Hoi masentuneet! Miten omaisenne ovat reagoineet kun olette kertoneet sairaudestanne ja miten he suhtautuvat teihin kertomisen jälkeen?
Minulla itselläni on huonoja, äitini ei usko että olen masentunut, väittää aina vastaan ja perustelee ettei paha mieli ole välttämättä masennusta. (Ólen saanut alan ammattilaiselta diagnoosin...) "Paras" ystävä haukkuu minua sairaaksi ja käskee minua olemaan positiivisempi. Ja kun kerroin siskolleni hän sanoi "nii, mitä sitte?"
Minulla itselläni on huonoja, äitini ei usko että olen masentunut, väittää aina vastaan ja perustelee ettei paha mieli ole välttämättä masennusta. (Ólen saanut alan ammattilaiselta diagnoosin...) "Paras" ystävä haukkuu minua sairaaksi ja käskee minua olemaan positiivisempi. Ja kun kerroin siskolleni hän sanoi "nii, mitä sitte?"
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kestä se, älä välitä..
Itsellänikin (m25v) diagnosoitu masennusta ja ystäviä, jotka eivät masennuksesta tiedä mitään niin tulee noita kommentteja..
"Mee töihin", lopeta se valitus tyylisiä..
"Ei sua masenna"...
Itse aloittanut kuurin mäkikuismaa ja tuntuu helpottavan jo ekan viikon aikana..
Jakasamista Sinulle, masentunut 17 v.
Itse olen masentuneen ihmisen omainen, joten valotan hiukan tältäkin puolelta tilannetta. Omaiselle on shokki, kun läheinen (oma lapsi) sairastuu. Sen haluaa kieltää itseltään, siis pistää pään pensaaseen ja toivoo, että kun sen sieltä ottaa pois, ei masennusta enää läheisellä ole.
Väärinhän se on, että näin toimii, se vain tuntuu sillä hetkellä siltä, että tottakai ihminen pystyy mielntilansa hoitamaan, jos haluaa...
Minulla kesti kauan, ennekuin tajusi, ettei kommnetit, ryhdistäydy, auttaneet mitään...
Auttoiko ???
Hyvää jatkoa
No tässä on vähän toisenlainen kommenttia, mutta kun vanhemmat itse ovat kärsineet masennuksesta ja tietävät mitä se on, niin eipä tullut typeriä kommentteja, kun tavoittivat minut akuuttipäivystyksen osastolta kerran.
"Hyvinvoivat" ihmiset eivät usein tajua ollenkaan mitä on voida huonosti - vaan moralisoivat ja syyllistävät sitä, joka kärsii. Hyvinvoivat ihmiset ovat itsekkäitä paskoja, jotka eivät siedä nähdä toisissa omia pelkojaan. Anteeksi vaan kun sanon asian suoraan ja vähän kärjistäen.
Toisaalta se, että hyvinvoivat eivät tajua mitä masennus oikeasti on voi olla hyväkin asia, koska jos he oikeasti tietäisivät mitä tuska on siitä seuraisi väistämättä enemmän ongelmia.
On vain parempi, että hyvinvoivat voivat säilyttää kuvitelmansa siitä, että masennus paranee vain ottamalla itseään niskasta kiinni ihan jo oman itsensä takia. Ei siitä kannata välittää.
Itse olin pitkään katkera siitä, että läheiseni eivät todelllisuudessa tuntuneet käsittävän tuskaani kunnes tajusin, että jos he oikeasti olisivat yhtä masentuneita ja tuskaisia kuin minä olisimme suuremmissa ongelmissa.
Totuus on se, että tämä maa kaatusi jos kaikki olisivat yhtä masentuneita ja kärsiviä kuin itse olen ollut. Ymmärryksellä on hintansa. Itse tiedän mitä todellinen masennus voi olla mitä henkinen tuska voi olla pahimmillaan ja olen onnellinen siitä, että suurin osa Suomalaisista ei sitä tiedä, koska jos he sen tietäisivät puolet heistä olisi todennäköisesti tehnyt itsemurhan ja toinen puoli makaisi vain sängyn pohjalla kykenemättä mihinkään.
Totuus on se, että pitkäaikainen Masennus on vaurioittanut aivojani pysyvästi ja kaikki ongelmat, jotka siitä ovat tulleet eivät tule ikinä katoamaan vaikka sitä kuinka toivoisi. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Ei silti ei elämä ole ollut pelkkää kärsimystä vaikka sitä on juuri minulle sattunut kovin paljon.
Tuokin on ihan hyvä näkökulma. En kuitenkaan usko, että totuuden kohtaaminen ja valheellisesta elämän turvallisuuden- ja hallinnantunteesta hellittäminen välttämättä johtaa masennukseen ja toimintakyvyttömyyteen. Uskon, että se voisi tehdä monin tavoin hyvää sekä monille yksilöille että yhteisöille. Sen kieltäminen taas aiheuttaa monenlaisia ongelmia ahdistuksista epäaitouksiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin.
Itseasiassa se tärkein ajatus edellisessa viestissäni oli se, että ymmärrystä ei voi pakottaa kenenkään päähän sen takia siitä murehtiminen, että joku ei vain tajua jotain asiaa on täysin turhaa tai ainakin siihen kulutettu aika on turhaa.
Itselläkin on pitemmän päälle parempi olo kun lakkaa murehtimasta asioista mille ei voi mitään.
Joissakin tapauksissa olen joutunut katkaisemaan välit pahimpiin sukulaisiini kuten isääni, jonka narsistista möykkäämistä ja lyttäämistä en voi sietää. Ihan sama minkä ongelman isälleni kertoo se johtaa vain jonkunlaiseen henkiseen lyttäämiseen. Ikään kuin jatkuvat lytätyksi tuleminen parantaisi masennuksesta.
Esimerkiksi jos isälleni sanoo "olen pahalla päällä tänään" saa lähes aina vastaukseksi jonkun tiuskaisun "ainahän sinä olet pahalla päällä". Ikään kuin pitäisi esittää viimeisillä voimillaan aina hyvän tuulista, että isä ei vain häiriinny yhtään.
Isäni mielestä ainoa apu mitä ihminen tarvitsee on raha ja sitä yrittäjä isäni on auliisti aina tarjoamassa esim. makselemassa laskuja jos masennuksen takia ei ole jaksanut kaikkia asioita hoitaa. Hintana vain on se, että jos isäni päästää liian lähelle hoitamaan asioita joutuu kuuntelemaan jatkuvaa henkistä lyttäämistä, joka vie viimeisetkin itsetunnon rippeet mitä on onnistunut saamaan kasaan.
Sen takia en enää vuosiin ole pyytänyt mitään apua isältäni.
Omalla kohdallani yksi syy miksi masennuin oli se, että en saanut tarpeeksi kannustusta lapsena ja olin jo lapsena kaikkein herkin. Olisin tarvinnut ihan toisenlaisen lapsuuden kuin mitä isäni ja äitini kykenivät antamaan. En silti vihaa isääni ja äitiäni. Kyllä he varmaan parhaansa tekivät, mutta henkisiä eväitä minulle ei normaalia elämää varten kyetty antamaan ja jatkuva lyttääminen vei vähänkin itsetunnon.
En sano, että masennus johtui pelkästään lapsuudestani, mutta jatkuva lyttääminen aiheutti sen, että en myöhemmässä elämässä uskaltanut tuoda itseäni esille, koska lapsena selvisin välttely strategialla eli tein viela aikuisenakin kaikkeni, että en mitenkään häiritsisi ketään muita sen sijaan, että pitäisin puoliani. Tämä johti monenlaisiin ongelmiin ja lopulta mielenterveyden romahtamiseen nuorena aikuisena.
Useinhan omaiset ovat keskeinen osa ongelmaa.
Se on myös torjuntaa.
Olisiko mahdollista järjestää joku perhetapaaminen
psykiatrin ja perheenjäsentesi kanssa?
Jos olet masentunut, mikä siihen on suurin syy ? Ikäisilläsi nuorilla pitää olla haaveita, joilla on siivet. Aika monilla ikäisilläsi masennus on väistynyt esim kun esim löytyy mukava poikakaveri tms. Myös innoittavat harrastukset ja mm matkustelu vie huomion muualle. Masentuneille on tyypillistä, että he ovat yksin pitkiä aikoja.
Mikä voisi olla sinun projektisi, mikä karkoittaa masennusta. Joskut ystäväni ovat mm opiskelleet uuden kielen, mikä avaa mielenkiintoisia ovia maailmalle. Ideat ovat aina alkaneet jostain kovin pienestä. Esimerkkinä voisi olla mm Sari, joka nyt opiskelee Meksikossa ja kirjoittaa blogia:
http://www.rantapallo.fi/sarrrri/
Sukulaistyttö 16v oli keväällä kovin masentunut. Kesäksi hän päätti lähteä Inter Railille. Vanhemmat tiesi masennuksesta ja siksi hänet päästivät lähtemään. Itsepäisesti tyttö piti kiinni matkareitistään, jolle ei kaveria löytynyt. Nyt syksyllä tyttö ei ole enää puhunut masennuksesta, vaan ulkomaalaisista nuorista, keitä oli matkallaan tavannut.
Elämä on nykyään aika pitkälti pelkkää suorittamista. Se on loppujen lopuksi aika kapea karsina mitä pitkin elämässä pitää mennä jos haluaa, että muut arvostavat sinua. Näennäisesti olemme vapaita, mutta silti meidän pitää kokoajan suorittaa. Pitää perustaa perhettä, hankki tyttö / poikaystävää, hankkia asunto, työpaikka, koulutus ja niin edespäin. Pitää hankkia materiaa, kivat vaatteet ja muodin mukaiset, autot ja muut.
Pitää valita sadoista vaihtoehdoista se oikea reitti ja menestyä siinä. Kun jo pelkkä valitseminen ahdistaa ja se, että koskaan ei voi tietää onko varmasti valinnut oikein.
Jos päättääkin, että ei halua suorittaa enää tai hankkia mitään näistä. Jos päättää omistaa elämänsä vain kalastukselle tai jollekin muulle kiintoisalle harrastukselle. Sen jälkeen sinua pidetään suurin piirtein mielisairaana ja yhteiskunta tekee kaikkensa saadakseen sinut pois kalastuksen parista suorittamaan kuten kunnon kansalaisen kuuluu. Tekemään työtä kuin robotti ilman tunteita jossakin kaupankassalla tms.
Kun elämää oikein miettii ei ole ihme, että niin monilla leikkaa kone kiinni jo ennen kuin elämä on kunnolla alkanutkaan.
Ei kannata välittää muiden ihmisten, läheistenkään, mielipiteistä. Ei ulkopuolinen voi ymmärtää toisen tilaa. Tai useimmiten he eivät edes tiedä, mitä masennus tarkoittaa.
Itse en viitsinyt/halunnut kertoa omaisilleni sairaudestani mitään. Vasta muutettuani opiskelujen takia pois kotoa aloin joissain yhteyksissä mitenkään asiaa korostamatta antaa ymmärtää, että käytän mielialalääkettä ja käyn terapiassa. En halunnut huolestuttaa asialla vanhempiani enkä sitä, että he tekevät asiasta ison numeron, joka leimaisi minut kokonaan. En parhaalla tahdollanikaan löydä vanhemmistani tai kotioloistani syytä masennukseeni, mutta kenties suvussamme on tiettyä alttiutta. Sen olen saanut selville, kun asiasta on puhuttu.
Terveet eivät yksin kertaisesti tiedä minkälaista on olla henkisesti sairas, varsinkin ne jotka eivät ole sairastaneet itse mitään psyykkistä sairautta. Meidän sairaidenkin on ymmärrettävä se, vaikka se välillä aika tyhmältä tuntuukin. Itse en kyllä ymmärrä kun puhutaan psyykkisestä vaivasta. Aivothan ovat elin siinä missä maksa, munuaiset ja haimakin. Aivojen välittäjäaineethan siellä pyörivät ja jos niistä on puutetta tai niitä syntyy likaa, niin silloin aivojen toiminta muuttuu ja muuttunut aivokemia ilmenee määrätyin ilmikäyttäytymisenä. Jotenkin tuntuu, että psykiatrian voisi liittää neurologiaan. Ihmisen henkinen käyttäytyminen on hyvin fyysinen tapahtuma, jonka takana on erillaiset välittäjäaineet,hormonit ja anatomiset rakenteet.