judopuvut

Mitä mieltä olette matsurun judotuotteista? Käyttävätkö kaikki maailmanhuiput matsurua, vai miksi judoliitto on päättänyt ottaa matsurun sponsorikseen? Oman kokemukseni perusteella matsurun setsugi judopuku on varsinainen taikaviitta. Kun setsugi on päällä niin vastustajat tuntuvat vain lakoavan ympärillä ja ipponeita ilmestyy tauluun yhtä tiheästi kujin matsurun lähetyksiä. Itsensä jussi ikosen kerrotaan olleen niin paljon aikaansa edellä että käytti vain setsugi-mallia ja saavutti näin eeppisiin mittoihin yltäneet taisteluvoittonsa.
9384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

U20 maajoukkueen judogeita on kuulemma odoteltu nyt kuudetta kuukautta joten ainakin toimitus on huippuluokkaa, joten ei voi kun todeta että hyvältä näyttää.
Toisaalta - hyvää täytyy odottaa!



nägy

Äänestä

Matsuru ei ole paras -->itse

Äänestä

silli-eläimet kasvavat viidakossa, syöden kaikkea muuta paitsi matsurun punaisia uimahattuja.

Äänestä

ainakin anton geesink käytti matsurun nahkapukua. jo tokion olympialaisissa hän oli kääriytynyt punaiseen viittaan tanssahdellessaan berliiniläisen baarin pöydällä olympiavoitonisa kunniaksi

Äänestä

ruotsin maajoukkueen uudet judogit ovat valmistettu huulen alla olevasta ihosta. taitaa olla matia tilattu ulkomailta tai sit on puvut jo valmiiks huonossa kunnossa xD

Äänestä
  • materia siis xD

    Äänestä

Ei kannata liikoja tuijotella näiden merkkien perään. Sama se on millä rätillä matolla painii. Yhtään matsia ei ole vielä hienolla judokilla voitettu eikä voiteta. Eli vois sanoa että kaikki puvut jotka täyttää sääntöjen edellyttämät vaatimukset on hyviä ja jokaisella niistä voi lähteä Olympiafinaaliin :o)

Äänestä
  • Ei ole judo välineurheilua millään tavalla eli siinä mielessä on ihan sama millaista pukua käyttää.

    Tärkeämpää onkin se, miten puku sopii päälle. Eri merkkiset on eri laisia ja sitä kautta tuntuvat erilaisille. Itselleni sopii paremmin Matsuru kuin Noris, mutta se ei tarkoita, että toinen olisi parempi muille. Kokeilemalla löytää omansa

    Äänestä

Noh, se `taikaviitta` toimi tänään. 2 kultaa Mikkelissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vatunviuman kirjoitti:

Mitä mieltä olette matsurun judotuotteista? Käyttävätkö kaikki maailmanhuiput matsurua, vai miksi judoliitto on päättänyt ottaa matsurun sponsorikseen? Oman kokemukseni perusteella matsurun setsugi judopuku on varsinainen taikaviitta. Kun setsugi on päällä niin vastustajat tuntuvat vain lakoavan ympärillä ja ipponeita ilmestyy tauluun yhtä tiheästi kujin matsurun lähetyksiä. Itsensä jussi ikosen kerrotaan olleen niin paljon aikaansa edellä että käytti vain setsugi-mallia ja saavutti näin eeppisiin mittoihin yltäneet taisteluvoittonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu