onko kenelläkään mitään vinkkiä, miten edullisimmin saisin/tekisin pihalleni katoksen? Asun vuokralla r-talossa, muuta katosta ei ole kuin pieni lippa, josta ei ole yhtään iloa, jos haluaa pihalla istuskella. Kiinteää rakennelmaa varten tarvitsen rakennusluvan, ja se maksaa vuokralaiselle ihan liikoja. Telttoja olen katsellut, mutta nekin liian isoja tai sitten huteria (nurkkaus, josta tuuli tempaisee mukaansa kaiken kevyen). Haluaisin nauttia kesästä myös sateella ja pitkälle syksyyn. Kertokaa vinkkejä, pliis! :)))
pihakatos
sadettaja
22506
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yksi vaihtoehto on markiisi. Itse asennutin juuri sellaisen 6m x 3m ja olen ollut tyytyväinen. Markiisia voi itse säädellä kammella (myös moottorikäyttöisiä on olemassa) säiden mukaan.
Hintaa tuolla on kyllä aika paljon. Minulle tuo tuli töineen maksamaan n. 1400 euroa, mutta esim. Bauhausista saa n. 500 eurolla. Laadusta en tiedä ja itse joutuu asentamaan. Markiisin saa joko tilaustyönä tai sitten on valmiiksi olemassa eri kokoja.
Aika kalliiksi siis tulee sekin! Kun laskeskelin, että puurunkoisen tekeminen maksaisi noin 800 euroa, paitsi tietysti luvat päälle. Tarviiko markiisiin hakea lupaa? Asun nimittäin vuokralla. Olen katsellut joittenkin naapureitten markiiseja, ovat kovasti haalistuneet. Onko takuuta, kuinka kauan kestää haalistumatta? :)