X-102 on kai alun perin tehty jonkinlaiseksi "perheversioksi" 80-luvun alun x-venemallistoon. Kyselisin, onko siitä oikeasti perhepurjeveneeksi ja pienellä miehistöllä ajettavaksi? Miten kovassa kelissä kyyti alkaa olla reivattunakin niin kylmää, että aletaan menettää peräsimen otetta ja hallinta vaikeutuu oleellisesti? Tarkoitan liian kylmää parin hengen perhemiehistöllä, kai sillä kilpaa voi ajaa täydellä porukalla vaikka minkälaisessa myterissä.
Houkuttaisi tuollainen vähän reippaampi pursi, mutta ei kumminkaan sellainen, jossa tarvitaan väkisin läskiä laidalle. Onko x-102:sta siis hommaan? Huomautan vielä, että ihan drinkkilasi kädessä ei ole tarkoitus purjehtaa, esmes barduunat eivät sinänsä ole mikään karkote.
Saa myös haukkua/kehua rakennetta. Tiedän jo, että delaminoituminen saattaa olla mahdollista, mutta onko muuta? Kestääkö x-102:n paikat kovaa kisaamista, mitä moni yksilö on varmaan joutunut kokemaan vuositolkulla?
Houkuttaisi tuollainen vähän reippaampi pursi, mutta ei kumminkaan sellainen, jossa tarvitaan väkisin läskiä laidalle. Onko x-102:sta siis hommaan? Huomautan vielä, että ihan drinkkilasi kädessä ei ole tarkoitus purjehtaa, esmes barduunat eivät sinänsä ole mikään karkote.
Saa myös haukkua/kehua rakennetta. Tiedän jo, että delaminoituminen saattaa olla mahdollista, mutta onko muuta? Kestääkö x-102:n paikat kovaa kisaamista, mitä moni yksilö on varmaan joutunut kokemaan vuositolkulla?
Vastaukset 21
Vanhimmat
X-102 oli tullessaan joko kisavehje tai sisustetulla takakajuutalla vähän vähemmän kisavehje. Yhtä kaikki 3/4 tonnari IOR-luokkaan.Myöhemmin tilalle tuli vielä sporttisempi X-3/4 ton, (taisi olla vielä samalla rungolla, mutta vedenalaisilta osiltaan modernimpi).
X-102 lienee ihan kohtuu hyvin tehty, mutta esim 3/4 takila on melko ohutta profiilia ja vatii aktiivista barduunojen käyttöä. Myöskin laminaatti on ohuempaa, kuin samanikäisissä perinteisimmissä veneissä, tosin varmaan ihan samaa luokkaa, kuin nykyisin käytetään.
En ole kuullut vanhempien x-veneiden tyyppivioista, mutta takiloita on katkeillut ja kivelleajokestävyys ei ole huippuluokkaa. Tosin ei mikään kapeahkolla kölillä varustettu moderni, suht tasapohjainen vene kauhean kovaa kolausta kestä.
Vene oli aika kova menijä tullessaan ja verrattuna nykyisiinkin ihan kohtuullinen (LYS=1,19). Yksi hyvä puoli X-102:ssa on se, että se kulkee kevyessä kelissä erittäin hyvin. Ei siis tule paljoa koneajotunteja.
"Houkuttaisi tuollainen vähän reippaampi pursi, mutta ei kumminkaan sellainen, jossa tarvitaan väkisin läskiä laidalle. Onko x-102:sta siis hommaan?"
Kaikki X:t painavat niin paljon, että yksin tai kaksistaan purjehdus sujuu siinä missä raskaammillakin paateilla. Kaikilla purjeveneillä jokatapuksessa pitää käytössä oleva purjeala mitoittaa tuulien mukaan.
Tuollainen 3500kg ja 60 m2 vene kantaa purjeet siinä missä moni muukin, eli täysin reivatulla isolla ja fokalla voi kryssiä noin 15 m/ keleissä. Eli tarpeeksi kovassa kelissä, jossa enemmistö porukoista jää rantaan.
Kiitos asiallisista vastauksista. Juurikin tuota takakajuuttaversiota tarkoitin kysymykselläni.
Kuulostaa siltä, että satakakkosesta voisi periaatteessa olla perhepaatiksi, jos se kerran kestää keliäkin ilman miehistön painoa - sopivilla räteillä luonnollisesti. Se on sitten itsestä kiinni, jos hölmöilee purjevalintojen kanssa.
Onko tuo 15 metriä kuitenkin raja, jonka jälkeen homma ei tahdo onnistua edes pienillä kankailla? Ei sillä, että olisin tunkemassa tieten tahtoen sellaiseen keliin, mutta joskus voi kakka osua omaankin tuulettimeen. Ja tunnetustihan ukkospuuska iskee justiinsa silloin, kun leen ranta on epämukavan lähellä ja kone sanoo sopimuksen irti...
Hyvä homma, ettei ole kuulunut kummempia tyyppivioista. Tietysti vanhassa veneessä on vanhan veneen yleismurheet, mutta niitä on helpompi varoa kuin jotain omalaatuista. Ja hyvä pointti myös tuo, että äksällä pitää olla kolistelematta. Köli kun kumminkin piirtää melkein parissa metrissä.
Kyllähän sitä voi sitten jatkaa veneellä kuin veneellä yli 15 m/s keleissä pelkällä fokalla tai isolla tiukasta sivutuulesta alempia kursseja.
Tiukasta sivutuulesta (jos tulkitsen oikein termiäsi) alemmas ajaen ei pääse leen rannasta eroon kovassa kelissä. Harvaa venettä ajetaan myöskään 8 boforin tai yli kelissä tuuleen pelkällä isolla tai fokalla.
No joo, mutta alkuperäistä kysymystä selventääkseni siis, missä vaiheessa ollaan X-102:n kanssa vakavissa ongelmissa veneen hallinnan suhteen, kun pitää päästä pelkillä purjeilla etenemään luovien, eikä käytössä ole porukkaa tasapainottamaan venettä? Kuvittelisin itse, että tappiin reivatulla isolla ja pieneksi leikatulla jibillä pärjäisi aika pitkälle, mutta kuvittelenko väärin?
X-102:n kanssa ollaan vakavissa ongelmissa veneen hallinnan suhteen yleensä siinä vaiheessa kun miehistö väsähtää, kuten muidenkin saman kokoluokan köliveneiden osalta asianlaita on.
Niin kauan kun varusteet on kunnossa ja niitä sekä osataan että jaksetaan käyttää oikein, ei ongelmia itämeren alueella tule, elllei niitä ehdoin tahdoin lähdetä hakemaan, eli säätiedotuksia osataan ja ymmärretään seurata. Tottakai jos lähdet atlantille ja saavut USA:n kaakkois rannikolla samaan aikaan tai oikeastaan juuri ennen hurrikaania joudut vakaviin vaikeuksiin.
Purjeneulomo osaa kyllä tehdä pohjaan reivatun ison juuri niin pieneksi kuin vain sen haluat, mitään ylhäältä annettua pohjaan reivatun ison kokoa ei siis ole olemassakaan. Laita 3 reiviriviä riittävän etäälle toisistaan ja hanki myrskyfokka, niin niillä pärjäät myös luovien jos osaat purjehtia.
Pääsethän., tiukka sivutuulikurssi on alle 90 astetta tosituulesta, eli rannan suuntaisesti pääset pois pahasta paikasta ja vähän pääset rannasta eroonkin.
Kovassa kelissä kannattaa muutenkin pysytellä erossa rannoista ja edetä purjein, joten konerikolla ei ole merkitystä kuin vasta rantautuessa ja kovassa tuulessa suojainen satama on kiva ja harjoittelemalla prujeinkin rantautuminen onnistuu.
Kiitos, tätä tietoa hain. Eli siis X-102:lla pärjää pienellä miehistöllä kovassa kelissä siinä missä tavallisella kymmenmetrisellä perheveneelläkin, olettaen tietenkin että purjekonfiguraatio on oikea. Pohjautuuko tieto muuten omaan kokemukseen X-veneistä vai johonkin muuhun lähteeseen?
Ja juu, reivejä voi tietenkin teettää mihin kohtaan vain. Aika yleisesti kolmannet reivit taitavat viedä noin puolet tai vähän yli ison pinta-alasta.
En ole varma mitä tarkoitat myrskyfokalla (toiset puhuvat sillä nimellä varsinaisista myrskypurjeista ja toiset kovan kelin purjeista) mutta itse olen huomannut erinomaiseksi kovan kelin purjeeksi n. 70-prosenttisen, ylhäältä tosi kapeaksi ja alaliikistä korkeaksi leikatun, jykevästä kankaasta tehdyn jibin. Entisessä veneessä se oli vielä itseskuuttaava, joka helpotti elämää entisestään.
Sen enempää nousukulmista nahisematta olen samaa mieltä, että kovassa kelissä kannattaa tosiaan pysyä poissa rannan lähistöltä, jos mahdollista. Aina se ei vain kumminkaan valitettavasti ole. Olen kaksi kertaa joutunut saaristo-oloissa ukkospuuskaan, joka tuli päälle niin äkkiä, että aikaa reagointiin ei ollut kuin minuutteja. Onneksi molemmilla kerroilla leessä oli sen verran tilaa kuin 10-15 minuuttia kestäneet myräkät vaativat, eikä tarvinnut kokeilla veneen nousukykyä tuuleen, joka pisti mantereella tukkipuuta nurin hehtaaritolkulla. Ja konekin toimi molemmilla kerroilla :)
Niissä yhteyksissä tuli kumminkin mietittyä mitä olisi tapahtunut, jos ympärillä olisi ollut esim. lahti, matalaa tai muuten ahdasta, ja kone olisi kilahtanut, jolloin olisi ollut pakko yrittää luovia pois pulasta. Samassa yhteydessä ymmärsin myös, miksi purjehduksen perusopuksissa korostetaan, että veneen kyky luovia eroon leen rannasta pahassa kelissä on tärkeää turvallisuuden kannalta.
Ja siksi myös tämä innokas kiinnostus X-102:n hallittavuuteen pienellä porukalla pahassa kelissä :)
"Olen kaksi kertaa joutunut saaristo-oloissa ukkospuuskaan, joka tuli päälle niin äkkiä, että aikaa reagointiin ei ollut kuin minuutteja. "
Tarkkaile jatkossa pilviä ja ilmapuntaria tarkemmin, niin saat aikaa enemmän reagoida. Esim. kun laskimme ykkömyräkässä ajoissa purjeet ja kelluimme, H-vene purjehti lähellä rantaa ja tuuli paiskasi sen pari metriä rantakalliolle.
"Niissä yhteyksissä tuli kumminkin mietittyä mitä olisi tapahtunut, jos ympärillä olisi ollut esim. lahti, matalaa tai muuten ahdasta, ja kone olisi kilahtanut"
Tilanteissa, joissa tarvitaan konetta, se kannattaa käynnistää ajoissa ja tarkistaa, että on dieseliä tankissa ja jäähdytysvesi tulee pakoputkesta. Matalassa vedessä pohjasta riippuen myös ankkurista voi olla apua viimeisenä vaihtoehtona.
Puuskaisessa tuulessa pienellä miehistöllä pärjää helpommin, kun tarvitsee säätää vain toista purjeista puuskissa, eikä molempia.
Siksi varsinainen myrskyfokka + 2.reivi on parempi kuin 70% kovantuulen fokka + 3.reivi isossa.
Kisatessa kisamiehistöllä asia on juuri päinvastoin. Silloin haetaan optimi vauhtia tavoitteen suuntaan (vmc:tä) ja käsiä säätöihin riittää, pienellä perhe miehistöllä haetaan käsiteltävyyttä, eikä sillä ole hirveästi väliä jos vmg luovilla on muutaman solmun kymmenyksen alempi kuin mihin veneellä optimissaan pystyisi.
Purjetasapainoin tulee tietysti silti olla riittävän hyvä, eli veneen kulkeminen suoraan ei saa edellyttää sitä, että pinnaa pidetään poikittain. Jos purjeita myrskärillä on liian vähän, ei asiassa ole ongelmia siksi, että peräsin pysyy kokonaan vedessä. Puuskan tullen taas ison päästäminen levangilla ja/ tai skuutilla palauttaa tasapainon paremmin kohdalleen, jolloin peräsimen pito riittää kallistuneenakin. Muista, että koska myrskärin jaluskulma jää aina reilusti maston eteen, on jaluskulma aina helposti säädettävissä myös poikittaissuunnassa käyttämällä tarvittaessa molempia jaluksia yhtäaikaa. Tuulen puolelta hieman kiristämällä saa jaluskulmaa pienemmäksi, jolloin fokan suhteellinen osuus voimista kasvaa, ja tuuleennousukärkkäys heikkenee, samalla kun nousukulma tuuleen pienenee vauhdin hieman tippuessa. Tämä vähentää vendojen lukumääriä kapeilla vastaisilla osuuksilla väylillä, mikä on pienellä miehistöllä joskus hyvä asia, jopa sillon kun fokka muuten olisi itseskuuttaava.
On kokemusta x-99:stä, ja muiltakin on kuultu.
En takaa että pienellä miehistöllä pärjää sillonkin, kun purjekonfiguraatio on vauhdin optimoimisen kannalta oikea ilman broutsaamisia, jos keliä on ja tuuli on hyvin puuskaista, mutta purjeita tuosta optimista pienentämällä kyllä pärjää ilman broutsailuja ja sehän on pääasia, mikäli tarkoitus on välttää perhepurjehduksen muuttuminen yksinpurjehdukseksi tuollaisessa kelissä.
"Tarkkaile jatkossa pilviä ja ilmapuntaria tarkemmin, niin saat aikaa enemmän reagoida. Esim. kun laskimme ykkömyräkässä ajoissa purjeet ja kelluimme, H-vene purjehti lähellä rantaa ja tuuli paiskasi sen pari metriä rantakalliolle."
Tämä ei nyt oikeastaan enää liity alkuperäiseen kysymykseen, mutta hieno homma joka tapauksessa sailing technicues, että selvisitte ja harmin paikka, että H:lle kävi ohraisesti. Toivottavasti ei tullut henkilövahinkoja. Ilman muuta olet oikeassa, että keliä ja puntaria pitää tarkkailla, se pelastaa monelta harmilta. Niillä keinoin olenkin yleensä päässyt pahojen kelien alta pois, tai ainakin voinut valmistautua niihin.
Tällä kertaa tosin perinteinen puntari ei olisi ehtinyt keliin reagoida, ja normaali sään tarkkailukaan ei riittänyt.
Ennakkovaroituksena ei nimittäin ollut minkäänlaista jyrinää, selkeästi näkyviä cumulonimbuksia, tai edes muutosta tuulensuunnassa ennen kuin oli myöhäistä. Ilma oli heinäkuun loppupuolella lämmin mutta häkäräisen harmaa, ja puuska tuli päälle ahterin suunnasta saarten takaa oman sateensa suojassa kuin harmaa seinä. Sen huomasi vasta, kun vajaan mailin päässä olleet saaret katosivat näkyvistä ja tuuli kääntyi kuin napista painaen. Olisiko ollut poikkeuksellisen laaja cumulonimbuksen vyörypilvi ja sen sade, joka blokkasi varsinaisen ukkospilven näkyvistä, en tiedä. Joka tapauksessa niin hyvin se hävisi ympäröivään harmauteen, että en ehtinyt edes kääntää venettä vastaiseen, kun keli iski. Ja säätiedotus oli sentään varoittanut ukkoskuuroista, joten osasin niitä vähän vahtiakin.
En ole aiemmin enkä sittemmin kokenut sellaista ilmiötä, mutta voin vilpittömästi todeta, että se on ainoa kerta kun purjeveneessä on tuntunut siltä, että tästä ei välttämättä jäädä kertomaan äitimuorille.
(Seuraava kerta sattui muutama viikko edellisen jälkeen, mutta olin silloin nohevampi ja osasin odottaa erikoislaatuista tapahtumaa. Silloin aikaa jäi myös valmistautumiseen vähän pidempään, koska avointa vettä myrskyn tulosuunnassa ja siten myös näkyvyyttä oli enemmän.)
Molemmat tapahtuivat 90-luvun alussa noin viikon välein, ja mitatut huipputuulennopeudet olivat ensimmäisessä puuskassa luokkaa 24 m/s, toisessa vähän vähemmän. Ja ennen kuin kukaan alkaa rähjätä tuulitilastoista, niin kaivelin itse vanhoja tietoja tuolta ajalta, ja kuulemma lyhytkestoisia tuulennopeuksia ei rekisteröidä tilastoihin ennätyksinä tms.
Julmaa tuulenvoimakkuutta ja poikkeuksellista yllättävyyttä lukuunottamatta kelit olivat periaatteessa normaaleja rajuja ukkospuuskia, eli näkyvyys putosi mitättömäksi, rakeita satoi veden lisäksi vaakasuoraan ja kertyi istuinkaukaloon pieniksi kinoksiksi, salamoita laskettiin lähiseudun säävehkeillä sadoittain jne.
Allekirjoittaneen pelasti pienehköine veneineen pelkästään se, että puuskat olivat niin lyhytkestoisia, että tila riitti lasketella myötäiseen - muuten knockdown ja/tai rantautuminen olisi ollut todennäköinen seuraus jopa pelkällä barepolella.
Sailing technicuesin ankkurointivinkki on hyvä mahdollisuus moisissa tilanteissa, kunhan vain leka on riittävän iso ja pitkän ketjun päässä. Amkkurointia olisin itsekin luultavasti yrittänyt, jos leessä ei olisi ollut tilaa. Tosin ensimmäisellä kerralla olin yksin, ja autopilotti ei olisi taatusti pärjännyt keliä vastaan, joten pelkkä keulakannelle pääsy olisi luultavasti ollut vähintään kyseenalaista.
Mitä taas koneen käynnistymiseen tulee, niin vastaavassa tilanteessa ei luonnollisestikaan ole aikaa tarkistaa polttoaineen tai jäähdytysveden kiertoa, vaan on uskottava siihen, että vikströmmi on huollettu ja käy ja kukkuu. Itse asiassa vene kaivoi myötätuuleen paetessa ahterinsa sen verran syvälle aaltoihin, että pakoputken pää oli varmaan puolen metrin syvyydessä. Siinä olisi ollut aika huonoa käydä tsekkaamaan jäähdytysveden tuloa :)
Ps. Alkuperäiseen kysymykseeni vielä viitaten, en siis kaipaa venettä, jolla voisi purjehtia vastatuuleen yllä kuvatussa tilanteessa. Sellaiset veneet ovat todellisuudessa aika harvassa, enkä välttämättä usko, että niiden muut ominaisuudet viehättäisivät meikäläistä. Joskus pitää siis luottaa tuuriinsakin, ja hyvin harvinaisiahan tuollaiset tilanteet onneksi ovat. Mutta nousukyky kelissä on joka tapauksessa tärkeä turvallisuusominaisuus, sitä ei käy kiistäminen.
Noita jännia tilanteita sattu silloin tällöin, kukaan retkipurjehtija niihin ei ole vielä suomen aluevesillä kuollut matkapurressa.
Mulla jännin tilanne so far on ollut salamanisku todella lähelle paattia, niin että tuntui, että oli tosiaan sähköä ilmassa. Mainitsemiasia ukkospuuskia on ollut sitten useampi ja ihan peruskauraa on niistä selviäminen. Ja selvityiminen niistä ei ole paatista kiinni vaan merimiestaidoista.
Asian tuntija äänessä, näemmä.
Ostakaa nyt ihmeessä kaikki ihmiset hyvinpurjehtivat ja kivat X:t, ihan vaan palstan ääliöiden kiusaksi.
Purjehdimme vaimon kanssa kahdestaan vastaavaa 80-luvun
X:ää. Pennut 4 ja 6 mukana. Ei ongelmia manöövereissä, varsinkin
kun tajuttiin vaihtaa rouva pinnan jatkovarteen ja ukko naruihin.
Hyvin kulkee ja kaikki säädettävissä. Sen harvan kerran kun tulee
takkiin niin vika ei ole ainakaan veneessä. Suosittelen varauksetta.
Tuo rohkaisee, kiitos. Kiikarissa olisi tosiaan hyväkuntoinen X-102, joka ei ole hinnan kirossakaan. Nyt vaan pitää vakuuttaa rouva siitä, että X:llä onnistuu myös onnellinen perhe-elämä :) Meillä ei ole kuin yksi vajaa kolmevuotias piltti, joten senkään puoleen ei luulisi ongelmia tulevan.
Roolien vaihtaminen tarvittaessa on fiksu pointti. Saattaisi kannattaa harkita purjehduspiireissä laajemminkin - voisi näkyä veneitä enemmän purjeilla liikenteessä.
Siis eikö X-102 ole juuri se äksä, jonka tyyppivika on delaminoitunut pohjan kerrosrakenne? Sen korjaaminen lienee erittäin kallista.
Ei ainoastaan kallista vaan kenties mahdotonta. Toki hyvin pidettyjä aivan varmasti löytyy mutta rungon kunto kannattaa katsoa moneen kertaan. Vanhemmissa äksissä myös kansi on usein murtunut eikä kyse ole vain gelcoatin kauneusvirheestä. Tiikkiosien (jos niitä on) kiinnitys on usein tehty vähän sinnepäin, laatu ei ole nk. skandilaatua. Paremmissa yksilöissä virheet on korjattu jälkikäteen.
1990-luvulla äksien laatu on parantunut huimasti.
En viitsi olla niin luuseri, että alkaisin luettelmaan ns. parempien veneiden pulmia. Jokainen purjevene on yksilö ja tyhmää on levitellä skeidaa jostain olemattomista tyyppivioista. Delamonointia, osmoosia, murtumia löytyy kaikista venebrandeistä.
Purjehtinut X-95:llä 18 vuotta, vene oli täysin unelma nuorelle perheelle (kaksi aikuista ja kumpikin lapsi 7kk ikäisinä kyydissä useita viikonloppuja kuukauden loman). Ysivitoseen verrattuna satakakkosessa on hieman heikommin kantava keula. Juuri maston trimmausmahdollisuudet antavat mahdollisuuden perhepurjehdukseen, kilpailimme aikaisemmin mutta lomille riitti III genoa ja spinnu. Metrin veto skuutista, perä(nainen) alkukiristi barduunan ja vendaan meni n. 10 sekuntia. Ohi meni lomilla tänä aikana alle kymmenen venettä, luovilla ohitettiin tälläkin palstalla esiintyvät 'mukavuusveneilijät' jotka puristivat moottorilla vastatuuleen kymmeniä kertoja. Levangin ja ison skuutin täytyy olla kovilla keleillä hallussa, niin purjehdusnautinnon saa äärimmilleen.