Rakas

Sieluni kärsii ja sydämeni särkee, miksi sen piti mennä näin? Nytkin ajattelen sinua, ja toivon, että edes sinä meistä olet onnellinen, vaikka meitä edes ei ollut koskaan. Sattuu varmaan vielä yhtä kauan, kuin tunnettiin, ellei sitten koko loppuelämän. Sä olit tarkoitettu mulle.

Rakastan sinua, sitä en koskaan päässyt sanomaan sulle, sitä kadun, en mitään muuta.
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, miksi ihmiset eivät toimi ja sano silloin, kun kaikki on vielä mahdollista.

Miksi pidetään toista ihan itsestäänselvyytenä ja kuihdutetaan se yhteen kuuluvaisuuden tunne sillä ettei muisteta kauniilla rakkauden sanoilla.

Ei se ole hölmöä, ei tyhmää. ei liirim laarumia, vaan aitoa välittämistä, silloin kun siinä vierellä on ihminen jota sisimmässään rakastaa.

Pelkääkö kenties ympäristön paineita, että mitä se nyt tuon kanssa hengaa, hyii..Ottaako ympäröivät ihmiset myös sinne pyhimpään paikkaan mukaan..mihin kuninkaatkin menee yksin, onko niin toisten saneltavissa, kuinka parisuhdetta hoitaa, keneen rakastuu, kenestä haluaa sen vierellä kulkijan..

Minä vaan kysyn..

Kaunista ja aurinkoista päivän jatkoa kaikille, joiden sydämen on vallannut se yksi ja ainoa..mutta kun ei uskalla sanoa, tehdä mitään..jos vaikka naapuri tai tuttu, sukulainen tai joku alkaisi arvostelemaan..

Äänestä

Toivon sydämestäni, että tämä olisi juuri sinulta, jota olen rakastanut niin kauan. Rakkauteni olen tunnustanut sinulle vain kirjeessä, en suoraan koskaan, siihen ei ole tullut oikeaa hetkeä.

En ole onnellinen. Kysyn samoin kuin sinä, että miksi piti mennä näin. Ajattelen sinua aina, enkä voi kuvitella ketään muuta lähelleni.

Äänestä

ikävöivät, lohduttomat, vetoavat, kauniit, vilpittömät ja aidot tunteet ja sanat, ei niistä ole mitään suhdetta edistävää hyötyä, jos ei niitä se ajateltu ihminen saa tietoonsa.

Sydäntä pakahduttava viesti, mutta se vain lisää tuskaa, mikä ei johda mihinkään konkreettiseen, koska mehän ei kuitenkaan ilman tunnisteita uskalleta tehdä mitään. Ja VAIKKA olisi niitä tunnisteitakin, ei se todennäköisesti auttaisi asiaa, koska se oikea ei melkoisella varmuudella edes lue näitä.

Lähtökohta on se, että jos ikävä on irl:ssä, myös tunteet pitää tuoda esille irl.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valo elämässäsi kirjoitti:

Sieluni kärsii ja sydämeni särkee, miksi sen piti mennä näin? Nytkin ajattelen sinua, ja toivon, että edes sinä meistä olet onnellinen, vaikka meitä edes ei ollut koskaan. Sattuu varmaan vielä yhtä kauan, kuin tunnettiin, ellei sitten koko loppuelämän. Sä olit tarkoitettu mulle.

Rakastan sinua, sitä en koskaan päässyt sanomaan sulle, sitä kadun, en mitään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu