun hän oli puoli vuotias. Sitten vanhempi sukupolvi opetti että kyllä se lapsi pärjää lattialla peiton päällä itsekin. Järjestelmällisesti olen siitä eteenpäin jättänyt lapseni leikkimään omiaan ja joskus aina hetkeksi yksinkin kun olen laittanut pyykkiä narulle jne. Itseasiassa voisin tähän sanoa että opettakaa lapselle että yksinkin voi leikkiä. Älkää heti olko hänen luonaan jos hän huutaa, kyllä ääntä mahtuu maailmaan. Ja jos ystäväpiirissä on muita samanikäisiä lapsia, hakekaa heidät teille kylään, uskokaa tai älkää siitä on apua. Jos muksuilla on seuraa, niin vähemmän aikaa heillä on juosta teidän perässänne. Parhaita seuralaisia on suurinpiirtein samaikäiset kaverit, vaikkei he yhdessä vielä leikikkään, niin heistä on seuraa toisilleen.
Ja ystävyys on sitä varten että ystäviltä pyydetään apua kun sitä tarvitaan. Ja miksette ihan vakavissanne harkitse sitä puolipäivähoitoa??? Silloin saisitte itsellenne aikaa ja lapsenne oppisivat elämään ilman äidin housunlahjetta.
Kenen perään pikku vauvan sitten pitäisi olla jos ei äidin. Äitihän hänet on maailmaan synnyttänyt ja on useimmiten kotona hoitamassa
lastaan
Oletkin jo saanut ns.vinkkejä ja ehkä moitettakin,mutta niistä älä välitä.Tiedän,että varmasti sinä,niinkuin minäkin rakastetaan näitä villejä ja seurallisia lapsiamme ylikaiken,ei ole siitä kii.Pois emme antaisi ja enää emme tahtoisi olla ilman heitä.Kaikki eivät vain ymmärrä,että joillakin voi olla rankkaa ja ei johdu siitä,et heti valitetaan nykypäivänä jos elämä ei ole enää niin helppoa ja yksinkertaista.
Tottakait sen tiesimme,että lapsi muuttaa kaiken.KAIKKI ihmiset voisivat olla ymmärtäväisempiä toisia kohtaan.Kaikilla ei ole mahdollisuutta jättää mihinkään edes pariksi tunniksi lasta.Siis ei minuutin aikaa itselle mikään päivä.Vaikka lastaan rakastaisi ylikaiken,niin ois pakko edes vaikka vessaan joskus päästä rauhassa.Tottakait on ihanaa,että lapsi rakastaa äitiään ja äiti lastaan,mut hei naiset miettikäät,et joskus teil olis tilanne se,etteillä olisi vähän enemmän vilkkaampi lapsi ja mitään pientäkään asiaa ei voi tehä rauhassa.Tottakait otetaan lapsi mukaan kaikkeen mihin pystytään,mutta en nyt ala pitää poikaa sylissä ja tehä kastiketta samalla.Joo,ja lelut on raahattu keittiöön,on annettu repiä kauhat laatikosta ja yritetty laulaa ja tanssia samalla,mut aina ei jaksa.sit ne lelut,kauhat ym.kiinnostaa vaan 2 sekuntia ja sit taas housun punttuihin kii.Ja hei oma ruokailu...juu en pysty syömään kuin varkain tiskipöydällä,ette varmaan usko!!!Heti jos istahdan pöydän viereen,AHAA,menenpäs syliin änkeämään,vaikka ei olisi nälkä...syö nyt siinä sit poika sylis ja yrität varoa kuuman ruoan kaatuvan pojan päälle tms.Rakastan lastani ja onhan se hyvä,et hän on iloinen ja vilkas,joten koettakaa naiset yrittää ymmärtää meitäkin,joilla on liikkuvimmat ja vaativammat yhtä rakkaat lapset...se on välis rankkaa,mut kyl me jaksamme päivä kerralla lastemme puolesta ja onhan se hyvä jos täältä saa edes joltakin myötätuntoa...
Älä nyt vaan saatina lisää lapsia tee, jos yhteenkin hajoat noin!!! ei niistä oo toisilleen seuraa, kuin viiden vuoden jalkeen vasta. ennen sita stressaat, et vanhempi repii silmät päästä nuoremmalta!!
.. tahallaan. Yksivuotiaasi taitaa vaan olla
seurallista tyyppiä ja tykkää äidistä ja seurasta
yli kaiken. Kyllä remontti saa nyt odottaa ja ota
lapsi mukaan vaikka syöttötuoliin kun teet keittiöaskareita tai ROIKUT TÄÄLLÄ NETISSÄ, niinkuin minä nyt. Ja tämä oli sitten huumoria.
Minullakin on utelias yksivuotias joka ehtii
tasan joka paikkaan kiskomaan tavaroita alas. Olen vain loistava organisoimaan, että saan jotain tehtyä. Hyvää jatkoa sinulle.
Tuolta minustakin tuntui esikoisen ollessa vuoden vanha.Silloin oli kyllä aikaa olla vain ja ainoastaan hänen kanssaan ,toisin kuin nyt.Toinen lapsi syntyi esikoisen ollessa vajaa kaksi vuotta.Silloin välillä tuntui et pää hajoo ku ei saanut siivottua ja laitettua kotia niin paljon kun "olisi pitänyt".Onneksi ne tiskit ja pyykit kuitenkin jaksoivat odottaa:D Toisen lapsen tullessa puolen vuoden ikään ,tuli kiire lähteä töihin.Se helpotti hetkeksi kun sai omaa ajateltavaa,mutta lapsen ensiaskeleet ja muut jäivät kyllä multa huomaamatta.
Nyt olen taas kotona hoitamassa kuopustani.Vanhemmat lapset ovat nyt 7 ja 5 vuotiaita,kuopukseni juuri vuoden.En tällä hetkellä lähtisi kiikuttamaan pientä hoitoon.Kestän ajoittaisen kaaoksen kotona ,koska tiedän että se on armottoman lyhyt aika kun lapset ovat lahkeessa kiinni!
mulla on kans yks vuotias lapsi ja olen kokenut hyväksi sen, että kun lapsi alkaa tylsistyä kotona ja roikkumaan housun lahkeessa niin lähdemme käymään ulkona vaikka vaan roskia vimään tai postia hakemaan ja samalla ihmetellään kiviä, lehtiä ym.. lapsi saa vähäksi aikaa uusia juttuja mietittäväksi ja taas sisälle tultaessa omat lelut on taas vähän mielenkiintoisempia. kesällä tämä on vielä helpompi ja nopeampaa kun ei tarvitse pukea toppavaatteita.
Meilläkin reilu vuoden ikäinen taapero. Rauhallinen kyllä, mutta tuo roikkuminen on tuttuakin tutumpaa. Mä teen välillä niin, että annan pojan huutaa kun tiskaan. Joskus se huutaa alusta loppuun koko ajan ja välillä se kiljuu ja on jaloissa vaan hetkisen ja menee sitten leikkimään omia juttujaan. Mutta ehdottomasti oma uni on kaiken jaksamisen a&o. En enää jaksa kokoajan stressata tiskeistä, pyykeistä, ruuasta ym. Minä nukun päiväunet, kun poikakin nukkuu.Ruokaa lämmitän pakkasesta tyyliin kalapuikot tai valmis purkkis. Ja tiskit tiskaan, jos jaksan. Luen pojan kanssa paljon kirjoja ja käydään ulkona ihmettelemässä moottoripyöriä tai katselemassa pikkulintuja. Miehelle sanon, että ei ole ruokaa kotona kun tuut, käy syömässä jossain jos on nälkä. Eli kaikki te äidit, jotka olette niin kovin vastuuntuntoisia: antakaa itsellene todellinen lupa vain olla ja nauttia lapsesta. Kotityöt ei tekemällä lopu. Ei ole pakko siivota ja tiskata joka päivä.Viikonloppuna siihen voi käyttää sitten aikaa. kun mies voi sen aikaa vahtia pikkuista. Lapsen hyväolo lähtee ennenkaikkea vanhempien ja varsinkin lasta pääsääntöisesti hoitavan vanhemman hyvinvoinnista.