Sairastin parin viikon flunssan ja aloin olla jo paranemaan päin, pientä tukkoisuutta oli enää, mutta muuten hyvä olo. Tein sitten ilmeisesti siinä virheen että lähdin kuntoilemaan liian aikaisin, jälkitautina tuli angiina. Ma ja Ti välisenä yönä heräsin kovaan kurkkukipuun, ja tärisin koko yön vaikka oli kolme peittoa päällä, kuumetta ei ollut. No en mennyt vielä tiistaina lääkäriin. Ti ja Ke välisenä yönä kurkkukipu vain paheni ja kurkku oli todella punainen ja turvoksissa, kun katsoin sinne taskulampulla. Lisäksi oli vaaleita peitteitä nielurisoissa. En saanut koko yönä nukuttua, väänsin jo melkein itkua kun oli niin kovat tuskat. Särkylääkkeet eivät auttaneet yhtään. Isä lähti sitten viemään aamulla tk:hon ja otettiin nielunäyte (sellainen pikanäyte), kallistui hieman positiivisen puolelle, joten otettiin varmuuden vuoksi vielä toinen, joka näytti sitten jo vähän enemmän positiivista, tulehdusarvot olivat 113. Sairaanhoitaja katsoi kurkkuun ja järkyttyi kun kurkku oli todella paisuksissa. Lääkäri määräsi sitten V-Peniä (1500) ja panadol 1g ja burana 600 mg. Nyt on syöty kaksi päivää antibiootteja ja vedetty noita kipulääkkeitä. Tänään aamulla kun heräsin, niin kurkku oli vieläkin enemmän turvoksissa kuin keskiviikkona ja kipu oli kova. Särkylääkkeet sitten vähän helpottivat. Mutta mitään apua antibiooteista ei ole vielä ollut. En pysty syömään mitään kiinteää, jopa pureskeleminen sattuu kamalasti ja tuntuu kamala viiltävä kipu nielurisoissa. Olo alkaa vaan mennä jo todella heikoksi, kun ainoat mitä voi syödä, niin jugurtti ja keitot. Välillä tulee todella huono olo ja tuntuu että pökertyy. Myös kieli on takaa todella kipeä ja siinä on patteja. Kuumetta ei siis ole koko aikana ollut, ei ole yskää, hieman tukkoisuutta ja liman tunnetta kurkussa. Olo on ollut melko hyvä lukuunottamatta sitä, että heikottaa juuri sen takia kun ei pysty syömään kunnolla. Onko kokemuksia että kuinka nopeasti antibioottien pitäisi vaikuttaa? Ajattelin että jos sunnuntaihin mennessä ei yhtään helpota niin menen maanantaina uudelleen tk:hon.
Luetuimmat keskustelut
- 1761540
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.99748En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483