Olen keski-ikäinen, suht terve nainen. Pidän luonnosta ja haluaisin alkaa, ehkä ensi keväänä, pienimuotoisen vaellusharrastuksen.
Minulla on isokokoinen 2-vuotias leikattu poikakissa. Se on hyvin energinen. Ehkä se johtuu siitä että se vietti ensimmäisen vuotensa koiran kanssa, olivat parhaat ystävykset. Kissani on pikkupihallani narussa päivisin monta tuntia (vahdin sitä koko ajan) ja teen lenkkejä sen kanssa silloin tällöin. Lenkeillä se haluaa pusikoihin ja romuaa ojan pohjia :). Ei ole mikään saalistajakissa, 2 päästäistä on saanut kiinni koko tähänastisen elämänsä aikana. Tuntuu että se kaipaisi enemmän liikuntaa. Haaveeni olisi tehdä pienimuotoinen vaellus kissani kanssa!
Olen tehnyt nuotioretkiä sen kanssa luonnossa. Se ei koskaan karkaa kauemmas, korkeintaan hetkeksi näköpiiristä, vapaana luonnossa ollessaan. Pitäisin kissan kuitenkin vaeltaessa enimmäkseen pitkässä flexissä.
En kuitenkaan tiedä juuri mitään vaeltamisesta. Asun Pohjois-Suomessa. Voisiko joku kokenut vaeltaja suositella minulle jotain vaellusreittiä jossain päin Suome joka soveltuisi naiselle ja kissalle : )?. Maasto saisi olla melko tasista, ei jyrkkiä rinteitä eikä riipppusiltoja! Kävelytahtini olisi varsin verkkainen. Ensimmäisellä vaelluksella yöpyisin (teltassa?) ehkä 1 tai 2 yötä. Jään odottamaan neuvoja.
Vaellus: nainen ja kissa =? Neuvoja, pliis!
9
1050
Vastaukset
- 2245
Jos oot tosissas, niin olisko tuolla sopivan pituisia reittejä?
http://www.syote.fi/fi/kansallispuisto/lahiretkikohteet/iso-syotteen retkeilyalue/ - klikkaa...
luontoon fi sivusto.Ounas-pallas vois sopia jos olet pohjoisessa.Tuskin vaeltamaan kirjoista oppii tee ensin lyhyt lenkki ja katso miten menee.Toinen sivusto jotenkin vaellusnet jossa paljon vinkkejä
heh :-)
- me and my tomcat
Kiitos neuvoista. Kiinnostavia reittimahdollisuuksia löytyi ensi kevääksi. Ihan tosissani olen!
- 8 + 13
Ei ne riippusillat kaikki ole niin pahoja. Autiotupiin ei saa ottaa eläimiä, ei varmaan moneen hotelliinkaan. Useimmilla varsinaisilla reiteillä eläimet täytyy pitää kiinni. Ehkä voisitte mennä ihan vaan lähimetsään aluksi pariksi yöksi?
- teltassahan...
tuyo lupaskin.Useimpiin autiotupiin saa ottaa eläimiä.
- yksinäisenä..
naisena en menis autiotupaan ihan muista syistä
- 17 + 8
Kerro? Kuorsaatko tosi pahasti vai?
- Taikamaan tallaaja
Esimerkiksi täällä Posiolla on useita vaihtoehtoja vaellus- tai retkikohteiksi. Posion matkailun nettisivuilta löytyy useita eri vaihtoehtoja http://matkailu.posio.fi/Suomeksi/Kayntikohteet/Luontokohteet.iw3 .
Jos ei ole koskaan harrastanut vaellusta, suosittelisin aloittamaan lyhyemmistä päiväretkistä, joita löytyy esim. Riisitunturin kansallispuistosta, Pyytöuomasta ja Palotunturilta. Nuo reitit ovat 3-5km pitkiä ja suuntautuvat kauniille paikoilla tuntureihin ja vaaroille.
Jos pitempää vaellusta haluaa tehdä, niin esimerkiksi Korouoman rotkolaakso on loistava 2 päivän ja yhden yön reitti upeissa maisemissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1393750Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville593372Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122754Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152324- 1711976
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa311426Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka301376- 541182
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16973Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110953