Hän sanoi

että miellyn vain sellaisiin, joita en voi saada. Roikun saavuttamattomissa. Niinhän se on että aina lopulta näkee toisessa ne piirteet, mitä ei voi sietää itsessään. Se on inhimillistä. Lopulta helpottaa kun katsoo oikeaan peiliin ja näkee sen piirteen itsessään. Kun ei ole ollut valmis muuhun, on vain katsonut peiliin, joka onkin ollut elävä ihminen. Silloin voi kysyä, mitä opin tällä kertaa. Mä opin. Mä opin kyllä, eikä se pitkä katse peiliin ollut helppo. Katsoin kuitenkin hellästi ja hyväksyvästi. Niin katson myös itseäni.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

viisasta, valitettavan totta, mutta lopulta onnellista. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oven raosta kirjoitti:

että miellyn vain sellaisiin, joita en voi saada. Roikun saavuttamattomissa. Niinhän se on että aina lopulta näkee toisessa ne piirteet, mitä ei voi sietää itsessään. Se on inhimillistä. Lopulta helpottaa kun katsoo oikeaan peiliin ja näkee sen piirteen itsessään. Kun ei ole ollut valmis muuhun, on vain katsonut peiliin, joka onkin ollut elävä ihminen. Silloin voi kysyä, mitä opin tällä kertaa. Mä opin. Mä opin kyllä, eikä se pitkä katse peiliin ollut helppo. Katsoin kuitenkin hellästi ja hyväksyvästi. Niin katson myös itseäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu