Ystävääni masentuu jo pienistä asioista. Muutama koulutyö, imurointi ja auton korjaaminen tuntuu heti miljoonalta asialta joita ei kuulema ikinä saa tehtyä. Kun yritin selittää että kannattaa jakaa asiat eikä tartte kaikkea tehdä kerrallaan niin saan vastaukseks että "niin tiedän, mutta kynnys aloittamiseen on jostain syystä tosi iso". Kuulema ei ole mitään syytä miksi pienistäkin asioista syntyy heti kauhea stressitila. Kuulema kesällä ei tunnu niin pahalta kuin talvella.
Luin että on olemassa D-vitamiinin puutteesta johtuvaa masennusta. Mutta kuulema hän on yrittänyt syödä D-Vitamiinia ilman parannusta.
Itse en oikein ymmärrä häntä, itse olen todella pirteä ihminen. Munkin on välillä vaikeata aloittaa jotain mutta kuitenkin ryhdistäydyn ja teen koska on pakko.
Onko masennus periytyvää? Mistä tollanen negatiivinen ajattelu ja asenne voi johtua jos ei ole kuulema mitään tiettyä syytä? Voiko se johtua joistain vitamiinin puutostilasta tai joistain hapoista?
Luin että on olemassa D-vitamiinin puutteesta johtuvaa masennusta. Mutta kuulema hän on yrittänyt syödä D-Vitamiinia ilman parannusta.
Itse en oikein ymmärrä häntä, itse olen todella pirteä ihminen. Munkin on välillä vaikeata aloittaa jotain mutta kuitenkin ryhdistäydyn ja teen koska on pakko.
Onko masennus periytyvää? Mistä tollanen negatiivinen ajattelu ja asenne voi johtua jos ei ole kuulema mitään tiettyä syytä? Voiko se johtua joistain vitamiinin puutostilasta tai joistain hapoista?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ensin jäi ilo, sitten liikunta, vaatteiden vaihtaminen, hygienia, läheisyys, arkiset askareet - masentuneena hyvinkin pienet ja arkiset asiat tuntuu YLIVOIMAISILTA, varsinkin jos on vähänkin taipumusta perfektionismiin ja/tai itsekritiikkiin (Nimim. Molempia löytyy yllin kyllin) Itse en tajunnut olevani masentunut ennen kuin mukaan tuli paniikkihäiriöt ja lopulta ajatukset itsemurhasta. Kolme viikkoa psyk.osastolla ja lääkitys kuntoon niin olo helpottui sen verran että nyt voin olla kotona ja "harjoitella arkea" ennen töihin paluuta.
Masennuksen voi aiheuttaa myös asiat joita ei ole käsitellyt syystä tai toisesta - itsestäni olen tunnistanut sen että kiellän kaikki negatiiviset tunteet ja asiat hyvin tehokkaasti, ja hoidossa aivoja verrattiin usein tietokoneeseen; kun kovalevylle ahdetaan liikaa tavaraa niin kone tilttaa ennemmin tai myöhemmin.
"
Luin että on olemassa D-vitamiinin puutteesta johtuvaa masennusta"
Tämä on ihan huuhaata.
En usko, että masennusta, siis kliinistä masennusta ilman syytä. Siihen voi olla useita tekijöitä, mutta tiedetään, että stressaavat ja traumatisoivat tapahtumat varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa, varsinkin jos ei ole ollut sosiaalista tukea.
Kannattaa mennä juttelemaan kouluterveydenhoitajalle,
Uskon että ihmisellä voi olla alttius masennukseen ja elämänkokemukset määräävät, sairastuuko depressioon vai ei. Olen kolmilapsisesta perheestä, jossa oli alkoholismia ja masentuneisuutta. Kolmesta lapsesta veljeni on skitsofreenikko, minä masentunut ja siskoni terve ja tasapainoinen.
Tuon ystäväsi ajatukset kuulostavat aivan omiltani. Vähäisetkin vaatimukset ja velvollisuudet aiheuttavat paniikin ja ahdistuksen tunnetta. Pyrin elämään siten, että olen itselleni armollinen aina niin kauan kuin kukaan muu ei kärsi saamattomuudestani. Pahasti masentuneen on turha pakottaa itseään tekemään mitään - siitä seuraa vain takapakkia. Sen sijaan lievästi masentunutta liikunta, terveelliset elämäntavat ja ystävät ym. voivat vielä auttaa.
Mulle aina terapeutti jaksaa muistuttaa että masennus ei koskaan tule tyhjästä, mutta usein syitä voi olla vaikea löytää. Mulle se on ollut erityisen raskasta, etten tiedä mistä sairaus omalla kohdallani johtuu. Mutta toisaalta, syyt on todennäköisesti sellaisia, ettei niihin voi enää vaikuttaa, kuten lapsuuteen liittyvät tapahtumat. Masennus on todella kummallinen sairaus, jota on tutkittu paljon, mutta josta vieläkään tiedetä oikein mitään.
Mutta tuo neuvo jonka olet ystävällesi antanut, on kyllä hyvä. Minäkin olen pärjännyt pitkälle kun olen luvannut itselleni, ettei tänään tarvitse jaksaa kuin yksi pieni asia. Näistä asioista saaadut onnistumisen tunteet taas ovat auttaneet eteenpäin. Toisaalta aloitekyvyttömyys on pirullinen oire.
Minä ainakin tiedän masennukseni syyt melkoisen tarkkaan.
Jos ongelmana on kynnen katkeaminen, niin varmaan sellaisia kauheita "masennuksia" kokeneet ymmärtävät aloittajan kammottavaa tilannetta. Itselleni oli kammottavampaa, että mun kunnioitukseni omaan mielenterveyteeni ja älyyni vietiin 17- vuotiaana, eli hullut ämmät olisi laittaneet mulle mielenterveysdiagnoosia, koska olin sekopäiden taholta koulukiusattu. Noin lähes kymmenen vuotta sen jälkeen - koko sen ajan, ajattelin, että olen arvoton, että joudun koko elämäni loppuun asti pelkäämään jonkun saavan selville minun joskus olleen tuollaisen hävettävän ja leimaavan mielenterveysraiskauuksen uhri terveysviranomaisten taholta alaikäisenä tai että jotakin muuta kauheaa, enkä siis edes ole kärsinyt tai kärsi mielisairaudesta, mihin olisi lääkkeitä syötävä( mulla ei ole mentaalilääkereseptejä) - en voinut luotttaa keneenkään, vaan mun oli pakko vain pärjätä. Ja pärjäsin.
Muistan ikuisesti sen häpeän, kun ajattelin 17-vuotiaana, etä " no nyt, no nyt mun elämä on pilalla", kun minut oli terveyskeskuksesta laitettu tarkkailujaksolle psykiatriseen... Se laittoi taistelemaan myös se, etä ne siellä totesi, etten ole hullu, mutta ikinä, en ikinä en inhostani psykologianatsismia kohtaan päässyt. Niillä on liikaa valtaa. Minusta esim. 17- vuottiaalle ei paljoa parane parin sekavan jorinan perusteella laukoa"persoonallisuushäiriödignoosia", joskin onneksi itseäni tutki sen verran vähmmän hullut,. että niiden natsismi ei lapsuusiässäni sentään ihan täysin siihen riittänyt. Ja rakkaat vanhempani koko ajan tukivat minua.
Mielenterveysleimoilla voidaan pilata terveen ihmisen koko elämä, jos ihminen ei kärsi mielisairaudesta ja jos sellaiseksi esimerkiksi tilapäisen huonovointisuuden tai trauman vuoksi väitetään, mutta itselleni kovempi koulu on slti ollut fyysinen sairaus. Mentaalisesti kun en "tööt" ole aikuisiällä ollut. Mentaalit kai selviää lääkkeillään, fyysisesti sairaan kipuja ei välttämättä poista lääkkeet.
Kirjoituksesi on täyttä asiaa. On tosi törkeää, että kiusattu joutuu maksamaan kiusaamisesta vielä senkin hinnan, että hänet leimataan mielenterveysongelmaiseksi, mutta kiusaajat sen kun porskuttavat ja etsivät seuraavia kiusattavia. Mielenterveysdiagnooseissa on se vika, että ne leimaavat ihmisen eliniäksi, vaikka sairaus kestäisi vain vähän aikaa. Ja joka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Auttajat pyrkivät herättämään autettavassaan "sairauden tunnon" ja pahimmassa tapauksessa autettava alkaakin uskoa olevansa parantumattomasti sairas. Jos saman asian ilmaisee Raamatun kielellä, niin ns. "auttajat" asettavat autettaviinsa kirouksia. Kuulostaa rajulta, eikö totta? Voit kuitenkin olla aivan varma siitä, että he joutuvat maksamaan synneistään.
Kyllä masennus voi olla pelkästään geneettistäkin. Minä ja poikani sairastamme molemmat kyseistä laatua olevaa masennusta. Tutkimuksia siitä on olemassa, esim. Tieteen kuvalehdessä on artikkeleita, katsopa hakusanoilla "geneettinen masennus". Tietysti laukaisevana tekijänä täytyy olla jokin stressaava tapahtuma tms. mutta eihän ole olemassakaan elämää ilman stressiä joten oikeastaan silloin on kyse genetiikasta.
"Kyllä masennus voi olla pelkästään geneettistäkin"
Höpö, höpö...
Uusimmissa kansainvälisissä tiedelehdissä on rutattu nämä geenihypet, Useinhan niistä tutkimuksissa on löydetty "masennusgeenejä" tai masennugeenialleeleeja" vaikka suurimmalla osalla masentuneista ei ole ko. geeniä tai geenialleelia. Mitään näyttöä mistään masennusgeeneistä tai masennustaipumusgeenestä ei ole, on vain hypoteesejä eli arveluja ihan niin ku nämä serotoniinvajaushypoteesi, joita on pidetty "totuutena" vuosikymmeniä.
Lääketeollisuus rahoittaa ja lobbaat tätä psyykegeenihypeä, jotta se saisi julistettua jotkut geenit "epänormaaleiksi" ja voisi tarjota "täsmälääkkeitä". Jos Tieteen Kuvalehden toimituksessa ei osata lähdekritiikkiä, niin voi voi. Siksi minä luen vain alkuperäisiä tutkimuksia.
Se, että masennus kulkee suvuissa (familiaarisuus), ei tarkoita geneettistä periytyvvyyttää vaan sitä, että masentunut vanhempi "siirtää" masennuksen lapseensa, koska hän ei kykene sellaiseen vuorovaikutukseen, jota lapsi kehittyäkseen tarvitsisi. Tätä on tutkittu jo pienillä vauvoilla ja todettu että masentuneen äidin ja vauva vuorovaikuksessa on ongelmia, toisin kuin ei-masentuneiden äitien ja vauvojen välillä.
Jotkut hengästyvät vähästä, huippu-urheilijan taas pitää treenata aivan hulluna minkäänlaista harjoitusvaikutusta saadakseen.
Toisen aivot sisältävät taas niin vähän välittäjäaineita tms, että he eivät saa juuri mistään mitään nautintoa, ja kokevat pienetkin asiat maailman kaatavina syinä itsensä tappamiselle.
On älykkäitä ja vähemmän älykkäitä ihmisiä. Samoin on elämästä nauttivia ja elämään täysin kypsyneitä ihmisiä.
"Toisen aivot sisältävät taas niin vähän välittäjäaineita tms, että he eivät saa juuri mistään mitään nautintoa, ja kokevat pienetkin asiat maailman kaatavina syinä itsensä tappamiselle."
Serotoniinivajauksella (tai muiden monoamiinien puutteella) ei ole mitään tekemistä kliinisen masennuksen kanssa. Se on sitä vanha propagandaa....Asian voi lukea vaikka Duodecimin Masennus-teemanumerosta.