En jaksa enää...

Hei... en tiedä miks kirjotin tänne, mutta tuli vaan tunne että haluan jotenkin purkaa ajatuksiani ja ei oo ketään kelle puhua. Olis kiva jos joku jaksaisi lukea tän p askan ja vielä vastatakkin.

En oikein tiedä mistä alottaisin.. Mutta niin, olen 20-vuotias tyttö ja tällä hetkellä tuntuu että kaikki on niin päin v*ttua kun olla voi, en oikeesti jaksa enää enkä tiedä miten jatkaa eteenpäin. En kuitenkaan siis harkitse itsemurhaa tai mitään, haluan elää mutta en näin. En kuitenkaan tiedä miten voisin saada elämäni enää kuntoon, kaikki tuntuu niin merkityksettömältä.

Mulle on tapahtunut elämässä vaikka mitä ikävää. Isäni oli väkivaltainen, ja vanhemmillani oli aina tosi huonot välit, he olivat melkein aina jompi kumpi pois kotoa ja jos he olivat molemmat kotona, he eivät muuta tehneet kun riidelleet. Äiti petti isääni, ja lopulta isä sai tarpeekseen, eräänä päivänä hän vaan tuli ja pakkasi tavaransa ja lähti, eikä kukaan tiennyt pitkään aikaan minne hän oli muuttanut.
Mulla itsellä on ollut vaikka mitä ongelmia, mua kiusattiin koulussa ala-asteella perheeni,ulkonäköni, tyylini vaikka minkä takia ja se oli tosi rankkaa. Sitten yläasteella olin itse kunnon ongelmanuori ja kiusasin itse muita ja tein vaikka mitä tyhmää.
Kun olin 18 mut raiskattiin. Sen jälkeen kaikki on mennyt ihan v*tuiks. Mun ei varmaan pitäis valittaa, koska suurin osa ongelmista on ihan mun omaa syytä. mitäs olen elänyt silleen asenteella millään ei ole mitään väliä. Olen mm. pilannut erään perheen jäseneni elämän, tosin vahingossa ja oli tässä henkilössäkin vikaa paljon, mutta syytän silti itseäni tapahtuneesta.
Mulla on ollut tai on oikeestaan vieläkin alkoholi- ja huume ongelmaa. Lisäksi oon ihan hirveissä veloissa, olen ollut pikavippi-kierteessä, nyt on luottotiedot menny ja monia tuhansia menossa ulosottoon.. Mulla on myös rikosrekisteri, ei mistään kauheesta asiasta mutta on siltikin.

Oon siis itse mokaillut pahasti, mutta myös mua kohtaan on tehty väärin. Oon kuitenkin ollut onnellinen silloin tällöin kaiken p*skan keskellä sillä mulla on ollut ihmisiä keitä olen oikeasti pitänyt ystävinäni, tosiasiassa suurinta osaa näistä "ystävistä" ei tainnut paskaakaan kiinnostaa mun asiat. Nämä henkilöt oli mulle tosi tärkeitä, ja tein heidän puolestaan mitä vaan. Yritän aina jostain syystä miellyttää ihmisiä kaikin tavoin ja mun on vaikea sanoa "ei"...
Tästä syystä monet varmasti tykkää käyttää mua hyväksi, esim entinen paras ystäväni, kävin hänelle useesti kaupassa ja hoitelin hänen asioitaan vaikka oli omiakin ongelmia kun hän pyysi. Sitten hän alkoi seurustella ja tää poikaystävä ei pitänyt musta yhtään, ja mun kaverin piti sit valita joko tää mies tai mä, ja se valitsi sen miehen.

Sitten eräs toinen kaverini varasti multa rahaa, monia tuhansia ja väittää ettei tehnyt sitä vaikka tiedän että se oli hän.. Muut kaverit ovat sitten vaan toden näkösesti saaneet tarpeekseen musta ja kaikesta mun päihde sekoilusta yms.

Nyt kesällä kuitenkin päätibn yrittää hoitaa elämäni kuntoon. Pääsin kouluun ja ajattelin että ehkä kaikki vielä järjestyy. En tuntenut luokaltani ketään ennestään ja ajattelin että nyt voin vihdoin alottaa puhtaalta pöydältä. Ystävystyinkin monien ihmisten kanssa siellä, ja olin hetken tyytyväinen..Kunnes ilkeät ihmiset kertoivat näille mun uusille kavereilla ikäviä asioita mun menneisyydestä, asioita mitä olen itse mokannut.. Sen jälkeen on tuntunut siltä että nää ihmiset on alkanut kans kartteleen mua. Ei ne mitään suoraan oo mulle sanonut tai mitään, mutta kyllä mä vaistoan sen.

En enää oikeesti tiedä mitä teen. Kaikki on niiiiiin päin h elvettiä että en tiedä mitä teen!! En saa mahdollisuutta aloittaa alusta kun menneisyys seuraa aina mukana. Mulla ei oo ketään ihmistä ketä kiinnostais mun asiat niin paljon että voisin sille puhua, tuntuu että oon ihan yksin ja kukaan ei välitä. En oikeesti enää jaksa :/ En oo itkenyt pitkään aikaan, mutta eilen itkin koko illan ja yön. Kaikki tuntu vaan niin merkityksettömältä ja lohduttomalta.
Oon luultavasti masentunut ja mulla on varmaankin paniikki häiriö, sillä saan useesti ns. paniikki kohtauksia, tai ainakin ne oireet sopii paniikki kohtauksiin. Siksi välttelen useesti ihmisten seuraa ja paikkoja missä on paljon ihmisiä, ja sekin v*tuttaa mua.
Ahdistaa kaikki, ainoastaan jos oon kännissä tai jotain tuntuu hetken paremmalta ja siksi haluisinkin koko ajan vaan pistää pään sekasin vaikka eihän se ratkasekkaan ongelmia.

Nyt en jaksa enää kirjottaakaan,toivottavasti joku jaksais lukea tän ja mahdollisesti myös vastata kiiiiitos.
11294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

et varmasti ole ainoa ja silti maailmassasi ainoa...

Hyvä että kirjoitit! Asiaa auttaa jos sekin että saa sen ulos itsestään...Jonnekin.

Ajattele NYT-hetkeä...Kova menneisyys on takana, sitä et voi muuttaa mut voit laskea siitä irti ja ennenkaikkea lakata tuomitsemasta itseäsi!
Usko, minulla on kokemusta rankasta lapsuudesta ja raiskauksesta...Ne on asioita joita en edes muista ellei joku tällainen tuo niitä takaisin mieleen! On turha kerätä selkäänsä taakkaa menneisyydestä kun sitä ei saa tekemättömäksi muuten kuin laskemalla irti ja tajuta että NYT ON NYT :)

Seuraavaksi...Mieti ja laita vaikka paperille jos jaksat että mitä sun pitää tehdä että selviät veloista ja päihteistä?
Meetkö katkolle, velkaneuvojalle? Tarvitko niihin asioihin apua että saat käytännön asiat hoidettua...
Sitten...otat YHDEN ASIAN KERRALLAAN! katsos rakas ystävä kun muuta et voi -ei kukaan muukaan voi- yksi asia, yksi hetki, yksi päivä kerrallaan.

Uudet kaverit voi tuomita sinut juttujen perusteella mutta sinä itse olet todiste itsestäsi jota kuulopuheet ei pese! Todista että ne jutut on vanhentuneita. Älä yritä niitä peitellä vaan ajattele niitä elämän oppikouluna -on tosi raskasta yrittää peitellä omia mokia mutta ennen kaikkea -ne ovat menneitä! :)
Jos sä välität muista niin kyllä metsä vastaan niinkuin sinne huutaa.

mä olen selvinnyt monesta niin tiedän että helvetistä on paluutie!

Muista se että me jokainen ollaan tasan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja että SÄ olet täydellinen SINÄ!

Äänestä

voi olla vaikka perintösyistä päihteiden kohtuukäyttö vaikeaa.
Sitten pitäisi olla vallan tipattomasti, ja kaverit vähenee entisestään.

Sulla pitäisi olla liikuntaharrastus ja raitis kaveri siihen.

Terveyskeskukseen pyytämään lähetettä psykiatrianpkl. keskusteluterapiaan,
ja ensiapulääkitys masennukseen semä sos. tilanteen pelkoihin, paniikkioire.

Tee velkojien kans köykäsimpiä mahdollisia maksusuunnitelmia.
Pikavipit pois pankkilainalla.

Äänestä

Jaksat silti kirjotella tollasen määrän tekstiä, fuck off.

Äänestä
  • No jos lukis ton purkauksen...

    Äänestä

Kiitti asiallisesti vastanneille :) Ja sulle "Pyh" tuliko nyt hyvä mieli kun pääsit kirjottaan tollasta p askaa?

Niin en mä tiedä mitä mun pitää tehdä että selviän kaikista veloista ja päihteistä.. Oon kuitenkin vähän niinkun päättänyt että nyt loppu kaikki päihteiden kanssa sekoilu, en oo nytkään ollu mikään "nisti" tai no riippuu miten kukakin sen tulkitsee, mutta ns. kovia huumeita oon vetänyt vaan joskus silloin tällöin mutta pilveä oon sitten poltellut ihan säännöllisesti päivittäinkin.
Ja oon kyllä ajatellut että pitäis varata aika velkaneuvojalle.. En vaan ikinä saa mitään aikaan :/ ja kun alan miettimään kaikkia asioita mitä pitäisi hoitaa tuntuu et kaikki vaan kasaantuu päälle ja etten selviä..

Ja yritän kyllä ajatella että menneet ovat menneitä, mutta silti menneisyys seuraa mukanani aina, ja en tunne että olisin vielä päässyt yli kaikesta ikävästä mitä mulle on tapahtunut. Ja etten voi koskaan päästäkkään, kun aina joku tietää musta jotain.

Olin tosiaan onnellinen näistä mun uusista tuttavuuksista, en tiedä miksi joidenkin ihmisten mielestä on kiva pilata toisten asiat :( Nää mun tutut on ns. ihan normaaleja nuoria, ja kyllä minä heitä ymmärrän jos joku tulee heille sanomaan asioita joita olen tehnyt, koska ei kuitenkaan kauheen monelle sellasta tapahdu niin kyllä ymmärrän että he saattoivat järkyttyä..
Olen kuitenkin ihmisenä oikeesti ihan mukava ja yritän kohdella muita hyvin niin toivon että nää ihmiset sitten tajuais sen, eikä vaan sitä mitä olen joskus mokaillut.

Oon joskus aikasemmin käynyt juttelemassa jossain nuoriso asemalla jonkun psykiatrin, terapeutin tmv kanssa, ja hänen mielestään kaikki oli ihan kunnossa? ja vaikutin pirteeltä ja sen jälkeen en mennyt sinne enää takasin. Tosin en kertonut sielä puoliakaan kaikesta koska mua jotenkin hävettää kaikki, ja en muutenkaan tykkää puhua ihmisille, alkaa vaan ahdistaan.
Mutta oon kyllä ajatellut hakea apua, sillä näin ei voi jatkua koska en jaksa tällästä p*skaa enää ja haluaisin oikeasti saada elämäni kuntoon vaikka se varmasti onkin vaikeeta.

Äänestä
  • Kannattaa harkita tuota päihteiden käyttöä ne ei ainakaan auta sua vaan vie sua huonompaan suuntaan. Jos siis haluat elää vielä joskus normaalia elämää kannattaa lopettaa kaikki aineiden käyttö.

    Kannattaa harkita sitä, että kukaan järkevä ihminen halua olla sun kanssa tekemisissä niin kauan kuin käytät jotain. Huumeiden käyttöporukat taas ei ole mitään oikeita kavereita loppujen lopuksi niissä piireissä jokainen ajattelee vain itseään. Kaikki tunteet mitä huumeista saa on loppujen lopuksi vain harhaa, joka katoaa heti kun vaikutus lakkaa niissä ei ole mitään aitoa.

    Mitä nopeammin teet sen päätöksen ja pysyt siinä, että jätät aineet kokonaan ja ikuisesti sitä helpompaa se on myöhemmin. Sä et kestä mitä vaan, eikä sun kroppa eikä mieli. Kukaan muu ei voi sitä päätöstä sun puolesta tehdä kun sinä itse.

    En voi sua auttaa jos et auta itseäsi edes sen vertaa, että lopetat kaman käytön ja kokonaan. Ihan sama vaikka jotkut sanoo, että pilvi ei ole vaarallista sekään ei ole hyväksi pitemmän päälle.

    Pahoittelen saarnaavaa sävyä, mutta olen nähnyt mihin tuo tie voi pahimmillaan johtaa.

    Olet kuitenkin selkeästi miettinyt jo, että et ole hyvällä tiellä elämässä ja se on jo alku.


    Lopuksi vielä Mulla on sulle päiväunelma...

    Sä oot liian nuori
    Sulla on niin paljon edessä
    Sulla on menoa elämässäs
    Sulla on terveyttä (ja ulkonäköä, en tiedä huomaatko sitä itse...)
    Sä oot pohjimmiltas vain unelmaa mulle, en tunne sua

    Mä yritän vaan selvittää päätäni jonka laitat aina pyörimään. Vain se kun katson sua välillä... huomaan että katsot takas ja hymyilet (hei, se on hyvä tapa. Nättiä.). Sä varmaan pitäisit mua hulluna (tai siis... osittain jo pidätkin tyhmien juttujeni takia. Onneksi sentään naurat). En epäile ettetkö olis mulle kiltti, tai sitten sulkeutuisit. Tai jotain.

    Äänestä

  • Jatka niiden uusien tuttavuuksien kanssa ystävystymistä ja koita olla välittämättä mustamaalaamisista. Totuus sinusta tulee kyllä esiin ajan myötä. Vanhoja mokia ei tarvitse enää kantaa, vaan saat mennä eteenpäin, niin kuin me kaikki. Kaikki tekee virheitä, todella pahojakin, eikä niihin silti tarvitse itseään tappaa, vaan saa yrittää uudestaan. Koita päästä kamanvetämisistä eroon, ja pelkästään niihin pohjaavista tuttavuuksista, ne ei vie mihinkään. Miltä tällainen kuulostaisi?

    Äänestä

  • Kaikki kaatuu kaikilla niskaan jos yrittää hallita kaikkia asioita yhtä aikaa. -Olipa lause...

    Siksi sanonkin sulle että kirjoita ne asiat vaikka paperille ja tee VAIN YKSI asia kerrallaan.
    Se että et saa aikaiseksi pitää muuttua, muuten on turha itkeä. Aloita helpoimmista asioista ja etene hankalimpiin -mutta pakko on aloittaa jostain tai sitten luovuttaa.
    Usko itseesi! Välitä itsestäsi ja anna itselles anteeks vanhat paskat!
    Mutta jos pystyt kirjoittamaan näistä asioista, tuskin olet niin syvästi masentunut ettet voi toimia enää. Joten...YKSI asia kerrallaan ja aloita huomenna kun on arki!

    Äänestä

Kirjoittaminen helpotti nuorena minun oloa.Viina on yleisin syy miksi menee ihmisuhteet ja rahat,jos aloitat siltä pohjalta,että raitistut,niin elämä aukee sinulle.Viina kultturissa ei ole mitään hienoa.Kavereita riittää,kun on viina ja rahaa,sen aikaa.

Äänestä

Tiedän missä sinua voidaan auttaa. Yksi sydän keskus sorvaajankatu 11 a 42 00880 helsinki keskiviikkoisin klo 18:00

Äänestä

Mitä kerroit nykytilanteestasi, asiat ovat hyvin. Olet oikealla tiellä, koska olet jo tehnyt valinnat, mitkä elämää parhaiten kantaa.
Ehkä kuvittelet, mitä toiset opiskelijat sinusta ajattelee. Jätä luulot omaan arvoonsa. Todista kavereillesi, ja itsellesi, että olet hyvä ihminen. Ole kohtelias, auttavainen ja iloinenkin. Vain nykyhetkellä ja tulevaisuudella on merkitystä. Näin ollen yritä unohtaa lapsuuden ja nuoruuden vastoinkäymiset.
Jokaisella meillä vanhemmallakin ihmisellä on luurankoja ja pettymyksiä takanamme. Ainakin olemme saaneet niistä opiksemme, kehen luottaa ja kehen ei. Tärkeintä sinulle on nyt keskittyä opiskeluun ja jättää päihteet sikseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


enjaksa1 kirjoitti:

Hei... en tiedä miks kirjotin tänne, mutta tuli vaan tunne että haluan jotenkin purkaa ajatuksiani ja ei oo ketään kelle puhua. Olis kiva jos joku jaksaisi lukea tän p askan ja vielä vastatakkin.

En oikein tiedä mistä alottaisin.. Mutta niin, olen 20-vuotias tyttö ja tällä hetkellä tuntuu että kaikki on niin päin v*ttua kun olla voi, en oikeesti jaksa enää enkä tiedä miten jatkaa eteenpäin. En kuitenkaan siis harkitse itsemurhaa tai mitään, haluan elää mutta en näin. En kuitenkaan tiedä miten voisin saada elämäni enää kuntoon, kaikki tuntuu niin merkityksettömältä.

Mulle on tapahtunut elämässä vaikka mitä ikävää. Isäni oli väkivaltainen, ja vanhemmillani oli aina tosi huonot välit, he olivat melkein aina jompi kumpi pois kotoa ja jos he olivat molemmat kotona, he eivät muuta tehneet kun riidelleet. Äiti petti isääni, ja lopulta isä sai tarpeekseen, eräänä päivänä hän vaan tuli ja pakkasi tavaransa ja lähti, eikä kukaan tiennyt pitkään aikaan minne hän oli muuttanut.
Mulla itsellä on ollut vaikka mitä ongelmia, mua kiusattiin koulussa ala-asteella perheeni,ulkonäköni, tyylini vaikka minkä takia ja se oli tosi rankkaa. Sitten yläasteella olin itse kunnon ongelmanuori ja kiusasin itse muita ja tein vaikka mitä tyhmää.
Kun olin 18 mut raiskattiin. Sen jälkeen kaikki on mennyt ihan v*tuiks. Mun ei varmaan pitäis valittaa, koska suurin osa ongelmista on ihan mun omaa syytä. mitäs olen elänyt silleen asenteella millään ei ole mitään väliä. Olen mm. pilannut erään perheen jäseneni elämän, tosin vahingossa ja oli tässä henkilössäkin vikaa paljon, mutta syytän silti itseäni tapahtuneesta.
Mulla on ollut tai on oikeestaan vieläkin alkoholi- ja huume ongelmaa. Lisäksi oon ihan hirveissä veloissa, olen ollut pikavippi-kierteessä, nyt on luottotiedot menny ja monia tuhansia menossa ulosottoon.. Mulla on myös rikosrekisteri, ei mistään kauheesta asiasta mutta on siltikin.

Oon siis itse mokaillut pahasti, mutta myös mua kohtaan on tehty väärin. Oon kuitenkin ollut onnellinen silloin tällöin kaiken p*skan keskellä sillä mulla on ollut ihmisiä keitä olen oikeasti pitänyt ystävinäni, tosiasiassa suurinta osaa näistä "ystävistä" ei tainnut paskaakaan kiinnostaa mun asiat. Nämä henkilöt oli mulle tosi tärkeitä, ja tein heidän puolestaan mitä vaan. Yritän aina jostain syystä miellyttää ihmisiä kaikin tavoin ja mun on vaikea sanoa "ei"...
Tästä syystä monet varmasti tykkää käyttää mua hyväksi, esim entinen paras ystäväni, kävin hänelle useesti kaupassa ja hoitelin hänen asioitaan vaikka oli omiakin ongelmia kun hän pyysi. Sitten hän alkoi seurustella ja tää poikaystävä ei pitänyt musta yhtään, ja mun kaverin piti sit valita joko tää mies tai mä, ja se valitsi sen miehen.

Sitten eräs toinen kaverini varasti multa rahaa, monia tuhansia ja väittää ettei tehnyt sitä vaikka tiedän että se oli hän.. Muut kaverit ovat sitten vaan toden näkösesti saaneet tarpeekseen musta ja kaikesta mun päihde sekoilusta yms.

Nyt kesällä kuitenkin päätibn yrittää hoitaa elämäni kuntoon. Pääsin kouluun ja ajattelin että ehkä kaikki vielä järjestyy. En tuntenut luokaltani ketään ennestään ja ajattelin että nyt voin vihdoin alottaa puhtaalta pöydältä. Ystävystyinkin monien ihmisten kanssa siellä, ja olin hetken tyytyväinen..Kunnes ilkeät ihmiset kertoivat näille mun uusille kavereilla ikäviä asioita mun menneisyydestä, asioita mitä olen itse mokannut.. Sen jälkeen on tuntunut siltä että nää ihmiset on alkanut kans kartteleen mua. Ei ne mitään suoraan oo mulle sanonut tai mitään, mutta kyllä mä vaistoan sen.

En enää oikeesti tiedä mitä teen. Kaikki on niiiiiin päin h elvettiä että en tiedä mitä teen!! En saa mahdollisuutta aloittaa alusta kun menneisyys seuraa aina mukana. Mulla ei oo ketään ihmistä ketä kiinnostais mun asiat niin paljon että voisin sille puhua, tuntuu että oon ihan yksin ja kukaan ei välitä. En oikeesti enää jaksa :/ En oo itkenyt pitkään aikaan, mutta eilen itkin koko illan ja yön. Kaikki tuntu vaan niin merkityksettömältä ja lohduttomalta.
Oon luultavasti masentunut ja mulla on varmaankin paniikki häiriö, sillä saan useesti ns. paniikki kohtauksia, tai ainakin ne oireet sopii paniikki kohtauksiin. Siksi välttelen useesti ihmisten seuraa ja paikkoja missä on paljon ihmisiä, ja sekin v*tuttaa mua.
Ahdistaa kaikki, ainoastaan jos oon kännissä tai jotain tuntuu hetken paremmalta ja siksi haluisinkin koko ajan vaan pistää pään sekasin vaikka eihän se ratkasekkaan ongelmia.

Nyt en jaksa enää kirjottaakaan,toivottavasti joku jaksais lukea tän ja mahdollisesti myös vastata kiiiiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu