Elämääni suuresti vaikuttanut henkilö menehtyi kesällä. Ensin asiaa oli vaikea tajuta. Mietin että eihän se ole mahdollista. On se.
Seuraavaksi aloin pohtia rankasti mitä on kuoleman jälkeen. Yritin kuukauden ajan päivä toisensa jälkeen löytää jonkinlaista todistetta tai selkoa kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta en löytänyt.
Löysin vahvempia todisteita siitä että "tietoisuus" (jonka nykyisin tulkitsen illuusioksi) vain käytännössä sammuu ja se on minulle jostain syystä asia, joka tekee kaiken merkityksettömäksi.
Ihmisen ajatukset ovat sähköisiä signaaleja ja kemiaa. Persoonallisuutta ei todellisuudessa ole olemassa, vaan on vain aivojen sisäisiä tapahtumaketjuja, jotka luovat käsityksen minuudesta, jota todellisuudessa ei oikeastaan ole olemassa.
Mikäli persoona olisi jotain muuta, kuin sähköisen ja kemiallisen tapahtumaketjun aikaansaama illuusio, niin tällöin esim. alzheimerintaudin kantajan tai aivovamman saaneen henkilön persoona ja minuuden kokeminen eivät muuttuisi. Mikäli minuus olisi jotain muuta kuin nuo edellämainitut, niin moni lääke (esim. masennuslääke) ei tehoaisi.
Tämän lisäksi kun vielä ajattelee että "rakennuspalikkamme" ovat samaa tavaraa, kuin vaikka alkueliöillä, mutta vaan jalostuneemmassa muodossa. Samaa tavaraa kuin muillakin eläimillä ja eliöillä,niin on varsin epätodennäköistä, että ihminen on mitään muuta, kuin pala lihaa ja hermoja. Evoluutio on kehittänyt päättelykyvyn ja ajattelukyvyn, koska se tukee eliön selviytymistä.
Tämä tarkoituksettomuus ajaa minut masennukseen, josta en tiedä miten nousen. Koska logiikkaa löytyy lähinnä siitä että elämä loppuu siihen että sammumme ja illuusio on päättynyt, niin en näe tätä kaikkea tarkoituksenmukaisena, vaan kone "elämän" merkityksettömäksi. En oikein myöskään tiedä, että kannattaako minun mennä terapiaan tai hakea lääkitystä, koska ei kukaan voi minulle toisin todistaa. Yhtä naurettava ajatus on esim.heinänkorren sielu, kuin ihmisen sielu. Me olemme samaa tavaraa,vaan jalostuneemmassa muodossa. Tätä ei voi kukaan nykypäivänä enää kiistääkkään, kun asia varmaksi tiedetään.
Huoh. mikä idea tässä kaikessa on....
Seuraavaksi aloin pohtia rankasti mitä on kuoleman jälkeen. Yritin kuukauden ajan päivä toisensa jälkeen löytää jonkinlaista todistetta tai selkoa kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta en löytänyt.
Löysin vahvempia todisteita siitä että "tietoisuus" (jonka nykyisin tulkitsen illuusioksi) vain käytännössä sammuu ja se on minulle jostain syystä asia, joka tekee kaiken merkityksettömäksi.
Ihmisen ajatukset ovat sähköisiä signaaleja ja kemiaa. Persoonallisuutta ei todellisuudessa ole olemassa, vaan on vain aivojen sisäisiä tapahtumaketjuja, jotka luovat käsityksen minuudesta, jota todellisuudessa ei oikeastaan ole olemassa.
Mikäli persoona olisi jotain muuta, kuin sähköisen ja kemiallisen tapahtumaketjun aikaansaama illuusio, niin tällöin esim. alzheimerintaudin kantajan tai aivovamman saaneen henkilön persoona ja minuuden kokeminen eivät muuttuisi. Mikäli minuus olisi jotain muuta kuin nuo edellämainitut, niin moni lääke (esim. masennuslääke) ei tehoaisi.
Tämän lisäksi kun vielä ajattelee että "rakennuspalikkamme" ovat samaa tavaraa, kuin vaikka alkueliöillä, mutta vaan jalostuneemmassa muodossa. Samaa tavaraa kuin muillakin eläimillä ja eliöillä,niin on varsin epätodennäköistä, että ihminen on mitään muuta, kuin pala lihaa ja hermoja. Evoluutio on kehittänyt päättelykyvyn ja ajattelukyvyn, koska se tukee eliön selviytymistä.
Tämä tarkoituksettomuus ajaa minut masennukseen, josta en tiedä miten nousen. Koska logiikkaa löytyy lähinnä siitä että elämä loppuu siihen että sammumme ja illuusio on päättynyt, niin en näe tätä kaikkea tarkoituksenmukaisena, vaan kone "elämän" merkityksettömäksi. En oikein myöskään tiedä, että kannattaako minun mennä terapiaan tai hakea lääkitystä, koska ei kukaan voi minulle toisin todistaa. Yhtä naurettava ajatus on esim.heinänkorren sielu, kuin ihmisen sielu. Me olemme samaa tavaraa,vaan jalostuneemmassa muodossa. Tätä ei voi kukaan nykypäivänä enää kiistääkkään, kun asia varmaksi tiedetään.
Huoh. mikä idea tässä kaikessa on....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuolleet elävät mielessämme.
Tarkoituksenmukaisuus? Mitä olet saanut itsellesi tuolta tärkeältä henkilöltä? Hän on nyt osa sinua, ja siirrät sen osan eteenpäin, samalla kuin siirrät osan itsestäsi jollekin sinulle tärkeälle ihmiselle. Kokemuksemme tekevät miestä sitä mitä olemme, sen lisäksi mitä evoluutio on meihin istuttanut.
Se on elämän jatkumoa.
On se toki noinkin, mutta itse koen kaiken tarkoituksettomana ja uskon että olisin onnellisempi, jos olisin elänyt 100 vuotta sitten, koska sen ajan tiedon rajallisuuden johdosta en tietäisi mitä tiedän nyt.
Eläisin mieluummin valheessa ja kuvittelisin, että tällä kaikella on muukin tarkoitus, kuin vain lajin selviytyminen sukua jatkamalla. Eläisin myös mieluummin siinä uskossa, että minuuteni on jotain muutakin kuin ketjureaktio, joka aivoissani tapahtuu ja luo illuusion minuudesta,joka vaan sammuu, kun signaali ei enää välity.
Olisin myös mieluummin uskovainen, koska silloin en ajattelisi edellä kuvatulla tavalla. Mutta kun uskonto nykytietämyksemme valossa on aika lailla mambojamboksi todistettavissa, niin uskoon on aika vaikea tulla. Jos jumala olisi olemassa, niin olisi kiva, jos jotain vihjettä tai todistetta itsestään antaisi. Ei vaan anna. Huvittaa myös ajatus siitä että jos jumala on antanut ihmiselle "sielun", niin miksi on suosinut tätä yhtä eliölajia ja syrjinyt muita eliöitä ja eläimiä yms. nooh. mambojambot sikseen. Uskoksi sitä toki sanotaankin juuri sen takia että ainoa todiste asialle on uskominen, joka ei oikeastaan todista yhtään mitään.
Tuohan se on se idea kai, mitä kerrot, mutta se ei vaan oikein saa silti tätä olemassa oloa MINULLE tuntumaan mielekkääksi tai tarkoituksenmukaiseksi......valitettavasti.
Tiede ja uskonto eivät sulje toisiaan pois. On todella paljon asioita, joita ei vielä voi tutkia, kun ei osata. Ei voida mitata kaikkea.
Elämän mielekkyyteen en voi auttaa. Ei se minullekaan niin mielekästä aina ole. Olen haudannut jo niin monta lähistäni, että kuolema on osa elämääni. Nyt voin kuljettaa heitä mukanani. Näen heistä unia, saan niissä hyviä neuvoja, turvaa ja ne unet antavat minulle voimaa ja rauhaa. Se on minulle sitä jälleennäkemistä :-).
En usko että Jumala on niin konkreettinen mitä me odotamme. Ei se huutele, että hei, täällä ollaan! Ja jos huutaisi, uskoisitko? Ehkä jumala on meissä kaikissa, meidän hyvissä teoissamme. Uskon hyvään ja pahaan. Hyvällä on valtava voima, samoin pahalla. Molemmat tarttuvat, leviävät. Se on meistä kiinni, miten voimiamme käytämme ja millaiseksi ympäristömme teemme. Olen ehkä enemmän ateisti, en edes kuulu kirkkoon, mutta henkisissä asioissa en ole skeptinen. Jokainen kokee niin erilailla. On niin paljon selittämättömiä asioita. Kun uskoo esim. suojelusenkeliinsä, tulee paljon rauhallisempi ja onnellisempi olo. "Henkimaailman" voimaa voi hyödyntää elämässään. Kokeile ;-)
Yksi kirjavinkki pahaan oloon: Lorna Byrne, Enkeleitä hiuksissani
- ei ole uskonnollinen, vaan lohduttava. Hankin sen vakivarustukseksi masennus- ja ahdistuskausille. Toimii!
Usein sanotaan, että elämän tarkoitus pitää itse löytää joskus se matka on kiinnostavampi kuin päämäärä itsessään.
Voisit harkita sitä, että lakkaat huolehtimasta turhista asioista kuten elämän tarkoituksettomuudesta ja elämä itsessään alkaa näyttää valoisamalta. Mieti mikä on turhaa ja mikä oikeasti tärkeää saattaa kuulostaa helpolta, mutta oikeasti se ei ole sitä.
Mieti sitä, että sinulla on kuitenkin vain yksi ainoa elämä ja rajallisesti aikaa vaikka nyt tuntuisi, että aikaa on vaikka kuinka. Haluatko silloin viimeisenä päivänä herätä siihen, että elämä meni ja kulutit suurimman osan ajasta elämän tarkoituksettomuuden murehtimiseen? Olisitko kenties voinut tehdä jotain muuta merkityksellisempää elämälläsi?
Usein elämä ei ole oikeudenmukaista mikä on itsessään myös hyvä asia, koska se tarkoittaa sitä, että omia asemiaan elämässä voi parantaa vaikka nyt olisi kurjaa se ei tarkoita, että näin olisi aina, koska elämä on epäreilua. Ne kenellä nyt menee hyvin voivat joutua pohjalle ja sinä voit nousta huipulle ja päin vastoin. Sinun vahvuutesi on se, että olet jo ollut pohjalla, mutta joku joka on aina vain menestynyt ei tiedä siitä mitään voi murtua täysin paljon pienemmistäkin vastoinkäymisistä.
Tuon tarkoituksettomuuden (yksi) syy on vallitseva yksipuolinen tieteellinen maailmankuva, länsimainen ja maallistunut. Alkakaa sen tieteen ihannoinnin sijaan tutkia vaikka tieteen historiallisia ja kulttuurisia lähtökohtia, niin ne tieteen kaiken "mitätöivät" tulokset tietoisuudesta tai muusta todellisuudesta ehkä asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin ja kehyksiin.
Ei tiede voi tietoisuutta miksikään "harhaksi" osoittaa. Tiede ei edes itse ole mahdollinen ilman tietoisuutta, vaan koko sen todellisuus ja tulokset ovat ihmisten tietoista käsitystä maailmasta. Joten jos tietoisuus on "harhaa", niin sitten koko tiedekin on harhaa, muun muassa noine tuloksineen... Tai ennemmin nuo asioita yksinkertaistavat tulokset ja näkökulmat ovat sitä harhaa. Ei tietoisuus.
"Mutta kun uskonto nykytietämyksemme valossa on aika lailla mambojamboksi todistettavissa"
No ei todellakaan ole. Ja ei varsinkaan jos asioita vaivaudutaan ajattelemaan yhtään pitemmälle kuin mitä joidenkin "nykytietämyksen" näkökulmien ja tietojen pintapuolinen toistelu vaatii. Jos vaivaudutaan kysymään käsitysten perustoja eikä vain toistelemaan niiden sisältöjä.
"Uskoksi sitä toki sanotaankin juuri sen takia että ainoa todiste asialle on uskominen, joka ei oikeastaan todista yhtään mitään."
Ongelma taitaa olla lähinnä siinä, miten ymmärrät "todistamisen" ja mitä siltä vaadit. Sitä, mitä joku ns. objektiivinen länsimainen nykytiede todistuksineen edustaa, vai kenties jotain muuta.
Se on varmaa, että objektivoivista ja subjektiivisuuden hävittävistä ja unohtavista näkökulmista sitä "mielekkyyttä" ei löydy. Päin vastoin ne ovat lähinnä kaiken eletyn mielekkyyden kuolema. Pahinta "mambojamboa" on se, että julistetaan jokin tiedollinen näkökulma kokonaan objektiiviseksi/absoluuttiseksi ja unohdetaan sen subjektiivisuus kokonaan.