Kun suru jää asumaan sydämmeen

Läheisen,rakkaan kuolema kosketaa meitä jokaista joskus.Surutyö,irroittaminen rakkaasta ihmisestä ei mene useinkaan kaavojen mukaan,suru voi jäädä asumaan pitkäksikin aikaa.

Minulle vieläkin poikani kuolema 25v sitten nostaa kaipauksen kyyneleet silmiin,kun tulee musiikkia joka koskettaa hänen elettyä elämäänsä.
Finlanderssien Hiljaiset sillat kertovat siitä kaipuusta,jota tunnen,entä teillä?

3

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On se Ama meillä kaikilla tuo kaipaus läheisten menetyksestä!
      Se voi myös olla kaunis suru, - kuin rakkaamme olisi sydämessämme, mukana meissä.
      Olemmehan osa yhdessä elettyä elämää. Sitä surua on minun vaikea kuvitellam jonka olet saanut kokea. Eräs ystävättäreni on tuon myös kokenut, jolloin nuori lahjakas ja herkkä poikansa ei enään jaksanut, tuli vain äidin sänkyyn nukkumaan,...ja siihen jäi.

      Vasta vuoden kuluttua saatoimme puhua siitä, mutta silloin oli äiti jo saanut rauhan, ja oli varma että näin oli pakko tapahtua.

      Tunsin minäkin tuon nuoren pojan, musikaallinen, soitti Sibelius akatemiassa oboi'ta,.. hieno nuorukainen, mutta liian herkkä.

      Isäni menetteäessään äitini lauloi niin kauniisti: Tuo suru jonka sain, on kaunis kantaa,....vain sydämeni voin, näin sulle antaa,...

      Sitäkin voi suru ja kaipaus olla, ja kiitollisuus, että saimme kokea sen ihmisen. haleja Ama kulta!

      • Jotain näin myötätuntoista mielipidettä kanssakulkijalta kun saa,niin kyllä kyynel herahtaa silmäkulmasta.Olet tavallaan meidän palstan Äiti Amman,sinulla on aina lohdutuksen sana meille maailman murjomille,paremminkin palstan murjomille,kiitos että olet olemassa.

        Olen ollut tovin poissa ja kaikkea en ole kerennyt suodattaa,siis lukea,mutta kaiketi se kirjoitusten tuoma pahoinvointi ei ole omaa elämääni sairammaksi
        tehnyt.
        Jotain olen lukenut,että sinä ja ruune olette olleet arvostelunkohteina negatiivisien huomasin.
        Kiitos teille molemmille,olette pysyneet pinnalla,näin pitääkin,en aio upota minäkään Ama pysytään pinnalla


    • Nyt ei ole kovin hiljan kuollut minun lähisukua --olen itse Viidestä sisarusparvesta nuorin ja kaikki muut ovat kuolleet . Täälä Ruotsissa kuoli minusta seuraava joka oli minua 6v vanhempi , noin 10 vuotta sitten . Mehän oltiin suunniteltu , että meillä on kivaa sitten kun minäkin pääsin eläkkeelle - mutta nyt olen sitten yksin --On vaan nuoria jotka elääja kukoistaa ,suku lisääntyy täällä ruotsissa . Ja suomessa on pojalla yksi tyttö jolla on jo kolme tenavaa ..
      Eihän ne rakkaan ihmiset koskaan kuole meidän muistoista , on vaan hyväksyttävä ,että kuolema tulee joskus kaikkien kohdalle , suru on vaan niin kovaavarsinkin silloin kun nuori ihminen jättää meidät.

      Sinä rituliini olet saanut kuitenkin olla poikasi äitinä ja tiedän , että ero omasta lapsesta on kova paikka.
      Syksykö on se joka tuo nämä surun tunteet niin pintaan , koitappa nyt päästä siittä eteenpäin taasen .ja voimia sinulle .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2314
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1940
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1326
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1240
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1118
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      675
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      670
    Aihe