Kun suru jää asumaan sydämmeen

On se Ama meillä kaikilla tuo kaipaus läheisten menetyksestä!
Se voi myös olla kaunis suru, - kuin rakkaamme olisi sydämessämme, mukana meissä.
Olemmehan osa yhdessä elettyä elämää. Sitä surua on minun vaikea kuvitellam jonka olet saanut kokea. Eräs ystävättäreni on tuon myös kokenut, jolloin nuori lahjakas ja herkkä poikansa ei enään jaksanut, tuli vain äidin sänkyyn nukkumaan,...ja siihen jäi.

Vasta vuoden kuluttua saatoimme puhua siitä, mutta silloin oli äiti jo saanut rauhan, ja oli varma että näin oli pakko tapahtua.

Tunsin minäkin tuon nuoren pojan, musikaallinen, soitti Sibelius akatemiassa oboi'ta,.. hieno nuorukainen, mutta liian herkkä.

Isäni menetteäessään äitini lauloi niin kauniisti: Tuo suru jonka sain, on kaunis kantaa,....vain sydämeni voin, näin sulle antaa,...

Sitäkin voi suru ja kaipaus olla, ja kiitollisuus, että saimme kokea sen ihmisen. haleja Ama kulta!

Nyt ei ole kovin hiljan kuollut minun lähisukua --olen itse Viidestä sisarusparvesta nuorin ja kaikki muut ovat kuolleet . Täälä Ruotsissa kuoli minusta seuraava joka oli minua 6v vanhempi , noin 10 vuotta sitten . Mehän oltiin suunniteltu , että meillä on kivaa sitten kun minäkin pääsin eläkkeelle - mutta nyt olen sitten yksin --On vaan nuoria jotka elääja kukoistaa ,suku lisääntyy täällä ruotsissa . Ja suomessa on pojalla yksi tyttö jolla on jo kolme tenavaa ..
Eihän ne rakkaan ihmiset koskaan kuole meidän muistoista , on vaan hyväksyttävä ,että kuolema tulee joskus kaikkien kohdalle , suru on vaan niin kovaavarsinkin silloin kun nuori ihminen jättää meidät.

Sinä rituliini olet saanut kuitenkin olla poikasi äitinä ja tiedän , että ero omasta lapsesta on kova paikka.
Syksykö on se joka tuo nämä surun tunteet niin pintaan , koitappa nyt päästä siittä eteenpäin taasen .ja voimia sinulle .